Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana. Otava. 2011. Englanninkielinen alkuteos The Thing Around Your Neck (2009). Suomentanut Sari Karhulahti. 265 sivua.
Nigerialaiselta Chimanda Ngozi Adichielta on aiemmin suomennettu esikoisromaani Purppuranpunainen hibiskus (2010) ja Biafran sodasta kertova romaani Puolikas keltaista aurinkoa (2009). Luin molemmat romaanit pari vuotta sitten ja pidin molemmista. Odotin hyvää lukukokemusta myös tarttuessani Adichien novellikokoelmaan.
Kahdestatoista novellista koostuva Huominen on liian kaukana kertoo nigerialaisten elämästä Afrikassa ja Yhdysvalloissa. Lähes kaikissa novelleissa elämää kuvataan naisten näkökulmasta. Itse asiassa vain Aaveita-nimisessä novellissa päähenkilönä on mies. Tämä novelli on myös ainoa, jossa tulee esille Biafran sota. Niin novellin päähenkilö kuin hänen vaimonsakin pitivät selviytyäkseen kiinni sanattomasta sopimuksesta, jonka mukaan eivät juurikaan puhuneet sodan kauhuista, nälänhädästä ja aliravituista lapsista.
Noin puolet kirjan novelleista sijoittuu Nigeriaan. Niin myös kokoelman aloittava novelli Ykkösselli. Siinä kerrotaan naiskertojan veljen Nnamabian vankilassaoloajasta. Veljen luullaan osallistuneen jengin toimintaan ja ammuskeluun. Eristäytyneellä ja rauhallisella kampusalueella eläneelle nuorelle Nnamabialle kuten myös hänen perheelleen vankilan kauhut kertovat toisenlaisesta Nigeriasta.
Yhdysvaltain lähetystö on mielestäni kokoelman koskettavin novelli. Siinä nainen jonottaa Yhdysvaltojen Lagosin-lähetystön ulkopuolella saadakseen viisumin. Takaumien avulla keritään auki tapahtumia, jotka ovat johtaneet lähetystön ovelle. Naisen puoliso on demokratialiikettä kannattava toimittaja, joka on jo lähtenyt maasta. Miehen toiminnalla on kuitenkin hyvin traagiset seuraukset hänen perheelleen.
Kokoelman niminovelli Huominen on liian kaukana taas kertoo naisesta, joka palaa mummonsa kuoltua Nigeriaan. Hän muistelee 18 vuoden jälkeisiä tapahtumia ja viimeistä kesää, jonka vietti Nigeriassa. Tuolloin naisen veli kuoli pudottuaan avokadopuusta. Äiti ei enää päästänyt tytärtään kesänviettoon isoäidin luo, koska luuli isoäidin olevan syyllinen onnettomuuteen. Tarinan nykyhetkessä tapahtumien todellinen kulku kuitenkin paljastuu.
Useammassa novellissa käsitellään kulttuurien kohtaamisia ja valkoisten suhtautumista afrikkalaisiin. Esimerkiksi Härkäpäinen historioitsija kertoo valkoisten lähetyssaarnaajien tuoman kristinuskon ja nigerialaisten uskomusten kohtaamisesta yhden suvun kautta. Suvun nuori jäsen Grace kiinnostuu siinä määrin isoäitinsä ja sukunsa uskomuksista, perinteestä ja historiasta, että laatii Etelä-Nigerian uudelleen kirjoitetun historian ja lopulta muuttaa nimensä Gracesta Afamefunaksi.
Loikkivan apinan kukkula -nimisessä tarinassa nigerialaisnainen Ujunwa osallistuu Etelä-Afrikassa kirjoittajien työpajaan, jonka osanottajat tulevat eri Afrikan maista. Työpajan on järjestänyt vaimonsa kanssa brittiläinen, afrikkalaista kirjallisuutta harrastava Edward. Novellissa on monia herkullisia kuvauksia siitä, miten ulkopuoliset Afrikkaa määrittelevät.
