maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu on aika ihana



En tiedä, milloin joulu alkaa muualla, mutta täällä Melukylässä se alkaa sinä päivänä, jolloin me paistamme piparkakkuja. Silloin meillä on melkein yhtä hauskaa kuin jouluaattona. Saku ja Naku ja minä saamme kukin suuren köntyn piparkakkutaikinaa, josta saamme leipoa mitä itse haluamme. (..) Seuraavana päivänä piparkakkujen paistamisen jälkeen meillä oli taas hauskaa, sillä silloin menimme metsään hakemaan joulukuusia. Kaikki Melukylän isät olivat mukana joulukuusia hakemassa ja tietenkin kaikki lapset. Äitien täytyi jäädä kotiin laittamaan ruokaa, raukkojen. (..) Lopulta ilta kuitenkin koitti, ja me söimme illallista keittiön pöydän ääressä. Pöydällä paloivat kynttilät ja siinä oli valtavasti ruokaa, mutta minä söin melkein pelkästään kinkkua. Ja tietenkin puuroa siltä varalta, että ehkä saisin mantelin. Mutta en saanut. (..)  Myöhemmin istuimme salissa. Kuusen kynttilät oli sytytetty ja myöskin pöydillä oli kynttilöitä. Minua värisytti. Minua värisyttää aina, kun on jotain oikein jännittävää ja kaunista. Isä luki raamatusta Jeesuslapsesta. Ja minä lausuin muutamia hurjan kauniita värssyjä, jotka alkavat näin: "Kas seimessa tuolla olkivuotehellaan pyhä lapsonen Jeesus..." Niissä säkeissä sanottiin, että Jeesuslapsen oikeastaan olisi pitänyt saada paljon joululahjoja ja kakku, ja sitä mieltä minäkin olen. Mutta sen sijaan me saamme joululahjat. (..) Joulu on aika ihana. Oikeastaan on vahinko, ettei joulu ole hieman useammin.

(Astrid Lindgren: Melukylässä tapahtuu. 7. painos, WSOY, 1987)

Toivotan Melukylän kirjallisten ja Mustikkakummun kuvallisten joulutunnelmien kera lukijoilleni
Suloista ja Kirjaisaa Joulua!


24 kommenttia:

  1. Hyvää joulua sinulle ja koko pesueellesi!

    VastaaPoista
  2. Melukylässä kyllä osataan viettää joulua.

    Hyvää joulua sinulle ja koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melukylän joulu on ihana. Pitkästä aikaa siitä lueskelinkin eilen.

      Hyvää joulua sulle ja perheellesi sekä jouluterveisiä vanhemmillesi! <3

      Poista
  3. Kauniita joulun kuvia. :) Iloista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan jouluisia kuvia :) Lumisen talvista joulua sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Toivotan sinulle hyvää ja rauhallista joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  6. Meillä tytöt vasta katsoivat Melukylän lapsia dvd:ltä (taas, ties monennenko kerran), heidän joulunsa on ihana :)

    Rauhallista ja ihanaa joulua sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikkea joulun ihanaa samoin sinulle, Anna ♥

    Tuo sininen tuossa kuvassa tuntuu hyvältä: Minulla on joulussa aina jotain sinistä ja sitten paljon hopeaa.

    <3

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!