Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen. WSOY 2003. SAPO-sarja. Englanninkielinen alkuteos The Woman in White (1860; ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1908). Suomentanut Hannes Korpi-Anttila. 528 sivua.
Olen jo pitkään halunnut lukea Valkopukuisen naisen. Törmäsin kirjaan ensimmäisen kerran lukiessani muutama vuosi sitten Diane Setterfieldin kirjaa The Thirteenth Tale (Kolmastoista kertomus). Taannoin löysin Saran Kirjat -blogista sellaisen mielenkiintoisen tiedon, että Sarah Waters on lainannut tämän kirjan ideaa Silmänkääntäjään, jota kyllä en vielä ole lukenut (ks. Saran kirjoitus Valkopukuisesta naisesta täältä).
Valkopukuinen nainen on kirjoitettu jo vuonna 1860. Sen kirjoittajaa Wilkie Collinsia pidetään Englannin ensimmäisenä salapoliisikirjailijana ja modernin rikosromaanien edelläkävijänä.
Valkopukuinen nainen on kirjoitettu jo vuonna 1860. Sen kirjoittajaa Wilkie Collinsia pidetään Englannin ensimmäisenä salapoliisikirjailijana ja modernin rikosromaanien edelläkävijänä.
Valkopukuinen nainen on vanhanaikainen luku- ja viihderomaani, mutta sen kerronnalliset ratkaisut ovat ihmeen tuoreita ja moderneja. Kirjan arvoituksellisia, monimutkaisia ja dramaattisia tapahtumia valotetaan useamman kertojan näkökulmasta ja välillä todistuksensa antaa jopa hautakivi.
Kirjan keskeisin kertoja on Walter Hartright, joka sekä aloittaa että päättää kertomuksen. Kertomus alkaa, kun Hartright pestataan Limmeridke Houseen piirustuksenopettajaksi. Matkallaan kartanoon Hartright tapaa salaperäisen valkopukuisen naisen, jonka surullinen kohtalo kietoutuu monin tavoin kirjan muiden henkilöiden elämään.
Walter Hartrightin työhön kartanossa kuuluu ensijaisesti opettaa piirtämistä maalaiskartanon perijättärelle, viehättävälle neiti Laura Fairlielle, johon Hartright (tietenkin) rakastuu. Piirustuksenopettajan tehtäviin kuuluu myös korjailla Lauran sedän, herra Fairlien taideteoksia. Huoneeseensa sulkeutunut, luulosairas ja äärimmäisen itsekäs herra Fairlie on yksi kirjan epämiellyttävimmistä hahmoista, mutta eipä Lauran kihlattu ja sittemmin aviomies sir Percival Glydekaan mikään kovin rakastettava hahmo ole.
Limmeridge Housessa asuvat neiti ja herra Fairlien lisäksi myös rouva Vesley ja Lauran sisarpuoli Marian Halcombe, jonka päiväkirjamerkinnät vievät omalta osaltaan kertomusta eteenpäin. Marian on, päinvastoin kuin sisarpuolensa Laura, vahva, määrätietoinen ja neuvokas nuori nainen. Näiden henkilöiden lisäksi kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Lauran täti madame Fosco ja tämän mies kreivi Fosco, jotka ovat hyvää pataa sir Percival Glyden kanssa syistä, jotka kirjan edetessä vähitellen selviävät.
Valkopukuisessa naisessa on paljon salaisuuksia, petoksia ja juonittelua, mutta myös rakkautta ja ystävyyttä. Kirjan juoni on hyvin punottu ja yllätyksellinen enkä nyt halua paljastaa siitä yhtään tämän enempää.
Vaikka kirja on varsinainen tiiliskivi, niin mielestäni kertomus veti hyvin ja piti vahvasti otteessaan. Toki kieli oli välillä aika kiemuraista, muttei se minua juurikaan haitannut. Oikeastaan ihan yllätyin siitä, miten vahva ja hyvä teos Valkopukuinen nainen on. Melkein Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin veroinen. Siksi ihmettelekin, ettei kirja tietääkseni ole - ainakaan Suomessa - esillä silloin, kun kun puhutaan klassisista rikosromaaneista tai englantilaisen kirjallisuuden klassikoista. Vai olenko ihan väärässä? Onko minulla vain (ollut) suuri aukko sivistyksessä?
Tähdet: ★ ★ ★ ★-