Senegalilainen luki kaksisivuisen hautajaiskuvauksen. Hän pysähtyi vähän väliä juodakseen kulauksen vettä ja kuulosti sitä ranskalaisemmalta, mitä tunteellisemmaksi tuli, kunnes jokainen r-kirjain sorahti kurkussa. Hänen lopetettuaan kaikki kääntyivät katsomaan Edwardia - jopa ugandalainen, joka näytti unohtaneen olevansa ryhmän vetäjä. Edward pureskeli piippuaan miettiväisenä ennen kuin sanoi, etteivät tämäntyyppiset homotarinat oikeastaan kuvastaneet Afrikkaa.
”Mitä Afrikkaa?” Ujunwalta pääsi.
Musta eteläafrikkalainen vaihtoi asentoa. Edward pureskeli taas piippuaan. Sitten hän katsoi Ujunwaa kuin lasta, joka ei suostu olemaan hiljaa kirkossa, ja sanoi, ettei puhunut Oxfordissa koulutettuna Afrikan tutkijana vaan ihmisenä, joka oli kiinnostunut oikeasta Afrikasta eikä länsimaisten aiheiden sijoittelusta afrikkalaisiin yhteyksiin. Zimbabwelainen, tansanialainen ja valkoinen eteläafrikkalainen alkoivat pudistella päätä hänen puhuessaan.
Yhdysvaltoihin sijoittuvissa novelleissa ovat selkeästi esillä kulttuurien yhteentörmäykset. Esimerkiksi novelleissa Viime viikon maanantaina, Se mikä kuristi kurkkuasi ja Naimakauppojen järjestäjät valotetaan oivaltavasti vierauden tuntemuksia ja sitä, millaisia haasteita vieraaseen maahan muuttaneet joutuvat uudessa kotimaassaan kohtaamaan.
Novellissa Jäljennös summataan hyvin kaikissa Yhdysvaltoihin sijoittuvissa novelleissa esille tulevia ajatuksia ja tuntemuksia. Novellin päähenkilö Nkem pohtii näin suhdettaan Amerikkaan ja kotimaahansa Nigeriaan:
Nkem kuitenkin kaipaa kovasti kotia, ystäviään ja igbon, joruban ja pidginenglannin sorinaa ympärillään. Kun keltainen paloposti nököttää kadulla lumen peitossa, hän kaipaa Lagosin aurinkoa, joka paahtaa hellittämättä jopa sateella. Hän on miettinyt välillä kotiinpaluuta mutta ei koskaan tosissaan, ei koskaan vakavasti. Hän käy kahdesti viikossa pilatestunnilla keskustassa naapurinsa kanssa. Hän leipoo lasten koulun myyjäisiin pikkuleipiä, jotka loppuvat aina ensimmäisinä. Hänestä on täysin luonnollista, että pankissa on ajokaista. Amerikka on kasvanut kiinni häneen, ujuttanut juurensa hänen ihonsa alle.
Luin kirjaa viipyillen ja säästellen, yhden tai kahden novellin päivävauhtia. Välillä tämä kirja hatautui muiden kirjojen alle. Näin lukemiseen vierähti useampi viikko. Tällainen lukutapa on minulle aika poikkeuksellinen, sillä luen kirjat aika nopeasti, ja kerrallaan luen yleensä vain yhtä kirjaa. Tämän kirjan kohdalla verkkainen lukutahti kuitenkin toimi hyvin, ja tarinat saivat paremmin tilaa mielessäni.
Vaikka Huominen on liian kaukana ei mielestäni ollutkaan ihan yhtä hyvä kuin Adichie-suosikkini Purppuranpunainen hibiskus, niin pidin kovasti tästäkin kirjasta. Novellikokoelman teemat maahanmuutosta, kulttuurien kohtaamisesta ja uuteen kotimaahan sopeutumisesta ovat tärkeitä ja kiinnostavia, mutta oli myös todella avartavaa lukea nigerilaisten arjesta Nigeriassa. Ja kaiken lisäksi Adichie kirjoittaa todella hienosti, taitavasti ja elävästi.
