lauantai 30. huhtikuuta 2011

Haasteen viimeiset ynnä vappuajatuksia


Viimeisiä viedään huhtikuun haasteessa. Tosin aion jättää päivän 29 väliin, koska en keksi tähän hätään yhtään sellaista kirjaa, jota muut vihaavat tai inhoavat ja josta itse pidän. 

Lempikirjoja sen sijaan riittää. Niitä on tullut esille jo useampaan kertaan tämänkin haasteen aikana. Toistankin nyt itseäni, kun listaan tähän joitakin parhaita kirjoja ja kirjailijoita:
Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
Bernhard Schlink: Lukija
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu ja muut muumit
Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
L.M. Montgomery: Anna-sarja
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Markus Zusak: Kirjavaras
Carol Shieldsin koko tuotanto

Vietän vappua tekemällä munkkeja (taikina on kohoamassa). Poika kissoineen on käymässä, niinpä meillä on aikamoista vilskettä (huushollissa on siis juuri nyt viisi kissaa).

Täällä meillä ei ole vielä kesäistä saati keväistä. Tänään on nimittäin sadellut lunta ja räntää. Onkin mukava käpertyä nojatuoliin hyvän kirjan (minkähän kirjan valitsisin kirjastopinostani?), simalasillisen ja tuoreiden munkkien kanssa....

Hyvää vappua!


Myös Riku yhtyy vapputoivotuksiin!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

27-28: Yllättävästä lopusta kirjan nimeen

Yllättävä loppuratkaisu

Tämä on vaikea enkä millään ole meinannut keksiä, mitä tähän vastaan. Pitäydyn vanhassa salapoliisiromaanissa eli Agatha Chistien kirjassa Kymmenen pientä neekeripoikaa, joka nykyään tunnetaan nimellä Eikä yksikään pelastunut. Jopa toisella lukukerralla (!) kirjan loppuratkaisu yllätti minut!

Hienoja kirjannimiä

En kykene mitenkään valitsemaan vain yhtä suosikkinimeä, vaikka ihan ensimmäiseksi mieleeni tulikin Italo Calvinon  Jos talviyönä matkamies. Kirjan arvoituksellinen nimi alkoi kiehtoa minua yli kaksikymmentä vuotta sitten (olin tuolloin töissä kirjastossa). Kirjan luin vasta noin kymmenen vuotta sitten ja pidin nimen lisäksi kirjastakin. Ellen väärin muista, lukuvinkki tuli tuolloin Katjan (Lumiomena) suunnalta.

Hienoja kirjannimiä ovat muun muassa Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys, Anu Kaipaisen Poimisin heliät hiekat, Kjell Westön Älä käy yöhön yksin, Anne Tylerin Aikaa sitten aikuisina ja Leena Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan kirjoillakin on muuten aika upeat nimet (Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Eteisiin ja kynnyksille).
 
Nämä tulivat ensimmäisinä mieleen. Kuten huomaatte, pidän nimenomaan tällaisista hieman pidemmistä kirjan nimistä.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Huhtihaasteen 25-26 päivät

Olen jäänyt nyt vähän jälkeen tässä huhtikuun haasteessa, mutta tässäpä parin päivän vastaukset.

Samaistumiskohde

Olen pitkän lukijan historiani (noin neljäkymmentä vuotta) aikana samaistunut aika moneenkin kirjallisuuden hahmoon. Mutta nyt, kun heitä pitäisi ajatella, lyö aika lailla tyhjää! No, yritänpä kuitenkin.

Varhaisimpia samaistumiskohteita olivat tyttökirjojen hahmot. Vihervaaran Annan olen jo maininnut lempihahmonani, johon muistan samaistuneeni erittäin vahvasti silloin, kun häneen ensimmäistä kertaa tutustuin. Samoin olen samaistunut Uuden Kuun Emiliaan etenkin hänen kirjoittamispyrkimystensä vuoksi. Myös Pikku naisten Jo on ollut minulle tärkeä samaistumiskohde, vaikken ole koskaan ollut kovin poikamainen.

Austenin henkilöhahmoista ainakin Elizabeth Bennet on ollut minulle tärkeä myös samaistumiskohteena, ja olen samaistunut myös moniin Carol Shieldsin hahmoihin. Heistä ehkä tärkein on ollut kirjailija ja kääntäjä Reta Winters sekä ammattinsa että elämäntilanteensa vuoksi. Hänhän esiintyy kirjassa Ellei.

Huomaan, että pyörittelen tässä haasteessa hyvin paljon samoja kirjailijoita ja kirjoja sekä henkilöhahmoja. Vai alkaako haaste toistaa itseään?

Mielipiteen muuttanut kirja

Tähän en keksi nyt mitään muuta kuin Khaled Hosseinin kirjan Leijapoika (The Kite Runner,suom. 2004). Se oli mulle silmiä avaava kuvaus Afganistanista, ja nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista. Pidin siitä itse asiassa enemmän kuin kirjasta Tuhat loistavaa aurinko (Thousand Splendid Suns, suom. 2008), joka sekin kyllä ravisteli mielipiteitäni. Sisältönsä ja teemansa puolesta molemmat kirjat ovat tärkeitä ja merkittäviä, mutta pidin enemmän Leijapojan rakenteesta.

http://www.khaledhosseini.com/images/cover_kite_small.gif

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kevättä ja velvollisuuksia



Ulkona on niin kaunista ja keväistä, että on vaikea pysytellä sisällä. Taidankin lähteä terassille kirjan kanssa. Valitettavasti kirjani ei tällä kertaa ole romaani, vaan yksi tieteellinen opus, josta olen kirjoittamassa arviota.

Palaan huhtikuun haasteeseen ja romaanien arviointiin tuonnempana. Tulevina päivinä ainakin yritän keskittyä em. arvion tekemiseen. Huomenna pitäisi myös käväistä informaatiotutkimuksen tentissä. 

Eivätkö kevääseen heräävät kukat ja silmut olekin kauniita? Oi tätä kevään ihmettä. Miten se jaksaakin vuodesta toiseen yllättää?



tiistai 26. huhtikuuta 2011

Isää ja särkynyttä sukua etsimässä

Eila Kostamo: Isänkuvat: WSOY. 2010.  

Eila Kostamon Isänkuvat alkaa, kun kirjan päähenkilö, jo lapsesta asti liikuntavammasta kärsinyt Wilma, saa viestin parin vuosikymmenen takaiselta miesystävältään Otsolta, joka valmistautuu sairaalassa ohitusleikkaukseen.

Samoihin aikoihin, kun Otso ilmoittaa itsestään, Wilma saattelee muistisairaudesta kärsivän äitinsä Armin hoivakotiin. Kirjan alussa esitellään myös kirjan muut keskeiset henkilöt, Pariisissa opiskeleva Wilman ja Otson poika Sakari sekä jo edesmennyt Wilman sisko Jenny.

Wilman ja Otson rakkaustarina avautuu lukijalle vähitellen kirjan edetessä. Suhdetta kuvataan myös kirjan nykyhetkessä Wilman ja Otson keskinäisen kirjeenvaihdon kautta. Sähköpostiviesteissään entiset rakastavaiset paitsi kertovat elämästään niin myös keskustelevat tutkimusaiheisiinsa eli teologiaan ja taidehistoriaan liittyvistä aihepiireistä. Luonnollisesti he myös vaihtavat ajatuksia pojastaan Sakarista, jolle Wilma on parinkymmenen vuoden ajan joutunut kertomaan peitetarinaa tämän isästä.

http://goo.gl/6R7er
Kirjassa ei ole tyydytty kuvamaan vain kahden ihmisen kiellettyä rakkautta ja tämän rakkauden vaikutuksia heidän lähipiiriinsä ja elämäänsä, vaan siinä kerrotaan rinnakkain ja limittäin muistakin Wilman elämään liittyvistä ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Isänkuvissa tulee myös esille 1900-luvun alkuvuosista alkava Wilman suvun tarina. Kerronnallisesti tämä on ratkaistu siten, että Wilma kirjoittaa pojalleen kertomusta vanhemmistaan, isovanhemmistaan ja muista isänpuoleisista sukulaisistaan.

