torstai 31. heinäkuuta 2014

Lyhyitä luonnehdintoja luetuista

Kerroin jo edellisessä postauksessa jonkinlaisesta blogijumista. Tuntuu, että on niin paljon kaikkea muuta elämässä, etten oikein ehdi kunnolla paneutua kirjoista kirjoittamiseen. Jälleen kerran siis koontipostaus, joka tällä kertaa sisältää todella lyhyet luonnehdinnat parista kirjasta.


Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat. Otava. 2013. Englanninkielinen alkuteos Americanah. Suomentanut Hanna Tarkka. 528 sivua.

Olen pitänyt todella paljon kaikista Adichien suomennetuista teoksista. Tähän asti Purppuranpunainen hibiskus on ollut suosikkini, mutta tämä uusin romaani kipuaa sen rinnalle ja kenties kiilaa vähän ohikin.

Turhaan ei Kotiinpalaajia ole blogeissa kehuttu, sillä tässä kirjassa on lähes kaikki, mitä hyvältä kirjalta odotan. Kirjan tarina Ifemelusta ja Obinzesta on koukuttava, mutta sen lisäksi Kotiinpalaajat käsittelee todella kiinnostavasti ja silmiäavaavasti ei-amerikkalaisten mustien asemaa Yhdysvalloissa ja kertoo myös Nigerian todellisuudesta. Tästä kirjasta pitäisi kyllä sanoa paljon enemmän, mutta olen nyt niukkasanainen ja totean vain olevani Adichielle taas kerran todella kiitollinen hienosta lukukokemuksesta!


J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus. Otava. 2014. Englanninkielinen alkuteos The Childhood of Jesus. Suomentanut Markku Päkkilä. 298 sivua.

Ei mitenkään tietoinen tutustumismatkani afrikkalaiskirjailijoihin jatkui J. M. Coetzeen erikoisen romaanin Jeesuksen lapsuus parissa. En muista, että olisin aiemmin lukenut tämän, kansiliepeen mukaan "aikamme maineikkaimpiin kirjailijoihin kuuluvan" kirjailijan kirjoja, mutta tokihan Coetzeen nimi on ollut tuttu.

Jeesuksen lapsuus kertoo miehestä (Simón) ja pojasta (David), jotka tulevat laivalla uuteen maahan, jossa kaikki on heille uutta ja outoa. Heidän menneisyytensä on pyyhitty pois ja elämä on aloitettava alusta. Simón ei ole Davidin isä, ja uudessa maassa hän ryhtyykin etsimään Davidille äitiä.

Jeesuksen lapsuus on varsin haastava kirja, ja kirjan alkupuolella epäilin, jaksanko edes lukea kirjaa loppuun. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi haastavista kirjoista, vaan tämän kirjan tarina ja kirjan maailma nyt vain tuntui alussa oudolta. Vähin erin tarina alkoi kuitenkin viedä mukanaan ja lopulta koinkin kirjan kiehtovaksi kaikessa arvoituksellisuudessaan. Ei Coetzeesta tullut lempikirjailijaani, mutta sen verran hänen tyylinsä alkoi kiinnostaa, että taatusti jatkan jossain vaiheessa hänen tuotantoonsa tutustumista.