Vaikuttavaa Ekmania: Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä. Otava. 1994. Ruotsinkielinen alkuteos Händelser vid vatten. Suomentanut Oili Suominen. 512 sivua.

Aloitin toissatalvena tutustumisen ruotsalaisen Kerstin Ekmanin tuotantoon lukemalla Sudentalja-trilogian ensimmäisen osan Herran armo (postaus kirjasta täällä). Ihastuin kovasti Ekmanin tyyliin ja intoilin Herran armon luettuani muun muassa näin: "Pidin kovasti siitä, miten Ekman kuvaa pohjoisen vanhan maailman ja eteläisemmän, modernimman maailman eroja, mutta myös sitä murrosvaihetta, kun moderni vähitellen tunkeutuu myös pohjoiseen. Tässä kirjassa väkevä ja verevä tarina yhdistyy hyvään tarinankuljetukseen ja elävään ja aistivoimaiseen kerrontaan ja kieleen." Myös sarjan toinen ja kolmas osa (Viimeinen uitto ja Raaputusarvat) olivat vaikuttavia lukukokeuksia. Niinpä halusin trilogian luettuani jatkaa tutustumista Ekmanin tuotantoon ja etsin käsiini kirjailijan dekkarimutoisen romaanin Tapahtui veden äärellä.

Tapahtui veden äärellä sijoittuu Sudentalja-trilogiasta tuttuihin pohjoisruotsalaisiin maisemiin. Romaani liikkuu kahdessa aikatasossa: kirjan nykyhetkessä, 1980-luvun lopussa tai 1990-luvun alussa, ja 1970-luvun alussa. Yksi kirjan päähenkilöistä on Annie, joka kirjan alussa yllättäen kohtaa menneisyyden tapahtumat.

Annie on parikymmentä vuotta aiemmin muuttanut tyttärensä Mian kanssa Svartvattnetiin rakastuttuaan pohjoisessa asuvaan Daniin.  Paikkakunnalla on tapahtunut murha samana päivänä, jolloin Annie on saapunut sinne tyttärensä kanssa. Tuona juhannusaattona 1970-luvun alussa on lisäksi kadonnut svartvattnetilainen nuori mies, Johan.

Kohtalokkaisiin tapahtumiin juhannusaattona ja sen jälkeen ovat sekaantuneet tavalla tai toisella myös monet muut paikkakuntalaiset. Kirjassa avataan todella taidokkaasti ja monista eri näkökulmista tapahtumia Svartvattnetissa. Lukija ei osaa arvata, kuka on juhannuksena tapahtuneen henkirikoksen takana ja mitkä tapahtumat ovat siihen johtaneet, tai millä asioilla ja tapahtumilla ei vastaavasti ole mitään tekemistä murhan kanssa. Pakkaa sotkee vielä entisestään parikymmentä vuotta myöhemmin tapahtunut murha.

Romaanin jännite säilyy erittäin hyvin loppuun asti. Rikokset syineen ja seurauksineen on kuvattu hyvin, ja kirjan tunnelma ja kieli on vahvaa ja vaikuttavaa. Pidin myös paljon siitä, miten Ekman kuvaa eri henkilöiden toisiinsa kietoutuvia kohtaloita sekä ihmisten välisiä suhteita ja tunteita. Kaiken kaikkiaan vaikuttava romaani, joka sai minut entistä vakuuttuneemmaksi Kerstin Ekmanin kirjailijantaidoista. Ei olekaan ihme, että Tapahtui veden äärellä palkittiin ilmestyttyään useampaan kertaan; se sai muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994.

Verevä Sudentalja-trilogian avaus

Kerstin Ekman: Herran armo. Sudentalja 1. Tammi. 2002. Ruotsinkielinen alkuteos Vargskinnet - Guds barmhärtighet (1999). Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. 510 sivua.

Lähtiessään ajamaan kohti Röbäckiä hän oli vasta hiukan yli kahdenkymmenenviiden ikäinen ja salakihloissa erään kanssa joka oli nimeltään Edvard Nolin. Mutta takaisin hän ei enää tullut.

