maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu on aika ihana



En tiedä, milloin joulu alkaa muualla, mutta täällä Melukylässä se alkaa sinä päivänä, jolloin me paistamme piparkakkuja. Silloin meillä on melkein yhtä hauskaa kuin jouluaattona. Saku ja Naku ja minä saamme kukin suuren köntyn piparkakkutaikinaa, josta saamme leipoa mitä itse haluamme. (..) Seuraavana päivänä piparkakkujen paistamisen jälkeen meillä oli taas hauskaa, sillä silloin menimme metsään hakemaan joulukuusia. Kaikki Melukylän isät olivat mukana joulukuusia hakemassa ja tietenkin kaikki lapset. Äitien täytyi jäädä kotiin laittamaan ruokaa, raukkojen. (..) Lopulta ilta kuitenkin koitti, ja me söimme illallista keittiön pöydän ääressä. Pöydällä paloivat kynttilät ja siinä oli valtavasti ruokaa, mutta minä söin melkein pelkästään kinkkua. Ja tietenkin puuroa siltä varalta, että ehkä saisin mantelin. Mutta en saanut. (..)  Myöhemmin istuimme salissa. Kuusen kynttilät oli sytytetty ja myöskin pöydillä oli kynttilöitä. Minua värisytti. Minua värisyttää aina, kun on jotain oikein jännittävää ja kaunista. Isä luki raamatusta Jeesuslapsesta. Ja minä lausuin muutamia hurjan kauniita värssyjä, jotka alkavat näin: "Kas seimessa tuolla olkivuotehellaan pyhä lapsonen Jeesus..." Niissä säkeissä sanottiin, että Jeesuslapsen oikeastaan olisi pitänyt saada paljon joululahjoja ja kakku, ja sitä mieltä minäkin olen. Mutta sen sijaan me saamme joululahjat. (..) Joulu on aika ihana. Oikeastaan on vahinko, ettei joulu ole hieman useammin.

(Astrid Lindgren: Melukylässä tapahtuu. 7. painos, WSOY, 1987)

Toivotan Melukylän kirjallisten ja Mustikkakummun kuvallisten joulutunnelmien kera lukijoilleni
Suloista ja Kirjaisaa Joulua!


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kirjabloggaajien joulukalenterin 17. luukku

Tänään kirjabloggaajien yhteisessä joulukalenterissa sukelletaan Mustikkakummun emännän joulua enteileviin lapsuusmuistoihin.  Kirjoitin tämän kertomuksen 17.12.2002 isälleni, joka täytti tuolloin 70 vuotta. Kertomuksen kuvituksena on valokuvia lapsuusmaisemistani ja ote mummolle kirjoittamastani kirjeestä - oi, että noita kirjoitusvirheitä! ;-)


Iltapäivä joulukuussa. Pieni kertomus lapsuudesta


Lumi narskuu suksien alla. Hiihdän rauhallisesti isän tekemään latua pitkin. Suksisauvoista jää lumeen pyöreät jäljet. Leena hiihtää kovaa vauhtia, vaikka hänellä on eväspullatkin mukana. Sisko on jo puimaladon luona. Mutta hänellä onkin paremmat sukset. Minäkin haluaisin uudet sukset. Ehkä saan ne joulupukilta. Niillä voisin hiihtää kilpaa koulussa.

Nenän päätä kipristelee. Koivun oksat kimaltelevat auringon valossa. Aidanseipäät ovat aika vinossa. Piikkilankojen päällä on lunta. Leena menee jo metsään, mutta minä jään huilaamaan puimaladon nurkalle. Puimaladon sisällä tuoksuu heiniltä. Putosin viime kesänä puimaladossa heinäkasan päältä ja minulle tuli paha olo. Isän sisko Alli kantoi minut sisälle tupaan ja pyörryin tädin syliin.




Puimaladossa on puimakone. Jussi kehui eilen, että on käynyt puimakoneen sisällä. Ladossa on myös reki, jolla minäkin olen kerran mennyt joulukirkkoon. Tänä vuonna menemme kirkkoon isän autolla. Kesällä pojat sanoivat, että reessä on yllätys, mutta se olikin kimalaispesä. Äkäinen kimalainen pisti minua kämmeneen.

Ennen takalatoa pitää kääntyä metsään. Isä ja pojat ovat siellä savotassa. Metsässä tuoksuu pihkalta ja kaadetuilta puilta ja vähän bensalta. Leena istuukin jo nuotiolla lämmittelemässä ja isä keittää kahvia nokipannulla. Pekan naama on ihan punainen, mutta poskissa on valkeita jälkiä. Minullakin on varpaat ihan jäässä, mutta nuotio lämmittää mukavasti.

Isä kaataa kahvia mukiin ja laitan sekaan pari sokeripalaa ja maitoa. Kahvi maistuu hyvältä pullan kanssa. Äiti paistoi pullaa aamulla ja me vahdittiin Anttia, joka oli taas villillä päällä. Äiti lupasi, että kunhan ensin viemme kahvit savottamiehille, teemme piparkakkuja. Äiti jäi nukuttamaan Anttia, kun me lähdettiin. Toivottavasti pikkuveli nukkuu pitkään, niin saamme leipoa rauhassa. Minä haluan tehdä kukanmuotoisia piparkakkuja.

