keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Jo viisi vuotta!

Suosikkivuodenaikani kevät on saapunut. Lumihanget hupenevat silmissä ja valon määrän lisääntyminen tuntuu selvästi. Mieliala on hyvä ja valoisa ja työntekokin kiinnostaa nyt selvästi enemmän kuin keskitalvella.

Ilmeisesti kevään valo höyräytti minut aikoinaan eli tarkalleen viisi vuotta sitten perustamaan tämän blogin. Into oli silloin kova ja blogitekstejä syntyi tiheähköön tahtiin. Mutta niinhän siinä tuppaa käymään, ainakin minunlaisellani on/off-ihmisellä, että rakkaus uuteen harrastukseen jossain vaiheessa lopahtaa ja intoa joutuu etsimään kissojen ja koirien kanssa. Tosin sitä näkyy olevan liikkeellä, onhan muutama pitkän linjan kirjabloggaaja lopettanut kokonaan bloggaamisen ja muutama on taas siirtynyt postailemaan muista aiheista kuin kirjoista.

Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin, harkitsin itsekin lopettamista, mutta vähin erin tämä homma on taas alkanut kiinnostaa. Yhtenä osoituksena on se, että pitkästä aikaa kiinnitin huomiota blogini ulkonäköön ja väsäsin vuodenaikaan sopivan bannerin. Antakoon se valoa ja iloa myös teille lukijoilleni!

Blogin syntymästä on tosiaankin nyt jo viisi vuotta. Blogiharrastuksesta tuli paljon tärkeämpi kuin konsanaan osasin kuvitella. Millaisia keskusteluja olenkaan saanut käydä ja millaisiin kirjaihmisiin tutustua! Ja vaikka välillä vaikenen, niin lukijat eivät onneksi näytä ainakaan tyystin katoavan. Se on ilahduttavaa ja helpottavaa. Kiitos siitä ja kaikesta muustakin!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä!




Kevät on edennyt jo pitkäperjantaihin. Pitkäperjantaina päivä tuppaa olemaan pilvinen. Niin on ollut tänäänkin. Vanha, meillä vielä (aivan liian) vahva lumipeite on saanut päälleen vielä muutaman sentin uutta lunta. Toivottavasti keli pian muuttuu tästä keväisemmäksi.

Tänään käytiin tervehtimässä vanhempiani, ja huomenna suuntaamme auton nokan kohti Hämeen maisemia. On mukava lähteä pitkästä aikaa vierailemaan siskoni perheen luona. 



Eikä pääsiäistä(kään) vietetä ilman kirjoja, Luennassa tällä hetkellä on mainion Annie Proulx'n mainio Laivauutisia. Kirja liittyy minulla sillä tavalla pääsiäiseen, että kävin yli kymmenen vuotta sitten juuri pääsiäisenä katsomassa Lasse Hallströmin ohjaaman samannimisen elokuvan. Rakastuin elokuvaan ja pidän kirjastakin todella paljon. 

Kunhan saan Laivauutiset luettua, niin aloitan joko Tommi Kinnusen Lopotin tai pääsiäisen aikaan hyvin sopivan Eric Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumin. Schmittin kirjan olen lukenut jo aiemmin. Muistan sen olleen vaikuttava ja ajatteluttava teos. Mutta sellainen lienee myös Kinnusen uutuus.



Antoisaa, valoisaa ja hyvää pääsiäisen aikaa!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Tunnelmasta toiseen














































Tulinpa eilen illalla miettineeksi, miten tehokkaasti kirjat voivat heittää lukijan tunnelmasta toiseen.

Luin jokin päivä sitten loppuun Asko Sahlbergin kirjan Häväistyt (2011). Pidin siitä paljon, ja Sahlbergista onkin tulossa hyvää vauhtia yksi suosikkikirjailijoistani. Kirjailijan kieli on upeaa ja kerrontatapa uppoaa minuun.

Häväistyt on yleissävyltään harmaa, aivan kuin kirjassa kuvattu pitkäkestoinen sade. Kirjan päähenkilöt, mies, nainen ja poika, ovat varsin onnettomia tapauksia, pakomatkalle joutuneita ihmisiä, joille ei oikein mikään näytä onnistuvan. Välillä kolmikon epäonnistumiset saavat jopa hiukan huvittaviakin sävyjä, vaikka kirjan tarina itsessään onkin traaginen. Häväistyt onkin aikamoinen kurjuuskertomus, jonka lukeminen ei kuitenkaan ollut rämpimistä, vaan kirjan sävystä huolimatta nautittavaa.

Sen sijaan nyt luennassa oleva kirja on viipyilevä, pirskahteleva helpon elämän kuvaus. Enpä kyllä olisi voinut valita Häväistyjen jälkeen luettavaksi erilaisempaa kirjaa kuin mitä Patrick Modianon Villa Triste (1977) on!

Villa Tristessä kuvataan kauniisti ja samalla haikeasti, muistojen kautta, päähenkilön lomanviettoa 1960-luvulla kylpyläalueella jossain lähellä Sveitsin rajaa.

