Joulutoivotus

Joulu,

se on kuusenneulasten

ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,

ja hiljaista,

onnellisen säikähdyttävää rakkautta,

ja lahjoja, ja unta,

jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita

ja laskemme kynttilöitten pieniä liekkejä

ja avaamme hitaasti kirjoja,

jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossakin ajatusten keskellä

nukkuu lapsi,

joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa

pienissä käsissään,

ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys

lämmittää häntä pimeässä.

(Mika Waltari, 1928)

Ihanaa, rauhallista ja kirjaisaa joulua!

Kirjabloggaajien joulukalenterin 9. luukku

Kuva: Niina, Yöpöydän kirjat.

             

Olemme päässeet perinteisessä kirjabloggaajien joulukalenterissa jo 9. luukkuun. Aiemmissa joulukalenterin postauksissa on perehdytty monipuolisesti ja oivaltavasti jouluisiin ja joulua liippaaviin aiheisiin, mutta hyödynnetty myös joulukuuhun ajoittuvia juhlapäiviä. Eilen Henna kirjoitti Hemulin kirjahylly -blogissaan Sibeliuksen päivään liittyen joulunvietosta Sibeliuksen perheessä. Ja taatusti huomennakin saamme avata kiinnostavan luukun Lukutoukan kulttuuriblogissa. Joulukalenterin avanneesta Hyönteisdokumentti-blogista löytyvät listattuna kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit. 

**********************

Vaiti metsä on, alla jään

kaikki elämä makaa,

koski kuohuvi yksinään,

humuten metsän takaa.

Tonttu puoleksi unissaan

ajan virtaa on kuulevinaan,

tuumii minne se vienee,

missä sen lähde lienee.

(Vihtor Rydberg, Tonttu. Suom. Valter Juva.)

Joulutonttu sellaisena kuin me sen tunnemme, syntyi 1800-luvun lopulla. Ennen kuin tontusta tuli lahjoja antava, punapukuinen hahmo, se tunnettiin haltijana. Kodin-, navetan-, tallin-, saunan-, riihen- ja myllynhaltijat huolehtivat ihmisten kanssa maalaistalon pihapiirissä sijaitsevista rakennuksista. Länsi-Suomessa näitä olentoja kutsuttiin tontuiksi.

Kodinhaltija eli tonttu on kuvattu tarinoissa ihmistä lyhyemmäksi, harmaanuttuiseksi, punalakkiseksi mieheksi tai talonpoikaisittain pukeutuneeksi naiseksi. Haltija tai tonttu näyttäytyi harvoin, mutta sen saattoi nähdä silloin, kun taloa tai rakennusta uhkasi jokin vaara tai onnettomuus.

Jenny Nyströmin kuvitusta Rydbergin Tonttu-runoon.

Martta Wendelinin kuvitusta samaan runoon vuodelta 1945.

Useimmiten tonttu oli auttavainen ja hyvää tarkoittava olento, joka auttoi talonväkeä erilaisissa töissä ja askareissa, mutta joskus se saatoi heittäytyä hankalaksi. Näin kävi varsinkin silloin, kun talonväki käyttäytyi holtittomasti eikä tehnyt kunnolla töitään. Tontun ja talon hyvinvointi liittyikin saumattomasti yhteen.

Tonttu esiintyi suomalaisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran Michael Agricolan Psalttarissa vuonna 1551. Agricola esitteli kirjassaan suomalaisia jumalia ja mainitsi tontun hallinneen huoneen eli kodin järjestystä. Kuitenkin vasta 1700-luvulla tontusta alettiin kirjoittaa enemmän ja esimerkiksi vuonna 1789 ilmestyneessä Cananderin Mythologia Fennicassa tonttua pidettiin vauraudentuottajana. Tonttua pidettiin Cananderin mukaan suuressa kunniassa ja sille syötettiin aamuisin puuroa, jossa oli voisilmä. 

Joulutontun kytköksestä agraariin elinpiiriin kertoo hyvin se että edelleenkin monissa
joulukorteissa joulutonttu on sijoitettu maalaistalon pihapiiriin. Usein tontun seurana on eläin.

Kodinhaltija alkoi muuttua 1800-luvun puolivälissä ulkonäöltään joulutontun näköiseksi. Tuolloin joulutonttu tavattiin ainakin saksalaisissa lastenkirjoissa. Ruotsalainen versio taas esiintyi Kilian Zollin piirtämänä Wilhelm Bäckmanin  satukirjassa Barn-sagor från Småland (1850).

