Pikku nyytit istuivat ulkona ja söivät ja joivat ja aukaisivat paketteja. Ja niillä oli hauskempaa kuin koskaan ennen. Lopulta ne kiipesivät kuuseen ja kiinnittivät palavat kynttilät sen oksille.
- Mutta latvassa pitäisi olla suuri tähti, tuumi nyytin eno.
- Oletko sitä mieltä, sanoi nyyti ja katsoi mietteliäänä Muumimamman punaista silkkiruusua. Onko siinä paljonkaan eroa, kunhan ajatus on oikea?
- Meidän olisi pitänyt hankkia tähtikin, kuiskasi Muumipeikon äiti. Mutta sehän on mahdotonta! He katsoivat taivaalle, joka oli kaukainen ja tumma, mutta uskomattoman täynnä tähtiä, niitä oli tuhat kertaa enemmän kuin kesällä. Ja suurin niistä riippui suoraan heidän kuusensa latvan yläpuolella.
(Tove Jansson: Kuusi. - Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY. 1991 [1962].
