keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vain rakkaus


Andreï Makine: Vain rakkaus. WSOY. 2008. Ranskankielinen alkuteos L’amour humain (2006). Suomentanut Erkki Jukarainen. 220 sivua.

Venäläissyntyisen Andreï Makinen kahdeksas suomennettu romaani Vain rakkaus kertoo vallankumoustaistelija Elias Almeidasta. Angolaan, mutta myös Kuubaan ja Neuvostoliittoon sijoittuvan tarinan kertojana toimii neuvostoliittolainen sotilaskouluttaja, josta myöhemmin tulee kirjailija.

Kirjan ensimmäisessä luvussa kertoja tapaa puolikuolleen Almeidan ollessaan vangittuna Angolan ja Zairen rajan tuntumassa. Kirjan edetessä keriytyy auki kylmän sodan jälkeiseen aikaan ja 1970-luvulle ajoittuva tarina Almeidan rankasta elämästä.

Elias Almeidan isä, joka ”oli pyhittänyt elämänsä kansan onnelle”, joutuu 1960-luvulla, Angolan kapinan loputtua pakenemaan Kongoon, missä jatkaa toimintaansa vallankumouksellisena. Äiti taas vangitaan ja lähetetään myöhemmin kotiin kuolemaan. Äitinsä kuoleman jälkeen 11-vuotias Elias päätyy lähetysaseman sisäoppilaitokseen, jossa viettääkin seuraavat neljä vuotta ahkerasti opiskellen.

Myöhemmin Elias etsii isänsä Kongosta ja tutustuu samalla karismaattiseen Che Guevaraan, jonka palopuheisiin kuitenkin varsin pian alkaa suhtautua epäillen.

Elias pani merkille, että kansoja on kaksi: puheiden kultaamat ”työtätekevät joukot” eli idealisoitu rahvas, jonka riemusaattoista etenemistä kohti kommunismin paratiisia oltiin valmistelemassa, ja sitten toinen, kaavoihinsa kangistunut kurja joukko, joka häpäisi koko suuren kumousprojektin.

Vaikka Elias jo varhaisessa vaiheessa näkee vallankumouspuheiden taakse, tulee myös hänestä vallankumoustaistelija. Tämä missio kuljettaa hänet Kongosta Algerian ja Itä-Saksan kautta Kuubaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon.

Eräänä lumisena iltana Moskovassa, kun tummaa miestä syvästi halveksivat ja pilkkaavat miehet käyvät Eliaksen kimppuun, tämä kohtaa Annan:

Eliaksen mielessä säilyi elämän loppuun saakka vaikutelma, että hän muisti jokaisen minuutin tuon naisen kanssa viettämästään ajasta, muisti jokaisen heidän yhdessä kääntymänsä kadunkulman, jokaisen pilviakvarellin heidän yllään. Ja jopa hetkeä ennen kuolemaa, ihmiselämän kaikkein rehellisimmässä pisteessä, tuo Moskovassa koettu tuokio palasi hänen mieleensä yhtä kipeänä ja kärsivällisenä kuin hänen koko rakkautensa: lumen kitkerä tuoksu, illaksi pimenneen päivän hiljaisuus ja silmät, jotka olivat pitäneet häntä jaloillaan.

Anna vie Eliaksen myöhemmin äitinsä luo Sarmaan, Siperiaan. Ihmiset, joiden Elias on ajatellut edustavan kommunistisen projektin jätettä ja kuonaa, ovat jatkaneet vankileirien maisemissa rauhallista ja vaatimatonta elämäänsä. Makine kuvaa mielestäni todella upeasti ja koskettavasti paitsi sarmalaisten elämän kaunista verkkaisuutta, niin myös Eliaksen ajatuksia ja tunteita: ”Syvä aitouden tunne, joka oli sekä riipaiseva että säihkyvä, ravisteli häntä Sarmassa enemmän kuin mikään muu.”

Vain rakkaus on ennen kaikkea kuvaus Elias Almeidasta ja hänen rakkaudestaan Annaan. Kuitenkin kirjassa kuvataan myös kertojan elämää ja etenkin tuodaan esille hänen kriittisiä havaintojaan tietyistä afrikkalaisista (”kansainvälisten konferenssien lihavista neekereistä”) ja eurooppalaisista jotka ottavat itselleen afrikkalaisen rakastajan tai luulevat tuntevansa Afrikan: ”Näen myös ranskalaisen romaanikirjailijan, luisevan ja raihnaisen (”asteenisen”...), joka väittää olevansa ”syvän Afrikan seikkalija”, koska on käynyt kahdesti Senegalissa.”

