Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarah Waters. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarah Waters. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lyhyitä: Shields & Howard, Waters ja Ahava


Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi. Otava. 2015. Englanninkielinen alkuteos A Celibate Season (1991). Suomentanut Hanna Tarkka. 260 sivua.

Carol Shields on yksi suosikkikirjailijoistani, kuten on tullut moneen otteeseen todettua, ja aina kun hänen tuotantoaan suomennetaan, hihkun ilosta - jopa silloinkin, kun kyseessä on kirja, jonka Shields on kirjoittanut vain osittain. Tämän nyt käsillä olleen teoksenhan Shields kirjoitti yhdessä Blanche Howardin kanssa.

Kuivassa kaudessa niin sanotut perinteiset parisuhteen roolit kääntyvät päälaelleen, kun äiti ja vaimo Jock lähtee työn perässä toiseen kaupunkiin, kun taas isä ja aviomies Chas jää kotiin pitämään huolta pariskunnan kahdesta lapsesta ja kodista. Jock kirjoittaa kirjeissään paljon työstään ja urastaan, Chas vastaavasti tunteistaan ja siitä, miten kokee jäävänsä vaille huomiota.

Kuiva kausi tarkastelee kiinnostavasti sitä, mitä tapahtuu, kun suhteellisen hyvässä parisuhteessa elävä pariskunta on kuukausia erillään. Teoksessa tuodaan näkyväksi, mitä vaikeuksia ja riskejä eroon sisältyy (etääntyminen, hellyyden ja seksin kaipuu ja tarve, uusien ihmissuhteiden houkutus) ja toisaalta, mitä mahdollisuuksia itsenäistymiseen, kasvuun ja oman uran luomiseen kuiva kausi tuo.

Mielestäni kirjailijakaksikko on onnistunut kirjeromaanissaan ainakin siinä mielessä. että heidän tyylinsä ja kielensä osuu niin saumattomasti yhteen, ettei tunnu siltä kuin lukisi kahden kirjailijan kirjoittamaa teosta. Jockin ja Chasin toisilleen kirjoittamat kirjeet välittävät heidän mielenliikkeitään, ajatuksiaan ja tunteitaan jotenkin aidonoloisesti ja elämänmakuisesti. Kokonaisuutena Kuiva kausi onkin hyvin rakennettu teos, ja jännite säilyy hyvin kirjan loppuun asti. Vaikka Kuiva kausi ei ylläkään samaan kuin Shieldsin parhaat teokset, niin toki pidin tästäkin kirjasta ja nautin sen lukemisesta.


Sarah Waters: Parempaa väkeä. Tammi. 2015. Englanninkielinen alkuteos The Paying Guests (2014). Suomentanut Helene Bützow. 598 sivua.

Minulta olisi jäänyt varmaan ihan huomaamatta tämä Sarah Watersin uusin romaani, ellei kirjablogeja olisi. Kiitos siis jälleen kerran kirjablogiyhteisölle hyvästä kirjavinkistä (en enää edes muista, kenen blogista teoksen tietooni sain ja siksi kiittelen kollektiivisesti)! Kirjailijana Sarah Waters toki on minulle jo ennestään tuttu, ja olen lukenut kaikki hänen aiemmin suomennetut teoksensa (postaukseni teoksesta Vieras kartanossa täällä).

Parempaa väkeä sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Lontooseen, tarkemmin vuoteen 1922. Kirjan päähenkilö Frances Wray asuu äitinsä kanssa Champion Hillin hienostoalueella, mutta joutuu edesmenneen isänsä aiheuttaman taloudellisen ahdingon vuoksi ottamaan vuokralaisia kotiinsa. Barberin pariskunnan muutto taloon on aluksi aikamoinen shokki ja vaatii sopeutumista, mutta vähitellen rouva Barber ja Frances ystävystyvät. Mitä tästä kaikesta seuraa, en voi kertoa, etten tulisi paljastaneeksi liikaa kirjan juonesta.

