maanantai 30. maaliskuuta 2015

Neljä vuotta blogistaniassa



Perustin oman blogini tasan neljä vuotta sitten. Tuolloin blogin nimenä oli Vielä yksi rivi, jonka halusin viittaavan paitsi lukemisharrastukseen niin myös käsitöiden tekemiseen. Vajaat pari vuotta sitten bloginimi muuttui Mustikkakummun Annaksi. Vuosien aikana myös blogin ulkoasu on kokenut erinäisiä muutoksia, joista suurin on siirtyminen punaisesta hillitympään värimaailmaan.

Mitä nämä neljä vuotta bloggaajana sitten ovat antaneet? Hyvin, hyvin paljon. Olen saanut tutustua moniin ihastuttaviin ihmisiin. Tutustuminen on tapahtunut suurimmaksi osaksi virtuaalisesti, mutta olenpa saanut tavatakin joitakin bloggaajakollegoita. Välillä pidemmät ja välillä lyhyemmät keskustelut lukuharrastajien kanssa ovat olleet avartavia ja kiinnostavia, puhumattakaan siitä, mitä muiden bloggaajien kirja-arvioiden lukeminen on antanut.

Kirjablogit ovat ehtymätön aarreaitta lukemista etsivälle, ja välillä harmittaa, ettei kaikkia blogeissa esiteltyjä kiinnostavia kirjoja ehdi lukea. Ja sekin harmittaa, ettei nyt ole aikaa seurata niin useita blogeja kuin haluaisin. Kirjablogien määrä on lisääntynyt todella paljon vuosien saatossa, mutta toisaalta itsekään en ole enää yhtä aktiivinen kuin blogin perustamisen alkuhuumassa. Sitä paitsi osa aiemmin blogeissa käydyistä keskusteluista on siirtynyt someen.

Yksi olennainen asia kirjabloggaamisessa on oman lukukokemuksen avaaminen toisille. Kirjoittamisella on itselleni merkitystä myös sikäli, että kirjoittamalla blogiin pidän yllä kirjoitustaitoani. Bloggaaminen on myös tuonut jonkinlaista vapautta kirjoittamiseen, sillä täällä voin kirjoittaa luovemmin ja omaäänisemmin kuin tietopuolista tekstiä kirjoittaessani.

Osallistuin blogin alkuaikoina enemmän haasteisiin ja postailin ahkerammin kuin nykyisin. Luen edelleen yhtä paljon kuin aiemmin, ja oikeastaan jopa enemmän kuin neljä vuotta sitten, mutta olen hyväksynyt sen, etten ehdi tai jaksa kirjoittaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista. Kirjoittelen aika lailla koontipostauksia ja lyhytarvioita, mutta tokihan kirjoittelen edelleen myös pidempiä ja pohdiskelevampia postauksia, kun se vain on mahdollista.

Olen nyt aiempaa enemmän kartalla siitä, mitä kirjamaailmassa tapahtuu, vaikka seuraankin tapahtumia sivusta enkä itse osallistu esimerkiksi kustantamoiden kekkereille. Tämä taas johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei täältä itärajalta tule lähdettyä kirjallisiin tapaamisiin. Toisten bloggaajien raportteja on kuitenkin aina mukava lukea.

Vaikka blogini onkin kirjablogi, niin olen käsitellyt jonkin verran myös kirjojen ulkopuolista elämää. Olen muun muassa esitellyt joitakin käsityöprojektejani, kertonut perheemme lemmikeistä, tarjonnut kuvallisia matkakertomuksia ja ihan vain höpötellyt niitä näitä. Ja sama linja tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa, sillä en voi enkä haluakaan keskittyä täällä blogissani pelkästään kirjoihin. Joskus olen kyllä pyöritellyt mielessäni ajatusta lemmikkiaiheisesta blogista, mutten ole toistaiseksi ryhtynyt sanoista tekoihin.

Kirjablogini on yhtäältä kirjapäiväkirja, johon merkitsen muistiin lukemani kirjat, mutta toisaalta myös paikka, jossa voin peilata omia lukukokemuksiani muiden lukukokemuksiin ja keskustella kirjoista ja rakkaimmasta harrastuksestani, lukemisesta. Sosiaalisuus tekee bloggaamisesta tärkeää ja merkityksellistä. Onkin mukava tietää, että on olemassa lukijoita, joita kiinnostavat Mustikkakummun Annan pohdinnat kirjoista ja elämästä.