Yhdeksi kirjan keskeiseksi teemaksi nousee vanhempien ja lasten suhde eri aikoina. Kostamo kuvaa hienosti äidin ja tyttären ongelmallista suhdetta Armin ja Wilman kautta. Myös suhdetta läsnä ja poissaolevaan isään on kirjassa kuvattu ansiokkaasti. Niin suvun tarinassa kuin koko kirjassakin keskeisessä asemassa on naisen asema ja vahvuus.

Välillä tuntui, että 260-sivuiseen kirjaan oli yritetty saada mukaan vähän liikaakin aineksia. Entisten rakastavaisten kirjeenvaihto oli suurimmaksi osaksi ihan mielenkiintoisia luettavaa, ja sähköpostit avaavat hyvin sekä Wilman että Otson persoonaa, mutta en ymmärtänyt, mistä syystä Oston kirjoittamat teologiset pohdinnat oli otettu mukaan. Sinällään ne olivat ihan kiinnostavia, mutta veivätkö ne tarinaa mitenkään eteenpäin?

Pohdin myös, olivatko ihan kaikki eri sukupolvien henkilöhahmot tarpeen. Toisaalta pidin siitä, että Wilman suvun vaiheet sijoitettiin historialliseen kontekstiin ja päähenkilön elämä asetettiin sukupolvien ketjuun. Kostamo kirjoittaakin:
Esivanhempiensa ja vanhempiensa kautta ihminen tulee viettämään lyhyen vierailunsa ajassa. Tänne tullaan joskus kiemuraisia polkuja pitkin, toivottuna tai ei-toivottuna, rakastettuina tai hyljeksittyinä, mutta yhtä kaikki heitettyinä elämisen oppiin ja tehtävään.

Olen joskus aiemminkin lukenut Eila Kostamon kirjoja. Mitään pysyvämpiä muistijälkiä niistä ei ole jäänyt. Kuitenkin minulla oli ennen tämän kirjan lukemista sellainen käsitys, että Kostamo on pätevä kirjailija - en kai muuten olisi tätäkään kirjaa kirjastosta lainannut. Isänkuvat onkin, runsaudesta johtuvasta sekavuudesta huolimatta, hyvä ja puhutteleva kirja. Kannattaa lukea.

Tähdet: ★ ★ ★ ★ -

maanantai 25. huhtikuuta 2011

23-24: Luettavaa itselle ja muille

Kirja, joka lopultakin pitäisi lukea 

Tykästyin kirjallisuutta opiskellessani, eli noin kaksikymmentä vuotta sitten, venäläisiin klassikoihin. Innostuksen aallossa ostin itselleni muutamien venäläisten ja neuvostoliittolaisten kirjailijoiden teoksia, mm. Tolstoita ja Tsehovia (mutten, ihme kyllä, Dostojevskia). Tuolloin myös aloitin vuonna 1965 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Mihail Solohovin kirjan Hiljaa virtaa Don.  Ehkä kirjan aloittamiseen vaikutti sekin, että katsoin joskus nuorena kirjan pohjalta tehdyn TV-sarjan tai elokuvan. Joka tapauksessa tuo noin 1400-sivuinen (!) kirja, jonka kaksiosaisen laitoksen omistan, jäi minulta aikoinaan kesken. Täytyy myöntää, että se harmittaa, ja siksi olenkin päättänyt lukea tämän massiivisen opuksen joskus ihan kokonaan.

Kirja, jota soisi luettavan enemmän

Olen jo aiemmin maininnut, että pidän islantilaisesta kirjallisuudesta ja olen sitä jonkin verran lukenut. Nostan nyt esille yhden kirjan, josta pidin todella paljon, nimittäin Steinunn Sigurdardóttirin Sydämen seutuvilla. En muista, oliko tämä kirja Suomessa esillä ilmestymisaikanaan, mutta ainakin Islannissa sitä on arvostettu jopa niin paljon, että se sai parhaan islantilaisen romaanin palkinnon vuonna 1995.

Kirjan tapahtumat ovat kyllä pyyhkiytyneet mielestäni, koska olen lukenut kirjan yli kymmenen vuotta sitten.  Sen verran muistan, että kirja kertoo tyttärestä ja äidistä. Äiti Harpa Eir yrittää pelastaa 14-vuotiaan, huumeisiin retkahtaneen tyttärensä Eddan viemällä tämän Reykjavikista yhdessä ystävänsä Heidurin kanssa maaseudulle sukulaistensa luo. Kirjassa matkataan Islannin halki ja koetaan yhdessä monenlaisia yllätyksiä.

Kirjan takakansitekstin kertoo:
Äiti, urhea pieni nainen, saa hetkeksi tilaisuuden lakata pärjäämästä ja matkata omaan sisimpäänsä. Esiin nousevat suhteet miehiin ja kuolleeseen äitiin sekä kysymys omasta syntyperästä. Islannin tarunomaisissa maisemissa heräävät henkiin myös myytit ja sadut.

Vaikken muista kirjasta juuri mitään, niin muistan ja tiedän sen, että kirja vaikutti minuun vahvasti. Kirjapäiväkirjassani vuonna 2000 hehkutan: ”Mahtavaa, upeeta!”

Tämäkin on niitä kirjoja, jotka pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen!

Suom. Tuula Tuuva. Otava. 1999.


lauantai 23. huhtikuuta 2011

22: Oman hyllyn aarre eli yksi kissaihmisen suosikkikirja

Minulla on hyllyissäni aika paljonkin omia suosikkikirjojani (olen tosi huono luopumaan kirjoista ja niitä onkin kertynyt kotiimme turhankin paljon). 

Olen kuitenkin jo esitellyt monia omistamistani suosikkikirjoista tämän huhtikuun haasteen aikana, joten tuon tässä esille yhden hauskan kirjan, jonka sain lahjaksi siskoltani. Kyseessä on Tony Mendozan valokuvakirja Ernie. A Photographer’s Memoir (2001). 


"Most of the time, though, Ernie kept busy just being a cat."

Kirjan kuvissa esiintyvä Ernie-kissa kertoo kirjassa valokuvaaja Tonyn kanssa ajasta, jolloin tämä asui Ernien omistajan, Nancyn, alivuokraisena New York Cityssa.  

Ernie kertoo ensitapaamisesta:
So this guy shows up and we interview him. I know he's right the minute he walks in. His socks are delicious. I grab on and hold his ankle to my belly, till Nancy has to pull me off. He tells Nancy what a handsome cat I am. Says he'll take some pictures of me. I'm thinking: Sure. Why not? I could use a portfolio. My mind is made up. I vote yes. Now it's time to turn on the charm. I show off my jumping skills. I chase a few bugs. I show him my latest bird. I chew lovingly on Elephant.

Kirja on ratkiriemukas. Etenkin kuvat Erniestä, samoin kuin kissan suuhun laitetut mainiot kertomukset ja toteamukset saavat lukijan ja katsojan - etenkin kissaihmisen - hyvälle tuulelle.

Osa kirjan kuvista ja teksteistä muuten löytyy  kirjan kotisivuilta. Käykäähän katsomassa!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

20 ja 21: Romantiikkaa ja lastenkirjoja


Yritän sitkeästä flunssasta ja pääsiäisestä huolimatta pysyä jota kuinkin Huhtikuun haasteen tahdissa. Pikkuisen on jo haasteväsymystä ilmassa, mutta hamaan loppuun asti mennään, kun on kerran leikkiin lähdetty. ;-) 
http://goo.gl/Ja7bz

Romanttinen suosikkini

Muokkasin tämän kohdan Favourite romance book itselleni mukavammaksi ja sopivammaksi. Valitsin siis romanttisen suosikin, koska en nykyisin lue varsinaisesti romanttisia kirjoja.

