Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni. WSOY. 2015. 165 sivua. Kansi Anna Makkonen.
Karoliina Timosen julkaisi esikoisteoksensa Aika mennyt palaa kolmisen vuotta sitten. Jo esikoisteos osoitti, että Timonen kirjoittaa hyvin ja selkeästi, osaa kertoa mukaansatempaavasti ja kuljettaa oivallisesti tarinaa eteenpäin. Timosen uutuus, sopivasti alkukesästä ilmestynyt Kesäinen illuusioni on esikoisteosta tiiviimpi ja hallitumpi romaani, jossa viihteelliseltä vaikuttavaan juoneen yhdistyy kihelmöivää jännitystä sekä myyttisiä ja yliluonnollisia elementtejä.
Kirjan päähenkilö, jo Timosen esikoisteoksesta tuttu Klarissa on tullut Saimaan saareen, Piiliniemeen, pohtimaan avioliittonsa tilaa ja tekemään kirjoitustyötä. Läheisellä Variskallio-nimisellä saarella kesäänsä viettää Klarissaa vanhempi mies, Olavi. Klarissan ja Olavin välille kehittyy vähitellen vahva lataus, jonka Klarissa tulkitsee eroottiseksi. Pakkaa sekoittavat myös Olavin poika ja kirjan loppuvaiheessa Klarissan mies Mikael.
Romaanin näyttämönä on suomalainen kesäluonto, joka kätkee sisäänsä paljon arvoituksellista ja salaperäistä: lintujen huudot, elävä ja hengittävä metsä, salaperäinen uhrilähde ja sen läheisyydessä sijaisteva haltijapuu. Lisäksi saaren läheisyydessä liikkuu arvoituksellinen mummo Kaika, joka varoittelee Klarissaa Olavista. Myös toinen salaperäinen naishahmo näyttäytyy muutaman kerran. Toisaalta kirja ankkuroituu vahvasti todellisuuteen, sillä siinä kuvataan hienosti Klarissan arkea saaressa, esimerkiksi hellanlämmitystä tai myöhäisiä aamuja itse tehtyine sämpylöineen ja mutteripannulla keitettyine kahveineen.
Päivät saaressa ovat helteisiä ja yöt kostean kuumia. Klarissa ei saa toiveistaan huolimatta tehtyä töitä eivätkä omaan parisuhteeseen liittyvät ongelmat selkene, kun mielessä pyörivät naapurisaaren miehet. Latautuneet ihmissuhteet ja luonnon sähköistyminen vertautuvat toisiinsa. Lopulta jännitys purkautuu ukkoseen ja ihmissuhteiden osalta johonkin muuhun - johonkin sellaiseen, mikä askarruttaa ja pohdituttaa lukijaa.
Kesäisessä illuusionissa unet, kuvitelmat, toiveet ja yliluonnolliset elementit sekoittuvat todellisuuteen eikä lukija aina tiedä, missä mennään. Tai ei ainakaan tällainen minunlaiseni lukija, joka lukee enimmäkseen realistista kirjallisuutta. Olenkin samoilla linjoilla kuin Erja, jonka mielestä kirjan loppupuolen yliluonnolliset jännityselementit olivat aika turhia, sillä kertomus on kiinnostava ilman niitäkin.
Karoliina Timosen Kesäinen illuusioni on mitä mainioin kesäkirja (tosin se sai tällaisena koleahkona kesänä entistä enemmän haaveilemaan helteisistä päivistä ja yöuinneista). Romaani saattaa alkuun vaikuttaa kepeältä ihmissuhderomaanilta, mutta onkin paljon, paljon enemmän. Karoliina Timonen kietoo lukijan pauloihinsa kasvattamalla hyvin ja hienovaraisesti jännitystä sekä pitäen paketin hallitusti kasassa taidokkaalla ja selkeällä kerronnallaan.
Kesäisestä illuusionista on ilmestynyt lukuisia blogiarvioita, joista haluan Erjan arvion lisäksi nostaa esille Marian tekstin, jossa pohditaan hyvin teoksen intertekstuaalisuutta, kerrontatekniikkaa ja kielellisiä vaikutteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta bloggaajaa kommentilla!