Kevät on edennyt jo pitkäperjantaihin. Pitkäperjantaina päivä tuppaa olemaan pilvinen. Niin on ollut tänäänkin. Vanha, meillä vielä (aivan liian) vahva lumipeite on saanut päälleen vielä muutaman sentin uutta lunta. Toivottavasti keli pian muuttuu tästä keväisemmäksi.
Tänään käytiin tervehtimässä vanhempiani, ja huomenna suuntaamme auton nokan kohti Hämeen maisemia. On mukava lähteä pitkästä aikaa vierailemaan siskoni perheen luona.
Eikä pääsiäistä(kään) vietetä ilman kirjoja, Luennassa tällä hetkellä on mainion Annie Proulx'n mainio Laivauutisia. Kirja liittyy minulla sillä tavalla pääsiäiseen, että kävin yli kymmenen vuotta sitten juuri pääsiäisenä katsomassa Lasse Hallströmin ohjaaman samannimisen elokuvan. Rakastuin elokuvaan ja pidän kirjastakin todella paljon.
Kunhan saan Laivauutiset luettua, niin aloitan joko Tommi Kinnusen Lopotin tai pääsiäisen aikaan hyvin sopivan Eric Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumin. Schmittin kirjan olen lukenut jo aiemmin. Muistan sen olleen vaikuttava ja ajatteluttava teos. Mutta sellainen lienee myös Kinnusen uutuus.
Laivauutisia oli tosi hyvä leffa. Kun on ensin nähnyt elokuvan, ei sitten helposti tartu enää kirjaan eli minulla meni vähän nurinpäin.
VastaaPoistaTämä räntäsateinen päivä on sopinut minusta hyvin pitkäperjtanihin ja tuo keli on kuitenkin vain kevään enettä.
Mukavatunnelmaista pääsiäistä sinulle Anna!<3
Leena, minähän luen Laivauutisia ensimmäisen kerran. Eli nurinpäin meni mullakin. Kirja hieno, mutta elokuva kyllä tässä tapauksessa peittoaa kirjan.
PoistaNiinhän sanotaan, että tähän aikaan uusi lumi on vanhan surma. Kyllä kevät sieltä tulee ja onhan nyt jo huikeaa tuo valon määrä.
Hyvää pääsiäistä!
Ihanaa, Laivauutisia! Se on hieno leffa, mutta on se vahva kirjanakin. Muistaakseni osin yllättävän erilainen, mutta hieno, tietenkin.
VastaaPoistaToivottavasti sää muuttuu keväisemmäksi. Hyvää matkaa Hämeeseen. Ja ennen kaikkea: valoisaa pääsiäisaikaa! <3
Kirja tosiaan erilainen kuin elokuva, mutta molemmat hienoja. Kuitenkin elokuva tässä tapauksessa parempi. Hyvät näyttelijäsuoritukset ja vaikuttavia kohtauksia. Yksi suosikkileffoistani.
PoistaIhanaa pääsiäistä!
Proulx viehättää minuakin. Keltaiset tulppaanit ovat niin pääsiäistä. Minun ovat vielä nupulla. Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle.
VastaaPoistaProulx kirjoittaa upeasti. Hänen tarinoissaan on särmää verrattuna muutamiin muihin pohjoisamerikkalaisiin naiskirjailijoihin, joista myös tykkään (esim. Tyler ja Shields).
PoistaHyvää pääsiäistä, Ulla!
Laivauutisia oli hieno kirja, mutten ole nähnyt elokuvaa. Ilmeisesti se kannattaisi katsoa.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä! :)
Elokuva kannattaa katsoa. Se on huippuhyvä.
PoistaHyvää pääsiäistä!