maanantai 25. elokuuta 2014

Kissaterveisiä!


Minä olen Tikru. Muutin noin kuukausi sitten Mustikkakumpuun. Olen villi, utelias ja reipas kissapoika. Aion kasvaa isoksi kolliksi. Aluksi olin vain sisällä, mutta nyt saan jo olla päivät ulkona. Käyn silti sisällä vessassa. Eilen kävin saunassakin, vaikka se outo suhahdus minua vähän pelottikin.

Minusta on mukava jahdata ulkona pieniä ötököitä. Tykkään myös kovasti syömisestä, naukumisesta, nukkumisesta ja ennen kaikkea painimisesta ja juoksemisesta siskoni Moonan kanssa. Ihme juttu, mutta Moona katoaa välillä jonnekin moneksi päiväksi. Ilmeisesti Moonan koti on jossakin muualla. Onneksi se kuitenkin käy välillä riehumassa minun kanssani. Ja sen kanssa on mukava nukkua vierekkäin.

Meillä asuu myös iso kissa, jonka nimi on Misti. Alussa Misti murisi ja sähisi minulle, mutta nyt se on rauhoittunut. Nykyisin me jopa syödään vierekkäin. Kyllä meistä vielä tulee hyvät kaverit. Sen sijaan noista kahdesta koirasta ja minusta ei varmaan koskaan tule kavereita. En minä kyllä niitä pelkää, mutta niille on mukava sähistä ja pörhistää häntää. Se pitkä, lyhytjalkainen pötkylä yrittää jahdata minua ja haukkuu minulle. Se isompi koira on ystävällisempi, mutta on varmaan parempi varoa sitäkin.

PS. Koska tämä on kuulemma kirjablogi, niin kerronpa vielä, että olen joskus emännän sylissä, kun se lukee kirjaa. Minusta on mukava häiritä sen lukemista, purra kirjansivuja ja leikkiä kirjanmerkillä.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hieno Lintu pieni

Tanja Pohjola: Lintu pieni. Atena. 2014. 285 sivua. Kansi: Laura Noponen. ARVOSTELUKAPPALE.



Tanja Pohjolan Lintu pieni on hieno ja koskettava esikoisromaani. Kirjan näyttämöinä ovat Viipuri vuonna 1944 ja Helsinki vuonna 1953. Kirjan päähenkilö Dora on jatkosodan loppuvaiheen Viipurissa kaksitoistavuotias tyttö, joka joutuu huolehtimaan muutaman vuoden ikäisestä pikkusiskostaan Marseillesta eli Marista. Isä on kuollut, ja äiti takertuu perheen rapistuneessa huvilassa menneeseen ja haaveisiin huolettomasta elämästä sulkien samalla silmänsä todellisuudelta. Dora aistii äidin vaihtelevat mielialat ja yrittää tehdä parhaansa, jopa silloinkin, kun äidille tulee arvovieras ja tytöt joutuvat useaksi päiväksi lukittuun huoneeseen.

Dora tietää olevansa tuhkanharmaa lapsi. Olematon. Hän on yhtä paljon olemassa kuin puuhun kuivunut lehti tai tuulen riepottelema höyhen. Kun hän ajattelee omaa olemattomuuttaan, hänen on helppo ymmärtää, miksi äiti on lukinnut hänet tähän yläkerran kauimmaiseen huoneeseen. Mutta sitä hän ei ymmärrä, miksi äiti on lukinnut huoneeseen myös Marseillen, jonka nimi on muistutus äidin syntymäkaupungista, minne he kaikki vielä joskus matkustavat.

Lohduttakseen pientä siskoaan ja unohtaakseen nälän, janon ja pelot, ryhtyy Dora kertomaan satua miehestä ja linnusta. Samalla, kun Viipuria pommitetaan ja sota etenee kohti loppuaan, tiivistyvät myös tunnelmat huvilassa ja lopulta tapahtuu jotain, mikä jättää pitkäksi aikaa jälkensä Doran elämään.

Helsingissä noin kymmenen vuotta myöhemmin aikuistunut Dora, joka on luonut tarinoillaan itsestään uuden naisen, Dorotean, elää ulkonaisesti mukavaa elämää Otto Rasin nuorena aviovaimona. Hän on kuitenkin henkisesti onneton, kuin kivettynyt. Hän ei osaa rakastaa eikä ottaa vastaan rakkautta. Dorotea on juureton, uuden menneisyyden itselleen keksinyt ihminen, joka ei halua kenenkään tietävän viipurilaisjuuristaan. Kun Oton Viipurista kotoisin olevat tutut Taimi ja tämän sairas lapsenlapsi Lahja saapuvat kortteeriin Dorotean ja Oton kotiin, joutuu Dorotea kohtaamaan oman menneisyytensä. Padotut tunteet nousevat pintaan ja samalla kuvitelmat ja sadut sekoittuvat todellisuuteen.

