torstai 28. kesäkuuta 2012

Capusin suloinen Léon ja Louise

Alex Capus: Léon ja Louise. Atena. 2012. Saksankielinen alkuteos Léon und Louise. Suomentanut Heli Naski. 309 sivua.

Kun lainasin kirjastostamme itselleni tuntemattoman kirjailijan Alex Capusin kirjan Léon ja Louise, luulin olevani ensimmäinen kirjan löytänyt bloggaaja. Ihan totaalisen väärin luulin, sillä jo siinä vaiheessa kirjasta olivat kirjoittaneet Leena Lumi ja Kirsi. Enkä nyt mainitse tätä siksi, että minun ehdottomasti pitäisi ehtiä ensimmäisenä kirjoittamaan tästä tai mistään muustakaan kirjasta, vaan ennemminkin ihmettelen, missä silmäni oikein ovat olleet,  kun heidän mainiot tekstinsä olivat jääneet minulta huomaamatta. Sittemmin tästä suloisesta kirjasta ovat kirjoittaneet myös Katja ja Susa. 

Léon ja Louise pohjautuu sveitsiläis-ransalaisen Alex Camusin isoisän tarinaan. Kirjassa  kerrotaan 1900-luvun alkuvuosina syntyneiden Léonin ja Louisen sotavuosia ja muita ulkoisia olosuhteita sekä aikaa uhmaava rakkaustarina.

Kirja alkaa Léonin hautajaisista, joihin myös Louise ilmestyy:

Lopulta hän irrottautui vainajasta ja ojentautui jälleen, otti kyynärtaipeestaan käsilaukun, avasi sen ja kahmaisi nyrkinkokoisen, pyöreän, himmeästi hohtavan esineen. Se oli, kuten hetkeä myöhemmin totesimme, vanha, puolipallon muotoinen polkupyörän kello, jonka paikoitellen hilseilevässä kromipinnassa risteili hiussäröjä. Hän sulki käsilaukun ja ripusti sen taas kyynärtaipeeseensa, ja sitten hän rimpautti kelloa kahdesti. Rrr-ring. Rrr-ring. Pirinän vielä kaikuessa kirkossa hän asetti kellon arkkuun, kääntyi meihin päin ja katsoi meitä, yhtä toisensa jälkeen, suoraan silmiin.

Polkupyörän kellolla on tärkeä rooli Léonin ja Louisen ensimmäisen maailmasodan loppuvaiheessa  alkaneessa, Ranskaan sijoittuvassa rakkaustarinassa. Léon toimii tuolloin aseman sähköttäjänä, kun taas Louise työskentelee kuoleman enkelinä eli välittää suruviestejä sodassa kuolleiden perheille. Sota on aluksi vain taustalla, tosiasiana, joka ei kuitenkaan kovin vahvasti kosketa toisiinsa vähitellen rakastuneita  nuoria. Kohtalokkaana helluntaina 1918 sotatapahtumat kuitenkin heittävät nuoret erilleen, sillä Léon haavoittuu pommituksessa ja Louise katoaa.

Louise ja Léon kohtaavat sattumalta uudelleen 1920-luvun lopulla Pariisissa. Léon on tuolloin naimisissa, ja vaikka hän edelleen rakastaa Louisea, ei hän velvollisuudentuntoisena miehenä halua eikä pysty hylkäämään vaimoaan Yvonnea ja pientä poikaansa. Toinen maailmansota heittää kuitenkin Léonin ja Louisen taas erilleen, muttei kuitenkaan lopullisesti.

Vaikka kirjan keskiössä on kahden ihmisen rakkaustarina, niin kirja on paljon muutakin. Léon ja Louise ovat kyllä kirjan keskeisimmät hahmot, mutta kirjassa kuvataan hyvin ja koskettavasti  myös Yvonnea ja hänen rooliaan vahvana äitinä ja vaimona Saksan valtaamassa Pariisissa.

Kirjan vahvuutena koskettavan rakkaustarinan ohella onkin sota-ajan kuvaus yksilöiden tasolla. Kun ensimmäinen maailmansota pikemminkin taustoittaa nuorten rakkaustarinaa, niin toista maailmansotaa ja etenkin Pariisin miehitystä ja sen monia vaikutuksia Léonin ja hänen perheensä samoin kuin Louisen elämään kuvataan kirjassa elävästi, vaikuttavasti ja vakuuttavasti.