Alussa kirjan lukeminen oli vähän takkuilevaa, mutta kun pääsin tarinan imuun, niin nautin paljon Watersin kirjoittamasta tiiliskivestä. Parempaa väkeä on paitsi romaani rakkaudesta ja rikoksesta, niin myös mukaansatempaavasti kirjoitettu kuvaus 1920-luvusta. Romaanissa tarkastellaan sääty-yhteiskunnan murrosta ja kuvataan Francesin kautta taitavasti säätynsä asettamien velvotteiden sekä omien intohimojensa, pelkojensa ja toiveidensa ristipaineessa elävää ihmistä.


Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat. Gummerus. 2015. 222 sivua.

Toisin kuin Shields ja Waters, on Selja Ahava minulle uusi kirjailijatuttavuus. Ja kiinnostava tuttavuus onkin. Pidin nimittäin todella paljon Ahavan teoskesta Taivaalta tippuvat asiat, jossa neljästä toisiinsa liittyvästä kertomuksesta muodostuva kokonaisuus kuvaa mielenkiintoisesti ihmisten käsittämätöntä epäonnea tai onnea.

Kokonaisuus lienee romaani, vaikka meidän kirjastossa tämä teos onkin luokiteltu novellikokoelmaksi. Itse asiassa ryhdyin lukemaan teosta novellikokoelmana ja olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin, että kirjan ensimmäisen ja pisimmän osion "Seinään haudattu tyttö" henkilöt olivat mukana myöhemminkin kirjassa.

Taivaalta tippuvat asiat keskittyy yhtä lukua (vaiko osiota) lukuun ottamatta Saaraan ja hänen perheeseenä: äitiin ja tämän kummalliseen kuolemaan, Pekka-isään ja lottovoittoja saavaan Annu-tätiin, mutta myös perheen elämään rankan suruajan jälkeen. Kirjan toinen luku, jota voi pitää vähän irrallisenakin kirjan juonen, muttei suinkaan tematiikan kannalta, vastaavasti kertoo useita salamaniskuja saavan irlantilaismiehen Hamish MacKayn elämästä.

Pidin todella paljon kirjan lapsinäkökulmasta ja lapsikertoja Saaran kielestä. Saaran pohdinnat, tarinat ja sadut, samoin kuin hänen Hercule Poirot -leikkinsä kuvaavat riemastuttavasti ja ymmärtäen lapsen maailmaa. Yleensäkin ottaen kirjan kieli on notkeaa, oivaltavaa ja paikoin hauskaakin (esim. talojen nimet Sahanpurutalo ja Förstorgård). Ihan varmasti tulen jatkossakin lukemaan Selja Ahavaa, niin hieno lukuelämys Taivaalta tippuvat asiat minulle oli. 

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Vieras kartanossa vei mukanaan


Sarah Waters: Vieras kartanossa. Tammi 2011. Englanninkielinen alkuteos The Little Stranger. Suomentanut Helene Bützow. 592 s. Kansi: Tuija Kuusela.

Vieras kartanossa alkaa, kun kirjan minäkertoja tohtori Faraday tekee potilaskäynnin kirjan keskeisenä näyttämönä toimivaan Hundrers Hallin kartanoon. Tohtorille kartano on ennestään tuttu paikka, sillä hänen äitinsä on toiminut siellä lastenhoitajana.  Hän ei kuitenkaan ole käynyt kartanossa vuosikymmeniin.

Tohtori muistelee kymmenvuotiaana tapahtunutta ensivierailuaan tuolloin vielä vauraaseen kartanoon:

Muistan parhaiten itse talon, joka jäi mieleeni kartanon perikuvana. Muistan kauniit patinoituneet yksityiskohdat, kuluneen punatiilen, kuplat ikkunaruuduissa, rapautuneet hiekkakiviset koristelistat. Ne saivat talon näyttämään utuiselta ja hiukan epäselvältä, ja ajattelin että se oli kuin jäätä joka oli juuri alkanut sulaa auringossa.

