tiistai 16. syyskuuta 2014

Kuninkaan Anna


Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna. Yhteisniteen ensimmäinen painos, 2014. Gummerus. Ruotsinkieliset alkuteokset Kungens Anna, Ingens Anna. Suomentanut Kaija Kauppi, suomennoksen uudistanut Juhani Lundholm. 598 sivua.

Jäästä se alkoi. Nimittäin kiinnostukseni Ulla-Lena Lundbergin tuotantoa kohtaan. Olin jo aiemmin, varsin monta vuotta sitten, lukenut Lundbergin taidokkaan teoksen Sade, mutta kuitenkin vasta Jään myötä löysin kunnolla Lundbergin. Olenkin lukenut viimeisen vuoden aikana kirjat Marsipaanisotilas, Leo ja Suureen maailmaan, ja nyt syyskuussa vuorossa oli Kuninkaan Anna.

Alunperin kahtena erillisenä romaanina julkaistut Kuninkaan Anna (1983) ja Kökärin Anna (1985) kertovat Ahvenanmaan saaristossa, tarkemmin Kökarissa varttuneen Annan tarinan. Annan koti on saaren pienin torppa, jota kuitenkin kutsutaan Kuninkaaksi. Annan Frans-isä kantaa nimeä ylpeydellä ja kunnialla. Fransissa oli "säihkettä ja säpinää, kultarengas tärisi korvassa kun hän nauroi, hampaat hohtivat, sujuvina ja silkoisina solisivat sanat hänen huuliltaan, ukkospilven siniset silmät salamoivat ja säteilivät, heikoinkin valonhäivä kimmelsi hänen hiuksissaan".

Ei ihme, että Anna ihailee ja rakastaa isäänsä Fransia. Mutta niin tekee myös Annan äiti Kristina, joka onkin mustasukkainen jopa tyttärelleen - ja tämä asetelma määrittää oikeastaan äidin ja tyttären suhteen vuosikymmeniksi. Kun Frans kuolee Annan ja tämän sisarusten Edvardin ja Saran ollessa vielä pieniä, alkaa yksi saarelainen piirittää nuorta leskeä, muttei Kristina halua rinnalleen toista miestä, sellaista, joka ei koskaan tule olemaan Kuninkaan veroinen.

Elämä Fransin kuoleman jälkeen on Kuninkaan torpassa ahdistavaa, raskasta ja työntäyteistä. Annan lapsuutta ja nuoruutta värittää surun lisäksi niukkuus ja kova työnteko. Rakkaus saapuu Annan elämään tukholmalaisen taiteilijan, Staffanin muodossa. Rakkautta koettelevat ikäeron lisäksi eroavaisuudet arvoissa ja elämäntavoissa. Anna on juurtunut saaristoon, kun taas Staffan pitää Tukolmastaan ja vapaudestaan. Vaikka Anna pettyy rakkaudessaan, ei hän anna periksi. Hän rakentaa elämästään itselleen sopivan,  mutta muistuttaa suuresti äitiään, jonka elämään mahtui vain yksi mies ja yksi rakkaus.

Kuninkaan Anna kertoo tarinan Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja rakkaudesta, kun taas Kökarin Anna keskittyy aikuisen ja vanhenevan Annan elämään. En kuitenkaan halua kertoa tämän enempää aikuis-Annan elämästä, sillä tuolloin tulisin paljastaneeksi liikaa kirjojen juonikuvioista.

Sinisen linnan kirjaston Maria toteaa, ettei Kökarin Annassa ole samanlaista eheää kaarta kuin hänen rakastamassaan Kuninkaan Annassa. Itse en tällaista eroa huomannut, koska luin kirjaa yhtenä romaanina. Mutta jos osia pitää verrata toisiinsa, niin kyllä alkuosa on vahvempi ja tiiviimpi. Kökarin Annassa oli ainakin loppupuolella jonkin verran jopa tyhjäkäyntiä (luku Tor Habermanista), mutta kokonaisuutena sekin on hyvin etenevä.

Ulla-Lena Lundberg kuvaa taidokkaasti ja lämmöllä saaristolaisten elämää, heidän elämäntapaansa ja tiiviin yhteisön positiivisia, mutta myös negatiivisia puolia. Etenkin se, miten yhteisö suhtautuu Annaan tämän palattua Tukholmasta, kyseenalaistaa kuvaa toisiaan tukevista kökarilaisista. Annan perheen lisäksi Norrgårdin väki nousee kirjassa keskeiseen asemaan. Itse pidin kovasti monitahoiseksi rakentuvasta Norrgårdin Axelinan hahmosta. Axelina, kylän parantaja, lapsenpäästäjä ja vainajien hautaanpanija, on Annalle tärkeä äitihahmo ja ystävä.

Vaikka nämä Lundbergin varhaisteokset eivät taidokkuudessaan vedäkään vertoja Jäälle, on näissä molemmissa romaaneissa jotain kiehtovaa, tunteisiin vetoavaa, puhuttelevaa. Annan tarina pitikin minua muutaman vuorokauden otteessaan, kun kuljin päähenkilön askelissa itselleni vieraassa saaristossa ja eläydyin Annan surun, toivottomuuden, ilon ja onnen tunteisiin. Mielestäni nämäkin Lundbergin teokset ovat - anteeksi kliseisyyteni - elämänmakuisia. Niissä kuvataan viisaasti ja tarkkanäköisesti elämää ja ihmisen osaa, suruja ja huolia, raadantaa ja muuta arjen raskautta ja harmautta, mutta toisaalta myös elämää ylläpitävää rakkautta ja ystävyyttä sekä hitaasti löytyvää tasapainoa, jonka ansiosta yksilö ymmärtää ja hyväksyy oman elämänkohtalonsa ja itsensä.

Marian lisäksi Kuninkaan Annaan ovat tutustuneet ainakin Ilselän Minna ja Jaana (ks. täältä ja täältä) sekä Kirjakaapin kummitus.

4 kommenttia:

  1. Luin Jään kesällä, mutta en blogannut. En oikein innostunut kielestä, olisi pitänyt pystyä lukemaan ruotsiksi. Ihmettelin outoja sanavalintoja. Tarina oli upea ja kantava. Linnunsiivin Siperiaan luin joskus kauan sitten ja pidin. Ihastuttava matkakirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa onkin mennyt ihan ohi tuo Linnunsiivin Siperiaan. Pitääkin etsiä kirja käsiinsä. Kiitos vinkistä! Jää jakaa kyllä jonkin verran mielipiteitä. Itse en kieleen kiinnittänyt huomiota. Kai se tarina vei vain niin vahvasti mukanaan.

      Poista
  2. Tämä kirja (nämä kirjat) ovat lukulistallani. Elämänmakuisuus kuulostaa juuri hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirjat ovat lukulistallasi. Joskus, ainakin minusta, on mukava lukea realistiseen perinteeseen tukeutuvia kirjoja, joissa on hyvä ja kronologisesti etenevä tarina. Mutta on toki mukava lukea kerronnallisesti haastavampia kirjojakin, ei silti.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!