Olen viime aikoina lukenut aika monta kirjaa, joissa kuvataan sota-aikaa ja sodan vaikutuksia. Ihan peräkkäin luettujen kirjojen Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Dora, Dora kohdalla tulin pohtineeksi, miten eri tavalla sota-aikaa voikin kuvata. Siinä missä Kanaalisaarille sijoittuva perunankuorikirja on toiveikas ja lämminhenkinen, on Dora, Dora vastaavasti rankka ja raadollinen kuvaus sodan kauhuista ja siitä kammottavasta ideologiasta, joka ohjasi Kolmannen valtakunnan sotaponnistuksia. Dora, Dora jäikin kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa ja kun vielä satuin aika pian sen jälkeen lukemaan Marsipaanisotilaan, piti minun jo välillä paeta sota-aihetta Alcottin tyttökirjojen turvalliseen maailmaan (niistä sitten myöhemmin toisessa postauksessa).
Dora, Dora kuvaa Hitlerin lähipiiriin kuuluneen varusteluministeri Albert Speerin matkaa Jäämeren rannalle joulun 1943 aikaan. Kirjassa valotetaan matkan tapahtumia keskeishenkilö Speerin lisäksi tämä sihteerin Annemarien sekä varusteluministerin seurueeseen kuuluneen taikurin ja suomalaisten tulkin näkökulmista. Kirjassa kuvataan näiden kaikkien henkilöhahmojen elämää sota-aikana ja sitä, mitkä tapahtumat ovat johtaneet siihen, että he ovat mukana matkalla.
Matkan aikana Speer muistelee tutustumistaan Hitleriin ja niitä vaiheita, joiden myötä hänestä tuli tämän luottohenkilö. Speer pohdiskelee sodan etenemistä ja näkee jo, toisin kuin Hilter, mikä tulee olemaan sodan lopputulos.
Lapin matkan taustalla onkin Speerin ja Hitlerin välirikko. Speer on arvostellut Hitlerin tapaa johtaa sotaa, mistä tämä ei tietenkään ole pitänyt. Paetakseen tätä tilannetta ja perhejoulua Speer päättää pikaisesti matkustaa Jäämeren rannalle. Matkan aikana Speer pohtii väliin jopa pakkomielteisesti suhdettaan Führeriin, jolle hän on antanut kaikkensa. Speer on kuin hyväksyntää ja huomiota kerjäävä pikkulapsi.
Olen antanut velvollisuudelle kaikkeni, olen antanut Johtajalle kaikkeni. Vuodesta 1932 olen tehnyt kaiken vain hänelle, ensin arkkitehtina ja nyt varusteluministerinä. Turha sitä on kieltää, vaikka nyt tuntuu, ettei hän enää tarvitse minua. Hän kysyy varusteluraportitkin Fritz Sauckelilta eikä minulta.
Onko hän unohtanut, että minä olen sentään kääntänyt asetuotantomme uuteen nousuun?
Speer on lojaali Hitlerille, ja vastaavasti Annemarie pyrkii olemaan lojaali omalle pomolleen Speerille.
Ei häntä pelkkä kunnianhimo riivannut. Luulen, että riivaaja oli jokin muu, ja se muu liittyi Hitleriin. Heidän väleissään on jotain selittämätöntä. Minun päässäni on paljon ajatuksia, joita en voi koskaan jakaa kenenkään kanssa. En edes mieheni. Olen ehdottoman lojaali Speerille.
Sihteerin ja suomalaistulkin suhteen kammottavat seuraukset osoittavat, miten pitkälle lojaaliuudessa pitäisi mennä ja toisaalta sen, kuinka omistamisenhaluinen Speer todellisuudessa on.
Kirjan alkuvaiheessa Speer vaikutti hiukan säälittävältä ja väärinymmärretyltä hahmolta, joka kaipaa johtajansa hyväksyntää. Mitä pidemmälle kirja eteni, sitä selvemmin paljastuivat Speerin kovuus, laskelmointi, julmuus ja silkka pahuus. Siinä vaiheessa, kun Speer sairastui, ainakin minä lukijana ounastelin pahan saavan palkkansa ja toivoin kirjan päähenkilön kuolevan mahdollisimman tuskallisesti keskellä arktista talvea.
Osallistun Dora, Doralla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
