sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kesää!




Joka ikinen vuosi keskikesä jaksaa ihmetyttää minua. Olen kamerani kanssa kuin lapsi karkkikaupassa. Säntäilen kuvaamassa kukkia ja muita luonnonihmeitä - jopa välittämättä inisevistä itikoista (niinhän hyttysiä täällä meillä kutsutaan). 

Ja onhan noita kuvia taas tullut näpsittyä. Kollaasien kuvat ovat tuota vesistökuvaa lukuun ottamatta kotipihastamme. Lampi taas on aika lähellä kotiamme ja käymme siellä silloin tällöin kävelyllä ja uittamassa Santtu-mäyristä (lapinkoira Huli ei tykkää uimisesta). 

Vaikka tämä kesä ei ole tähän mennessä ollut kovin lämmin, muutamaa päivää lukuun ottamatta, niin silti tuntuu niin kesäiseltä. Ja nämä kesäyöt sitten! Normaalistikin olen yökyöpeli ja kesäaikaan tämä "vaiva" vain pahenee. En millään malttaisi mennä nukkumaan, kun on valoisaa ja ulkona niin kaunista. Yöllä tätäkin kirjoitan, mutta nyt ihan oikeasti lähden (lopultakin) nukkumaan.

Oikein kaunista kesäistä viikonloppua! 

PS. Palaan kirjoihinkin jossain vaiheessa. Ainakin yhdestä tämän kesän hienosta uutuudesta on arvio kehkeytymässä.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Taattua laatua: Shieldsin Ruohonvihreää


Carol Shields: Ruohonvihreää. Otava 2013 [2012]. Englanninkielinen alkuteos The Box Garden (1977). Suomentanut Hanna Tarkka. 261 sivua.

Kanadalaisen Carol Shieldsin alunperin jo vuonna 1977 ilmestynyt Ruohonvihreää on kirjailijan esikoisromaanin Pikkuseikkoja (Small Ceremonies) sisarteos. Näissä kahdessa kirjassa tarkastellaan kahden siskoksen elämää: Pikkuseikat keskittyy Judithiin ja Ruohonvihreää vastaavasti Charleeniin.
Vaikka Shields teki läpimurtonsa vasta 1990-luvulla, niin Pikkuseikoissa ja Ruohonvihreässä näkyy jo hänen taidokkuutensa arjen ja etenkin naisen elämän kuvaajana.

Ruohonvihreän päähenkilö Charleen Forrest on Vancouverissa asuva runoilija, joka ei ole aikoihin julkaissut runoteosta eikä ole pariin vuoteen kirjoittanut juuri mitään. Aikaa kirjoittamistyöhön hänellä kyllä olisi, sillä hänen pestinsä neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Kasvitieteellisen aikakauskirjan työntekijänä on osa-aikainen. Runoilijuus onkin kirjan nykyisyydessä Charleenille ennemminkin rooliasu kuin todellisuutta.

Aikakauskirja antaa Charleenille elannon, minkä lisäksi lehden päätoimittaja ja Charleenin esimies Doug on myös ystävä. Savaget eli Doug ja tämän vaimo Greta ovat lisäksi yhdysside Charleenin entiseen mieheen Watsoniin, joka on jättänyt vaimonsa ja poikansa Sethin tavoitellessaan omia unelmiaan. Aikakauskirja on Charleenille merkittävä myös sikäli, että lehden kautta hän on löytänyt kirjeenvaihtoystävänsä Veli Adamin.

Arvoituksellinen Veli Adam kiehtoo Charleenia, joka vaalii Sethin kanssa antaumuksella tämän lähettämistä ruohonsiemenistä kasvanutta pienoisnurmikkoa. Charleen kirjoittaa Veli Adamille ja muutamalle muullekin henkilölle säännöllisesti kirjeitä. Iltapäivät kuluvatkin enimmäkseen kauppareissujen, kirjeenvaihdon, lukemisen ja murehtiminen parissa, mutta joskus Charleen tapaa miesystäväänsä Eugenea tai käy kävelyretkillä.

