Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Otava. 2012. Englanninkielinen alkuteos The Marriage Plot. Suomentanut Arto Schroderus. 601 sivua.Naimapuuhia on mainio, älykäs ja paikoin hauska, mutta samalla myös koskettava tarina kolmesta nuoresta collegeopiskelijasta ja heidän elämästään opiskeluvuosien jälkeen. Kirjassa seurataan Madeleinea, Leonardia ja Mitchelliä, jotka tapaavat toisensa 1980-luvulla ollessaan Brownin yliopistossa Rhone Islandin Provindencessa.
Aloittaessaan viimeistä lukuvuottaan kirjallisuustieteen ja 1800-luvun avioliittoromaanien tutkimisen parissa Madeleine päättää keskittyä ainoastaan opiskeluun ja unohtaa miehet. Toisin kuitenkin käy, sillä hän tapaa semiotiikan seminaarissa jännittävän Leonardin, johon rakastuu. Nuoret menevät erinäisten vaiheiden jälkeen naimisiin ja muuttavat Pilgrim Lakeen, jossa Leonard aloittaa laboratoriotyöskentelyn biologian stipendiaattina. Samaan aikaan Madeleinea rakastava, uskonnoista ja uskonnollisuudesta kiinnostunut Mitchell matkustelee ystävänsä kanssa Euroopassa ja päätyy lopulta tekemään avustustyötä Intiaan Äiti Teresan sairaalaan.
Kirjan kolmea päähenkilöä ja heidän elämäänsä käsitellään kirjassa aika tasapuolisesti. Eugenides on tehnyt kaikista kolmesta päähenkilöstään kokonaiset ja uskottavat henkilöhahmot, mutta kaikkein vahvimmin minulle jäi mieleen Leonard ja tämän koskettavasti ja väliin hyvinkin riipaisevasti kuvattu kamppailunsa maanis-depressiivisen mielisairauden kanssa. Lahjakkaan ja parhaimmillaan hyvinkin karismaattisen Leonardin kohtalo vaivasi mieltäni kirjan lopettamisen jälkeenkin. Tosin tunsin myös vahvasti sympatiaa sairaan miehen rinnalla elävää nuorta Madeleinea kohtaan.
Kirja vilisee kirjallisia viittauksia 1800-luvun klassikoista semiotiikkoihin ja biologiaan. Madeleinen kirjahyllyssä asustelee muun muassa Whartonia, Austenia, Dickensiä ja "hirmuisia Brontën sisaria". Madeleinen ja Leonardin suhdetta kuvatessa taas viitataan muun muassa Derridaan ja Barthesiin. Osa näistä viittauksista meni iloisesti ohi, vaikka olenkin törmännyt semiotiikan klassikoihin opiskeluaikani.
Vaikka kirjassa olikin turhan paljon viittauksia kirjallisuustieteeseen, mutta ennen kaikkea biologiaan ja hiivatutkimukseen, niin silti Naimapuuhia oli minulle hyvä lukuelämys. Tiivistämisellä ja viittausten karsimisella kirjasta olisi tullut taatusti erinomainen, mutta toki kirjaa voi hyvillä mielin suositella tiiliskiven, kampusromaanien ja 1800-luvun kirjallisuuden ystäville.
Minullekin tämä oli ensimmäinen lukemani Eugenides, mutta ei varmasti viimeinen. Middlesex itse asiassa odottaa englanninkielisenä hyllyssä.
VastaaPoistaTämä on tosiaan paikoin rönsyilevä, mutta kirjan henkeen sopivalla tavalla. Leonardin tarina on koskettava, mutta minä pidin myös Madeleinesta. :)
Olen kuullut kehuttavan myös Middlesexiä. Se pitääkin ehdottomasti lukea, koska kyllä Eugenides vakuutti minut. Mitä tulee rönsyihin, niin tavallaan ne sopivat kirjan henkeen, mutta kyllä niitä paikoin olisi voinut vähän karsia pois. Kirjallisuutta opiskelleelle ne toimivat, mutta mietin kyllä, miten toimivat niille, joilla ei ole mitään tietoa erilaisista tutkimussuunnista ja teorioista.
PoistaMulla on puolen välin viimeisellä puoliskolla tämä kirja myöskin. Olen vähän tuskastunut kirjaan tällä hetkellä, sillä se on kovasti juuri sitä, mitä kirjoitat.
VastaaPoistaIhan ok kuitenkin ja luen sen loppuun asti =)
Kyllä tämä kannattaa loppuun lukea, ehdottomasti. Kirjassa on kuitenkin paljon sellaista hyvää, jota en tullut tuossa arviossa maininneeksi.
PoistaOdotan tämän lukemista kovasti, olen jo ajat sitten hankkinut sen kirjapinoon kesälukemiseksi. Kuulostaa siltä, että tässä kirjassa on kaikkea - onkohan vähän liikaakin minun makuuni, kun arvostan pelkistämistä ja selkeyttä. Mutta se pitää itse tutkia. Ja kiitos juhannusrunosta!
VastaaPoistaKyllähän se on, että kannattaa ihan itse aina ottaa selville, mitä kirjoista pitää, sanovatpa/kirjoittavatpa muut mitä tahansa. Luulen, että tämä on oikein hyvää kesäluettavaa.
PoistaMiddlesex on edelleen ykköseni Eugenidesin kirjoista, mutta tämä on kyllä hyvänä kakkosena. Monipuolinen ja hieno kirja, kiva että tykkäsit :).
VastaaPoistaKatsoin tänään töissä Eugenidesin muiden kirjojen tietoja ja Middlesex taisi olla juuri se tiiliskivi. Mutta jos etenee yhtä hyvin kuin Naimapuuhia, niin mukavahan tiiliskiveäkin on lukea.
PoistaMinä olen vuosia sitten lukenut Middlesexin ja kirja oli todella vaikuttava ja mukaansatempaava. Nyt luen Naimapuuhia ja olen aivan kirjan lumoissa. Se on sujuvasti etenevä, mielenkiintoinen ja sopivasti haasteellinen. Saa nähdä mihin aikaan tänä iltäna/yönä lukulamppuni sammuu.
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla, että tykkäät kirjasta. Tämä Naimapuuhia oli tosiaan mulla eka Eugenidesin kirja, mutta aion kyllä lukea hepulta muutakin.
PoistaSain juuri kirjasta tekstin aikaiseksi lukemisen jälkeen. Piti antaa vähän levätä ennen kirjoittamista, mikä on aika harvinaista. Pidän kirjailijan tyylistä. Minulle tämä oli selvästi Franzenin kirjaa puhuttelevampi tapaus. Middlesex piti lukemani ensin, mutta tässä sitä ollaan!
VastaaPoistaHuomasinkin, että olit kirjoittanut kirjasta, mutten vielä ehtinyt lukea teksiäsi kunnolla. Mut nyt menen lukemaan.
PoistaJoskus on hyvä sulatella kirjan tunnelmia ennen kirjoittamista. Tosin mulle käy aina niin ihan siitä syystä, että aina on rästissä arvioita. Hyvin harvoin kirjoitan kirjasta ihan tuoreeltaan.