Romanttisista kirjoista käytiin muuten kiinnostavaa keskustelua Kirjavan kammarin sivuilla. Sinne kannattaa ehdottomasti kurkata.

Tähänkin kategoriaan löytyisi – yllätys yllätys – varsin pitkä lista kirjoja, mutta tyydyn nyt yhteen. Olisin voinut valita hyvinkin jonkun uudemman, äskettäin luetun kirjan, mutta koska uusista kirjoista tulee kirjoitettua muutenkin, niin pitäydytään klassikossa.

Tämä kirja tuli mulle tutuksi jo nuorena ja luin sen uudelleen muutama vuosi sitten.  Ja vaikka olen jo maininnut kirjan myös mielikirjoissani, niin tulkoon kirja esille myös tässä. Kyse on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista. Jane Eyren ja kartanonherra Rochesterin rakkaustarinassa on jotain iätöntä. Ja kirjahan on kaikkineen ah, niin romanttinen.

21: Suosikkikirjoja lapsuudesta

Olen lukenut paljon lastenkirjoja, mutta piti aika pitkään miettiä, mikä olisi lapsuusaikojen suosikkikirja. Monet lastenkirjallisuuden klassikot (esim. Nalle Puh) olen nimittäin löytänyt vasta aikuisiällä oltuani töissä kirjastossa ja lasteni kautta. Kerronkin nyt, sikäli kun muistan, mitä kirjoja lapsuudessani luin. Yhtä tiettyä suosikkia en kyllä pysty joukosta esiin nostamaan.

http://goo.gl/Bcbl2
Ala-asteikäisenä luin ahkerasti ensin oman pienen koulukirjastomme ja myöhemmin Kunnankirjaston kirjoja. Jo ensimmäisellä luokalla luin Aili Konttista; etenkin Inkeri palasi Ruotsista teki minuun vaikutuksen. Kirja on muuten palkittu 1940-luvulla Topelius-palkinnolla, ja Konttinen on ollut aikansa suosituimpia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Pitäisi kyllä etsiä käsiinsä tuo kirja ja katsoa, mitä mieltä aikuinen minäni siitä on. Pahoin pelkään, etten siitä enää pitäisi...

Luin ala-asteen aikana suurimman osan Anni Swanin kirjoista. Niistä Iris rukka oli ehdoton suosikkini ja sen tarina on jäänyt parhaiten mieleen. 

Luin myös kirjasarjoja. Niistä tärkeimmät olivat Anni Polvan Tiinat, Enid Blytonin Viisikot, Carolyn Keenen Neiti Etsivät ja Merri Vikin Lotat jo aiemmin blogissani mainittujen L.M. Montgomeryn, Louisa M. Alcottin ja Rauha S. Virtasen kirjasarjojen lisäksi.
 
Ja tokihan ja tietenkin luin myös Astrid Lindgrenin kirjoja. Etenkin Pepit, Eemelit ja Melukylän lapset kiehtoivat. Näiden kirjojen pohjalta tehtyjä tv-sarjoja kävimme sitten siskon ja velipoikien kanssa naapurissa katsomassa, kun kotonamme ei vielä ollut televisiota. 


http://goo.gl/uzmZa
http://img1.fantasticfiction.co.uk/images/n7/n35839.jpg



torstai 21. huhtikuuta 2011

Keväälle

Kun vedet vapautuvat,
pajunkissat nuuhkivat kevättä
ja valo on uutta,
minäkin herään.

Pääsiäisen valossa
havahdun taas
luottamaan elämään.






Hyvää pääsiäisen aikaa lukijoilleni!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

19: Ihanista kirjoista upeiksi elokuviksi

http://goo.gl/wvcQy
Tähänkin voisi kirjoittaa pitkän listan kirjoista, joista on tehty mainioita elokuvia. Toki on paljon myös niitä itselle tärkeitä kirjoja, joista tehdyt filmit tai tv-sarjat eivät ole onnistuneet. En esimerkiksi pitänyt Montgomeryn runotytöstä tehdystä Pieni runotyttö -sarjasta (Emily of New Moon), jota on viime vuosina esitetty ainakin TV 2:lla. Sen sijaan Anna ystävämme -sarjasta (Anne of Green Gables) olen tykännyt.

Austen-filmatisoinnit ovat oma lukunsa. Tosin niissäkin on niitä, jotka ovat ihan hyviä ja niitä, jotka ovat huippuhyviä. Ylitse muiden on Ylpeydestä ja ennakkoluulosta (Pride and Prejudice) tehty brittiläinen minisarja (1995), jossa näyttelevät ihanat Jeffifer Ehle ja Colin Firth. Myös vuonna 2005 valmistunut Joe Wrightin elokuva on laatutavaraa, muttei minun arvostelussani yllä sarjan tasolle. Suosikkejani Austen-filmeistä ovat myös Ang Leen ohjaama Järki ja tunteet (Sense and Sensibility) sekä se Emma, jonka pääosassa on Gwyneth Paltrow.


Yhden kirjan/elokuvan haluan vielä mainita, nimittäin Tunnit (Hours). Michael Cunninghamin kirjaan perustuva Stephen Daldryn ohjaama kolmen hienon naisnäyttelijän (Meryl Streep, Julianne Moore ja Nicole Kidman) tähdittämä elokuva valmistui vuonna 2002. Tunnit toimii sekä kirjana että elokuvana erittäin hyvin. Molemmat ovat ehdottomia suosikkejani.

http://goo.gl/JzUqS




tiistai 19. huhtikuuta 2011

18: Kirja, johon petyin

Jossakin (en muista kyllä missä) blogissa jo keskusteltiinkin, miten omat kirjaan kohdistuvat odotukset johtavat pettymykseen, ei välttämättä se luettu kirja itsessään.

Näin kävi minulle viime vuonna ilmestyneen Hannu Väisäsen Kuperat ja koverat -kirjan kanssa. Olen pitänyt tavattoman paljon hänen aiemmista omaelämäkerrallisista kirjoistaan Vanikan palat (2004) ja Toiset kengät (2007), ja sitä myötä odotukset olivat todella korkealla.

Varmasti kirja on ihan hyvä, mutta se ei vain kiehtonut minua samalla tavalla kuin Väisäsen aiemmat kirjat. Olen todella pahoillani tästä ja lupaan aloittaa kirjan vielä uudelleen ja lukea sen loppuun asti....

http://www.kirjavinkit.fi/wp-content/uploads/2010/06/kuperatjakoverat.jpg

maanantai 18. huhtikuuta 2011

17: Lempparisitaatti

Osa kanssabloggaajista on maininnut, että he keräävät lainauksia lukemistaan kirjoista, kun taas osa ei moista harrasta. Kuulun ensimmäiseen joukkioon ja kirjoittelen sitaatteja vihkoihin, muistikirjoihin tai erillisille pikkulapuille. Tosin en enää viime vuosina ole ollut yhtä innokas sitaattien kirjaaja kuin joskus aiemmin, mutta kyllä nytkin kirjoittelen ylös sellaisia tekstinpätkiä, jotka ilmaisevat kauniisti, oivallisesti ja muuten vain hienosti jonkin asian.

