Gabriel García Márquez Sadan vuoden yksinäisyys. WSOY. 2010 (1971). Espanjankielinen alkuteos Cien anos de soledad (1967). Suomentanut Matti Rossi. 414 sivua.
Kolumbialaisen Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on ollut luettavien kirjojen listallani suurin piirtein siitä asti, kun Márquez sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982. Vähän turhan pitkään vain kesti ennen kuin sain kirjan luetuksi. Enkä varmaan olisi nytkään kirjaa lukenut ilman kirjabloggaajien mainiota lukuhaastetta "Klassikko, jota en ole häpeäkseni lukenut". (Lisätietoa haasteesta Ompun blogissa.)
Maagisen realismin keskeisiin teoksiin kuuluva romaani herätti mielessäni ristiriitaisia ajatuksia. (Maagisesta realismista lisää täällä.) Pidin kyllä kirjasta, mutta siihen sisään pääseminen oli tuskaista enkä alussa oikein saanut kirjasta otetta. Kirja tuntui sekavalta ja oudolta. Siinä oli aivan liian paljon henkilöhahmoja ja lisäksi tarina rönsyili niin, etten pysynyt mukana. Mutta vähitellen kirjan tapahtumat imaisivat mukaansa niin, että kirjan loputtua tajusin lukeneeni ainutlaatuisen, väkevän ja värikkään, mutta samalla myös hyvin erikoisen ja oudon romaanin.
Sadan vuoden yksinäisyys kertoo Macondon kylän synnystä, kukoistuksesta ja tuhosta. Romaanin keskiössä on omalaatuinen Buendian suku, jonka kohtaloihin kylän tapahtumat liittyvät ja kietoutuvat. Sukukronikka seuraa Buendian suvun omalaatuisia henkilöitä peräti seitsemän sukupolven ajan.
Vaikka tarina rönsyileekin, niin siinä on useampikin tarinaa vankasti koossa pitävä elementti. Niistä yksi on kirjan keskeisin henkilöhahmo, suvun matriarkka Ursula, jonka huomassa perhe kasvaa ja elää sukupolvesta toiseen. Hänen miehensä José Argadio, suvun patriarkka ja kylän alkuaikojen keskeisin kehittäjä, puolestaan höperöityy eikä nouse Ursulan veroiseksi henkilöhahmoksi, vaikka monen muun kirjan hahmon ohella onkin kiinnostava hahmo.
Suomentaja Matti Rossin mukaan kirjan punaisena lankana toimii sian saparo: "sen muoto symbolisoi tapahtumien kierrettä johon kirjan päähenkilökunta, Buendian suku, on joutunut". Suvun ja koko kylän kohtaloon olennaisesti liittyvän sian saparon lisäksi myös punaisilla muurahaisilla on tarinassa keskeinen rooli. Ja kun tarinaan on liitetty vielä imperialismin historiaa, sisällisotia, vahvoja persoonallisuuksia, pergamentin ennustuksia, palavaa rakkautta ja maagisia elementtejä, niin lukija on paikoin aika hengästyttävässä kieputuksessa.
Yleensä kaihdan fantasiaa sisältävää kirjallisuutta, mutta yllättäen ihastuin maagiseen realismiin, ainakin tämän teoksen osalta. Sadan vuoden yksinäisyyden kohdalla hyppy oman mukavuusalueen ulkopuolelle siis kannatti. Olen aika varma, että luen jatkossakin Márquezin ja muidenkin tyylilajin edustajien tuotantoa.
Kuten on jo tullut ilmi, on Sadan vuoden yksinäisyys aikamoinen runsaudensarvi. Monitasoisuuden ja runsauden takia sitä onkin vaikea analysoida yhden lukukerran perusteella. Samoin on vaikea sanoa yksiselitteisesti, onko se todella hyvä vaiko "vain" hyvä romaani. Siitä kuitenkin olen varma, että Sadan vuoden yksinäisyys on niitä kirjoja, joiden arvo nousee mielessäni ajan myötä. Ainakin kirjan tunnelmat ja tapahtumat, samoin kuin Macondon kylä erikoisine henkilöhahmoineen jäivät pitkäksi aikaa mieleeni kummittelemaan. Kyllähän sekin kertoo jotain kirjan voimasta ja merkityksestä.