Lahirin hieno Tuore maa

Jhumpa Lahiri: Tuore maa. Tammi, Keltainen pokkari 2012 [2008]. Englanninkielinen alkuteos Unaccustomed Earth (2008). Suomentanut Kersti Juva. 434 sivua.

En ole aiemmin lukenut Jhumpa Lahirin kirjoja, vaikka moni lukeva tuttuni onkin hänen kirjojaan suositellut. Intialais-yhdysvaltalaiselta Lahirilta on suomennettu kaksi novellikokoelmaa, Tämä siunattu koti (2001) ja nyt lukemani Tuore maa (2008) sekä esikoisromaani Kaima (2005).

Tartuin Lahirin novellikokoelmaan innostuneesti, hyvää lukukokemusta odottaen, ja sellaisen myös sain. Kahteen osaan jaettu Tuore maa koostuu kahdeksasta novellista. Ensimmäisen osan novellit, joita on yhteensä viisi, ovat itsenäisiä kertomuksia, kun taas toisen osan novellit Kerran elämässä, Vuoden loppu ja Rantautuminen liittyvät toisiinsa. Nämä kolme novellia käsittelevät kahta varsin erilaista perhettä, mutta ennen kaikkea Heman ja Kausnikin elämää, heidän kohtaamisiaan ja suhdettaan niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin.

Näiden kolmen novellin muodostama kokonaisuus oli mielestäni ehdottomasti kokoelman parasta antia. Niiden lisäksi nostan tässä esille pari muuta novellia, joista Tuore maa ei ehkä ollut parhaiten eteneviä novelleja, mutta sen aihepiiri kosketti minua. Pelkkää hyvyyttä oli sekin teemaltaan kiinnostava, mutta myös novellina ansiokas. Huomaan nyt kirjaa selaillessani, kun kirjan lopettamisesta on kulunut pari päivää, että itse asiasssa pidin kovasti kaikista kirjan novelleista.    

Kirjan aloittava niminovelli tutustuttaa lukijan Seattlessa asuvaan Ruma-nimiseen naiseen, hänen perheeseensä ja isäänsä. Raskaana oleva, muutaman vuoden ikäisen Akashan äiti Ruma odottaa kylään isäänsä, joka on vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen viettänyt aikaansa matkustellen Euroopassa. Ruma käy sisäistä kamppailua siitä, onko hänen intialaistavan mukaan otettava isänsä luokseen asumaan vai saako hän ajatella itsekkäämmin, amerikkalaisemmin, eikä tarjota isälleen tätä mahdollisuutta. Novelli tarkasteleekin hienosti nimenomaan naisen kamppailua perinteiden ja nykyajan ja toisen kulttuurin asettamien vaatimusten ristipaineessa, mutta kuvaa niin isän kuin tyttärenkin näkökulmasta heidän välistään, joskus hyvinkin monimutkaista suhdetta.

Novellissa Pelkkää hyvyyttä tarkastellaan Rahulin ja Sudhan sisarussuhdetta, jota kuormittaa Rahulin alkoholismi. Sudha pyrkii pitkään ymmärtämään ja holhoamaan pikkuveljeään, joka on syntymästään asti ollut koko perheen lemmikki. Lahiri kuvaa Rahulin  alkoholismia siskon näkökulmasta ja kuvaa koskettavasti ja puhuttelevasti, miten vaikea riippuvuudesta kärsivää on auttaa ja millaisia tunteita tämän läheiset joutuvat käymään läpi.

Tuore maa  oli kokonaisuutena paitsi erittäin hyvin ja sujuvasti kirjoitettu kokoelma, niin myös kiinnostava katsaus amerikanintialaiseen elämäntapaan. Teoksessa käsitellään bengalilaistaustaisten perheiden elämää Yhdysvalloissa ja erilaisten kulttuurien kohtaamisia yksilötasolla. Vaikka tarkastelun keskiössä onkin intialaisten elämä Yhdysvalloissa ja osittain myös Intiassa ja Euroopassa, niin Lahiri käsittelee lasten ja vanhempien, sisarusten, ystävysten ja rakastavaisten välisiä ihmissuhteita ja niiden kipupisteitä oivaltavasti ja yleispätevästi.

Näyttää vahvasti siltä, että löysin itselleni yhden uuden suosikkikirjailijan. Onneksi olen jo ostanut itselleni Lahirin ensimmäisen novellikokoelman.

Tämän kokoelman ovat lukeneet ainakin 
Sanna
Katja
anni.M
Ina
Valkoinen kirahvi