Kirjan läpäisee lintutematiikka. Doran/Dorotean elämä, hänen tunteensa ja ajatuksensa, samoin kuin pikkusisaren kohtalo vertautuvat lintujen elämään. Lintutematiikan kautta tarkastellaan myös vankina olemista, vapautumista ja vapautumisen hintaa.

Taimikko kuiski tarinoita lintujen elämästä, pudonneista pesistä ja niistä lintuparoista, joiden munat haukka oli varastanut. Puut kertoivat linnunpoikasista, jotka eivät koskaan oppineet lentämään. Jotka hoipertelivat pesän risuisilla reunoilla ja hyppäsivät alas liian aikaisin. Poikasista, jotka joutuivat kissojen syömiksi, mutta myös niistä, jotka kohosivat siivilleen kun oli aika.

Mielestäni Lintu pieni on ottessaan pitävä romaani - vangitseva, kuten Sinisen linnan kirjaston Maria kirjaa luonnehtii. Kaksi eri aikatasoa vuorottelevat kirjassa onnistuneesti ja muodostavat jännitteen, joka kantaa hyvin kirjan loppuun asti. Tanja Pohjola on kirjoittanut hienon romaani, joka kosketti ainakin minua ja on pysytellyt mielessäni pitkään lukemisen jälkeenkin.

PS. Osallistun tällä kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

maanantai 18. elokuuta 2014

Ansiokas Tove Jansson -elämäkerta


Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta. Tammi. 2013. 304 sivua. ARVOSTELUKAPPALE.

Noin viikko sitten, elokuun 9. päivänä, tuli kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä. Tämä vuosi onkin Tove Janssonin juhlavuosi, ja häntä on muistettu vuoden aikana monin eri tavoin (ks. tietoja tapahtumista esim. Tove100-sivustolta).  Juhlavuoteen liittyen Ateneumin taidemuseossa on ollut keväästä asti esillä näyttely, jonka on kuratoinut taidehistorioitsija Tuula Karjalainen. Karjalaisen kirjoittama ansiokas elämäkerta Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta on syntynyt rinnan näyttelyn kanssa.

Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta käsittelee hyvin ja kiinnostavasti Tove Janssonin monipuolista elämäntyötä. Tovehan ei ollut pelkästään muumien luoja, vaan hän toimi taidemaalarina ja kuvittajana sekä kirjoitti esimerkiksi novelleja ja romaaneja. Karjalainen toteaakin, että Tove Janssonin elämäntyöstä pitäisi puhua monikossa, koska hän teki "usean täyden uran, niin satukirjailijan, kuvittajan, taidemaalarin, kirjailijan, lavastajan, dramaturgin, runoilijan, poliittisten kuvien tekijän kuin sarjakuvapiirtäjänkin."

Tuula Karjalainen on käyttänyt teoksensa aineistona kirjeitä, muistiinpanoja, muistikirjoja ja jonkin verran suullisisia tiedonantoja, mutta myös Tove Janssonin tuotantoa ja hänestä aiemmin laadittuja elämäkertoja.
Kirja etenee välillä ajallisesti ja välillä temaattisesti. Karjalaisen mukaan kronologinen tarkastelutapa ei olisi tässä kirjassa toiminut. Mielestäni kirjan rakenne on onnistunut, vaikka ajallisen ja temaattisen tarkastelutavan yhdistäminen onkin johtanut siihen, että kirjassa on jonkin verran toisteisuutta. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa lukemista enkä pidä sitä kovinkaan suurena ongelmana kirjan kokonaisuutta ajatellen.



Karjalaisen teos asettaa taitelija Tove Janssonin hyvin ajalliseen ja kulttuurihistorialliseen kontekstiin. Kirjailija toteaa kirjan esipuheessa halunneensa Toven taiteen lisäksi "tuoda hänet esiin osana aikaansa, sen arvoja ja kulttuurihistoriaa". Teoksessa tuleekin hyvin esille muun muassa se, miten Jansson kyseenalaisti aikansa ajatus- ja moraalisääntöjä ja eli omalla tavallaan, uskollisena omille näkemyksilleen ja arvoilleen.

Itse olen tuntenut Tove Janssonin aiemmin lähinnä kirjailijana ja kuvittajana, mutta toki olen ollut tietoinen myös hänen taiteilijan urastaan. Karjalaisen kirjan merkittävin anti itselleni onkin siinä, että se avaa hyvin ja Janssonin elämäntyötä ja esittelee monipuolisesti hänen taiteellista tuotantoaan, muumeja ja niiden syntyhistoriaa unohtamatta. Teos tarjosikin minulle paljon uutta tietoa ihailemastani kirjailijasta ja taiteilijasta. En esimerkiksi ollut aiemmin tiennyt siitä, että hän teki niin paljon kuvituksia eri lehtiin ja piirsi sota-aikana ja sodan jälkeen runsaasti poliittiisia ja kantaaottavia piirroksia.