Léon ja Louise ei ole,  kuten Katja arviossaan oivaltavasti kirjoittaa, "suurta maailmankirjallisuutta, vaan pikemminkin mahdottomaan rakkauteen katsova tarina kahdesta ihmisestä läpi melkein kokonaisen vuosisadan. Se on kaunis ja ihana tarina, joka ei tarjoa helppoja vastauksia ja joka ei onneksi iskeydy imelyyden karikoihin."

Minuun tämä kirja vaikutti syvästi ja oli erittäin sopivaa ja suloista luettavaa valoisina alkukesän öinä. Yllätyin aika lailla siitä, että tämä teos on alunperin ilmestynyt saksan- eikä ransankielisenä. Kirja nimittäin tuntuu hyvin vahvasti ja ihanalla tavalla ranskalaiselta.

15 kommenttia:

  1. Oih! Tämä on minulla "tahtoo lukea"-listalla... taidanpa varata sen kirjastosta, niin että ehdin varmasti lukea sen muutamina suvisina öinä :)

    VastaaPoista
  2. Minuakin hämmästytti, että kirja tosiaan on kirjoitettu saksaksi, ei ranskaksi! Käännös on kuulemma tulossa vasta syksyllä, jolloin kirjailijan sukukin siis pääsee siihen tutustumaan. Hieno kirja, jonka jälkimaku säilyy yllättävän kauan. Lukemisesta on jo kuukausi, mutta silti muistan tunnelman elävästi aina kannet nähdessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit: jälkimaku on vahva. Minäkin pääsin tosi hienosti takaisin kirjan tunnelmaan kirjoittaessani, vaikka lukemisesta on kulunut reilu viikko.

      Poista
  3. Suloinen tämä kirja tosiaan on. Minäkin pidin kovasti, sopii hyvin kesälukemiseksi ja vaikka en vielä osaa sanoa mitään kirjan jälkimausta, aion suositella sitä monille.

    Kirja on kirjoitettu saksaksi, mutta Capus on sveitsiläinen. En tiedä, mutta ehkä hänen äidinkielensä on saksa ja ranska sitten isän ja isoisän kieli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkasin äsken utelaisuuttani, Capus kirjoittaa kaiken saksaksi ja on tosi tuottelias.

      t. sama vanha Katja toisella google-tilillään

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Ilmeisesti Capusilta ei kuitenkaan ole suomennettu mitään muuta. No, ehkä tämän kirjan jälkeen suomennetaan.

      Kyllä tätä kirjaa kannattaa suositella kaikille hyvistä lukuromaaneista pitäville.

      Poista
  4. Tämä on alkanut kiinnostaa kovasti, sen verran kovat suositukset ja suitsutukset se on saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirjaa ei ole kuitenkaan ylisuitsutettu. Siinäkin on riskinsä, koska odotukset saattaa nousta liiankin korkealle.

      Poista
  5. Kuulostaa oivalta kesäkirjalta. Mullekin käy usein niin että löydän kiinnostavan kirjan, jota mielestäni en ole juuri blogeissa nähnyt. Arvioon linkkejä etsiessä sitten hämmästyykin niiden määrää. No, useammin kyllä nimenomaan bongaan kirjoja lukulistalle blogeista. Mutta osa jää näkemättä, harmi kyllä, pitäisi laittaa enemmän aikaa niiden lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nimenomaan oiva kesäkirja, mutta varmasti toimii muinakin vuodenaikoina.

      Itse asiassa jo nyt tuntuu, että roikun blogistaniassa välillä ihan liikaa ja silti niin moni kiinnostava kirjoitus jää huomaamatta enkä ehdi kommentoida läheskään niin paljon kuin mieli tekisi.

      Poista
  6. Tämä on kyllä tosiaan oikein sopiva kesäkirjaksi, sellainen sopivan älykäs mutta viihteellinenkin yhtäaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri: älykäs ja viihteellinen. Kevyt olematta pinnallinen, ja surullinenkin olematta synkkä.

      Poista
  7. Äärettömän ranskalainen kirja, kuten on myöhemmin lukemani Uskottunikin. Suloinen suvikirja!

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!