Tätä novellikokoelmaa on luettu todella monissa blogeissa enkä varmaankaan edes löytänyt kaikkia. Mutta näissä ainakin kirjaa käsitellään:
Kirsin kirjanurkka
Kirjava kammari
Mari A:n kirjablogi
Kirjainten virrassa
Juuri tällaista
P.S. Rakastan kirjoja
Opuscolo - kirjasta kirjaa
Luettua
Tähdet: ★ ★ ★ ★ +
Kiitos kiinnostavasta esittelystä! Tämä on pakko lukea, ehdottomasti. Ihastuin kirjailijaan ja hänen tyyliinsä lukiessani Puolikkaan keltaista aurinkoa, ja tämän arvion jälkeen uskon, ettei tämä novellikokoelma petä odotuksia. Minulle Chimamanda Ngotzi Adichien (ei voisi paljon vaikeampi nimi olla lievästä lukihäiriöstä kärsivälle suomalaiselle ;D) teksti vetoaa kauniin kielen ja henkilökuvauksen lisäksi myös afrikkalaisen kulttuurin ja tapojen kuvauksessa, ja varsinkin "valkoisen kulttuurin" ja afrikkalaisen väliset ristiriitaisuudet kuulostavat kiinnostavilta.
VastaaPoistaKiitos! Adichie tosiaan kirjoittaa kauniisti. Ja hänen kirjojensa teemat ovat minusta hyvin kiinnostavia. Tuntuu, että näkemykseni Afrikasta on muuttunut aika lailla juuri Adichien kirjojen takia. Ja tässä kokoelmassa nimenomaan siirtolaisuus on todella mielenkiintoinen teema.
PoistaPuolikas keltaista aurinkoa oli yksi kirjavuoteni 2010 suurimmista suosikeista ja hankin jo tänä kirjan hyllyyni odottamaan. Adichie on kertojana taitava ja nyt odotankin oikeastaan vain "novellioloa", jotta pääsisin aloittamaan tämän kokoelman lukemisen.
VastaaPoistaMinuun, kuten tuossa jo kirjoitinkin, Purppuranpunainen hibiskus vaikutti enemmän kuin Puolikas keltaista aurinkoa, joka sekin oli monella tavalla silmiä aukaiseva teos. Hienoja kirjoja hienoja kertojalta nämä kaikki.
PoistaMinäkin pidin tästä todella paljon. Adichielta en ole vielä ehtinyt lukea muuta, mutta Puolikas keltaista aurinkoa on ihan pian lukuvuorossa :).
VastaaPoistaPitääkin linkittää sinunkin arviosi tähän. Sulla on hieno lukukokemus odottamassa aurinko-kirjan parissa.
PoistaOlipas mukava palata kirjan tunnelmaan! Meillä on sama Adichie-suosikki, Purppuranpunainen hibiskus, joka sai ihoni kananlihalle.
VastaaPoistaMinä pohdin paljon niminovellin merkitystä kokoelmalle. Ihmetystä herättikin tämän kirjan osalta se, että suomennoksessa niminovelli on toinen kuin alkukielisessä teoksessa. Mielestäni alkuperäinen novelli kuvaa paremmin sitä ahdinkoa, jossa moni novellien henkilö on.
Adichien tapa kirjoittaa on sellainen, että odotan innolla jo seuraavaa hänen kirjaansa. Vahva kirjoittaja ja jotenkin raikas ja erilainen.
Jostain syystä se hibiskus kosketti minuakin vahvemmin kuin aurinko-kirja. Kun saataisiinkin pian lisää Adichieta.
PoistaAhdinko kuvaakin hyvin sitä, millaisissa oloissa kokoeleman henkilöt ovat ja miten maailman kokevat. En minäkään oikein ymmärrä tuota kirjan nimen valintaa.
Minä luin äskettäin sekä Hibiskuksen että Puolikas keltaista aurinkoa. Pidin kovasti molemmista kirjoista. Teksti on taitavasti kirjoitettua ja henkilökuvaus uskottavaa, vanha rakkauttenia Afrikka-kirjoihin heräsi taas. Mielestäni Puolikas keltaista aurinkoa oli todella vaikuttava ja ajatuksia herättävä kirja ja valasi myös lapsuuteni Biafran sotaan liittyviä muistoja.
VastaaPoistaMinustakin Puolikas keltaista aurinkoa oli mielenkiintoinen muun muassa siksi, että siinä kerrottiin Biafrasta, josta lapsena kuuli eräänkin kerran. Ja olihan se muutenkin vaikuttava kirja, mutta hibiskuksen tarina kosketti minua vieläkin enemmän.
Poista