Yksi itselleni merkittävä sitaatti on yhden suosikkikirjailijani Bernhard Schlinkin vuonna 1998 suomennetusta kirjasta Lukija. Sitaatti kertoo jotain olennaista kirjoittamisesta, tarinoista ja kirjoista:

Sittemmin olen mielessäni kirjoittanut meidän tarinamme monta kertaa, aina vähän eri lailla, aina mukaan tulee uusia kuvia, uusia käänteitä ja ajatuksenriekaleita. Niinpä tämän paperille kirjoitetun version ohella on olemassa monta muuta. Sen, että kirjoitettu versio on se oikea, näkee siitä että sen olen kirjoittanut ja niitä muita en. Kirjoitettu versio halusi tulla paperille pannuksi, ne monet muut eivät. 

http://goo.gl/TyKhx




PS. Olen ollut pari päivää hissukseen, koska olen potenut aika rankkaa flunssaa. En ole oikein jaksanut kirjoittaa, mutta lukenut kyllä olen. Huomenillalla on lukupiirin kokoontuminen (keskustellaan Jalosen Poikakirjasta). Toivotaan, että voimat ehtii siiheksi palautua.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

16: Naispuolinen kirjallisuuden suosikkihahmo

Noin yksitoistavuotias tyttö yllään hyvin ahdas ja ruma harmaankellervä kotikutoinen villapuku, päässä haalistunut ruskea merimieslakki, jonka alta riippui selkään kaksi sangen paksua ja huomattavan punaista hiuspalmikkoa. Kasvot olivat kalpeat, laihat ja hyvin kesakkoiset; suu oli suuri, samoin silmät, jotka valaistuksesta ja mielialoista riippuen näyttivät toisinaan vihreiltä, toisinaan harmailta. (..) Terävänäköisempi olisi havainnut, että leuka oli suippo ja selväpiirteinen, että suuret silmät loistivat älyä ja vilkkautta, että suu oli ilmeikäs ja huulet kauniit, otsa leveä ja hyvin muodostunut. Lyhyesti - teräväsilmäinen havaintojentekijä olisi päätellyt, että tämä koditon pikku naisolento, jota Matthew Cuthbert niin rajattomasti pelkäsi, ei suinkaan ollut sielunrakenteeltaan ihan tavanomaista lajia. 
(L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet)

Ilmeisesti kaikki lukijani ovat jo huomanneet kiintymykseni tyttökirjoihin. Sieltä tulee tämän päivän suosikkihahmo: Anna Shirley eli Vihervaaran Anna (Anne of Green Gables). Ihana, runollinen Anna, jonka kohtaloon nuorena lukijana vahvasti samaistuin ja josta edelleen pidän hyvin paljon.

En vain kerta kaikkiaan voi valita ketään muuta, vaikka pidänkin hyvin monista muistakin kirjallisuuden tyttö-/naishahmoista. Niitä ovat Elizabeth Bennet ja muut Austenin sankarit, Brontën Jane Eyre, Tolstoin Anna Karenina, Leena Lehtolaisen Maria Kallio, Anna Janssonin Maria Wern sekä lastenkirjallisuudesta Peppi Pitkätossu ja Pikku Myy - muutamia mainitakseni.

http://goo.gl/FS3Fs



































perjantai 15. huhtikuuta 2011

15: Miespuolinen kirjallisuuden suosikkihahmo

En tässä kohtaa pysty taaskaan valitsemaan vain yhtä, vaan valitsen kaksi hyvin erilaista hahmoa. Uskon, ettei kumpaakaan valintaa tarvitse kovin monisanaisesti selittää (olen ollut pari päivää migreenissä ja runosuoni on vähän jumissa....).

Myönnän, että Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Fitzwilliam Darcyn valitsin eritoten Colin Firthin vuoksi. Sen verran vakuuttava ja ihana hän Darcyna on kirjasta tehdyssä brittiläisessä minisarjassa.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Pride-and-Prejudice-TV-miniseries.jpg

Ja toinen valintani on Tove Janssonin muumikirjojen iki-ihana Nuuskamuikkunen.


http://goo.gl/sJEQ7

Pieni runo perjantaista

Tyttö siivoaa,
sen isä ja äiti sairastaa.
Migreeni yhdellä päässä hakkaa,
toinen ei yskimästä lakkaa.
Kissa paennut printterin taa,
imuri sitä pelottaa.

torstai 14. huhtikuuta 2011

14: Suosikkikirja suosikkikirjailijaltani

Päätin, etten mieti tätä suosikkikirjaa yhtä perusteellisesti kuin eilen suosikkikirjailijaa. Olenkin tänään poikkeuksellisen lyhytsanainen....

Mainitsin eilen Carol Shieldsin olevan yksi suosikkikirjailijani. Tämän päivän valintani on Shieldsin Ellei (engl. Unless, 2002; suom. 2003).

Toki Tavallisia ihmeitä on sekin erittäin hyvä, samoin kuin Kivipäiväkirjat - tai tarkemmin ajatellen kaikki Shieldsin kirjat. Tosin kahta viimeksi suomennettua en ole vielä lukenut - mikä häpeä!

Ellei on valintani siksi, että sen tarina tuli silloisessa elämäntilanteessa hyvin lähelle, ja siitä syystä kosketti minua erityisen paljon. 

http://goo.gl/P9Ybc 






















keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

13: Suosikkikirjailija(t)

Tämän piti olla helppo! Mutta eipä ollutkaan, koska suosikkikirjailijoita riittää. En siis kykene nimeämään vain yhtä, kahta tai edes kolmea. No, yritän kuitenkin kiteyttää muutamaan, mutta ensin minun on ihan pakko päästä kertomaan useammastakin suosikista.

Lapsuus- ja nuoruusajalta asti suosikkeinani ovat pysytelleet L.M.  Montgomery, Louisa May Alcott ja Rauha S.Virtanen. Osittain nostalgisista syistä, mutta myös kirjallisista ansioista johtuen pidän näitä kirjailijoita edelleen suosikkeinani. Myös Jane Austen on yksi ikisuosikki. Uskoisin, että olen lukenut kaikki Austenin suomennetut teokset. Taidan piakkoin ryhtyä lukemaan häntä englanniksi.

Ranskalaisen testamentin myötä minusta tuli Andreï Makinen ihailija. Kaikki hänen kirjansa ovat hyviä, mutta joukossa on kyllä sellaisiakin, joita en pidä upeina ja mahtavina. Muita eurooppalaisia, minuun vaikutuksen tehneitä kirjailijoita ovat muun muassa Bernhard Schlink, Ian McEwan ja  W.G. Sebald. 

Olen myös pitänyt monista islantilaisista kirjoista. Etenkin Vidgis Grimsdottiria luin jokin vuosi sitten paljon. Muita pohjoismaisia suosikkeja ovat Anne B. Radge, Linn Ullman, Majgull Axelsson ja Karin Fossum.

Monet lempikirjailijoistani tulevat Pohjois-Amerikasta. Kanadalainen Carol Shields samoin kuin yhdysvaltalaiset Tracy Chevalier, Jayne Anne Phillips, Joyce Carol Oates, Anne Tyler ja Paul Auster kuuluvat ehdottamasti suosikkeihini. Afrikkalaisista kirjoittajista pidän etenkin André Brinkistä.

Eikä unohdeta suomalaisia. Yksi pintansa pitävä suosikki on Tove Jansson. Olen lukenut häneltä muumien lisäksi novelleja ja romaaneja. Myös Tuula-Liina Varis, Lars Sund, Bo Carpelan ja Sofi Oksanen kuuluvat mielikirjailijoitteni kaartiin.

Vähän meinasi mopo karata käsistä... En millään pysty nimeämään vain kolmea, joten tässä ovat neljä suosikkikirjailijaani (eivät paremmuusjärjestyksessä):  Jane Austen, Carol Shields, Tove Jansson ja Paul Auster. Taatusti tulette kuulemaan heistä kaikista lisää blogissani....

