Lukuvuoden 2012 tilinpäätös

Vuoden vaihduttua ja kaamostauon vihdoin päätyttyä on paikallaan suunnata katse vielä hetkeksi menneeseen vuoteen ja summata vuoden lukuelämykset ja -kokemukset.

Luin viime vuonna yhteensä 81 kirjaa, mutta postasin 43 kirjasta. Lista kaikista luetuista kirjoista ja linkit arvioihin löytyvät sivulta Luettua 2012. Luettujen kirjojen määrä nousi lähes kahdellakymmenellä edellisestä vuodesta ja kirja-arvioidenkin määrä hiukan yli kymmenellä. Jokohan tänä vuonna ylittäisin sadan luetun kirjan rajapyykin?

Etenkin loppuvuoden aikana bloggaamisintoni oli huono, sillä olin kiireinen opiskelujen ja joidenkin  kirjoitushommien kanssa. Lopulta päädyin jäämään joksikin aikaa tauolle ja suuntasin energiani muualle. Nyt kun olen saanut loppuun informaatiotutkimuksen opinnot (jee!), on taas paremmin aikaa lukea ja kirjoittaa lukukokemuksista.

Luin viime vuonna, kuten aiempinakin vuosina, enimmäkseen suhteellisen uutta käännöskirjallisuutta. Luetuista teoksista kaikkiaan 59 oli käännöskirjallisuutta. Loput 22 nidettä ovat kotimaista alkuperää. Viime vuonna ilmestyneitä kirjoja on peräti 37 niteen verran, suurin osa niistäkin käännöksiä.

Viimevuotisessa kirjavuoden yhteenvedossa (postaus täällä) sijoitin jokaisen lukemani kirjan johonkin kategoriaan, mutta nyt päästän itseni vähemmällä. Listaan nyt vain kaksikymmentä vuoden parasta kirjaa (eivät listassani ole paremmuusjärjestyksessä) ja liitän niihin luonnehdinnan, joka on useimpien kirjojen kohdalla lainaus kirjoittamastani arviosta.

Anna Elinan TOP20 vuonna 2012:

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana. Otava. 2011.
"Novellikokoelman teemat maahanmuutosta, kulttuurien kohtaamisesta ja uuteen kotimaahan sopeutumisesta ovat tärkeitä ja kiinnostavia, mutta oli myös todella avartavaa lukea nigerilaisten arjesta Nigeriassa. Ja kaiken lisäksi Adichie kirjoittaa todella hienosti, taitavasti ja elävästi."

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Tammi. 2012.

Yhden suosikkikirjailijani omaelämäkerrallinen romaani. Taattua Auster-laatua.

Johan Bargum: Syyspurjehdus. Tammi. 2012.
Ulkoisesti pieni, mutta teemoiltaan suuri kirja. Hieno, syvällinen ja arvoituksellinen.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys. Tammi. 2012.
" (..) kirja on todella hyvin ja koukuttavasti kirjoitettu ja otteessaan vankasti pitävä eikä episodimaisuudestaan huolimatta ollenkaan sekava. Se on myös hauska ja sopivasti syvällinen, onhan se pohjimmiltaan tutkielma ajasta ja sen vääjäämättömästä kulumisesta."

Kerstin Ekman: Herran armo. Sudentalja 1. Tammi. 2002.

"Tässä kirjassa väkevä ja verevä tarina yhdistyy hyvään tarinankuljetukseen ja elävään ja aistivoimaiseen kerrontaan ja kieleen - luulen, että juuri noista elementeistä muodostuu tämän kirjan kauneus ja tenhoavuus."

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Otava. 2012.
"Naimapuuhia on mainio, älykäs ja paikoin hauska, mutta samalla myös koskettava tarina kolmesta nuoresta collegeopiskelijasta ja heidän elämästään opiskeluvuosien jälkeen."

Claudie Gallay: Tyrskyt. Avain. 2011 [2010].
"Tyrskyt kiehtoi ja piti minua vahvasti otteessaan. Juoni on punottu hyvin ja menneisyyden salaisuudet kiertyvät auki vähitellen. Kirjan kieli on vaikuttavaa, kaunista, paikoin runollista. Tästä ei voinut olla pitämättä."