Kiitos teille lukijat näistä neljästä vuodesta ja hyvää pääsiäisviikkoa!



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Patin ja Marigoldin maailmat: lyhytarvioita tyttökirjoista

Innostuin tämän alkuvuoden aikana lukemaan niitä Lucy Maud Montgomeryn kirjoja, joita en ole aiemmin lukenut. Tammi- ja helmikuussa matkasin Prinssi Edwardin saarelle Vanhan kartanon Patin kanssa ja Patista kertovien kirjojen jälkeen sukelsin Marigoldin tarinaan. Itse asiassa tutkimusretki Montgomeryn tuotantoon jatkuu edelleen, sillä nyt luennassa ovat Sara-kirjat, mutta niistä lisää joskus myöhemmin.


L. M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat. Minerva 2009. Alkuperäisteos Pat of Silver Bush (1933). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi: Päivi Veijalainen & taitto: Sirkka-Liisa Niiranen. 365 sivua.

L. M. Montgomery: Pat Vanhan kartanon valtiatar. Minerva 2010. Alkuperäisteos Mistress Pat (1935). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi Päivi Veijalainen & graafinen asu: Leena Kilpi. 350 sivua.

Sekä Vanhan kartanon Pat että Pat Vanhan kartanon valtiatar takasivat Montgomery-fanille hyviä ja tunnelmallisia lukuhetkiä. Kirjoissa seurataan Silver Bushin kartanossa asuvan Pat Gardinerin elämää lapsuus- ja nuoruusvuosina sekä nuorena aikuisena.

Pat rakastaa kotiaan, sen puutarhaa puineen ja pensaineen sekä kaikkia perheenjäseniään ja kartanon palvelusväkeä, mutta myös kartanon lukuisia kissoja. Aikuisiällä Silver Bush muodostuu hänelle tärkeämmäksi kuin oma ura, ja Pat myös asettaa kotinsa ja elämänsä siellä kosijoiden edelle.

Patille on luonteenomaista muutoksen pelkääminen ja vastustaminen. Pat haluaa, että niin kotikartano kuin siellä asuvat, hänelle rakkaat ihmisetkin pysyisivät samanlaisina. Tietenkään Patin toive kaiken jatkumisesta samanlaisena ei toteudu ja Patin onkin opittava sopeutumaan erilaisiin muutoksiin. Suomentaja Sisko Ylimartio toteaa kirjan jälkisanoissa, että juuri muutosvastarintaa pidetään Patin hahmossa ärsyttävänä. Minuakin kieltämättä paikoin haittasi tuo Patin ominaisuus, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi sinällään ärsyttänyt tai vaikuttanut lukukokemukseen.

Se, mikä minua sen sijaan jonkin verran ärsytti, etenkin Vanhan Kartanon Patia lukiessa, oli taloudenhoitaja Judyn murre. Suomentaja kertoo, että Judyn murteen kääntäminen oli ongelmallista ja siitä syystä hän kehitteli tekomurteen. Mielestäni murre, johon on lainattu sanoja ja ilmauksia eri murteista ei ole toimiva. Tämä hiukan latisti lukukokemusta, vaikka Judy sinällään onkin kirjan kiinnostavin ja mieleenpainuvin hahmo tarinoineen ja satuineen.



L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma. Minerva 2012 [2009]. Alkuperäisteos Magic for Marigold (1929). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy & taitto: Sirkka-Liisa Niiranen. 349 sivua.

Marigoldin lumottu maailma on viehättävä kirja isättömästä Marigold Lesleystä, joka elelee äitinsä, isoäitinsä ja vanhan isoäitinsä kanssa Cloud of Sprucen sukukartanossa. Marigoldia ympäröi tiivis sukuyhteisö, joka ihan kirjan alussa neuvottelee nelikuisen vauvan nimestä. Lopulta lapsi saa nimen Marigold, kuten tämän äiti olikin salaisesti toivonut.