Kun kahvit on juotu, lähden Leenan kanssa hiihtämään kotiin. Isä ja pojat jäävät vielä töihin. Sanon Leenalle, että odottaa minua. Ihme kyllä, Leena uskoo, eikä halua enää esitää kilpahiihtäjää. Leena kertoo, että jännittää joulujuhlaa, kun hänen pitää esittää Tiernapojissa Murjaanien kuningasta. Meidän luokka esittää näytelmän Jeesus-lapsen kynttilä, mutta minua ei jännitä yhtään.


Varpaita ja poskia paleltaa. Onneksi me ollaan kohta perillä. Tatu-koira tulee ylisiltä nukkumasta. Se heiluttaa häntäänsä iloisena. Otan sukset pois jalasta ja laitan ne pystyyn aitan seinää vasten. Ne ovat paljon lyhyemmät kuin Leenan sukset.

Kopistelemme sisään ja menen heti meidän uuteen vessaan. Isä rakensi sen ihan itse. Aiemmin piti käydä huussissa. Varsinkin pimeällä minua pelotti mennä sinne yksin. Eteisessä on kylmää, mutta tuvassa on lämmintä. Siellä tuoksuu pullalta ja perunalaatikolta. En tykkää perunalaatikosta, mutta onneksi äiti on keittänyt marjapuuroa. Se on hyvää maidon ja sokerin kanssa.

Istun halkolaatikon päälle lämmittelemään. Harmi-kissa kiipeää syliini. Se kehrää kovalla äänellä, kun silitän sitä. Harmi on minun kissa. 

Äiti repii rullasta puhtaat leivinpaperit peltien päälle ja ottaa piparkakkutaikinan komerosta. Minä saan ottaa piparimuotit kaapista. Äiti kertoo, että ensi viikolla on isän syntymäpäivät. Taidan kirjoittaa illalla isälle runon ja piirtää samalle paperille enkelin kuvan uusilla tusseillani.



                                                      **********************

Eilen kirjabloggaajien joulukalenterin luukun avasi Kirjakaapin kummitus ja huomenna on vastaavasti vuorossa Ullan luetut kirjatKaikkien joulukalenteriin osallistuvien blogien lista löytyy Amman lukuhetkestä.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Lohduttava Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi. WSOY. 1987 [1958]. Ruotsinkielinen alkuteos Trollvinter (1957). Suomentanut Laila Järvinen. 133 sivua.

Äkkiä Muumipeikon selkäkarvat nousivat pystyyn, ja kauhean jännityksen vallassa hän katseli punaista kajastusta, joka kokoontui hämyiselle taivaanrannalle. Se tiivistyi kapeaksi punaiseksi juovaksi, joka heitti pitkiä säteitä jään yli.


Kun harmaat pilvet heittävät niskaan räntää tai lunta, kun päivät ovat valottomia ja aurinko hylkää meidät, kun ahdistuksen musta huppu laskeutuu päälle ja huolet ja murheet muuttuvat mörön hahmoisiksi ja kokoisiksi, on aika ottaa esille lohtukirja. Aiempina syksyinä se on ollut Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu, mutta nyt ajattelin tehdä toisin ja luinkin Taikatalven. 

Taikatalvessa Muumipeikko herää yhtäkkiä talviuniltaan, sillä muumithan nukkuvat talviunta, eikä saa enää unta. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä ulos talosta tutustumaan talveen. Muumipeikko kyllä yrittää herätellä muitakin perheenjäseniä, mutta tapaa talven aikana ystävistään ainoastaan Pikku Myyn. Pikku Myy suhtautuu tapansa mukaan talveen ennakkoluulottomasti ja rohkeasti, kun taas Muumipeikko kummastelee, epäröi ja pelkää.

Talven aikana Muumipeikko tutustuu ihan uudenlaiseen maailmaan. Lumi on outoa ja ilma on kylmä, mutta Muumipeinon yllätykseksi talvellakin on elämää. Peikko tutustuu muun muassa Tuu-tikkiin, muumiperheen uimahuoneessa eläviin näkymättömiin päästäisiin ja uimahuoneen komerossa asuneeseen, mutta sittemmin muumitalon uuniin muuttavaan muumien esi-isään sekä Surku-koiraan, laskettelevaan hemuliin ja muihin vieraisiin, jotka talven mittaan syövät muumien ruokavarastot. Myös pelot ja vaarat ovat läsnä pelottavien hahmojen muodossa. Jo aiemmista muumikirjoista tutun Mörön lisäksi kirjassa esiintyy kaunis ja vaarallinen jäärouva.