12: Yritys löytää kirja, jota rakastin, mutten rakasta enää

Minä en taida pystyä tähän. Kävin läpi oman kirjahyllyni enkä löytänyt yhtään kirjaa, josta voisin sanoa, että olen sitä joskus rakastanut, mutta en enää rakasta.

Olen ihan varma, että tähän kategoriaan kuuluvia kirjoja on olemassa, esimerkiksi monet nuorena lukemani kirjat ovat sellaisia, etten varmaan niistä enää pitäisi. Luin tuolloin aika lailla myös sellaista kevyttä kirjallisuutta, jota en nykyisin lue. Ainakin Jalnat luultavasti ärsyttäisivät. Samoin Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjat. Niitäkin tosiaan luin. Ja luinhan minä myös harlekiineja. Olin lukio- tai yläasteaikaan jossain kirjakerhossakin, jonka valikoimiin kuului etupäässä naisille suunnattua kevyttä kirjallisuutta (taisi olla nimeltään Femi). Luultavasti jätin ne kirjat aikoinaan lapsuuskotiin, koska enhän minä yliopistossa kirjallisuutta opiskelevana voinut sellaisia kirjoja hyllyssäni pitää... ;-)

Nyt tuollaiselle käyttäytymiselle voi jo nauraa. Lukemisessa on monenlaisia kausia enkä enää ajattele, että kevyen kirjallisuuden lukeminen olisi mitenkään arveluttavaa. Sillä on oma paikkansa kirjallisuuden kentässä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ihmeen ihana Ihmelapset

Roy Jacobsen: Ihmelapset. Like. 2011.  Norjankielinen alkuteos Vidunderbarn. Suomentaja: Päivi Kivelä. 280 sivua. 

Löysin taannoin kirjastomme uutuushyrrästä kiinnostavalta vaikuttavan kirjan, Ihmelapset. Kirjassa minua miellytti kansikuva, mutta myös sisältö vaikutti lupaavalta. Takakansitekstin mukaan kirja on ”lumoava kuvaus ihmeistä, joiden ei toivoisi olevan ihmeitä.”

Ihmelapset on norjalaisen Roy Jacobsenin toinen suomennettu kirja, ja ilmestynyt tänä vuonna. Ensimmäinen, Rajat, ilmestyi vuonna 2004. Se on Ihmelapset-kirjan tavoin Liken kustantama. Jacobsen on moneen kertaan palkittu kirjailija, ja tämä nimenomainen teos on saanut Kirjakauppiaiden palkinnon ja pysytellyt pitkään Norjan bestseller-listalla. Eikä suotta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle. Päähenkilö on kymmenvuotias Finn, joka kirjan alussa asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isä on jättänyt perheen ja sittemmin kuollut tapaturmaisesti. Isä on selkeästi menneisyyttä eikä hänestä puhuta.

Sillä vaikka aika olikin Juri Gagarinin se ei missään nimessä ollut avioerojen vaan avioliiton aikaa, ja vain vuosi eron jälkeen isä menikin pois, niin kuin mutsi sanoi, työmaaonnettomuudessa. Minun isäni menehtyi nosturionnettomuudessa Akerin konepajalla. Minä en muista häntä enkä avioeroa enkä onnettomuutta, mutta mutsi muistaa meidän kummankin edestä, vaikka häneltä ei siis koskaan saakaan mitään konkreettisia tietoja, esimerkiksi siitä miltä isä näytti tai mitä hän teki mielellään ja mitä ei, vapaa-aikanaan, jos hänellä sellaista oli, mistä hän oli kotoisin ja mistä he puhuivat niinä onnellisina vuosina, joita heillä ilmeisesti täytyi olla silloin kun he odottivat minua; valokuvatkin mutsi pitää tiukasti piilossa, toisin sanoen sen ajan olemme jättäneet taaksemme.

Menneisyys ei kuitenkaan suostu jäämään taakse, vaikka äiti niin tahtookin. Isä on ehtinyt ennen onnettomuuttaan mennä uudelleen naimisiin huumeriippuvaisen naisen kanssa. Tuosta liitosta syntynyt tyttö, Linda, muuttaa asumaan Finnin ja tämän äidin luo. Linda ei ole kehittynyt normaalisti ja on aluksi sulkeutunut ja puhumaton. Lindan äiti on lääkinnyt häntä kuvitteellisen polvivaivan takia, ja kun lääkitys lopetetaan, tyttö muuttuu avoimemmaksi.  Vaikka Lindasta kehittyykin ajan mittaan valloittava persoona, niin silti jotkin ihmiset suhtautuvat häneen vieroksuen ja häntä pidetään epänormaalina. Finn puolustaa sisartaan, eikä aina seurauksitta.

Vaikka kertomus rakentuukin Finnin, tämän äidin ja Lindan ympärille, niin kirjassa on muitakin tärkeitä hahmoja. Näitä ovat perheen vuokralainen Kristian, Finnin kaverit ja naapurin lapset sekä äidin erikoiset sukulaiset ja lapsenlikkana toimiva Marlene. Etenkin salaperäinen Kristian on keskeinen henkilö, jonka merkitys Lindan kohtalolle selkenee vasta kirjan lopussa.

Jacobsen kuvaa hienosti lapsuutta 1960-luvulla, mutta ennen kaikkea pidän hänen tavastaan käsitellä Finnin tunteita, hänen isänkaipuutaan samoin kuin huolta siskostaan ja ristiriitaisia tunteita suhteessa äitiinsä. Kirjan myötä äidin ja Finnin suhde muuttuu.  Finn kokee, että äiti etääntyy hänestä ja vain hetkittäin Finn tuntee yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Äidillä taas on omat menneisyydestä juontuvat kipupisteensä, jotka hän joutuu kertomuksen edetessä kohtaamaan.

Huolimatta siitä, että kirjan henkilöiden elämä on vaikeaa,  ei kirja suinkaan ole synkkä. Kerrontaa sävyttää ja kantaa lämminhenkinen huumori. Mielestäni kirja onkin toivoa antava kertomus pojasta ja hänen ihanasta siskostaan ja äidistään, joka yrittää parhaansa mukaan selvitä elämän myrskyissä. Suosittelen kirjaa lämpimästi!

Tähdet: ★ ★ ★ ★ ½

11: Kirja, jota vihaan

Silläkin uhalla, että toistan itseäni: tämäkin on vaikea. Mietin pitkään, minkä kirjan tässä mainitsen, kunnes muistin yhden tietyn kirjan lapsuudestani.

Koska osasin lukea kouluun mennessäni, sain lukea kirjoja, silloin kun luokkatoverit opettelivat lukemaan. Yksi tuolloin luetuista kirjoista oli Siviä Heinämaan Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä (ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1911).

Itse asiassa vihaaminen on liian vahva sana ilmaisemaan tunnettani kirjaa kohtaan. Pikemminkin voisi puhua kirjasta, jonka asenteellisuus ja vahva kristillis-siveellinen ote kauhistuttaa ja ihmetyttää minua nyt, vajaat neljäkymmentä vuotta kirjan lukemisen jälkeen.
 
Kirjan alussa, sanoissa opettajille mainitaan, että kirjanen on mukaelma Robinson Crusoesta, mutta kertomusta on kuitenkin muutettu "kotoisemmaksi ja kouluopetukseen soveltuvaksi".

Siviä (!) Heinämaa jatkaa:

On kuitenkin mainittava pari näkökohtaa, joissa olen poikennut mainitusta kertomuksesta. Olen ensinnäkin jättänyt kokonaan pois kertomukset villeistä ihmissyöjistä ja ihmismurhista ja niinpä myöskin Perjantai-nimisestä villistä, Robinsonin kumppanista. En ole tällaisista kertomuksista löytänyt sitä puhtaasti kasvattavaa ja jalostavaa vaikutusta, jota lapsen herkkä mieli tarvitsee. - En ole myöskään asettanut, kuten mainitussa kertomuksessa,pääpainoa niihin sivistysvälineisiin, jota R. löytää haaksirikkoutuneesta laivasta, vaan siihen, kuinka hän yksinäisellä saarellaan oppii uutteraksi, kestäväksi ja keksiliääksi taistelessaan nälkää, janoa, petoja, rajuilmoja y.m. vastaan, ja kuinka hän tällaisessa elämänkoulussa oppii huomaamaan Jumalan suojeluksen ja avun sekä hellästi ja kunnioittavasti muistelemaan vanhempiaan ja kotiaan.