Faraday järkyttyy kartanossa näkyvistä rappion merkeistä ja aiemmin kauniin ja hoidetun puutarhan huonosta kunnosta. Kartanon ja sen omistavan Ayresin perheen loiston ajat ovatkin takanapäin. Niin Ayresien kuin muidenkin yläluokan edustajien elämäntapa on kirjan tapahtuma-aikana, 1940-luvun lopulla, muuttumassa yhteiskunnan murroksen myötä.

Ayresin perheen nuoremmat jäsenet Caroline ja Roderick, toisin kuin rouva Ayres, osallistuvat kartanon töihin, mutta mitkään ponnistelut eivät näytä riittävän kartanon pelastamiseen. Köyhyys ja säästäminen näkyy kaikessa. Rouva Ayres kyllä pyrkii pukeumaan siististi ja kauniisti, mutta vaatteet ovat vanhoja ja kuluneita. Silti rouvan olemuksessa on vielä nähtävissä merkkejä entisestä loistosta. Sen sijaan Caroline ei juurikaan näe vaivaa ulkonäkönsä suhteen.

Nuorta herraa, Roderickia heikentävät ja vaivaavat sotavamman aiheuttamat kivut ja säryt. Tohtori Faraday ryhtyy hoitamaan Roderickia ja alkaa siten vierailla kartanossa yhä useammin. Luokkayhteiskunta on selvästi läsnä kartanon väen ja työläistaustaisen tohtorin kohtaamisissa, olkoonkin että tohtorista tulee vähitellen kartanon vakituinen vieras ja etenkin kartanon naisväen ystävä.

Vähitellen kartanossa alkaa tapahtua yhä kiihtyvällä tahdilla outoja asioita, joista kaikki kartanon asukkaat saavat osansa. Kuka tai mikä sitten on tämä kartanossa kummitteleva paha? Lapsena kuolleen Susanin hahmoinen kummitus vaiko The Little Stranger, saaliinhimoinen varjo-olento, joka on syntynyt jonkun taloon kytkeytyneen henkilön alitajunnassa? Entä mikä on tohtori Faradayn tai kartanon asukkaiden rooli näissä tapahtumissa? Jos erilaiset tulkinnat aiheesta kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa Järjellä ja tunteella -blogissa käytyä mielenkiintoista juonikeskustelua.

Vieras kartanossa on monitasoinen ja teemoiltaan rikas. Kansiliepeessä sen todetaan olevan mukaelma goottilaisesta kummitusjutusta. Itse asiassa kummittelua ei ollut läheskään niin paljon kuin olin olettanut, mikä on ihan hyvä, koska en juurikaan pidä kummitus- tai kauhutarinoista.  Kirjaa voi lukea monesta muustakin näkökulmasta, esimerkiksi psykologisena jännityskertomuksena tai romanssina. Sitä on myös luonnehdittu sodanjälkeisen Britannian kuvaukseksi ja luokkayhteiskunnan murroksen allegoriaksi.  Juuri tämä teema läpäisee koko teoksen ja ja on onnistuneesti kuvattu. 

Tätä lähes 600-sivuista tiiliskiveä on joissakin blogeissa pidetty paikoin junnaavana ja liian laajana, mutta itse en missään vaiheessa pitkästynyt. Sen sijaan odotin jännittyneenä ja innoissani, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua. Luinkin kirjaa ennen kaikkea mukaansatempaavana, hienosti rakennettuna ja vanhanaikaisena tarinana, josta paikoin tuli mieleen Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani.

Lopuksi haluan antaa vielä erityiskiitokset kirjan tunnelman hyvin tavoittaneelle ja muutenkin onnistuneelle Tuija Kuuselan suunnittelemalle kansikuvalle.

Tästä hienosta kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Kirsi, Susa, Karoliina, Lainatäti, Erja, Sonja ja Ahmu.

Tähdet: ★ ★ ★ ★