En oikeastaan ole elämäkertojen lukija. Eikä kyse todellakaan ole siitä, ettenkö pitäisi elämäkerroista, vaan ehkä ennemminkin siitä, että luen vapaa-ajallani mieluummin fiktiota. Olinkin aika yllättynyt siitä, miten hyvin tämä elämäkerta imaisi minut mukaansa ja miten kovasti nautin kirjan lukemisesta. Ainoa kritiikin aihe liittyy siihen, miten Karjalainen liittää toisiinsa Janssonin tekstit ja hänen elämänsä. Hän tekee nimittäin varsin suoraviivaisia tulkintoja Janssonin elämästä hänen fiktiivisten tekstiensä pohjalta. Toki tiedän ja myönnän sen, että Tove Jansson, kuten moni muukin kirjailija, ammentaa teksteihinsä aineksia omasta ja lähipiirinsä elämästä, mutta mielestäni fiktiivisiä tekstejä ei sinällään voi käyttää elämäkerrallisina lähteinä. 

Kirjan kuvitus tukee hyvin Karjalaisen tekstiä ja rakentaa kuvaa Tove Janssonin monipuolisuudesta taiteilijana ja kuvittajana. Kirjan ulkoasu kokonaisuudessaan on mielestäni erittäin onnistunut (kiitokset siitä Timo Nummiselle). Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta on hyvin rakennettu, kiinnostavasti ja elävästi kirjoitettu sekä avartava ja monella tavalla ansiokas elämäkerta hienosta ihmisestä ja merkittävästä taitelijasta.

PS. Myös kirjablogeissa on Tove Jansson ollut tämän vuoden aikana todella hyvin esillä. Esimerkiksi Opuscolo - Kirjasta kirjaan -blogissa  juhlavuotta on vietetty monipuolisesti. Siellä on mm. luettu ja haastettu muitakin lukemaan Janssonin tuotantoa Janssonin kirjakiusaus -haasteen merkeissä. Myös Les! Lue! -blogissa on Tove Jansson on ollut tämän vuoden aikana toistuvasti esillä. Jälkimmäisestä blogista löytyy myös lista eri kirjablogeissa olevista Jansson-teksteistä (ks. täältä).

lauantai 9. elokuuta 2014

Grattis och tack Tove!

Opettaja kävelee kirjakaapille. Ottaa sieltä pienen kirjan ja ryhtyy lukemaan muumeista. Minä en ihastu, en ymmärrä enkä vaikutu. Miksi opettaja ei lue vaikka Iris Rukkaa tai jotain muuta suosikkikirjaani?

Aloittaisin mielelläni tarinan Tovesta ja minusta eri tavalla. Vaikka niin, miten heti ensimmäisellä kerralla, kun kuulin tai luin hänen tekstejään, ihastuin suunnattomasti. Lapsena on kuitenkaan ymmärtänyt muumitarinoiden hienoutta ja löysin muumit vasta nuorena aikuisena opiskellessani kirjallisuutta. Luinkin sitten kaikki muumit kerralla ja innostuin tekemään muumikirjoista esitelmän lasten ja nuorten kirjallisuuden kurssille.

Vuosien myötä olen löytänyt myös Toven novellit ja romaanit. Tovesta onkin tullut yksi suosikkikirjailijoistani, jonka teoksiin palaan aina yhtä mielelläni. Etenkin Muumilaakson marraskuu on minulle, kaamosmasentujalle, tärkeä ja olenkin lukenut kirjan monena syksynä etsiessäni valoa syksyn pimeyteen.

Tove on, kuten tiedämme, paljon muutakin kuin muumien luoja ja kirjailija (palaan tähän aiheeseen piakkoin Tuula Karjalaisen kirjoittamaa Tove Jansson -elämäkertaa käsittelevässä postauksessa). Minulle, kirjaihmiselle, Tove on on kuitenkin ennen kaikkea erinomainen kirjoittaja ja lahjakas kuvittaja.

Onnea Tove! Ja kiitos viisaista ja ihanista kirjoistasi sekä luomistasi maailmoista, joihin niin aikuisen kuin lapsenkin on hyvä uppoutua!

Ja sumuisen aamun koitteessa he kaikki juoksivat puutarhaan. Itäisen taivaan ruusunpunainen kajastus ennusti hienoa elokuun päivää. 
Ja se oli kuin uusi portti, joka johti Uskomattomaan, Mahdolliseen, uuteen päivään, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa, ellei vain kellään ole mitään sitä vastaan.
(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY, 1991 [1963].


© Moomin Characters™