Capusin suloinen Léon ja Louise

Alex Capus: Léon ja Louise. Atena. 2012. Saksankielinen alkuteos Léon und Louise. Suomentanut Heli Naski. 309 sivua.

Kun lainasin kirjastostamme itselleni tuntemattoman kirjailijan Alex Capusin kirjan Léon ja Louise, luulin olevani ensimmäinen kirjan löytänyt bloggaaja. Ihan totaalisen väärin luulin, sillä jo siinä vaiheessa kirjasta olivat kirjoittaneet Leena Lumi ja Kirsi. Enkä nyt mainitse tätä siksi, että minun ehdottomasti pitäisi ehtiä ensimmäisenä kirjoittamaan tästä tai mistään muustakaan kirjasta, vaan ennemminkin ihmettelen, missä silmäni oikein ovat olleet,  kun heidän mainiot tekstinsä olivat jääneet minulta huomaamatta. Sittemmin tästä suloisesta kirjasta ovat kirjoittaneet myös Katja ja Susa. 

Léon ja Louise pohjautuu sveitsiläis-ransalaisen Alex Camusin isoisän tarinaan. Kirjassa  kerrotaan 1900-luvun alkuvuosina syntyneiden Léonin ja Louisen sotavuosia ja muita ulkoisia olosuhteita sekä aikaa uhmaava rakkaustarina.

Kirja alkaa Léonin hautajaisista, joihin myös Louise ilmestyy:

Lopulta hän irrottautui vainajasta ja ojentautui jälleen, otti kyynärtaipeestaan käsilaukun, avasi sen ja kahmaisi nyrkinkokoisen, pyöreän, himmeästi hohtavan esineen. Se oli, kuten hetkeä myöhemmin totesimme, vanha, puolipallon muotoinen polkupyörän kello, jonka paikoitellen hilseilevässä kromipinnassa risteili hiussäröjä. Hän sulki käsilaukun ja ripusti sen taas kyynärtaipeeseensa, ja sitten hän rimpautti kelloa kahdesti. Rrr-ring. Rrr-ring. Pirinän vielä kaikuessa kirkossa hän asetti kellon arkkuun, kääntyi meihin päin ja katsoi meitä, yhtä toisensa jälkeen, suoraan silmiin.

Polkupyörän kellolla on tärkeä rooli Léonin ja Louisen ensimmäisen maailmasodan loppuvaiheessa  alkaneessa, Ranskaan sijoittuvassa rakkaustarinassa. Léon toimii tuolloin aseman sähköttäjänä, kun taas Louise työskentelee kuoleman enkelinä eli välittää suruviestejä sodassa kuolleiden perheille. Sota on aluksi vain taustalla, tosiasiana, joka ei kuitenkaan kovin vahvasti kosketa toisiinsa vähitellen rakastuneita  nuoria. Kohtalokkaana helluntaina 1918 sotatapahtumat kuitenkin heittävät nuoret erilleen, sillä Léon haavoittuu pommituksessa ja Louise katoaa.

Louise ja Léon kohtaavat sattumalta uudelleen 1920-luvun lopulla Pariisissa. Léon on tuolloin naimisissa, ja vaikka hän edelleen rakastaa Louisea, ei hän velvollisuudentuntoisena miehenä halua eikä pysty hylkäämään vaimoaan Yvonnea ja pientä poikaansa. Toinen maailmansota heittää kuitenkin Léonin ja Louisen taas erilleen, muttei kuitenkaan lopullisesti.

Vaikka kirjan keskiössä on kahden ihmisen rakkaustarina, niin kirja on paljon muutakin. Léon ja Louise ovat kyllä kirjan keskeisimmät hahmot, mutta kirjassa kuvataan hyvin ja koskettavasti  myös Yvonnea ja hänen rooliaan vahvana äitinä ja vaimona Saksan valtaamassa Pariisissa.

Kirjan vahvuutena koskettavan rakkaustarinan ohella onkin sota-ajan kuvaus yksilöiden tasolla. Kun ensimmäinen maailmansota pikemminkin taustoittaa nuorten rakkaustarinaa, niin toista maailmansotaa ja etenkin Pariisin miehitystä ja sen monia vaikutuksia Léonin ja hänen perheensä samoin kuin Louisen elämään kuvataan kirjassa elävästi, vaikuttavasti ja vakuuttavasti.

Léon ja Louise ei ole,  kuten Katja arviossaan oivaltavasti kirjoittaa, "suurta maailmankirjallisuutta, vaan pikemminkin mahdottomaan rakkauteen katsova tarina kahdesta ihmisestä läpi melkein kokonaisen vuosisadan. Se on kaunis ja ihana tarina, joka ei tarjoa helppoja vastauksia ja joka ei onneksi iskeydy imelyyden karikoihin."

Minuun tämä kirja vaikutti syvästi ja oli erittäin sopivaa ja suloista luettavaa valoisina alkukesän öinä. Yllätyin aika lailla siitä, että tämä teos on alunperin ilmestynyt saksan- eikä ransankielisenä. Kirja nimittäin tuntuu hyvin vahvasti ja ihanalla tavalla ranskalaiselta.