Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. Otava. 2011. Ruotsinkielinen alkuteos Till sista andetaget. Suomentanut Katriina Huttunen. 320 sivua.
Hän on kaksi päätä pidempi kuin minä. Hän voi tarttua käteeni niin että se katoaa hänen käteensä. Hänen ranteensa ovat kaksi kertaa niin paksut kuin minun. Sekö on ongelma? En saa äidiltä kunnon vastausta. Toisaalta: Osaan sylkeä huomattavasti pidemmälle kuin hän, isän sisko Katja, ylivoimaisen sylkemistekniikan oppimestarini, on opettanut minut sylkemään ja suutelemaan. Hengen pidättämisessä veden alla tilanne on tasan. Kun seison auringossa, katoan kokonaan hänen varjoonsa, ja hän osaa pissata paljon pidemmälle, siinä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä, ei myöskään kädenväännössä, mutta siitä hän ei tee numeroa. Eroavaisuuksia on enemmän kuin yhtäläisyyksiä, mutta me pidämme eroavaisuuksista. Minun vain ei olisi pitänyt kertoa niitä lapsilta kiellettyjä satuja äidille, hän tulee heti epäluuloiseksi ja alkaa arvailla mistä ne ovat peräisin. Sadut joissa satukielet laulavat kauneimmin sen jälkeen kun niiltä on puhkaistu silmät. Lukas ei kohtele minua kuin lasta. Hän ei ota huomioon sellaisia asioita.
Ruotsalaiskirjailija Anne Swärdin läpimurtoteos Viimeiseen hengenvetoon on kirja Lo-nimisestä tytöstä ja naisesta ja hänen monimutkaisesta suhteestaan ja rakkaudestaan viitisen vuotta vanhempaan Lukakseen. Seitsemänvuotias Lo ja murrosikäinen, unkarilaistaustainen Lukas ovat tavanneet maastopalon yhteydessä. Tämä kohtaaminen aloittaa erikoislaatuisen ja epäsovinnaisen suhteen, jota tytön perhe ei hyväksy. Vuosikausia Lo ja Lukas tapailevat salaa etupäässä helmenkalastajan hylätyssä mökissä. He ovat läheisiä ja erottamattomia, mutta siltikään heidän suhteensa ei etene niin pitkälle kuin voisi kuvitella.
Kirja liikkuu useammassa aikatasossa. Edellä kuvatut tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle. Kirjan nykyhetkessä Lo on aikuinen ja etsii vimmaisesti rakkautta eri puolilta maailmaa. Vaikka nuorten suhde onkin loppunut siihen, kun Lo muutti pois kotoaan Etelä-Ruotsista, niin tavallaan se kuitenkin jatkuu kaikissa naisen ja tämän lukemattomien sänkykumppanien kohtaamisissa. Lo myös kantaa vuosikausia mukanaan Lukaksen kirjoittamaa kirjettä uskaltamatta avata sitä.
Tätä kirjaa on kehuttu, mutta toisaalta sitä on myös pidetty liian täydellisenä ja jotenkin epärehellisenä (ks. Kirjasiepon ja Erjan arviot). Minun oli vaikea päättää, mitä oikein ajattelisin tästä kirjasta. Pidin kyllä kirjan kielestä ja Swärdin kerronnasta, ja onhan kirjan rakennekin eri aikatasoilla liikkumiseen onnistunut. Samoin kirjan tietynlainen arvoituksellisuus ja pinnan alla kuplivat salaisuudet kiehtoivat minua.
Viimeiseen hengenvetoon ei vain kaikista ansioistaan huolimatta imaissut minua täysillä mukaansa. Ainakin alussa minulla oli paljonkin epäilyksiä kirjan hyvyyden suhteen, mutta onneksi kirja parani selkeästi loppua kohti ja viimein olin ihan tyytyväinen, kun tulin tähän romaaniin tarttuneeksi.
Se on kyllä myönnettävä, että teoksen jälkimaku oli voimakas. Sen tunnelma ja tapahtumat pyörivätkin aika pitkään mielessäni. Yhteenvetona voin sanoa, että pääsääntöisesti pidin kirjasta, mutta jokin kuitenkin harasi vastaan. En ole oikein vielä keksinyt, mikä se jokin on.
Kirjasiepon ja Erjan lisäksi kirjan ovat lukeneet ainakin
Tähdet: ★ ★ ★ ★ -
Kiinnostava kirjoitus kirjasta, jonka luulen lukevani lähitulevaisuudessa. Kesällä kerran jäi jotenkin kummittelemaan päähäni lukemisen jälkeen ja luulen, että tämä täytyy lukea. Annan kuitenkin ajan käydä näiden kahden välissä. Että edellinen ehtisi lentää mielestäni.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että pitäisin itse enemmän siitä Kesällä kerran -kirjasta. Osa on pitänyt tästä kirjasta kovasti ja sitten on niitäkin, jotka eivä tpidä. Ja mie oon sitten sillä välillä ja vähän hämmennyksissä. Eihän tämä mitenkään huono kirja ole, mutta mikä lie ollut kun ei osunut täysillä. Ehkä lukemisajankohtakin vaikutti.
VastaaPoistaMäkin aion ilman muuta lukea sen nyt suomennetun myös, kyllä tämä sen verran hyvä oli.
VastaaPoistaToivottavasti suomennosjärjestys on sama kuin alkuperäiskielellä ilmestymisjärjestys. Jotenkin kuvittelen, että jos Swärd olisi saamiensa kehujen myötä rentoutunut vähän, eikä yrittäisi niin kovasti, tuloksena olisi jotain ihan loistavaa!
Erja, Kesällä kerran näkyy olevan Swärdin esikoisromaani. Ilmestynyt 2003, kun tämä Viimeiseen hengenvetoon on julkaistu ruotsiksi 2009. Lukematta on vaikea sanoa, kumpi on parempi.
VastaaPoista