Vain rakkaus ei ole mikään helppo kirja, mutta vaikuttava ja mieliinpainuva se on. Siinä puretaan oivaltavasti aatteille pyhittäytymistä ja kuvataan ihmiskohtaloita historian käänteissä. Etenkin kirjan alku, mutta toki muutkin kirjan kohdat, joissa sodan ja ihmisen raadollisuus näkyy paljaimmillaan ja rumimmillaan, ovat ahdistavia. Vaikka Makine kirjassaan kuvaakin maailmaa, jossa ihmisiä kidutetaan, naisia raa’asti raiskataan ja lapsia tapetaan aatteen varjolla, niin lohtua tuo ajatus siitä, että tappajaksi koulutettu Elias Almeida pystyy kuitenkin tuntemaan rakkautta.

Mielestäni Makine ei mässäile raakuuksilla, vaan kuvaa vallankumouksellisten ja muidenkin sotaa käyvien ihmisten tekoja todellisina ja mahdollisina tapahtumina, joiden kontrastiksi asettuu rakkaus ja elämän hetkittäinen kauneus. Etenkin kohdat, joissa kirjailija kuvaa pojan ja äidin välistä sekä naisen ja miehen välistä rakkautta, ovat hyvin vaikuttavia, koskettavia ja lyyrisen kauniita.

Ja kun hän ajatteli tuota minuutensa uutta osaa, jossa oli hellyyttä ja luottamusta ja rauhaa ja hirvittävää ahdistusta rakastetun menettämisestä, hänen mieleensä palasi ehyenä muisto lapsesta, joka painaa pimenevässä illassa huteran hökkelin kynnyksellä kasvot äitinsä kyynärtaipeeseen.
Hän uskoi löytäneensä naisen, jolle hän voisi puhua siitä lapsesta, vaikkei ollut aiemmin tunnustanut sen olemassaoloa kenellekään.



Tähtiä: ★ ★ ★ ★ +

PS. Kuva on erittäin huono, mutta en löytänyt netistä parempaakaan. Pidin visusti mielessäni tekijänoikeudelliset periaatteet ja latasin tämän kuvan WSOY:n sivuilta.

PS2. Vain rakkaus on muuten ensimmäinen arvioimani kirja TBR 100 -listaltani. Muutaman muunkin listan kirjan olen ehtinyt lukemaan, mutta postauksia niistä en ole vielä kirjoittanut.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Jumitus

Olen tällä viikolla ollut flunssainen ja muutenkin alavireinen. Lisäksi kärsin kirjoitusjumista. Vaikka olenkin lukenut koko ajan kirjoja ihan entiseen tahtiin, niin en millään ole jaksanut tai viitsinyt kirjoittaa arvioita. Viime yönäkin valvoin pikkutunneille lukien Läckbergin dekkaria Jääprinsessa (mulla on nyt selvästi dekkarikausi).  Mutta päässä lyö ihan tyhjää sen suhteen, mitä kirjasta voisin kirjoittaa.  Kaipa se vain pitää hyväksyä, että tulee näitä hiljaisempia jaksoja myös bloggaamisessa. Ideat ja kirjoittamisen palo ovat nyt jossain piilossa, mutta kaipa ne jostain vielä löytyvät, kunhan kevät etenee. Ja onhan se ainakin positiivista, että lukeminen maittaa.

Oikein hyvää viikonloppua!

PS. Idean tähän "paljastukseen" sain Kirjojen keskellä -blogin Maijalta,  joka kertoili juuri omasta lukujumistaan.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Rosman & Läckberg: Jännitystä ruotsalaisittain

Ann Rosman: Noitavasara. Bazar. 2012. Ruotsinkielinen alkuteos Själakistan (2010). Suomentanut Anu Koivunen. 437 sivua.

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja. Schilds. 2011. Ruotsinkielinen alkuteos Stenhuggaren (2005). Suomentanut Outi Menna. 446 sivua.