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi. WSOY. 2012.
"Etten palaisi tuhkaksi vei minulta totaalisesti jalat alta.Vaikka Heivoll kirjoittaa toteavasti ja aika eleettömästi, niin hänen kerrontansa on silti vahvaa ja koskettavaa. Kirja tuoksuu ja tuntuu ihanasti paitsi valoisilta kesäöiltä ja sireeneiltä, niin myös pelolta, bensiiniltä ja savulta. Ja vaikka kirja on hyvin surullinen, niin sen tarina ei kuitenkaan ole synkkä, vaan kertoo myös rakkaudesta, välittämisestä ja toivosta."

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Tammi. 2010.

"Sen vahvuutena ovat hyvä tarina, omituinen huumori ja Irvingin tarinankerronnan taito. Oikeastaan ainoa asia, josta haluan kirjailijaa kritisoida, on poukkoileva, välillä jopa sekava tapa kertoa." 

Katja Kaukonen: Vihkivedet. WSOY. 2012.
"Vihkivedet koostuu yhteensä 13 novellista, joista etenkin lapsuuteen keskittyvät ja lapsen näkökulmaa avaavat neljä ensimmäistä novellia koskettivat minua syvästi. Toki kirjassa oli paljon muitakin hyviä, elämää viisaasti luotailevia tekstejä, joita lukiessa saatoin vain ihastella kielen notkeutta ja sanojen kaunista rytmiä."

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet. Otava. 2007.

Olisin voinut nostaa listalle minkä tahansa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjoista, mutta viime vuonna luetuista kolmesta sarjan kirjasta yhdenpäivänromaani Lakanasiivet oli mielestäni kaikkein vaikuttavin. Ihailen Kähkösen konstailematonta tapaa kirjoittaa sekä kuvata tavallisten ihmisten kohtaloita historiallisten tapahtumien pyörteissä.

Jhumpa Lahiri: Tuore maa. Tammi. 2012 [2008].
"Tartuin Lahirin novellikokoelmaan innostuneesti, hyvää lukukokemusta odottaen, ja sellaisen myös sain. (..) Tuore maa  oli kokonaisuutena paitsi erittäin hyvin ja sujuvasti kirjoitettu kokoelma, niin myös kiinnostava katsaus amerikanintialaiseen elämäntapaan."

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos & Schildts & Söderströms. 2012.

"Kerronnallisesti Jää on hyvällä tavalla perinteinen, kronologisesti etenevä ja turhia kikkailuja kaihtava. Mielestäni kirja on kirjoitettu - ja myös suomennettu - hyvin. Kieli on kaunista, vaikuttavaa ja rauhoittavaa."

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia. WSOY. 2012.

"Makine ei ole koskaan vältellyt vaikeita aiheita eikä hän tee sitä nytkään. Vaikka maailma hänen kirjoissaan onkin välillä hyvin julma ja ruma, niin hänen tarinansa kuvaavat hienosti elämän hetkittäistä kauneutta. Ja kaiken sitoo yhteen herkkä ja kaunis kieli ja taiturimainen kerronta." 

L. M. Montgomery: Perinnönjakajat. Minerva. 2012.
"Perinnönjakajat on hauska, ihmisten heikkouksia sekä monimutkaisia ihmis- ja sukulaissuhteita oivallisesti kuvaava romaani, jossa on tilaa myös hyvyydelle, rakkaudelle ja ystävyydelle. Tapahtumia kehystää, kuten Montgomerylla yleensäkin, Prinssi Edwardin saarten kaunis luonto."

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani. Tammi. 2009 [1988].

Yksi loppuvuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Aiheeltaan rankka, mutta kertakaikkisen upea kirja. Tulen varmasti lukemaan jatkossakin Morrisonia.

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi. 2009.
"Haruki Murakamin Kafka rannalla on ihan rehellisesti sanoen aika outo ja määrittelyjä pakeneva, mutta samalla upea kirja. Kirjan lopetettuani olin jotensakin hämmentynyt, mutta myös vaikuttunut."

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani. Otava. 2012.
" (..) otteessaan pitävä, älykäs ja taitavasti kirjoitettu, joskin, kuten sanottua, paikoin todella rankka. Minä pidin tästä romaanista todella paljon ja Oatesin asema yhtenä lempikirjailija senkun vahvistui."