Runsaasti myös jouluaiheisia postikortteja piirtänyt ruotsalainen Jenny Nyström piirsi ensimmäiset tonttunsa kuvittaessaan Viktor Rydbergin sadun Lille Viggs äventyr på Julafton. Satu ilmestyi meillä Juhani Ahon suomennoksena nimellä Pikku-Simon seikkailut jouluiltana (1895).

Jenny Nyströmin tontut ovat ahkeria auttajia, jotka pitävät huolta eläimistä.

Nyströmin tontut voivat myös olla iloisia ja kujeilevia.

Vanhaan talonpoikaisasuun ja punaiseen piippalakkiin pukeutunut tonttuhahmo tuli kuitenkin kunnolla tunnetuksi vasta, kun Jenny Nyström kuvitti Viktor Rydbergin ilmestyneen Tomten-runon 1880-luvun alussa. Suomennettuna runo sai nimen Tonttu. Runon ovat meillä suomentaneet sekä Yrjö Jylhä että Valter Juva. Juvan suomennos, jonka sävelsi Lyyli Wartionvaara-Kallioniemi, on minulle hyvin tärkeä joululaulu, jota kuunnellessa tai laulaessa takuuvarmasti pääsen joulutunnelmaan.

Rydbergin luoma tonttu on lämminhenkinen, elämää pohdiskeleva kotitonttu, joka pitää huolta niin eläimistä, ihmisistä kuin rakennuksistakin. Juuri tästä tonttuhahmosta rakentui satukirjoista ja joululauluista tuttu joulutonttu, josta myöhemmin tuli myös joulupukin apuri. Nyströmin tonttu on myös toiminut esikuvana monille kuvittajille ja joulukorttien tekijöille.

Ruotsalaisia joulutonttuja Lars Carslsonin kuvaamana.

Beskowin luoma tonttuperhe asuu metsässä ja tekee siellä arkisia askareitaan.

Ruotsalaisessa jouluperinteessä tontulla on merkittävä rooli.
Siellä onkin Tonttumaa, missä Tonttu hoitaa samoja tehtäviä
kuin suomalainen joulupukki.

Tontuista on ilmestynyt runsaasti kirjoja, ja tontut ovat olleet myös monien kuvittajien suosiossa. Ruotsissa tontuista ovat Nyströmin tonttujen lisäksi tuttuja muun muassa Elsa Beskowin luomat kärpässienilakkiset tonttulapset ja näiden vanhemmat. Suomalaislapsetkin ovat tutustuneet näihin tonttuihin vuonna 1910 ilmestyneen Tonttulan lapset -kirjan myötä. 

Suomessa tonttuja teki tutuiksi satusetä Topelius, joka loi Turun linnan tonttu-ukon. Satu ilmestyi ruotsinkielisenä teoksessa Läsning för barn (1849). Tonttu-ukko tutustuu sadussa Matti Muuriseen ja kertoo tälle monisatavuotisesta elämästään linnassa. 

Topeliuksen jälkeen tontuista kirjoitti muun muassa Raul Roine, jonka tonttutarinat Rudolf Koivu kuvitti. Koivun tonttuja nähtiin myös monissa joululehdissä. Rudolf Koivu myös kuvitti monia muiden kirjailijoiden tonttusatuja, ja näin hänen tonttukuvastonsa on jäänyt monien suomalaisten mieliin.

Suomalaisista tontuista monille tuttuja ovat myös Aili Somersalon luoma Mestaritonttu sekä Mauri Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan (1979) kotitontut. Eikä tontuista puhuttaessa voi tietenkään ohittaa alankomaalaisten Wil Huygenin ja Rien Poortvlietin tekemää Suurta tonttukirjaa (1976).

Rudolf Koivun piirtämät leikkivät, paketteja jakavat ja eläimistä huolehtivat tontut
ovat olleet pohjana  useiden suomalaisten kuvittajien tonttukuville.

Suomalaisiin tonttuihin ja niihin liittyvään perinteeseen ja historiaan tutustuttaa hyvin myös Marjut Hjeltin ja Jaana Aallon viehättävä teos Tonttu. Tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä (1997). Hjeltin ja Aallon kirja oli myös tärkein lähteeni tätä postausta kirjoittaessani. Käytin lähteenä myös Sinikka Salokorven teosta Joulupukin tarina (1996) sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuotuisjuhlia käsittelevä sivustoa. Kuvituksessa hyödynsin em. kirjojen lisäksi kotoa löytyneitä joulukortteja sekä Rudolf Koivun joulukirjaa (1990) ja Tuula Karjalaisen teosta Ikuinen sunnuntai. Martta Wendelinin kuvien maailma (1997).

Hjeltin ja Aallon luoma Tonttu on vanhaa suomalaista tonttujen sukua.
Sen sukulaisiin lukeutuu myös Korvatunturilla asuva joulutonttu.