En ole aiemmin lukenut ruotsalaisen Kersin Ekmanin teoksia, huolimatta siitä, että hän on hyvin tuottelias kirjajlija ja yksi Ruotsin rakastetuimpia kirjailijoita. Luulin hänen kirjojaan tylsiksi, mutta erehdyin todella pahasti. Sudentalja-trilogian ensimmäinen kirja Herran armo nimittäin koukutti minut ihan kirjan alkulehdillä ja lumo säilyi viimeisille sivuille asti.

Herran armon kertojana toimii lappilaistyttö Risten, joka on kirjan keskeisimmän henkilöhahmon, Hillevin kasvatti.   Hillevi on muuttanut talvella 1916 Uppsalasta Jämtlannissa sijaitsevaan Svartvattnetin tunturikylään kätilöksi rakastettunsa Edvardin perässä. Olot pohjoisessa ovat paljon rankemmat kuin Hillevi oli konsanaan osannut kuvitella, ja vähitellen myös rakkaustarina morsiantaan välttelevän pappismies Edvardin ja Hillevin välillä kuihtuu. Hillevi jatkaa elämäänsä kätilönä, tutustuu kauppias Trond Halvorseniin ja perustaa tämän kanssa perheen.

Kirjan toisena päähenkilönä voi pitää Elistä, jonka Hillevi tapaa ensimmäisellä työkomennuksellaan. Nuori tyttö, melkein lapsi vielä, on raskaana ja Hilleviä on pyydetty avustamaan synnytyksessä. Olot ahtaassa ja likaisessa mökissä ovat tyystin erilaiset mihin Hillevi oli Uppsalassa tottunut, mutta Hillevi onnistuu lopulta saattamaan lapsen maailmaan. Lapsen syntymä kuitenkin panee alulle tapahtumaketjun, joka saa Eliksen pakenemaan kotoaan. Taitelijaksi päätyvän Eliksen tarina on monivaiheinen ja vie lopulta hänet 1930-luvun lopun Berliiniin, jossa jo virittäydytään sotaan.

Herran armossa on kuvattu hyvin pohjoisen karuja olosuhteita ja luontoa sekä ihmisiä, jotka ovat tottuneet pärjäämään ja joiden maailmaan kuuluvat yhtä lailla sudet kuin maahisetkin. Kirjassa on paljon kahtiajakoa (mm. vanha-uusi, kristinusko-kansanusko, ruotsalaisuus-lappalaisuus), joka luo kirjaan sopivasti jännitettä. Pidin kovasti siitä, miten Ekman kuvaa pohjoisen vanhan maailman ja eteläisemmän, modernimman maailman eroja, mutta myös sitä murrosvaihetta, kun moderni vähitellen tunkeutuu myös pohjoiseen.

Tässä kirjassa väkevä ja verevä tarina yhdistyy hyvään tarinankuljetukseen ja elävään ja aistivoimaiseen kerrontaan ja kieleen - luulen, että juuri noista elementeistä muodostuu tämän kirjan kauneus ja tenhoavuus.

Ulkona oli vielä tiheä hämärä, eikä  niin kylmä kuin hän oli luullut. He lähtisivät ajamaan auringon noustessa, Halvorsen oli sanonut, mutta ei Hillevi tässä laheassa, pilvisessä säässä mitenkään voinut nähdä auringon nousevan. Joenvarren koivuissa oli ripaus keltaista, ja lehvistön kätköissä liikahtelivat varovaiset linnut. Vaikka ne olivatkin näin syksyn lähestyessä vaitonaisia, Hillevi tunsi että niitä oli siellä sisällä monta. Välillä hän erehtyi pitämään jokiveden solinaa kivien välissä lintujen ääntelynä. 

Ilselän Minna on kirjoittanut Herran armosta ihanan omaperäisellä ja kauniilla tavallaan. Osuvasti kirjaa luonnehtii myös Jenni.

PS. Valitettavasti en ehtinyt kirjoittaa kirjasta heti, kun sen luin. Tuntuu nimittäin, että näin hienosta kirjasta olisi pitänyt kirjoittaa perusteellisempi analyysi sekä avata enemmän kirjan moninaista tematiikkaa.