Kertomuksessa laiska ja tottelematon Risto haaveilee elämästä merellä ja pestautuu laivaan, joka  myöhemmin uppoaa. Poika pelastuu autiolle saarelle ja oppii oman neuvokkuutensa turvin pärjäämään. Kirjan lopussa Risto pelastetaan ja hän palaa kotiin - kuinkas muuten - katuvana, viisaana, ahkerana ja kaikin puolin hyvänä ihmisenä. 

Puistattavan asenteellista, eikö totta? Ja tällaista tosiaan luetettiin koululaisilla vielä 1970-luvun alussa, ainakin maaseudulla. 

Minulla oli parikymmentä vuotta sitten mahdollisuus penkoa yhden lakkautetun kyläkoulun kirjastoa ja sieltä löysin myös tämän kirjan. Ajattelin, että lukisin sen myös omille lapsilleni, mutta jo esipuhetta lukiessa päätin, että tällaista asenteellista paasausta lasteni ei tarvitse todellakaan kuulla...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Haaste: päivät 8-10

08: Yliarvostettua

Tämä on taas aika vaikea. Mietin pitkään, minkä kirjan tähän valitsisin. Päädyin lopulta siihen, etten valitse vain yhtä vaan kaksi kirjaa: Milan Kunderan Petetyt testamentit ja Kate Jacobsin Pieni lankakauppa.

Yleensä ottaen pidän Kunderan kirjoista, ja monet niistä ovat olleet todella merkittäviä lukukokemuksia (esim. Olemisen sietämätön keveys, Kiireettömyys, Identiteetti). Petetyt testamentit on esseekokoelma ja sitä lukiessa pitäisi valita erilainen lukijan asento kuin noiden romaanien kanssa. Siitä ehkä johtuukin, etten ole saanut kirjasta otetta enkä ole jaksanut lukea sitä alkua pidemmälle.

Tietenkään en voi lukematta oikeastaan edes väittää, että se olisi liian yliarvostettu, mutta se, ettei kirjaa oikein jaksa tai halua lukea, kertoo jotakin. Pitäisi varmaan vielä toistamiseen aukaista kirja ja yrittää se lukea loppuun. Olenhan ostanut sen aikoinaan itselleni juuri siksi,  että pidän Kunderasta.

Luulen, että Pienen lankakaupan tuominen esiin tässä yhteydessä herättää keskustelua. Eikä lankakauppa minunkaan mielestäni ole huono kirja, muttei se kuitenkaan ole niin hyvä kuin oletin sen olevan. Olin itse asiassa yllättynyt, kun en siitä pitänyt, koska kirjan idea hyvä ja kiinnostava. Jotain sen toteutuksessa kuitenkin jäi puolitiehen.


09: Kirja, josta en ajatellut pitäväni, mutta jota päädyin rakastamaan

Tähän voisin valita montakin kirjaa. Olen jo aiemmin kirjoittanut Radgen kirjasta Berliininpoppelit (ks. täältä) johon suhtauduin skeptisesti, mutta josta luettuani tykkäsin. Samoin kävi Sofi Oksasen Puhdistuksen kanssa, josta Valkoinen kirahvi jo kirjoittikin tämän haasteen yhdeksännen päivän kohdalla. Oikeastaan molempien noiden kirjojen kanssa on käynyt niin, että kun niitä on kehuttu, niin minussa se on herännyt vastustusta enkä suinkaan ole kiiruhtanut kirjoja lukemaan.  Mutta luettuani olen sitten joutunut muuttamaan omaa käsitystäni radikaalisti.

Valitsin kuitenkin tähän lopulta kirjan, joka on viimeisen reilun vuoden aikana lukemistani kirjoista yksi tärkeimmistä ja merkittävimmistä, nimittäin Paul Austerin sattumuksia Brooklynissa.

Miksi sitten epäilin Austeria? Opiskelessani kirjallisuutta piti yksi opiskelija syventävien opintojen seminaarissa esitelmän Austerin New York -trilogiasta ja tuolloin koin, että tyyppi kirjoittaa niin korkeakirjallista kirjallisuutta, etten halua siihen koskea pitkällä tikullakaan. Luin kuitenkin sen jälkeen Timbuktun, muttei se herättynyt mitään erikoisempia tuntemuksia.

Onneksi päätin kuitenkin lukea Austeria, sillä Sattumuksia Brooklynissa osui ja upposi. Kerta kaikkiaan loistava kirja, joka teki minusta Austerin ihailijan. Tosin muut myöhemmin lukemani Austerin kirjat eivät ole – ainakaan toistaiseksi – yltäneet tämän kirjan tasolle. 



10: Suosikkiklassikko

Tähänkin voisi kirjoittaa pitkän kirjalistan, mutta sen sijaan tuon esille yhden kirjan, joka aikoinaan opiskeluaikana yllätti minut. Itse asiassa tämän olisi voinut laittaa myös tuohon yhdeksännen päivän kohdalle, sillä en varmaan olisi kirjaan tarttunut, ellei sitä olisi ollut pakko lukea. Onneksi kuitenkin tartuin, koska Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on mahtava kirja. 

Luin kirjan joskus 1980-luvulla ja se vaikutti minuun niin vahvasti, että kirja piti saada omaankin kirjahyllyyn. En nimittäin tuolloin juurikaan ostanut itselleni romaaneja, vaan käytin kirjastoa vieläkin ahkerammin kuin nykyisin. Tämäkin on sellainen kirja, joka pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen.


torstai 7. huhtikuuta 2011

07 Aliarvostetuin kirja - tai jotain sinne päin ;-)

Tämä haaste sen kun muuttuu vaikeammaksi. Tuntui etten millään keksi kirjaa, jota voisin nimittää aliarvostetuimmaksi. Niinpä tämä valintani ei ole aliarvostuin kirja, mutta kuitekin kirja, josta soisi kuulevan enemmän.

Kyseessä on Jamie Zeppan Ylitse taivaan maan. Luin sen huhtikuussa 2002 ja ihastuin siihen.

Silloinen lukupäiväkirjani kertoo: "Hieno omaelämäkerrallinen kuvaus länsimaisen ihmisen (kanadalaisen) muutosta Bhutaniin ja ihastumisesta maahan. Vaikuttava lukukokemus ja kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen opus." Muistan vieläkin, että kirja kosketti syvältä ja sai minut kiinnostuneeksi Bhutanista, eristyneestä maasta, joka sijaitsee Himalajalla Kiinan ja Intian välissä.
 

















http://www.goodreads.com/review/show/145345214

06 Kirja, joka tekee minut surulliseksi

Olisin voinut valita kirjaksi, joka tekee minut surulliseksi, montakin kirjaa. Ihan äskettäin luetuista esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on tehnyt surulliseksi ja hämmentyneeksi sekä herättänyt suuttumusta. Samanlaisia tunteita nousi mieleen myös Jonas Gardellin kirjasta Jenny.

Gardell on ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja, muusikko, Mark Levengoodin kumppani. Olin ennen Jennyä lukenut häneltä yhden kirjan (Jumalasta, suom. 2006). Pidin siitä. Niinpä ostin Jennyn pokkaripainoksen seminaarimatkalla Ruotsista. Kirjaa ei ole käsittääkseni suomennettu, sen sijaan kirjat, joille se on jatkoa, saa myös suomeksi (Kummajainen astuu kehiin, 2002, Koomikon synty, 2005).

