torstai 12. marraskuuta 2015

Jälleen pari lyhyttä: Fowler ja Sahlberg

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi. 2015. Englanninkielinen alkuteos We Are All Completely Beside Ourselves. Suomentanut Sari Karhulahti. 364 sivua.

Olimme ihan suunniltamme on koskettava, puhutteleva ja riipaiseva perhetarina. Romaanin teemat ovat painavia, käsitteleehän Fowler muun muassa tieteen etiikkaa, mutta yhtä lailla minua alati kiinnostavaa muistelemista ja muistamista sekä vanhempien vastuuta ja perheenjäsenten välisiä suhteita.

Kirjan kertojana toimii Rosemary, joka aloittaa tarinansa keskeltä, vuodesta 1996, jolloin "meidän perhe oli ollut jo kauan juuri niin pieneksi kutistunut kuin se vanha kaitafilmi ennusti, jossa olimme vain minä, äiti ja näkymätön mutta tietenkin kameraa käyttävä isä". Rosemary opiskelee ja tapaa monien sattumusten summana pitkästä aikaa veljensä Lowellin, joka on aikoinaan jättänyt perheen Fern-sisaren kadottua. Kirjan edetessä selviää, mitä Fernille on tapahtunut sekä missä Lowell on liikkunut selvitellessään sisarensa katoamiseen liittyviä asioita.

Fowler on kirjoittanut hienon ja mielenkiintoisen kirjan. Olimme ihan suunniltamme on hyvin kirjoitettu, sujuvasti etenevä ja mieleenpainuva romaani. Tämäkin helmi olisi jäänyt lukematta, ellen olisi lukenut blogikollegoiden kiittäviä postauksia (googlettamallahan niihin pääsee käsiksi - tää on nyt niin laiska, ettei jaksa linkittää).

Tästä kirjasta kirjoittaminen on varsin haastavaa. On nimittäin pidettävä kieli keskellä suuta, ettei tulisi kertoneeksi liikaa juonesta. Lukekaa kirja itse, niin tiedätte miksi.


Asko Sahlberg: Irinan kuolemat. Like. 2015. 156 sivua.

Olen lukenut joskus Asko Sahlbergia, kirja taisi olla Tammilehto, mutten nyt muista sen tarkemmin, mitä kirjasta pidin. Irinan kuolemat löysin kirjaston uutuuksista ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella.

Irinan kuolemat on pienoisromaani Irinasta, joka lähetetään talvella 1944 Ruotsiin sotalapseksi. Ennen saapumistaan Länsi-Ruotsiin Irina matkustaa pitkän matkan, jonka aikana joutuu junaonnettomuuteen ja kohtaa ensimmäisen kuolemansa.

Koti raunioituneessa Helsingissä sekä pommitusten ja ilmahälyytysten äänet vaihtuvat suuren ja ahdistavan sukukartanon hiljaisuuteen. Talossa asuu Irinan ruotsalainen perhe, Äiti-Saskia, Isä-August ja näiden tytär Hedvig. Suomalaisella sotalapsella ei ole tuossa talossa eikä ympäröivässä kylässä mitään arvoa, mistä kertoo kirjan toisen sotalapsen surullinen kohtalo. Myös Irina kokee itsensä näkymättömäksi ja hylätyksi.

Irinan kuolemat on surullinen ja ahdistava kirja lapsesta, joka lähetetään sodan jaloista näennäisesti turvallisempaan, mutta todellisuudessa hyvin ahdistavaan ja hämmentävään maailmaan. Irina kuitekin oppii jollakin tavalla luovimaan tuossa kummallisessa maailmassa, mutta joutuu maksamaan selviytymisestään kovan hinnan. Irinan kuolemissa on kuitenkin, synkkäsävyisyydestään ja rankkuudestaan huolimatta, myös kauneutta ja toivon pilkahduksia.

Alussa minulla oli jonkin verran vaikeuksia tottua Sahlbergin ilmaisuvoimaiseen kieleen, mutta kun totuin siihen, niin lukeminen eteni hyvin. Loppujen lopuksi ihan ihastuin Sahlbergin vahvaan kieleen, jossa hiljaisuus oli paksua, auto oli matkalla eilisiin, pelko oli kivi, jonka Irina oli vahingossa nielaissut tai metsä ryömi yöllä lähemmäksi - muutamia esimerkkejä mainitakseni.