Taikatalvi, kuten monet muutekin muumikirjat, kertoo hienosti ja oivaltavasti omien pelkojen kohtaamisesta, mutta myös itsenäistymisestä. Vaikka talvinen maailma on Muumipeikosta pelottava ja arvaamaton, niin silti hän uskaltaa tutustua talveen ilman vanhempiensa ja ystäviensä suomaa turvaa. Vähitellen vaaralliselta tuntuvat asiat eivät olekaan enää pelottavia. Muumipeikko huomaakin, että on tottunut lumottuun talveen. Talvi tulee mieleen vielä keväälläkin:

Hän juoksi rantaan asti ja sillalle ja suoraan läpi tyhjän, tuuletetun uimahuoneen.
Sitten hän istuutui uimahuoneen portaalle, missä kesäinen meri vyörytti laineitaan.
Nyt saattoi juuri ja juuri erottaa posetiivin soiton kaukaa laaksosta.
Muumipeikko sulki silmänsä ja yritti muistella, millaista oli silloin kun jää yhtyi taivaanrannan pimeyteen.

Pidin Taikatalvesta todella paljon tälläkin kertaa (olen lukenut senkin aiemmin lukuisia kertoja). Kirja todellakin lohdutti ja antoi toivoa ja toi mukanaan aavistuksen auringosta ja keväästä. Mutta siitä huolimatta Muumilaakson marraskuu on minulle edelleen se rakkain ja tärkein muumikirja.



torstai 4. joulukuuta 2014

Lukuhaaste ja marraskuun luetut

En ole enää aikoihin listannut blogiini kunkin kuukauden aikana luettua kirjoja, mutta nyt teen poikkeuksen. Osallistuin nimittäin marraskuussa Karo Hämäläisen lanseeraamaan, lukemiseen innoittavaan lukuhaasteeseen facebookissa.

Haasteen ideana oli lukea jokaisena päivänä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta. Tällaiselle lukutoukalle se ei ole haaste eikä mikään, mutta oli ihan mukava olla mukana haasteessa ja silloin tällöin raportoida kuvien muodossa luetuista kirjoista facebookissa ja instagrammissa.

Luin marraskuun ja lukuhaasteen aikana yhteensä kuusi kirjaa. Luettuja sivuja näistä kertyi 1972, mikä tekee noin 65 sivua per päivä. Lisäksi ehdin aloittaa marraskuun aikana pari muutakin kirjaa, joten todellinen päivittäinen lukusaldo lienee jossain 70 sivun kieppeillä.

Kokonaan luetut kirjat:

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi. CrimeTime. 2014. Olen pääsääntöisesi tykännyt Jari Järvelän kirjoista, ja pidin myös Tytöstä ja pommista. Ihan tyypillistä Järvelää tämä kirja ei ole, mutta minuun kirjan jännärimäinen tarina graffitintekijöiden maailmasta kyllä upposi.

Amy Tan: Ilon ja onnen tarinat. WSOY. 1994. Olen aiemmin lukenut pari Amy Tanin kirjaa, joista jo kauan ennen blogiaikoja lukemani Luutohtorin tytär teki minuun vaikutuksen. Ja vaikuttava ja hieno on myös tämä Ilon ja onnen tarinat, erillisistä kertomuksista rakentuva kirja äideistä ja tyttäristä sekä heidän elämästään Kiinassa ja Yhdysvalloissa.



Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori. Like. 2014. Marraskuun lukupiirikirjamme on rankka ja paikoin uskomaton Meksikoon sijoittuva kirja. Rankoista aiheistaan (mm. huumekartellit, tyttöjen ryöstäminen seksiorjiksi, ympäristöongelmat) huolimatta kirjassa on lämpöä, ja etenkin naisten puhaltaminen yhteen hiileen on toivoa antavaa.

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki. WSOY. 2014. Mainio kirja eläkeläismiehen vaelluksesta halki Englannin. Hiljaista ja tylsää elämää viettävä Harold Fryn lähtee viemään kirjettä kuolemaa tekevälle entiselle ystävälleen ja yhtäkkiä tie alkaakin viedä ja johdattaa Haroldin monenlaisten tapahtumien jälkeen noin tuhannen kilometrin päähän kodistaan. Samalla päähenkilö tekee matkaa muistoihinsa, myös niihin vaikeimpiin ja kipeimpiin.



Alan Bradley: Piiraan maku makea. Bazar. 2014. 1950-luvun Britanniaan sijoittuva vallan mainio ja nopealukuinen kirja 11-vuotiaasta harrastelijasalapoliisista Flavia de Lucesta. Todellinen hyvän mielen kirja. Tulen varmasti jatkossakin tutustumaan Flavian seikkailuihin.

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri. Basam Books. 2014. Syöpäsairaan äidin ja tämän pojan Willin kahden hengen lukupiirissä keskustellaan monipuolisesti kirjallisuudesta. Samalla kerrotaan äidin sairastumisesta, sairauden etenemisestä, kirjailijan suhteesta äitiinsä ja heidän perheensä elämästä. Odotin kirjalta hieman enemmän ja paikoin kirja oli hiukan liian pateettinen minun makuuni. Loppua kohden kirja kuitenkin parani ja olihan niitä keskusteluja monista itsellenkin tutuista kirjoista oikein mukava lukea.