Gabriel García Márquez Sadan vuoden yksinäisyys. WSOY. 2010 (1971). Espanjankielinen alkuteos Cien anos de soledad (1967). Suomentanut Matti Rossi. 414 sivua.
Kolumbialaisen Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on ollut luettavien kirjojen listallani suurin piirtein siitä asti, kun Márquez sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982. Vähän turhan pitkään vain kesti ennen kuin sain kirjan luetuksi. Enkä varmaan olisi nytkään kirjaa lukenut ilman kirjabloggaajien mainiota lukuhaastetta "Klassikko, jota en ole häpeäkseni lukenut". (Lisätietoa haasteesta Ompun blogissa.)
Maagisen realismin keskeisiin teoksiin kuuluva romaani herätti mielessäni ristiriitaisia ajatuksia. (Maagisesta realismista lisää täällä.) Pidin kyllä kirjasta, mutta siihen sisään pääseminen oli tuskaista enkä alussa oikein saanut kirjasta otetta. Kirja tuntui sekavalta ja oudolta. Siinä oli aivan liian paljon henkilöhahmoja ja lisäksi tarina rönsyili niin, etten pysynyt mukana. Mutta vähitellen kirjan tapahtumat imaisivat mukaansa niin, että kirjan loputtua tajusin lukeneeni ainutlaatuisen, väkevän ja värikkään, mutta samalla myös hyvin erikoisen ja oudon romaanin.
Sadan vuoden yksinäisyys kertoo Macondon kylän synnystä, kukoistuksesta ja tuhosta. Romaanin keskiössä on omalaatuinen Buendian suku, jonka kohtaloihin kylän tapahtumat liittyvät ja kietoutuvat. Sukukronikka seuraa Buendian suvun omalaatuisia henkilöitä peräti seitsemän sukupolven ajan.
Vaikka tarina rönsyileekin, niin siinä on useampikin tarinaa vankasti koossa pitävä elementti. Niistä yksi on kirjan keskeisin henkilöhahmo, suvun matriarkka Ursula, jonka huomassa perhe kasvaa ja elää sukupolvesta toiseen. Hänen miehensä José Argadio, suvun patriarkka ja kylän alkuaikojen keskeisin kehittäjä, puolestaan höperöityy eikä nouse Ursulan veroiseksi henkilöhahmoksi, vaikka monen muun kirjan hahmon ohella onkin kiinnostava hahmo.
Suomentaja Matti Rossin mukaan kirjan punaisena lankana toimii sian saparo: "sen muoto symbolisoi tapahtumien kierrettä johon kirjan päähenkilökunta, Buendian suku, on joutunut". Suvun ja koko kylän kohtaloon olennaisesti liittyvän sian saparon lisäksi myös punaisilla muurahaisilla on tarinassa keskeinen rooli. Ja kun tarinaan on liitetty vielä imperialismin historiaa, sisällisotia, vahvoja persoonallisuuksia, pergamentin ennustuksia, palavaa rakkautta ja maagisia elementtejä, niin lukija on paikoin aika hengästyttävässä kieputuksessa.
Yleensä kaihdan fantasiaa sisältävää kirjallisuutta, mutta yllättäen ihastuin maagiseen realismiin, ainakin tämän teoksen osalta. Sadan vuoden yksinäisyyden kohdalla hyppy oman mukavuusalueen ulkopuolelle siis kannatti. Olen aika varma, että luen jatkossakin Márquezin ja muidenkin tyylilajin edustajien tuotantoa.
Kuten on jo tullut ilmi, on Sadan vuoden yksinäisyys aikamoinen runsaudensarvi. Monitasoisuuden ja runsauden takia sitä onkin vaikea analysoida yhden lukukerran perusteella. Samoin on vaikea sanoa yksiselitteisesti, onko se todella hyvä vaiko "vain" hyvä romaani. Siitä kuitenkin olen varma, että Sadan vuoden yksinäisyys on niitä kirjoja, joiden arvo nousee mielessäni ajan myötä. Ainakin kirjan tunnelmat ja tapahtumat, samoin kuin Macondon kylä erikoisine henkilöhahmoineen jäivät pitkäksi aikaa mieleeni kummittelemaan. Kyllähän sekin kertoo jotain kirjan voimasta ja merkityksestä.
Mainio kirja mutta sellainen joka kannatti lukea enemmän "antaa mennä"-flow'lla kuin kovin tarkkaan takertuen joka tapahtumaan ja henkilöön :) (ehkä sitten toisella lukukerralla, jos sellainen tulee)
VastaaPoistaVarmaan tuo mainitsemasi lukutapa olisikin toimiva. Ehkä sitten ensi kerralla. :-)
PoistaPidän yleensä realistisemmista romaaneista, mutta Sadan vuoden yksinäisyydelle antauduin täysin. Hieno kirja!
VastaaPoistaAika lailla samanlaiset aatokset mullakin. Jotain hyvin kiehtovaa tuossa kirjassa on, vaikka siinä onkin paljon sellaista, mistä en yleensä innostu.