Kirjassa seurataan Marigoldin lapsuus- ja nuoruusvuosia. Marigold on helposti asioista lumoutuva tyttö, joka rakastaa sukuaan, "jopa heitäkin, joita hän vihasi". Hän elää suojattua elämää eikä hänellä ole ikäistään ystävää. Vilkkaan mielikuvituksen omaavana Marigold on kehitellyt itselleen mielikuvitusystävän, Sylvian, jonka luo Marigold pääsee Lumotun oven ja Vihreän veräjän kautta. Lumottu ja mystinen maailma on läsnä myös puhuvan koiran ja kommentoivien kissojen hahmoissa. Kissoilla ovat tässäkin teoksessa merkittävä rooli, mikä tietenkin ilahduttaa minunlaistani kissaystävää.

Marigoldille on ominaista vahva omistautuminen asioille ja hän kokeekin pari kertaa uskonnollisen kääntymyksen. Ensin hän suunnittelee ryhtyvänsä lähetyssaarnaajaksi ja toisella kerralla uhrauksien tielle johdattaa kyläpaikassa tavattu hurkas Paula. Marigoldin omistautuminen ja uppoutuminen katumusharjoituksiin tuntuu nyky- ja aikuislukijasta epäuskottavalta, mutta tavallaan se myös kertoo lapsen sisäisestä maailmasta ja siitä, miten hyvin Montgomery pystyy luotailemaan lapsen ajatuksia.

                                                 **********

Vaikka pidin Pat-kirjoista ja Marigoldin lumotusta maailmasta, niin en päässyt ihan samanlaiseen haltioituneeseen tunnelmaan kuin Montgomery-suosikkieni Anna- ja Runotyttö-kirjojen kanssa. Jotenkin vain ne lapsuudessa koetut hetken niin Annan kuin Uuden Kuun Emiliankin parissa ovat ainutkertaisia, ja lukiessa noiden sarjojen kirjoja pääsen vielä aikuisenakin jossain määrin eläytymään lapsilukijan tuntemuksiin. Analyyttisempi aikuislukija ei yhtä helposti pysty sukeltamaan kirjojen ihanuuteen ja sadunhohtoiseen maailmaan kuin lapsilukija enkä minäkään kykene löytämään näistä aikuisena lukemistani Montgomeryn kirjoista ihan sitä samaa taianomaista ja nostalgista tunnelmaa kuin Annoista ja Runotytöistä. Mielestäni ongelma ei ole kirjoissa itsessään, vaan siinä, millaisiin tunnelmiin ja tunteisiin kirjat liitän ja minkä ikäisenä ne olen lukenut.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ihastuttava Kesäkirja

Tove Jansson: Kesäkirja. WSOY. Bon-pokkari. Ruotsinkielinen alkuteos Sommarboken (1972). Suomentanut Kristiina Kivivuori. 135 sivua. Kansi: Sanna Mander. 


Tove Janssonin Kesäkirja on jo vuosien ajan ollut luettavien kirjojen listalla, pidänhän todella paljon Janssonin kirjoista - myös muista kuin muumitarinoista. Odotukseni olivat hyvin korkealla eikä minun tarvinnut pettyä. Kesäkirja on juuri niin ihastuttava, viisas ja kaunis kuin sen oletinkin olevan.

Kesäkirjassa kuvataan pienen Sophia-tytön sekä hänen isoäitinsä ja isänsä kesänviettoa Suomenlahden saaressa. Kirjassa ei ole varsinaisesti juonta, vaan se koostuu lyhyistä kertomuksista tai novelleista. Kaiken punoo yhteen kesään heräävä kevät ja ennen kaikkea kesä: vehreänä, lämpimänä, helteisenä, usvaisena, koleana, tuulisena tai sateisena. Kertomuksissa tarkastellaan esimerkiksi suurta myrskyä, isän kotitakkia, naapurisaareen rakennettua huvilaa, Sophian yötä teltassa, juhannusta ja itsetietoisen Mappe-kissan seikkailuja.

