perjantai 30. toukokuuta 2014

Upea Elämä elämältä

Kate Atkinson. Elämä elämältä. Schildts & Söderströms. 2014. Englanninkielinen alkuteos Life after life. Suomentanut Kaisa Kattelus. 595 sivua.


Luettuani 1990-luvun loppupuolella Kate Atkinsonin romaanit Museon kulisseissa (1997) ja Ihmiskrokettia (1998), jäin malttamattomana odottamaan uusia Atkinsonin kirjoja. Jouduin odottamaan aivan liian pitkään, mutta tämän uutukaisen luettuani voin vain kliseisesti todeta, että hyvää kannattaakin odottaa. Minähän en oikein innostunut kirjailijattaren Jackson Brodie -dekkarisarjan teoksista, joita on toistaiseksi suomennettu kolme (2011, 2012, 2013, ks. arvio ensimmäisestä täältä). Minulle jäi dekkareiden lukemisen jälkeen Atkinson-nälkä, ja ilahduin suuresti, kun kuulin, että häneltä on lopultakin ilmestymässä romaani.

Elämä elämältä on vuonna 1910 syntyneen Ursulan tarina, joka alkaa aina uudelleen, hiukan eri tavoin. Ursulan tarina on jäädä lyhyeksi, sillä ensimmäisessä versiossa tyttövauva kuolee, koska synnytys on vaikea eikä lääkäri pääse paikalle lumimyrskyn takia. Kuitenkin kirjalija kirjoittaa Ursulasta toisenlaisen tarinan, jossa lääkäri ehtii viime tingassa paikalle ja tyttövauva jääkin eloon. Tarinan edetessä Ursula hukkuu tai mahdollisesti hän ei hukukaan. Myöhemmin Ursula soluttautuu Hitlerin lähipiiriin muuttaen näin suuresti historian kulkua - vai soluttautuuko sittenkään? Paljon muutakin ehtii tapahtua, ennen kuin hieno tiiliskivi päättyy.

Atkinson laittaa lukijansa pohtimaan sitä, miten yksittäisten ihmisten valinnat vaikuttavat tämän yksittäisen ihmisen ja lähipiirinsä elämään, mutta myös laajempiin historian tapahtumakulkuihin. Mielestäni Elämä elämältä on upea, hieno, taidokkaasti rakennettu romaani. Myönnän kyllä, että saatuani kirjan käsiini minulla oli epäilykseni, sillä vaihtoehtoiset juonikuviot ja aina uudelleen alkavat kertomukset eivät ole minun juttujani. Pelkoni ja epäilykseni olivat kuitenkin turhia, sillä Atkinsonin tyyli imaisi minut heti mukaansa ja nautin todella paljon lukemastani. Jännite kantoi erittäin hyvin romaanin loppuun asti ja luettuani kirjan viipyilin vielä pitkään ihanan lukukokemuksen jälkimainingeissa. Kaipaamani Atkinson on palannut - ja millä tavoin!

Katja ihastui kovasti kirjaan, jota hän oivaltavasti luonnehtii kaleidoskoopiksi. Karoliinakin ihastui ja totesi olleensa romaanin aloitettuaan "huippuuden äärellä". Kirjasta ovat kovasti pitäneet myös Mari, Sara ja Laura.

PS. Olisin halunnut kirjoittaa tästä kirjasta paljon enemmän ja perusteellisemmin, sillä tämä kirja olisi sen ansainnut. Juuri nyt ei harrastuneisuuteni kuitenkaan riitä perusteellisten postausten tekemiseen. Istun muutenkin pitkät tovit koneen ääressä kirjoittaen ja toimitustöitä tehden ja välillä pitää myös ehtiä lukemaan (tietenkin!) ja nauttimaan kesän vihreydestä.

PS2. Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.


lauantai 17. toukokuuta 2014

Kuulumisia ja avautumista

Onpa taas ehtinyt kulua tovi ja parikin siitä, kun olen viimeksi postaillut. Olen ollut tämän kuluvankin kuukauden ajan varsin ahkera lukija, mutta en ole jaksanut paneutua kirja-arvioiden kirjoittamiseen.

