Olen jo aiemmin kertonut, ettei marraskuu ole minun kuukauteni. Tähän mennessä tämä kuukausi on kuitenkin mennyt ihmeen hyvin ja mielialani on pysynyt aika hyvänä. Olen toki ollut aika väsynyt ja vapaapäivät tahtoo mennä yleiseen oleiluun. Onneksi olen jaksanut tehdä vaadittavat tehtävät informaatiotutkimuksen opintoihin ja lukenutkin olen varsin ahkerasti; sen sijaan blogiani olen laiminlyönyt. Muiden blogeja luen kyllä nytkin päivittäin, mutta vuorovaikutus on ollut aika vähäistä. Ja silloin harvoin, kun kommentin kirjoitan, kadottaa blogger sen taivaan tuuliin (argh!).
Tänään on aika raskas olo enkä tunnu saavan otetta mistään. Siitäkin huolimatta, että maata peittää hyvin ohut, hento lumipeite. Mutta ehkä nyt on vain oltava, hiljennyttävä, käperryttävä ja hiukan myös mietittävä syntyjä syviä. Ja onneksi marraskuu on jo nyt puolessa välissä ja sitä seuraa joulukuu kaikkine mukavine joulutouhuineen. Sitten onkin jo vuoden vaihde ja sitten taas kuljemme kohti valoisampia aikoja!
Tässäpä pari runoa syksystä. Ensimmäinen on aika synkkä ja lohduton, mutta puhutteleva. Toinen vastaavasti on omaa tuotantoani ja hiukan valoisampi.
Kuolen joka vuosi marraskuussa
Joka vuosi kuolen marraskuussa.
Sini, kelta kaikki harmentuu, tuli kylmenee,
myrkyks muuttuu leipä suussa;
joka siemenkota tyhjä on,
joka linnunpesä tyhjä on,
ruohon, lehtien vainajat viruu teillä.
Kuolen marraskuussa,
joka vuosi kuolen marraskuussa.
[....]
Kanssa lehtien, kanssa ruohojen mätänen,
tyhjä siemenkota pääni on,
jota tuuli häilyttää,
huoli niinkuin huurre kasvaa vain,
niinkuin maruna, varsi nokkosen kuolen marraskuussa.
Runo synny ei vain villi kiljahdus,
niinkuin mullan jäätyvän huuto kumea,
musta juuripilli suussa,
niinkuin käärme, nokkonen kuolen marraskuussa.
Helvi Hämäläinen (kokoelmassa Voikukkapyhimykset 1947)
* * * * * * * * * *
Tänään on aika raskas olo enkä tunnu saavan otetta mistään. Siitäkin huolimatta, että maata peittää hyvin ohut, hento lumipeite. Mutta ehkä nyt on vain oltava, hiljennyttävä, käperryttävä ja hiukan myös mietittävä syntyjä syviä. Ja onneksi marraskuu on jo nyt puolessa välissä ja sitä seuraa joulukuu kaikkine mukavine joulutouhuineen. Sitten onkin jo vuoden vaihde ja sitten taas kuljemme kohti valoisampia aikoja!
Tässäpä pari runoa syksystä. Ensimmäinen on aika synkkä ja lohduton, mutta puhutteleva. Toinen vastaavasti on omaa tuotantoani ja hiukan valoisampi.
Kuolen joka vuosi marraskuussa
Joka vuosi kuolen marraskuussa.
Sini, kelta kaikki harmentuu, tuli kylmenee,
myrkyks muuttuu leipä suussa;
joka siemenkota tyhjä on,
joka linnunpesä tyhjä on,
ruohon, lehtien vainajat viruu teillä.
Kuolen marraskuussa,
joka vuosi kuolen marraskuussa.
[....]
Kanssa lehtien, kanssa ruohojen mätänen,
tyhjä siemenkota pääni on,
jota tuuli häilyttää,
huoli niinkuin huurre kasvaa vain,
niinkuin maruna, varsi nokkosen kuolen marraskuussa.
Runo synny ei vain villi kiljahdus,
niinkuin mullan jäätyvän huuto kumea,
musta juuripilli suussa,
niinkuin käärme, nokkonen kuolen marraskuussa.
Helvi Hämäläinen (kokoelmassa Voikukkapyhimykset 1947)
* * * * * * * * * *
Vastasatanut
puhtaanvalkea lumi,
oranssinpunaiset
pihlajanmarjat
Talven yllättämät koivut,
sinnikkäät,
hohtavat vielä keltaisina,
seassa häivähdys vihreää
Juhlava olo,
uusi puhdas alku
Ja samalla varovainen toive:
jäisikö tänä vuonna
synkkä syksy
mieleni murhe
lyhyemmäksi?
Ja lokakuun aurinko
paistaa matalalta.
Anna Elina (lokakuu 2005)