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like. 2012.
"Suljettuani kirjan kannet, tunsin suurta mielihyvää ja kiitollisuutta hienosta lukukokemuksesta. Itse asiassa tajusin jossakin vaiheessa kirjaa lukiessani, että suhtauduin kirjaan kirjana. Eli kaikki se häly ja hypetys Sofi Oksasen ja tämän kirjan ympärillä vain jäi taustalle tarinan kuljettaessa minua naapurimaamme Viron menneisyydessä."

Märta Tikkanen:  Yksityisalue. Tammi. 1996.
"Yksityisalue on upea ja vaikuttava romaani rakkaudesta, sen ihanuudesta ja mutta myös repivyydestä ja kuluttavuudesta. Kirja on intensiivisen, aistivoimaisen ja vahvan kielen lisäksi ansiokas siksi, että siinä rakkaudesta kerrotaan sekä naisen että miehen näkökulmasta."

Blogistanian Finlandia 2012 -ehdokkaani

Blogistanian Finlandia -kilpailu on alunperin Sallan lukupäiväkirjasta liikkeelle lähtenyt tapahtuma, jonka tarkoituksena on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista.

Vaikka Salla on omassa blogissaan (ks. täällä) selittänyt kilpailun säännöt, niin kerron lyhyesti kilpailun periaatteista. Tämänkertaisessa kilpailussa toisistaan mittaa ottavat vuonna 2012 ilmestyneet suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset kaunokirjalliset teokset eli  romaanit, novelli- ja runokokoelmat sekä sarjakuvat.

Kilpailuun voivat ottaa osaa bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista. Kukin bloggaaja saa asettaa ehdolle vähintään yhden ja enintään kolme teosta, joille annetaan 1-3 pistettä. Ehdolle voi asettaa vain sellaisia kirjoja, jotka bloggaaja on lukenut ja joista hän on kirjoittanut blogiinsa arvion.

Blogistanian Finlandia 2012 tulokset julkaistaan 2.1.2013 klo 20.00.

Oma ehdokaslistani lyhyine perusteluineen:

3 pistettä
Ulla-Lena Lundbergin Jää on minulle paitsi paras vuonna 2012 ilmestynyt kotimainen teos, niin se asettuu muutenkin omassa arvosteluasteikoissani viime vuonna lukemieni kirjojen kärkikaartiin. Vaikutuin kirjan kielestä ja kerronnan rauhallisesta temmosta sekä luonnon, saaristolaisyhteisön ja pappisperheen elämän kuvauksesta. Jää on koskettava, syvällinen ja monitahoinen teos - kirjallisuutta parhaimmillaan.

2 pistettä
Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat oli sekin yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista. Viron historiaa yksilötasolla luotaileva teos oli kieltämättä vaativampi kuin Oksasen aiempi teos Puhdistus, muttei kuitenkaan yhtään huonompi. Kerronnallisesti ja rakenteellisesti uusin romaani on haastava, mutta loppujen lopuksi myös palkitseva.

1 piste
Katja Kaukosen Vihkivedet on vesiteemaa monesta näkökulmasta tutkiskeleva novellikokoelma, josta yllättäen pidin enemmän kuin Kaukosen esikoisteoksesta Odelma.  Erityisesti kirjan lapsuutta kuvaavat ja lapsiaiheiset novellit vaikuttivat minuun vahvasti. Kaukonen kirjoittaa rikasta ja sujuvaa kieltä ja myös tässä, kuten esikoisteoksessaankin, ammentaa vaikutteita kansanrunoudesta.

Upea Jää päätti lukuvuoden 2012

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos & Schildts & Söderströms. 2012. Ruotsinkielinen alkuteos Is. Käsikirjoituksesta suomentanut Leena Vallisaari. 366 s.

Pappi vaimoineen seisoo hytisten rannalla vielä vähän aikaa sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet matkaan, kuulevat heidän huutonsa kaukaa jäältä. Sitten nekin ovat poissa, ja kuuluu vain kuvaamaton hiljaisuus joka vallitsee, kun meri on jäässä. Muulloin täällä kuuluu aina meren ääni. Koskaan ei ole niin tyyntä etteivät mainingit kuiskailisi ja supisisi, ja tyventäkin kannattelee paahteisten laiskanpäivien alla piilevä ääni. Sitten tuuli nousee ja kohina vahvistuu. Kun kuuluu vihellystä, on oltava varuillaan, mutta sisäluotojen suojaan ja sisälle taloonkin pauhu tunkeutuu, ja myrskyn mentyä ohi se soi siellä vielä kuin viisästyneneenä kaikuna.

