torstai 28. huhtikuuta 2011

Huhtihaasteen 25-26 päivät

Olen jäänyt nyt vähän jälkeen tässä huhtikuun haasteessa, mutta tässäpä parin päivän vastaukset.

Samaistumiskohde

Olen pitkän lukijan historiani (noin neljäkymmentä vuotta) aikana samaistunut aika moneenkin kirjallisuuden hahmoon. Mutta nyt, kun heitä pitäisi ajatella, lyö aika lailla tyhjää! No, yritänpä kuitenkin.

Varhaisimpia samaistumiskohteita olivat tyttökirjojen hahmot. Vihervaaran Annan olen jo maininnut lempihahmonani, johon muistan samaistuneeni erittäin vahvasti silloin, kun häneen ensimmäistä kertaa tutustuin. Samoin olen samaistunut Uuden Kuun Emiliaan etenkin hänen kirjoittamispyrkimystensä vuoksi. Myös Pikku naisten Jo on ollut minulle tärkeä samaistumiskohde, vaikken ole koskaan ollut kovin poikamainen.

Austenin henkilöhahmoista ainakin Elizabeth Bennet on ollut minulle tärkeä myös samaistumiskohteena, ja olen samaistunut myös moniin Carol Shieldsin hahmoihin. Heistä ehkä tärkein on ollut kirjailija ja kääntäjä Reta Winters sekä ammattinsa että elämäntilanteensa vuoksi. Hänhän esiintyy kirjassa Ellei.

Huomaan, että pyörittelen tässä haasteessa hyvin paljon samoja kirjailijoita ja kirjoja sekä henkilöhahmoja. Vai alkaako haaste toistaa itseään?

Mielipiteen muuttanut kirja

Tähän en keksi nyt mitään muuta kuin Khaled Hosseinin kirjan Leijapoika (The Kite Runner,suom. 2004). Se oli mulle silmiä avaava kuvaus Afganistanista, ja nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista. Pidin siitä itse asiassa enemmän kuin kirjasta Tuhat loistavaa aurinko (Thousand Splendid Suns, suom. 2008), joka sekin kyllä ravisteli mielipiteitäni. Sisältönsä ja teemansa puolesta molemmat kirjat ovat tärkeitä ja merkittäviä, mutta pidin enemmän Leijapojan rakenteesta.

http://www.khaledhosseini.com/images/cover_kite_small.gif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!