Charleenilla on kompleksinen suhde äitiinsä, joka on jäänyt yli kymmenen vuotta sitten leskeksi, sairastanut rintasyövän ja on nyt Charleenin yllätykseksi menossa naimisiin. Kirjan nykyhetkessä Charleen matkustaa junalla miesystävänsä Eugenen kanssa äitinsä häihin Torontoon, tapaa lapsuuskodissaan siskonsa Judithin ja tämän miehen Martinin sekä tutustuu äidin sulhaseen Louisiin. Muutakin kyllä tapahtuu, muttei siitä tässä sen enempää.

Ruohonvihreää on sikäli tyypillinen Shieldsin kirja, että paljon jää pinnan alle, kertomatta. Kirjassa olisi aika paljonkin analysoitavaa ja pohdittavaa, mutta ainakin minulle jäi parhaiten mieleen äiti-tytär-suhde, jossa loppujen lopuksi tapahtuu jonkinlaista seestymistä. Äidin hahmo on kuvattu kirjassa hyvin ja etenkin äidin sisustuspuuskien kuvaus on herkullista. Ainakin minun oli lukijana helppo samaistua Charleenin tuntemuksiin suhteessa äitiin, vaikken sinällään päähenkilöön samaistunutkaan enkä aina ymmärtänyt tämän toimintaa ja ajatuksenjuoksua.

Ruohonvihreää on kyllä täyttä Shields-laatua, mutta ei siitä kuitenkaan tullut Shields-suosikkiani. Vaikka en antaisi kirjalle ihan viittä tähteä (jos tähtiä vielä antaisin), niin tokihan viihdyin erittäin hyvin tämänkin romaanin parissa.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hieno Ghana ikuisesti


Taiye Selasi: Ghana ikuisesti. Otava. 2013. Englanninkielinen alkuteos Ghana must go. Suomentanut Marianna Kurtto. 393 sivua.

Mutta nyt Sadie ymmärtää, että se on todennäköisesti viimeinen vanhoista valokuvista, joissa he kaikki kuusi ovat yhdessä. Kaikki  katsovat eri suuntiin: isä kameraan, Sadie alas isän päälaelle, äiti Sadien tutua, veli äitiä, kaksoset luoja tietää mitä. Kaikki ovat epätarkkoja, kaikki ovat siinä. 

Lahjakas, kirgurin työstä Yhdysvalloista poispotkittu ja sittemmin Ghanaan palannut Kweku kuolee kauniina aamuna puutarhassaan. Samaan aikaan hänen toinen vaimonsa Ama nukkuu kaikessa rauhassa Kwekun rakennuttaman elegantin ja käytännöllisen talon makuuhuoneessa. Toisaalla Kwekun entinen vaimo Fola ja lapset Olu, Taiwo, Kehinde ja Sadie elävät omaa elämäänsä toisistaan vieraantuneina, kaikki jossain määrin perheen hajoamisesta kärsivinä.

Tässä ovat Ghana ikuisesti -romaanin lähtökohdat. Romaanissa liikutaan luontevasti monessa eri aikatasossa. Tapahtumista kerrotaan useamman eri henkilön näkökulmista, jolloin tapahtumat ristivalottuvat ja kunkin romaanihenkilöt ratkaisut ainakin jossain määrin tulevat ymmärrettäviksi.

Jäin vahvasti kiinni kirjan tunnelmiin. Taiye Selasin kieli on kaunista ja se kantaa hienosti hyvin rakennettua tarinaa. Kieli on paikoin ihan pakahduttavan hienoa, kuten tämäkin kohta kirjan alkupuolella:
Kastepisaroita ruohonkorsilla, kuin timantteja jotka on viskelty vapaasti jonkin sattumalta ohi kulkeneen henkijumalan pussukasta; se on astellut kevyesti ja notkeasti Kweku Sain puutarhan läpi vain hetkeä ennen kuin Kweku on saapunut sinne itse. 

Ghana ikuisesti kosketti ja jätti minuun jäljen. Mielestäni kirja on vain kertakaikkisen ihana. Ei sillä tavalla ihana, että se olisi kaunis ja lukijalle hyvää mieltä tuottava, vaan ihana nimenomaan siinä mielessä, että kaiken murheen, tuskan ja rumuudenkin vastapainona romaanissa on valonpilkahduksia, toivoa ja rakkautta.

Blogistit ovat jo aikoja sitten löytäneet tämän hienon kirjan - ja jostain blogista minäkin tämän aarteen löysin. Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Kirsi, Katja, Mari A, Maria, Anna, Elegia, Krista, Sanna ja Omppu.