Luin muutama päivä sitten ihan peräkkäin kahden suositun ruotsalaisdekkaristin eli Ann Rosmanin ja Camilla Läckbergin kirjat. Rosman on Noitavasarallaan minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka toki olen kuullut kehuttavan hänen esikoistaan Majakkamestarin tytärtä. Läckbergiltä olen sitä vastoin jo aiemmin lukenut Merenneidon, jossa on paljon samoja henkilöhahmoja kuin nyt lukemassani Kivenhakkaajassa.


Götanmaalle, Bohuslänin rannikolle ja läheiseen Trollhättaniin sijoittuvan Noitavasaran tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun metsästä löytyy päätön, keskiaikaisiin vaatteisiin puetun  naisen ruumis. Samaan aikaan toisaalta eli rouva Wilsonin puutarhasta löytyy naisen pää. Myöhemmin selviää, ettei pää kuulukaan metsästä löydetylle ruumiillle.  Samoin selviää, että murhattuja naisia on enemmänkin.

Rikosten jäljet johtavat menneisyyteen. Vauhtia otetaan ihan noitavainojen ajalta 1600-luvulta, mutta varsinaiset murhien syyt löytyvät noin puolen vuosisadan takaa menneisyydestä.  Murhajuttuun näyttää liittyvän joukko keskiaikaisten roolipelien harrastajia, mutta myös museosta kadonneella pyövelinmiekalla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa.

Murhia Noitavasarassa ratkovat rikoskonstaapeli Karin Adler ja hänen kollegansa. Karin onkin kirjan keskeisin henkilö, jonka yksityiselämääkin kirjassa kuvataan. Kirjan henkilögalleria on aika runsas eikä kaikilla henkilöhamoilla näytä olevan merkitystä rikosten kannalta. Etenkin työuupumusta potevan Saran mukanaoloa ihmettelin aika lailla, mutta lukiessani Hannan postausta käsitin, että hän on ilmeisesti keskeisesti mukana sarjan ensimmäisessä kirjassa Majakkamestarin tyttäressä.


Fjällbackan kylään sijoittuvassa Kivenhakkaajassa sen sijaan tapahtuu yksi murha. Rikoksen uhriksi joutuu seitsemänvuotias ylivilkas Sara, jonka ruumis löytyy kirjan alkulehdillä hummerinkalastajan merrasta. 

Tässä kirjassa rikosta ratkaisee  konstaapeli Patrik Hedström poliisikollegoineen. Toisin kuin joissakin muissa Läckbergin kirjoissa, on Patrikin avovaimo Erica Falck sivuosassa. Hän potee synnytyksen jälkeistä masennusta ja juuri Saran äiti Charlotte on ollut hänen tukenaan äitiyden alkumetreillä. Kirjassa kuvataan paljon myös Charlotten ja hänen miehensä suhdetta ja elämää. Perhe asuu väliaikaisesti Charlotten äidin ja isäpuolen kotona eikä yhteiselämä suinkaan ole auvoista.

Myös tämän kirjan tapahtumien taustalla ovat menneisyyden tapahtumat. Kirjan nykyhetkestä hypätäänkin välillä tarkastelemaan Agnes-nimisen henkilön nuoruutta ja aikuisuutta aina 1920-luvulta alkaen. Näiden tapahtumien  merkitys  ja vaikutus nykyhetkeen aukenee lukijalle vähitellen kirjan edetessä.  Itse asiassa Läckberg onnistuu pitämään kahden aikatason yhtymäkohdat samoin kuin murhaajan henkilöllisyyden pidempään salassa kuin kollegansa Rosman, sillä arvasin Noitavasaran murhaajan henkilöllisyyden jo hyvissä ajoin ennen kirjan loppumista.

Molemmissa dekkareissa kuvataan onnistuneesti murhan/murhien syitä ja motiiveja. Yhteisenä teemana on lapsuuden heijastuminen aikuisuuteen ja menneisyyden vaikutus nykyisyyteen. Keskeistä on ajatus siitä, kuinka syvästi lapsuudessa koettu huono kohtelu ja vanhempien kylmyys ja itsekkyys satuttaa, ja millaiset seuraukset tällaisella kohtelulla voi pahimmillaan olla yksilölle ja hänen lähipiirilleen. Mielenkiintoista on, että molemmissa on kellarilla jokin rooli. Noitavasarassa pieni poika jätetään heitteille sulkemalla hänet kellariin, kun taas Kivenhakkaajassa kellaria käytetään rankaisemiseen.