Tove Jansson kuvaa kesäistä luontoa kasveineen, eläimineen, tuoksuineen ja äänineen elävästi ja tarkkanäköisesti. Luonto on kaunis, mutta se voi olla myös ruma ja pelottava. Luonnon monitahoisuudesta ovat hyvänä esimerkkinä seuraavat katkelmat:

Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut. Paljas kallionpinta höyrysi, mutta sammal ja kallionraot olivat kosteutta tulvillaan ja kaikki värit olivat syventyneet. Kasvillisuus kuistin edessä oli sademetsää, se oli aamuhämyssä vielä, ilkeitä lehtiä ja kukkia vieri vieressä, hänen piti varoa ettei tulisi niitä katkaisseeksi kun hän siinä kulki etsimässä, käsi suun edessä ja koko ajan peläten horjahtavansa. (Uintiaamu)

Illan ensi viileys oli tullut ja tanssiva koisaparvi oli poissa. Sammakot tulivat esiin ja alkoivat laulaa toisilleen, päiväkorennot olivat luultavasti kuolleet. Taivaalla vaipuivat viimeiset punaiset pilvet keltaisten sisään ja tekivät oranssiväriä. (Vaarallinen päivä)

Kirjan päähenkilöinä ovat Sophia ja hänen isoäitinsä, kun taas isä on ennemminkin taustalla. Isä keskittyy työntekoon, ollaan sitten kesämökillä tai retkellä Pohjoisella Harmaakarilla.

Janssonin kuvaus isöäidin ja lapsenlapsen suhteesta on monisyinen eikä ollenkaan kiiltokuvamainen. Välillä Sophie on vihainen, kärsimätön ja riidanhaluinen, kun taas isoäiti väsyy ja masentuu eikä aina jaksa olla mukana lapsenlapsen touhuissa. Vaikka harmonia onkin välillä kaukana, niin isoäidin ja Sophian välinen suhde on pohjimmiltaan lämmin ja salliva. Tytöllä ja isoäidillä on monia hauskoja seikkailuja ja yhteisiä projekteja, kuten tutkielma onkimadoista. Ja jos Sophia tarvitsee apua tai kaipaa neuvoa, hän kääntyy isoäidin eikä suinkaan isänsä puoleen.

Kesäkirja kuvaa lämmöllä ja ymmärtäen sekä lapsen että vanhuksen ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi kertomuksessa, jossa Sophian on tarkoitus nukkua yksin teltassa, kerrotaan koskettavasti paitsi lapsen pimeän ja yksinäisyyden pelosta niin myös isovanhemman turhautumista vanhuuteensa, kun "kaikki ikäänkuin liukuu minulta pois enkä minä muista enkä välitä, ja kuitenkin tarvitsisin sitä juuri nyt!"

Kesäkirja koostuu mieleenpainuvista, elämänviisaista kertomuksista. Kokonaisuutena se on puhutteleva, todellinen helmi. Pidin tästä(kin) Tove Janssonin kirjasta hyvin, hyvin paljon.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Bloggaajan paluu: lomatunnelmia

Palailimme Kanarialle, tarkemmin Las Palmasiin, suuntautuneelta kolmen viikon lomaltamme  jo noin kuukausi sitten, mutta kirjoitusjumi ja saamattomuus vaivasi valitettavasti vielä koko helmikuun ajan. Nyt, kun virtaa on jo hiukan enemmän, päätin päivittää blogia ja tarjota kuvallisen kertomuksen matkaltamme. Lomalla ja alkuvuoden aikana luettuihin kirjoihin palaan myöhemmin.

Asuimme Las Palmasissa sataman ja ruusupuiston lähellä. Asuntomme ikkunasta saatoimme seurata isojen risteilyalusten tulemisia ja menemisiä ja kuulla puistossa leikkivien lasten ääniä. Puistossa oli mukava viivähtää lukemassa ja ihailla kukkaloistoa.




Välillä paistoi, mutta enimmäkseen oli pilvistä ja tuulistakin. Saarella oli kuitenkin koko matkamme ajan lämmintä noin 20 astetta ja sain paljon myös sitä kaivattua valohoitoa.





En kävellyt tällä reissulla ihan yhtä paljon kuin yleensä matkoillamme, mutta tulihan tuota kuitenkin askellettua niin rannoilla kuin kaupungin kaduillakin. Monenlaisia yksityiskohtia kävelyretkillä tallentui.








 Ja Las Palmasin vanha kaupunki katedraaleineen ja kujineen oli aivan yhtä viehättävä kuin aiemminkin.





Kiitos Las Palmas ja mainiot kanssalomalaiset hyvästä matkasta!