Jenny on rankka kirja lapsuuden loppumisesta ja lasten julmuudesta sekä siitä, miten tapahtumat vain vääjäämättä seuraavat toisiaan, kunnes tapahtuu jotain todella ikävää.

Kirjassa kerrotaan Juhasta, joka saa parikymmentä vuotta kouluaikojen jälkeen tietää, että hänen ystävälleen Jennylle on tapahtunut jotain kauhistuttavaa yhtenä kesäniltana 1970-luvun lopussa. Kirjan edetessä traagisten tapahtumien kulku selviää Juhalle ja lukijalle. 

Tämä kirja ei jättänyt kylmäksi. Siinä pohditaan paljon syvällisiä kysymyksiä elämästä, anteeksiannosta ja siitä, miten voi asennoitua vaikeisiinkin asioihin ilman, että niihin jää kiinni. Kirja ravisteli, se ihmetytti, se laittoi miettimään. Ja kyllä, se myös teki minut aikoinaan hyvin surulliseksi.


tiistai 5. huhtikuuta 2011

05 Kirja, joka tekee minut iloiseksi

http://www.levykauppax.fi/book/rhodes_dan/pieni_valkoinen_auto/
                                                                        

Sammakon kustantama Dan Rhodesin Pieni valkoinen auto (2006) on ennen kaikkea hauska kirja, joka sai minut pari kolme vuotta sitten hyvälle tuulelle (tarkalleen en muista, milloin kirjan luin). Innosti minut ostamaan ja lukemaan muitakin Rhodesin kirjoja (mm. Antropologia ja sata muuta tarinaa, Timoleon Vieta palaa kotiin). Suosittelen (ennen kaikkea tätä auto-kirjaa, muut lukemani Rhodesit ei olleet yhtä hyviä).

03 & 04 Suosikkisarjani ja suosikkisarjan kirja

Mulla on muutama suosikkisarja: muumit, Montgomeryn Annat ja Runotytöt sekä Alcottin Pikku naisista alkava sarja. Sen sijaan ns. aikuisten kirjoista en osaa nimetä mitään suosikkisarjaa. Toki olen lukenut paljonkin dekkareita (mm. Lehtolaisen Kalliot, Christien Poirotit ja neiti Marplet), joita voi pitää sarjoina, muttei niistä oikein selkeää suosikkia löydy. 

Aiemmin olen jo kirjoittanut mm. Annoista ja Pikkun naisista, joten tässä tulkoon esille ihan uusi sarja: Rauha S. Virtasen Selja-kirjat. Nekin ovat lapsuuden ja nuoruuden lukuelämyksiä, joihin olen palannut vielä aikuisenakin. Seljoista ehdoton ykkönen on sarjan aloittava Seljan tytöt.

01 & 02 Kirjavarkaasta Pikku Prinssiin

Otan jälkijättöisesti vastaan Saran  haasteen. 
Tässäpä kahden eka päivän osalta vastaukset.

Viime vuoden paras kirja 
Luin viime vuonna paljonkin hyviä kirjoja. Yksi parhaista oli Marcus Zusakin Kirjavaras. Saakoon se nyt kunnian tulla nimetyksi parhaaksi kirjaksi, sillä en todellakaan muista, mitä kaikkea luin (koska en viime vuonna, toisin kuin joitakin vuosia aiemmin, pitänyt kirjapäiväkirjaa).

Kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa
Olen lukenut vain harvoja ja valittuja kirjoja useita kertoja. Varmaan suurin osa kirjoista, jotka olen lukenut kolme kertaa, ovat lasten- tai nuortenkirjoja. Niistä haluan nostaa esille Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Hurahdin siihen täysin rippikouluikäisenä.


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mielikirjojani, osa II

Ja tässäpä toinen lista mielikirjoistani. Ja kuten ensimmäisessä osassa totesin, ovat kirjat satunnaisessa järjestyksessä.

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Tämä Intiaan sijoituva, valloittava kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Itse luin sen elokuussa 1999 (tai silloin sen ainakin sain hyvältä ystävältä ja muistaakseni luin kirjan tuolloin). Kirja on palkittu Booker-palkinnolla, enkä yhtään ihmettele miksi. Kaunis ja ihana kirja. Tämä kuuluu ehdottomasti kirjoihin, jotka pitäisi joskus lukea uudelleen.

Göran Tunström: Jouluoratorio / Juloratoriet

Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran jo 1983, mutta itse taisin lukea sen ensimmäisen kerran (suomeksi) 1990-luvulla, jolloin muutenkin luin aika paljon Tunströmiä. Yhdellä Ruotsinmatkalla ostin kirjasta ruotsinkielisen pokkaripainoksen, jonka senkin olen lukenut. Kirja on mielestäni yhtä hyvä molemmilla kielillä, vaikka en varmaan ymmärtänytkään ruotsinkielisen version kaikkia nyansseja...

Louisa M. Alcott. Pikku naisia

Pikku naisia on lapsuusaikojen tärkeä lukukokemus, johon olen palannut myös aikuisena, viimeksi kolmisen vuotta sitten. Toki olen lukenut koko sarjan, mutta tähän sarjaan pätee sama kuin Montgomeryn Anna-sarjaan eli sarjan ensimmäinen kirja on tärkein. Tavallaan palaaminen lapsuus- ja nuoruusaikojen kirjoihin on nostalginen matka menneisyyteen, mutta niin Alcottin kuin Montgomeryn kirjoissa on myös sellaisia tasoja, jotka puhuttelevat myös keski-ikään ehtinyttä lukijaa.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Myös Kotiopettajattaren romaani on tärkeä kirja vuosikymmenten takaa. Olin varmaan yläaste- tai lukioiässä, kun luin kirjan ensimmäisen kirjan. Romanttinen tarina, dramaattiset käänteet ja salaperäisyys koskettivat tuolloin nuorta lukijaansa. Kuitenkin tämäkin kirja on säilyttänyt tuoreutensa ja pidin siitä myös muutama vuosi sitten, kun lopulta luin sen uudelleen. Minulle tämä kirja on kaikkien lukuromaanien äiti.

Ron McLarty: Polkupyörällä ajamisen taito

Kirja polkupyörällään Yhdysvaltojen halki matkaavasta Smithystä ilmestyi suomeksi vuonna 2006. Taisin lukea itse sen seuraavana vuonna. Vaellusromaaniksikin kutsuttu, lämminhenkinen  puheenvuoro miehestä, joka heittäytyy ja lopulta löytää itsensä. Ei ehkä kuulu sarjaan ne-kirjat-jotka-ottaisin-mukaani-autiolle-saarelle, mutta on kuitenkin sen verran hyvä kirja,että ansaitsee paikkansa mielikirjojeni joukossa. 



Muistoista, unohtamisesta ja vähän omenoistakin

Katharina Hagena: Omenansiementen maku. Minerva. 2009. Saksankielinen alkuteos Der Geschmack von Apfelkernen. Suomennos Anne Mäkelä. Kansi Suvi Sievilä. 

Omenansiementen maku kuvaa päähenkilö Iriksen kautta yhden suvun naisten – mutta myös vähän miestenkin – elämää Saksassa useamman vuosikymmenen aikana. Kirja kiertyy Iriksen perimän sukutalon ympärille, ja alkaa Iriksen isoäidin hautajaisista. Talo on sokkeloinen, mutta niin myös kertomus talosta ja sen asukkaista.