PoistaMinutkin tämän kirjan tunnelma imaisi mukaansa. Yksi kaikkien aikojen lempparini.
VastaaPoistaMulla kirja ei ihan nouse lemppariksi, mutta ymmärrän kyllä, miksi se sitä sinulle on. Syvä ja monitasoinen kirja.
PoistaLuin tämän opiskeluaikoina, ja pidin tästä valtavasti. Tarkemmat muistikuvat ovat hämärän peitossa, ja olisi erittäin mielenkiintoista lukea tämä uudelleen. 'Runsaudensarvi' kuvastaa hyvin tätä kirjaa. :)
VastaaPoistaOlisi kyllä mielenkiintoista kuulla, miten kirjan koet, jos päädyt lukemaan sen uudelleen. Olisiko se edelleen yhtä vaikuttava kuin aiemmin. Minun itseni pitäisi lukea uudelleen Saatana saapuu Moskovaan, koska se oli mulle opiskeluaikojeni vaikuttavimpia lukukokemuksia.
PoistaOlen tuon joskus lukenut, mutta en mitään muuta tältä kirjailijalta. Niin monet pitävät tästä, mutta itse en ihastunut.
VastaaPoistaUlla, niinhän se menee, etteivät kaikki ihastu samoihin kirjoihin. Minä kyllä aion jatkaa Marquesin parissa, sillä niin kiinnostava tämä Sadan vuoden yksinäisyys oli.
PoistaSadan vuoden yksinäisyys on niitä kirjoja, jotka ovat kummitelleet äitini kirjahyllyssä lapsuudestani lähtien. Mutta miksi en ole vielä itse lukenut sitä? Marques on kyllä niitä, joihin pitäisi tutustua!
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan Marquesiin.
PoistaHdcaniksen kanssa samaa mieltä, tai ainakin eka lukukerta oli juuri tuollainen, ettei yksityiskohtia "erottanut". Minulle kirja oli järisyttävä kokemus, ensimmäisen kerran tajusin, että näinkin voi kirjoittaa - termiä maaginen realisimi en edes tuntenut silloin. Uskaltaisikohan uudestaan?
VastaaPoistaVoiskohan olla, että yritin lukea vähä liiakin analyyttisesti. Joskus pitäis vaan antaa mennä. Jos luet kirjan uudelleen, niin kerrothan vaikutelmistasi.
PoistaMinäkin nautin tämän rehevyydestä aikanani kovinkin, mutta tuskin pysyin ihan mukana kieputuksessa. Eikö tässä vielä melkein kaikki miehet olleet nimeltään Jose Arcadio tai Aureliano? :)
VastaaPoistaAnu, tässä todellakin kaikilla suvun miehillä oli melkein sama nimi ja se entisestään sotki lukijan mieltä.
PoistaRakkautta koleran aikaan ei iskenyt (maaginen realismi oli ok, mutta muuten tarina ei vedonnut), mutta sadan vuoden yksinäisyyden ympärillä olen kierrellyt jo jonkin aikaa. Jotain kiehtovaa tässä on, joten ehkä pitää joskus kokeilla miten reagoin tuohon rönsyilyyn.
VastaaPoistaKannattaa sinun kokeilla, jos kirjasta vaikka tykkäisit. Ja kun tiedät vähän mitä odottaa, niin ehkä osaatkin lukea kirjaa rennolla otteella.
PoistaLuin tämän vuosia sitten opiskeluaikaan ja pidin hurjasti. Tosin tuntuu, että olen unohtanut tästä paljon. Tämä voisi ollakin niitä kirjoja, jotka ansaitsisivat tulla luetuksi uudelleen.
VastaaPoistaOli ihana nähdä! <3
Lue ihmeessä kirja uudelleen. Olisi mukava kuulla, mitä siitä nyt pidät.
PoistaKatja, oli todellakin mukava nähdä! <3
Tuntuu hassusti jotenkin kauhean lohduttavalta, että pidit tästä. Kun itselleni tämä on se kirja, jota rakastin nuorena, mutta aloittaessani vanhempana lukemisen uudelleen en ollutkaan enää ollenkaan haltioissani.
VastaaPoistaMutta jospa mä luin vaan liian vähän matkaa alusta? Pitäisikö yrittää uudelleen? Uskaltaisko? Pelottaa vähän, että olen niin taitavasti kullannut muistoja, että mikään todellinen ei voi enää yltää niihin :D
Joku muukin muuten sanoi, ettei toisella lukukerralla ja hiukan vanhempana enää päässytkään kirjan kanssa sinuiksi, vaikka oli siitä nuorena tykännyt. Yritä vielä uudelleen. Alussa mulla ainakin oli vaikeuksia päästä sisälle kirjaan, kuten kirjoitin.
PoistaMut sekin on totta, että joidenkin kirjojen kohdalla muistot lukukokemuksesta ovat kultautuneet niin, että uudelleen lukeminen ei enää tunnukaan miltään. Minä pelkään samaa Makinen Ranskalaisen testamentin kohdalla, mut silti aion vielä uskaltautua kirjan lukemaan.