Kivenhakkaajassa keskitytään selkeämmin rikoksen kannalta tärkeisiin henkilöhahmoihin ja tapahtumiin. Luultavasti tiettyjen henkilöiden keskeisyys olisi Noitavasarassa auennut paremmin, jos olisin lukenut ensin Rosmanin ensimmäisen enkä suinkaan toista kirjaa. Toki kirja toimii hyvin ihan itsenäisenäkin teoksena, mutta luultavasti näistä molemmista sarjoista saisi vielä enemmän irti, jos ne lukisi ilmestymisjärjestyksessä.

Katja, joka on lukenut Noitavasaran ja Läckbergin Merenneidon, toteaa Rosmanin olevan kielenkäyttäjänä parempi ja omaperäisempi kuin Läckberg. En kiistä tätä, sillä en itse osannut lukea näitä kirjoja sillä silmällä.  Pidin molemmista kirjoista, mutta mielestäni Kivenhakkaaja oli dekkarina onnistuneempi ja vetävämpi. En osaa analysoida tarkemmin mistä tämä johtuu, mutta Kivenhakkaaja yksinkertaisesti piti paremmin otteessaan kuin Noitavasara.  Se, jos mikä on aikamoinen meriitti dekkarille.

Noitavasaran ovat lukeneet aiemmin mainittujen Hannan ja Katjan lisäksi ainakin Susa ja Rachelle 
sekä Norkku. Kivenhakkaajaan taas ovat tutustuneet  Maarit ja  Sonja.

Tähtiä
Noitavasara: ★ ★ ★ ★ -
Kivenhakkaaja: ★ ★ ★ ★

torstai 5. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäisen aikaa!


Kun vedet vapautuvat,
pajunkissat nuuhkivat kevättä
ja valo on uutta,
minäkin herään.

Pääsiäisen valossa

havahdun taas
luottamaan elämään.

(Anna Elina, kevät 2011)

Viimeinen yö Twisted Riverillä

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä. Tammi, Keltainen pokkari. 2011 (ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 2010). Englanninkielinen alkuteos Last Night in Twisted River (2009). Suomennos Kristiina Rikman. 610 sivua.

Vaikka lukeva siskoni ja kirjoja rakastava ystäväni suosittelivat minulle jo aikoja sitten John Irvingin kirjoja, niin aloitin Irvingin tuotantoon tutustumisen vasta nelisen vuotta sitten. Luin tuolloin Garpin maailman ja saman innostuksen vallassa myös Kaikki isäni hotellit. Pidin noista 1980-luvulla suomeksi ilmestyneistä kirjoista ja päätinkin perehtyä tarkemmin Irvingin tuotantoon. Niin vain vuodet ovat vierineet ja vasta nyt palasin takaisin Irvingiin hänen uusimman kirjansa Viimeinen yö Twisted Riverillä myötä.

Viimeinen yö Twisted Riverillä on monelle vuosikymmenelle, niin Yhdysvaltoihin kuin Kanadaankin sijoittuva monipolvinen ja kerroksellinen tarina. Kirja lähtee liikkeelle 1950-luvulta Yhdysvaltain koillisosasta, Twisted Riverin rannalla sijaitsevasta sahan ja tukinuiton ympärille rakentuneesta yhteisöstä. 

Lukijalle esitellään kirjan alkulehdillä rampa kokki Dominic Baciagalupo, tämän poika Danny ja niinikään kirjan keskeiseksi henkilöhahmoksi nouseva metsien mies Ketchum. Elävien henkilöiden, karskien työmiesten ja isokokoisten naisten sekä muutamien kirjan myöhempienkin tapahtumien kannalta keskeisten henkilöiden (esim. konstaapeli Carl ja Six-Pack) lisäksi Irving kertoo kirjan alkupuolella myös päähenkilöiden kuolleista sukulaisista, joita merkittävin on Twisted Riveriin hukkunut Dannyn äiti Rosie.

Yksi tapahtumarikas yö muuttaa hetkessä Dominicin ja Dannyn elämän, ja nämä pakenevat Twisted Riveristä. Vuosikymmeniä kestävä pakomatka kuljettaa isää ja poikaa kaupungista toiseen, ja lopulta Kanadaan. Jokaisessa uudessa asuinpaikassa Dominic perustaa ravintolan, ja Dannykin kasvaa aikuiseksi vuosikymmenten saatossa. Hänestä tulee tunnettu ja tunnustettu kirjailija, joka isänsä lailla päätyy pojan yksinhuoltajaksi. Miesten side Twisted Riveriin pysyy elävänä Ketchumin avulla.