Päähenkilö, joka muuten on kirjastonhoitaja, jää isoäidin hautajaisten jälkeen sukutaloon selvittämään isoäidin perintöasioita. Kirjan etenemisen myötä keriytyvät auki taloon ja Iriksen sukuun liittyvät tapahtumat. Iriksen muistikuvien ja perhetarinoiden myötä muotoutuu kertomus, jossa on paljon traagisiakin käänteitä. Näitä ovat muun muassa isoäidin Anna-siskon ja Iriksen serkun Rosmarien kuolemat nuorella iällä, isoäidin muistisairaus sekä toiseen maailmansosotaan liittyvät tapahtumat ja kokemukset. Myös päähenkilön sekä hänen isoäitinsä, äitinsä ja tätiensä elämäntarinat, rakkautta unohtamatta, aukeavat lukijalle vähitellen kirjan edetessä.

Kirjassa liikutaan eri aikatasoilla: sukutaloon sijoittuvassa kertomuksen nykyhetkessä, Iriksen lapsuudessa, hänen äitinsä ja tämän siskojen lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa, mutta myös Iriksen isovanhempien elämänvaiheissa. Eri aikatasojen seuraaminen tuntui alussa hiukan vaikealta, vaikka pidänkin kirjoista, joissa käytetään takautumia eikä juoni etene kronologisesti. Kirjan edetessä kuitenkin totuin kirjoittajan tapaan sitoa eri aikatasot yhteen  ja pidän ratkaisua onnistuneena.

Omenansiementen maku on varsin hyvä lukuromaani. Alkuun päästyä se oli aika helppolukuinen ja eteni mukavasti. Pidin kirjan sisältämistä muistamista ja unohtamista käsittelevistä pohdinnoista, mutta myös siitä, että taphtumat sidottiin hyvin sukutaloon, sen huoneisiin ja puutarhaan ja talon lähiympäristöön. Kirja on myös aistimuksellinen. Muistojen kantajina ja herättäjinä kirjassa toimivat muun muassa vanhat vaatteet, joita päähenkilö pukee päälleen, samoin kuin viinimarjat ja omenat, niistä tehdyt hillot sekä erilaiset tuoksut ja maut. Sen, mistä kirjan nimi johtuu, saa kukin lukija itse selvittää... ;-)


Tästä kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: Leena Lumi, Juuri tällaista, Oota mä luen tän eka loppuun, Lumiomena

Tähdet: ★ ★ ★ ½

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mielikirjojani, osa I

Jokaisella hyvällä lukijalla on lukijan historiansa. Se on kenties ainoa historia, josta on mielekästä puhua. (Jan Blomstedt)

Olen ehtinyt lukea noin neljänkymmenen vuoden aikana niin paljon kirjoja, että mielikirjojakin on kertynyt aika lailla. Haastan nyt itseni palauttamaan mieleen tärkeimmät lukukokemukset vuosien varrelta. Listaan kirjoja viiden kirjan kokonaisuuksissa siihen asti kun mieleenpainuneita kirjoja riittää. Tällä hetkellä en osaa sanoa, miten pitkäksi listani muodostuu.

En tietenkään muista läheskään kaikkia lapsuuden ja nuoruuden tai edes aikuisiän tärkeitä lukukokemuksia, joten lista tullee painottumaan viime vuosien aikoina lukemiini kirjoihin. Kuitenkin jotkin jo kauan aikaa sitten luetut kirjat ovat olleet niin merkittäviä, että ovat jättäneet pysyviä muistijälkiä.

Pyrin kirjoittamaan, jos vain suinkin muistan, milloin olen kirjan lukenut ja miksi se on minua aikoinaan puhutellut. Tässä tehtävässä minua auttaa jonkin verran kirjapäiväkirja, jota pidin vuosien 1999–2005 aikana.
Esitän listassa kirjat satunnaisessa järjestyksessä, sillä koen, että kirjoja on hyvin vaikea laittaa selkeään paremmuusjärjestykseen.


Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran 1980-luvulla tehdessäni muumikirjoista kirjallisuuden opintoihin harjoitustyötä. Jo tuolloin pidin kirjasta, mutta erityisesti 1990-luvulla kirjasta tuli minulle tärkeä. Luen Muumilaakson marraskuun lähes vuosittain syyspimeiden ahdistaessa. Mielestäni se on hyvin lohduttava ja kaunis kirja syksystä sekä hiljentymisen ja rauhoittumisen tarpeellisuudesta. Toki pidän muistakin muumikirjoista, mutta tämä on ehdoton ykkönen.

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Anna-sarja on lapsuuteni/varhaisnuoruuteni tärkeimpiä lukukokemuksia Runotyttö-kirjojen ohella. Oikeastaan molemmat sarjat kuuluisivat listalleni kokonaisuudessaan, mutta nostan esille kuitenkin Anna-sarjan ensimmäisen kirjan, koska se aikoinaan sai minut lukemaan Montgomeryn kirjoja ja tutustutti minut Prinssi Edwardin saareen. Jostain syystä Annat olivat ja ovat minulle tärkeämpiä – ehkä siksi, että tutustuin aiemmin Vihervaaran Annaan kuin Uudenkuun Emiliaan. Luin Annan nuoruusvuodet ensimmäisen kerran äitini suosituksesta ala-asteikäisenä (itse puolestani suosittelin aikoinaan kirjaa omalle tyttärelleni). Luin Anna-kirjoja myös opiskeluaikaan, ja koko sarjan luin viimeksi läpi kolmisen vuotta sitten pitkällä sairauslomalla ollessani. Aikuisena kirjaa tietysti lukee eri näkökulmasta kuin lapsena, mutta jotain iätöntä ja koskettavaa Annan tarinassa on edelleen. 


Savolainen, Minna: Maailman ihanin tyttö

Sain kirjan lahjaksi hyvältä ystävältä reilu vuosi sitten. Ihastuin kirjaan heti. Se on mielestäni maailman kauneimpia ellei kaunein kirja. Itse asiassa mieluummin katselen kuin luen sitä, vaikka kirjan kasvutarina kymmenestä tytöstä ja valokuvan voimasta on sekin hyvin koskettava ja tärkeä. Kirja vetoaa esteetikkoon minussa ja siitä löytyy jokaisella katselukerralla uusia ja ihania yksityiskohtia. Kirjaa ei voi sanoin selittää. Se pitää nähdä itse.

Makine, Andreï: Ranskalainen testamentti

Luin kirjan joskus 1990-luvun loppupuolella (se ilmestyi 1996). Tämähän on ensimmäinen suomennettu Makinen kirja, ja se teki minusta heti vankkumattoman Makinen ihailijan. Hassua sinänsä, koska en ensimmäisellä yrittämällä päässyt alkua pidemmälle. Kun sitten lopulta keskityin kirjaan, se vei mukanaan. Pitäisi itse asiassa lukea kirja uudelleen, että muistaisin kunnolla, miksi tuolloin haltioiduin. Nyt nimittäin muistan vain sen, että lukukokemus oli järisyttävä ja Makinen kieli kaunista (kiitos myös suomentaja Annikki Sunille), mutta tarinaa en oikein enää muista.

Radge, Anne B.: Berliininpoppelit

Norjalaiskirjailijan teos päätyi minulle pokkaripainoksena pari vuotta sitten jostain ystävänpäivän tempauksesta (taisi liittyä jotenkin facebookiin). Suhtauduin siihen hiukan varauksellisesti, koska kirjan takakannessa sitä hehkutettiin mielestäni vähän liikaakin. (Olen sikäli outo ihminen, että jos koen, että jotain kirjaa tai elokuvaa  kehutaan ylettömästi, niin minussa nousee vastustus ja alan epäillä, voiko se kirja tai elokuva olla todellakin niin hyvä...) Onneksi lopulta tartuin kirjaan. Vai olisiko ollut niin, että joku arvostamani lukija oli sen lukenut ja kehunut. Mukanaanhan kirja vei, samoin kuin sen jatko-osatkin Erakkoravut ja Vihreälle niitylle.