Eipä olisi lukuvuosi 2012 voinut päättyä paremmin, sillä viimeinen viime vuoden puolella lukemani kirja oli Ulla-Lena Lundbergin Jää. Vaikuttava, koskettava ja kaunis Jää vie lukijan sotienjälkeiseen aikaan ja Ahvenanmaan saaristoon, Luodoille, ympäristöön, joka on itselleni vieras, mutta johon lukijana solahdin ihan itsestään.

Jää seuraa saaristolaisseurakuntaan papiksi saapuneen Petter Kummelin ja hänen perheensä tarinaa. Papin nuori perhe otetaan vastaan suurin odotuksin, ja elämä saaristossa näyttäytyy papille ainakin alussa ristiriidattomana ja jopa idyllisenä. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin hyvää ja kaunista kuin miltä alussa näyttää eikä seurakunnan kahtiajako itä- ja länsiluotolaisiin ainakaan helpota seurakunnan toimintoja. Kuitenkin mutkaton Petter, joka messuaa mainiosti ja jolla on aina aikaa saariston väelle, saa ihmiset puolelleen.

Pastori ja hänen hyvin tomera, aikaansaava ja pärjäävä vaimonsa Mona sekä tyttäret Sanna ja Luodoilla syntyvä Lillus ovat kirjan keskeisimmät henkilöt, mutta kirjassa kuvataan elävästi ja ymmärtäen myös kirkkosaaren ulkopuolella asuvan saariston asukkaita. Yksi kiinnostavista henkilöistä on saaristossa kätilönä ja epävirallisena lääkärinä toimiva Irina Gyllen, jonka kanssa pastori ystävystyy. Neuvostoliitosta Suomeen karanneen tohtori Gyllenin elämä ennen saaristoon päätymistä on ollut dramaattinen ja hän on joutunut muun muassa hylkäämään oman lapsensa.

Jää on paljon muutakin kuin tarina pastorista ja hänen perheestään tai saaristolaisyhteistöstä. Minulle Jää on kiinnostava ajankuva, joka kertoo sodanjälkeisen ajan omavaraisuudesta sekä ihmisten elinoloista ja pärjäämisestä karuissa olosuhteista, mutta toisaalta tulevaisuudenuskosta ja saariston modernisoitumisesta. Jää vaikutti minuun myös hienona merellisen maiseman, luonnon ja elinympäristön kuvauksena. 

Mietin kirjaa lukiessani monta kertaa kirjan nimeä. En kirjan alkupuolella ihan ymmärtänyt nimen valintaa, mutta kirjan loppupuolella totesin, ettei kirjalla voisi olla parempaa tai oivaltavampaa nimeä, onhan jäällä kirjassa monia merkityksiä. Se on konkreettista jäätä, joka kestää, kannattelee ja yhdistää erillään asuvat saarelaiset, mutta toisaalta on arvaamatonta, haurasta, särkyvää ja ihmisiä erottavaa. Jää kuvaa myös sydämen kylmettämistä ja sitä, kun tunteet tukahdutetaan eikä niitä jostain syystä uskalleta paljastaa.

Kerronnallisesti Jää on hyvällä tavalla perinteinen, kronologisesti etenevä ja turhia kikkailuja kaihtava. Mielestäni kirja on kirjoitettu - ja myös suomennettu - hyvin. Kieli on kaunista, vaikuttavaa ja rauhoittavaa. Kirjan kerronta etenee preesensissä ja sen katkaisevat paikoin posti-Antonin hienot pohdinnat saariston elämänmuodosta ja meren olemuksesta sekä merellä asuvista hengistä, joiden viestejä Anton tulkitsee enteinä.

Ulla-Lena Lundbergin Jää on kyllä yksi vaikuttavimmista viime aikoina lukemistani kirjoista. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut.

Joulua!

Jouluilta hämärtyy,

tuuli pois jo etääntyy.

Joka kuusen latvahan

tarttuu tähti taivahan.

(Oiva Paloheimon runosta Metsän joulu)

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!