En ole mikään Irving-asiantuntija, sillä sitä ei näin tuotteliaan kirjailijan kohdalla voi olla, jos on lukenut vain kaksi (nyt kolme) kirjaa. Kuitenkin minulle tuli kirjaa lukiessa tunne, ettei tämä ole tyypillistä Irvingiä. Kirjassa on kyllä ihan samoja aiheita ja teemoja kuin Garpin maailmassa ja kirjassa Kaikki isäni hotellit (mm. karhu, paini, kirjailijuus), mutta tarinan sävy on synkempi ja vaikka tässäkin kirjassa on outouksia, niin niitä on vähemmän. Vai mitä sanovat Irvigin paremmin tuntevat?

Vaikkei Viimeinen yö Twisted Riverillä ihan täysiosuma ollutkaan, niin pidin kirjasta. Sen vahvuutena ovat hyvä tarina, omituinen huumori ja Irvingin tarinankerronnan taito. Oikeastaan ainoa asia, josta haluan kirjailijaa kritisoida, on poukkoileva, välillä jopa sekava tapa kertoa. Kestikin jonkin aikaa päästä sisälle tällaiseen kerrontaan, jossa hypitään asiasta toiseen ja periaatteessa edetään kronologisesti, mutta käytetään kuitenkin takaumia. 

Välillä Irving vyöryttää tapahtumia ja henkilöhahmoja sellaista tahtia, että alkoi ihan heikottaa. Eivätkä kaikki kirjan teemat ainakaan yhdellä lukemisella avautuneet. Toisaalta jotkin kuvaukset ovat erittäin herkullisia, vetäviä ja hauskoja, jopa absurdeja. Yksi tällaisista on kirjan puolivälin tienoille sijoittuva kuvaus grillijuhlista, joissa Danny tapaa Taivasnaisen.

Tästä kirjasta on kirjoitettu parin viimeisen vuoden aikana jonkin verran blogistaniassa. Ilse ei vakuuttunut, mutta piti silti kirjasta. Leena Lumi taas ihastui ja piti tätä kirjaa karheimpana Irvingin kirjoista. Katso myös, mitä Margit ja Naakku ovat kirjasta kirjoittaneet. 
(Myös Katja / Lumiomena on kirjoittanut tästä suosikkikirjailijansa Irvingin kirjasta, mutta arviota en löytänyt - tai siis löysin, mutta tarjoaa ihan muuta tekstiä. Mikä lie syynä?) 

Tähdet: ★ ★ ★ ★ 

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kirja-arvonnan voittajat


Vielä yksi rivin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi järjestettyyn kirja-arvontaan osallistui yhteensä 29 blogini lukijaa. Arvonta suoritettiin perinteiseen tapaan arvontalipukkein. Virallinen valvoja Santeri oli hiukan kiireinen, kuten kuvasta näkyy, mutta viivähti kuitenkin hetken arvottavien kirjojen äärellä.

Arvonta tuli kuitenkin suoritetuksi ja ensimmäisenä arvontakulhosta eli mariskoolista nousi La petite lectrice -blogin kirjoittajan Katrin nimi. Toinen onnellinen voittaja on Booksy Booking it some more -blogista ja kolmas P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara.


Kukin voittaja saa valita haluamansa kaksi kirjaa allaolevasta listasta siten, että ensin valintansa tekee Katri, sitten Booksy ja viimeisenä Sara. 

Mohamed Choukri: Paljas leipä. LIKE. 1998.
Jan Guillou: Vägen till Jerusalem. Pirat. 2007.
Doris Lessing: Viides lapsi. Seven. Otava. 2009.
Andreï Makine: Maa ja taivas. WSOY. 2004.
Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat. Tammi. 2005.
Salman Rushdie: Vimma. WSOY. 2003.
Anne Tyler: Hengitysharjoituksia. Suuri suomalainen kirjakerho, Otava. 2000.
Rebecca Wells: Jumalaiset Jajasiskot. Gummerus.1999.

Lämpimät onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!