torstai 21. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt


Ihan näin pitkällä kevät ei meillä vielä ole. Kuva toukokuulta 2015.

Blogeissa on jo noin kuukauden ajan kiertänyt Iltatähden syttyessä -blogista alkunsa saanut Sieluni hymyt -haaste, jossa listataan pieniä tai suurempiakin asioita, jotka saavat onnelliseksi. Mulle tämä haaste saapui Tarukirja -blogista. Kiitän lämpimästi Margitia, sillä olen sitä mieltä, että onnea ja omia onnellisuuden aiheita on välillä hyvä pysähtyä pohtimaan.

Tästä aihepiiristähän voisi kirjoittaa vaikka miten pitkästi, mutten siihen nyt ryhdy, vaan listaan viisi asiaa, jotka juuri nyt onnellistuttavat minua.

Kevät. Suosikkivuodenaikani, jolloin näen, kuulen, koen ja tunnen paljon vahvemmin kuin yleensä. Keväisen illan valo, mullan tuoksu, lintujen liverrys, purojen solina - kaikki se, ja niin moni muukin asia keväässä saa sieluni hymyilemään.

Koti. Tämä meidän talomme Mustikkakummussa - suloinen sekasotku meille tärkeitä asioita. Talomme ja pihamme on aina jostain kohdasta kesken eikä kotiamme todellakaan ole sisustettu trendien mukaisesti. Mutta silti! Täällä on turvallinen olo. Täällä minä olen minä, kun istun nojatuolissa lukemassa, työhuoneessa kirjoittamassa, keittiön pöydän ääressä maalaamassa tai leipomassa leipää tai, kun laitan tulta hellaan, katselen lähimetsän puita olohuoneen ikkunasta, puuhastelen ulkona tai istun kesäiltana saunan jälkeen terassilla asitimassa kesää. Yksi elämän tärkeistä perusasioista.

Perhe. Tämä kodissamme asuva/asunut ja lapsuusperheeni. Kaikki perheisiini kuuluvat tärkeät ja rakkaat ihmiset, puolisoni, lapsemme, vanhempani ja sisarukseni sekä heidän perheensä ja mieheni perhe. Tiedän olevani onnekas, kun he ovat elämässäni.

Kissat ja koirat. Tuovat elämään iloa ja onnea ihan joka päivä. (Juuri nyt yksi harmaa otus katsoa tihrustaa minua tuolta ikkunan takaa.)

Työ. Asiakirjojen penkominen, historiaan sukeltaminen erilaisten aineistojen kautta, menneisyyden eläväksi tekeminen kirjoittamalla. Juuri sitä haluan tehdä ja sitä saankin nyt tehdä. Yksi kirjahanke on pitkällä, mutta työ jatkuu vielä. Välillä kuitenkin teen jotain muuta ja saan kokeilla visuaalisempaa lähestymistapaa. Kerron siitä vielä lisää myöhemmin, kunhan asiat etenevät.

Ja olisihan minun pitänyt tietenkin mainita myös kirjat, mutta tiedättehän te jo muutenkin niiden onnellistuttavan minua päivittäin.

En haasta ketään, vaan kuka tahansa saa ottaa haasteen tästä omakseen.

Lähden nyt saunaan. Yksi onnenaihe sekin.

Ihanaa keväisen viikon jatkoa täältä Mustikkakummusta!



keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lukijan ns. ongelmia

Niitä näitä -jutusteluni jatkuvat. Nyt haluan avautua positiivisesta ongelmasta. (Siitä, voiko noin sanoa, sillä sanat positiivinen ja ongelma kumovat toisensa - vai kumoavatko - voidaan keskustella toiste, mutta jotenkin tuo sanapari vain kiteyttää hyvin tämänhetkiset ajatukseni lukijana.)

Kysehän ei ole tosiasiassa mistään isosta ongelmasta ihmiselle, joka rakastaa kirjoja, mutta joskus sitä pysähtyy miettimään, mistä löytää rittävästi aikaa lukemiseen, että voisi lukea kaikki kiinnostavat uudet kirjat ja ne viimevuotiset kirjat, joita ei ole vielä ehtinyt lukea tai ne aiemmin luetut kirjat, jotka haluaisi lukea uudelleen, klassikoista puhumattakaan.

Kustantamot mokomat suoltavat uusia kirjoja markkinoille aivan tajutonta tahtia. Miksi ihmeessä, kun luettavien kirjojen listani on jo ennestäänkin pitkä? Entä sitten nämä kanssabloggaajien postaukset, joita lukiessa viimeistään tulee mieleen, että tuo kirja nyt ainakin, ja ehdottomasti tuokin pitää lukea joskus, kun kerran luottolukijani on siitä noin vaikuttunut. (Välikysymys itselle: Miksi käytän verbiä pitää enkä sen sijaan verbiä saada? Tosin eihän pitää-verbi välttämättä viittaa aina pakkoon, johonkin, jota tehdään vastentahtoisesti.)

Ja sitten vielä kirjastot ja se, miten helpoksi kirjojen varaaminen on nykyisin tehty! Juuri nyt minulla on sellainen tilanne, että olen pitkin talvea ja kevättä varaillut aika monta kirjaa ja tietenkin ne sitten saapuivat mulle samoihin aikoihin. (Ja mistä ne kirjat löysin? Blogeistapa tietenkin!)  Kotiin olen jo noutanut Martti Backmanin kirjan Harriet ja Olof samoin kuin John Williamsin Butcher's Crossingin ja nyt sitten tuli ilmoitus, että Laura Lindstedtin Oneiron odottelee kirjastossa. Lisäksi Tommi Kinnusen Lopotti huutelee jo vaativasti vuoroaan, sillä olen sen lukemista lykännyt koko ajan, kun olen yrittänyt lukea lukupiirin kirjaa ja muitakin kirjaston kirjoja (Lopotin ostin itselleni jokin aika sitten). Ja on siellä kirjastossa muutamia varauksia noiden edellä mainittujen lisäksi, mutta toivottavasti joku muu on varannut ne kirjat ennen minua (on siellä ainakin Rannelan Frau, jonka lukemista kyllä odotan tosi paljon). Voisihan niitä varauksia tietty viivyttää ja laittaa varauksen alkamaan myöhemmin, mutta niiden kirjojen kohdalla, joista on pitkät varausjonot, ei se ole järkevää.

Tehtiinpä nyt sitten kärpäsestä härkänen, eikö vain? Mutta kaipa te muutkin lukijat joskus mietitte tätä lukijan positiivista ongelmaa - vai tuliko tässä niitä "ongelmia" jo useampiakin? ;-)

Mut nyt lähden näine mietteineni kohti höyhensaaria. Sitä ennen kuitenkin luen loppuun huomisen lukupiirikirjan (Kamila Shamsien Jumala joka kivessä). Mielenkiinnolla odotan, mitä mainio lukupiirini kirjasta sanoo. Se ainakin on varmaa, että keskustelu on jälleen avartavaa ja mielenkiintoista.