Kun Häväistyissä raahustetaan kurassa raskain saappain, ja välillä laahustetaan kipeällä jalalla, maiseman ollessa harmaa ja pilvien roikkuessa alhaalla, niin Villa Tristessä hypellään kevein kesäkengin joutilaasta ja yltäkylläisestä elämästä nauttien. Mutta kuitenkin, jossain pinnan alla kytee ja jotain on selvästi tuloillaan. Siitä syystä päädyinkin tässä vaiheessa, kun kirja on puolivälissä luonnehtimaan kirjaa näennäisesti keveäksi. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää ja mihin tunnelmiin Villa Triste minut lopulta johdattaa.

PS. Blogger temppuileee eivätkä kuvat ja teksti suostu asettumaan siten kuin haluan....


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kun hyväkään kirja ei sytytä ynnä muuta pölinää lukemisesta

On niin pitkä aika edellisestä postauksesta, että rima on ehtinyt kiivetä taivaisiin. Mitään erikoista ei ole tapahtunut, on vaan ollut todella paha blogijumi. Jossain vaiheessa jo mietin blogin lopettamista, mutta päätin kuitenkin vielä kuulostella itseäni, antaa ajan kulua ja tauon jatkua.

Viime yönä, ennen kuin uni saapui, tajusin, että jos minua ei huvita enää - tai tässä vaiheessa - kirjoittaa arvioita kirjoista, niin miksi minun nyt niitä pitäisi kirjoittaa? Voin kai minä kirjoittaa ihan vain yleisiä pohdintoja kirjoista, lukemisesta tai elämästä ilman taivaita hipovia tavoitteita tai itsekritiikkiä. Jotain sellaista siis on nyt tulossa, ainakin silloin tällöin.

Olen lukenut tämän talven aikana kirjoja ihan kiitettävästi. Luettavaa olen tapani mukaan löytänyt kirjastosta, mutta paljon vinkkejä hyvistä kirjoista olen saanut muiden blogeista. Huomasin päivänä muutamana miettiväni, että miksiköhän mikään ihan äsken luetuista kirjoista ei ole kunnolla räjäyttänyt tajuntaani, vaikka monet luottolukijoistani ovatkin kirjoja kehuneet. 

Otetaan nyt esimerkiksi Andres Neumanin Vuosisadan matkustaja. Se kuuluu Tammen Keltaiseen kirjastoon ja edustaa minulle siten laatua. Mutta miksi tuo monien kehuma, taatusti laadukas kirja ei minua sytyttänyt? Mikä minussa lukijana on nyt oikein vikana? Olenko yhtäkkiä tyhmistynyt niin paljon vai oliko lukemisen ajankohta väärä vai mistä oikein on kyse? Olisin kyllä halunnut niin kovasti tykätä kirjasta.

Vähän samalla tavalla kävi suosikkikirjailijani Kate Atkinsonin uusimman kirjan kohdalla. Elämä elämältä oli nimittäin niin upea kirja, että odotin Hävityksen jumalalta paljon. Mutta eipä sekään ollut sellainen täysosuma kuin olin odottanut ja toivonut! Petyin myös viikko sitten Tua Harnon Oranssiin maahan, sillä Harnon esikoisesta Ne jotka jäävät pidin paljon.

Vähän jo itseluottamukseni lukijana alkoi rakoilla, kunnes - onneksi - tartuin Jukka Viikilän kauniiseen ja viisaaseen kirjaan Akvarelleja Engelin kaupungista ja sitten Toni Morrisonin Paratiisiin, jonka pariin ihan heti taas palaan. Viikilän ja Morrisonin kirjoista löysin sen, minkä luulin olleen kadoksissa. Ja voi että, kun lukija oli onnellinen!

Totta puhuen, luulen, että yksi syyllinen jonkinasteiselle lukijan kriisille tai mitä se nyt olikaan, on Joyce Carol Oatesin Blondi, jonka luin tammikuussa. Se on vaan on niin vavisuttava, riipaiseva ja vahva romaani (kuten Oatesin romaanit tuppaa olemaan), että mikään ei sen lukemisen jälkeen oikein koskettanut täysillä. Mutta olihan Blondi sen arvoinen. Mitä siitä, että muutama muu kirja tuntui sen jälkeen "vain" hyvältä eikä erinomaiselta. Mutta toisaalta: mitä siitäkään tulisi, jos aina olisin vavahduttavien ja iholle tulevien kirjojen lumoissa? Todellisuudestahan sitä ihan vieraantuisi ihminen - sellaisesta kirjallisuudesta! ;-)


PS. Listaan muuten lukemani kirjat Goodreadsiin ja joskus kirjoitan sinne luetuista kirjoista lyhyesti päällimmäiset fiilikset. Sieltä voi siis seurata mitä luen, kun tänne niitä arvioita ei ole tullut/tule nyt kirjoiteltua.