Pappi vaimoineen seisoo hytisten rannalla vielä vähän aikaa sen jälkeen, kun vieraat ovat lähteneet matkaan, kuulevat heidän huutonsa kaukaa jäältä. Sitten nekin ovat poissa, ja kuuluu vain kuvaamaton hiljaisuus joka vallitsee, kun meri on jäässä. Muulloin täällä kuuluu aina meren ääni. Koskaan ei ole niin tyyntä etteivät mainingit kuiskailisi ja supisisi, ja tyventäkin kannattelee paahteisten laiskanpäivien alla piilevä ääni. Sitten tuuli nousee ja kohina vahvistuu. Kun kuuluu vihellystä, on oltava varuillaan, mutta sisäluotojen suojaan ja sisälle taloonkin pauhu tunkeutuu, ja myrskyn mentyä ohi se soi siellä vielä kuin viisästyneneenä kaikuna.
Eipä olisi lukuvuosi 2012 voinut päättyä paremmin, sillä viimeinen viime vuoden puolella lukemani kirja oli Ulla-Lena Lundbergin Jää. Vaikuttava, koskettava ja kaunis Jää vie lukijan sotienjälkeiseen aikaan ja Ahvenanmaan saaristoon, Luodoille, ympäristöön, joka on itselleni vieras, mutta johon lukijana solahdin ihan itsestään.
Jää seuraa saaristolaisseurakuntaan papiksi saapuneen Petter Kummelin ja hänen perheensä tarinaa. Papin nuori perhe otetaan vastaan suurin odotuksin, ja elämä saaristossa näyttäytyy papille ainakin alussa ristiriidattomana ja jopa idyllisenä. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin hyvää ja kaunista kuin miltä alussa näyttää eikä seurakunnan kahtiajako itä- ja länsiluotolaisiin ainakaan helpota seurakunnan toimintoja. Kuitenkin mutkaton Petter, joka messuaa mainiosti ja jolla on aina aikaa saariston väelle, saa ihmiset puolelleen.
Pastori ja hänen hyvin tomera, aikaansaava ja pärjäävä vaimonsa Mona sekä tyttäret Sanna ja Luodoilla syntyvä Lillus ovat kirjan keskeisimmät henkilöt, mutta kirjassa kuvataan elävästi ja ymmärtäen myös kirkkosaaren ulkopuolella asuvan saariston asukkaita. Yksi kiinnostavista henkilöistä on saaristossa kätilönä ja epävirallisena lääkärinä toimiva Irina Gyllen, jonka kanssa pastori ystävystyy. Neuvostoliitosta Suomeen karanneen tohtori Gyllenin elämä ennen saaristoon päätymistä on ollut dramaattinen ja hän on joutunut muun muassa hylkäämään oman lapsensa.
Pastori ja hänen hyvin tomera, aikaansaava ja pärjäävä vaimonsa Mona sekä tyttäret Sanna ja Luodoilla syntyvä Lillus ovat kirjan keskeisimmät henkilöt, mutta kirjassa kuvataan elävästi ja ymmärtäen myös kirkkosaaren ulkopuolella asuvan saariston asukkaita. Yksi kiinnostavista henkilöistä on saaristossa kätilönä ja epävirallisena lääkärinä toimiva Irina Gyllen, jonka kanssa pastori ystävystyy. Neuvostoliitosta Suomeen karanneen tohtori Gyllenin elämä ennen saaristoon päätymistä on ollut dramaattinen ja hän on joutunut muun muassa hylkäämään oman lapsensa.
Jää on paljon muutakin kuin tarina pastorista ja hänen perheestään tai saaristolaisyhteistöstä. Minulle Jää on kiinnostava ajankuva, joka kertoo sodanjälkeisen ajan omavaraisuudesta sekä ihmisten elinoloista ja pärjäämisestä karuissa olosuhteista, mutta toisaalta tulevaisuudenuskosta ja saariston modernisoitumisesta. Jää vaikutti minuun myös hienona merellisen maiseman, luonnon ja elinympäristön kuvauksena.
Mietin kirjaa lukiessani monta kertaa kirjan nimeä. En kirjan alkupuolella ihan ymmärtänyt nimen valintaa, mutta kirjan loppupuolella totesin, ettei kirjalla voisi olla parempaa tai oivaltavampaa nimeä, onhan jäällä kirjassa monia merkityksiä. Se on konkreettista jäätä, joka kestää, kannattelee ja yhdistää erillään asuvat saarelaiset, mutta toisaalta on arvaamatonta, haurasta, särkyvää ja ihmisiä erottavaa. Jää kuvaa myös sydämen kylmettämistä ja sitä, kun tunteet tukahdutetaan eikä niitä jostain syystä uskalleta paljastaa.
Kerronnallisesti Jää on hyvällä tavalla perinteinen, kronologisesti etenevä ja turhia kikkailuja kaihtava. Mielestäni kirja on kirjoitettu - ja myös suomennettu - hyvin. Kieli on kaunista, vaikuttavaa ja rauhoittavaa. Kirjan kerronta etenee preesensissä ja sen katkaisevat paikoin posti-Antonin hienot pohdinnat saariston elämänmuodosta ja meren olemuksesta sekä merellä asuvista hengistä, joiden viestejä Anton tulkitsee enteinä.
Ulla-Lena Lundbergin Jää on kyllä yksi vaikuttavimmista viime aikoina lukemistani kirjoista. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut.