Olen lukenut toukokuussa kaksi todella hyvää romaania, nimittäin Kate Atkiksonin Elämä elämältä ja Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita, sekä Tuula Karjalaisen erittäin kiinnostavan Tove Jansson -elämäkerran, joihin kaikkiin palaan vielä myöhemmin postausten muodossa. Olen lukenut myös pari sellaista kirjaa, joista en oikein saanut otetta. Tiedostan kyllä Zinaida Lindénin kirjan Monta maata sitten ja Hannu Raittilan Terminaalin ansiot, mutta kumpikaan niistä ei osoittaunut minun kirjoikseni. Etenkin Lindénin kirja kärsi siitä, että olin sitä ennen lukenut Ibrahimin ja Atkinsonin romaanit ja niiden jälkimaku on vielä vahvana mielessäni.

Olen alkuvuoden ollut virallisesti työttömänä, mutta vähin erin minulle on alkanut kertyä töitä. Osittain siitä syystä en ole oikein ehtinyt paneutua postausten kirjoittamiseenkaan.

Olen nimittäin sotkeutunut kolmeen eri kirjahankkeeseen. Ensinnäkin olen mukana tekemässä isänpuoleisen sukuni sukukirjaa ja tässä kevään mittaan olen kirjoittanut kirjaan pari juttua, lukenut ja toimittanut muiden kirjoittamia tekstejä sekä tehnyt muita kirjaan liittyviä askareita muiden kirjatoimikuntalaisten kanssa. Jos kaikki menee suunnitellusti, ilmestyy kirja vielä tämän vuoden aikana.

Toinen kirjahanke liittyy kylään, jossa asumme. Kylätoimikunta on luvannut hankkia kyläkirjalle rahoitusta ja tässä kevään ja alkukesän aikana perehdyn aineistoon tuntityönä. Olen aiemmin ollut mukana tekemässä yhtä kyläkirjaa ja aihe on minulle tuttu myös tutkimuksellisesti. Hyvässä lykyssä kyläkirjan teosta kehkeytyy minulle pidempikestoisempi työ. Kolmantena projektina on jo vuosia kesken ollut oma tietokirjani, johon sain pienen apurahan. Kirja käsittelee lapsuutta 1900-luvun alussa. Olisi mukava joskus saada tuohon omaan kirjaan isompikin apuraha, jotta voisin tehdä kirjaa yhtäjaksoisesti, mutta hyvä, että edes joitakin pienempiä apurahoja on tullut. Ja ettei hommat loppuisi, niin sain vielä osa-aikaisen kirjastopestin kesäajaksi.

Kyllä tässä taas kerran on tullut mieleen, että "pieninä paloina on leipäni maailmalla". Aikoinaan, siis muutama vuosi sitten, kun päätin, ettei minusta sittenkään tule yliopistotutkijaa, ajattelin, että jospa pätkätyöläisyys loppuisi, mutta eipä niin ole käynyt. Nyt alan jo hyväksyä sen ajatuksen, etten koskaan saa vakituista työpaikkaa, vaan olen vapaa tietokirjoittaja ja/tai kirjasto- ja kulttuurialan sekatyöläinen. Ainakin nyt olen tuon ajatuksen kanssa tasapainossa, mutta onhan tätä tietynlaista epävarmuutta tullutkin opeteltua jo pitkän aikaa.

Etenkin tällä viikolla, kun työntekeminen on sujunut hyvin ja olen vielä siinä sivussa ehtinyt tehdä jotain kotitöitäkin, ja kun olen tapani mukaan voinut nukkua aamulla pitkään ja kukkua yöt joko töitä tehden tai lukien, olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että saan tehdä töitä omaan tahtiini. Mutta toki on päiviä, jolloin mikään ei tunnu sujuvan enkä millään saa itseäni töiden äärelle. Silloin tuntuisi paljon helpommalta, kun joku kertoisi, mitä pitäisi tehdä eikä kaikki olisi kiinni omasta motivaatiosta ja tahdonvoimasta.

Mutta kuten sanottua, ainakin tällä viikolla olen ollut ihan tyytyväinen tilanteeseeni. Toki tyytyväisyyteen vaikuttaa sekin, että elämme nyt suosikkivuodenaikaani kevättä. Tulee muuten aika pahahduttava tunne, kun menee yöllä ulos. Lintujen moniääninen viserrys ja liverrys, puiden humina tuulessa, vieno mullan ja kesään heräävän luonnon tuoksu ja viileän keväisen yön kauneus. Suosittelen.

Oikein mukavaa viikonloppua ja toivon mukaan kesäistä toukokuun jatkoa!