Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen. WSOY 2003. SAPO-sarja. Englanninkielinen alkuteos The Woman in White (1860; ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1908). Suomentanut Hannes Korpi-Anttila. 528 sivua.
Olen jo pitkään halunnut lukea Valkopukuisen naisen. Törmäsin kirjaan ensimmäisen kerran lukiessani muutama vuosi sitten Diane Setterfieldin kirjaa The Thirteenth Tale (Kolmastoista kertomus). Taannoin löysin Saran Kirjat -blogista sellaisen mielenkiintoisen tiedon, että Sarah Waters on lainannut tämän kirjan ideaa Silmänkääntäjään, jota kyllä en vielä ole lukenut (ks. Saran kirjoitus Valkopukuisesta naisesta täältä).
Valkopukuinen nainen on kirjoitettu jo vuonna 1860. Sen kirjoittajaa Wilkie Collinsia pidetään Englannin ensimmäisenä salapoliisikirjailijana ja modernin rikosromaanien edelläkävijänä.
Valkopukuinen nainen on kirjoitettu jo vuonna 1860. Sen kirjoittajaa Wilkie Collinsia pidetään Englannin ensimmäisenä salapoliisikirjailijana ja modernin rikosromaanien edelläkävijänä.
Valkopukuinen nainen on vanhanaikainen luku- ja viihderomaani, mutta sen kerronnalliset ratkaisut ovat ihmeen tuoreita ja moderneja. Kirjan arvoituksellisia, monimutkaisia ja dramaattisia tapahtumia valotetaan useamman kertojan näkökulmasta ja välillä todistuksensa antaa jopa hautakivi.
Kirjan keskeisin kertoja on Walter Hartright, joka sekä aloittaa että päättää kertomuksen. Kertomus alkaa, kun Hartright pestataan Limmeridke Houseen piirustuksenopettajaksi. Matkallaan kartanoon Hartright tapaa salaperäisen valkopukuisen naisen, jonka surullinen kohtalo kietoutuu monin tavoin kirjan muiden henkilöiden elämään.
Walter Hartrightin työhön kartanossa kuuluu ensijaisesti opettaa piirtämistä maalaiskartanon perijättärelle, viehättävälle neiti Laura Fairlielle, johon Hartright (tietenkin) rakastuu. Piirustuksenopettajan tehtäviin kuuluu myös korjailla Lauran sedän, herra Fairlien taideteoksia. Huoneeseensa sulkeutunut, luulosairas ja äärimmäisen itsekäs herra Fairlie on yksi kirjan epämiellyttävimmistä hahmoista, mutta eipä Lauran kihlattu ja sittemmin aviomies sir Percival Glydekaan mikään kovin rakastettava hahmo ole.
Limmeridge Housessa asuvat neiti ja herra Fairlien lisäksi myös rouva Vesley ja Lauran sisarpuoli Marian Halcombe, jonka päiväkirjamerkinnät vievät omalta osaltaan kertomusta eteenpäin. Marian on, päinvastoin kuin sisarpuolensa Laura, vahva, määrätietoinen ja neuvokas nuori nainen. Näiden henkilöiden lisäksi kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Lauran täti madame Fosco ja tämän mies kreivi Fosco, jotka ovat hyvää pataa sir Percival Glyden kanssa syistä, jotka kirjan edetessä vähitellen selviävät.
Valkopukuisessa naisessa on paljon salaisuuksia, petoksia ja juonittelua, mutta myös rakkautta ja ystävyyttä. Kirjan juoni on hyvin punottu ja yllätyksellinen enkä nyt halua paljastaa siitä yhtään tämän enempää.
Vaikka kirja on varsinainen tiiliskivi, niin mielestäni kertomus veti hyvin ja piti vahvasti otteessaan. Toki kieli oli välillä aika kiemuraista, muttei se minua juurikaan haitannut. Oikeastaan ihan yllätyin siitä, miten vahva ja hyvä teos Valkopukuinen nainen on. Melkein Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin veroinen. Siksi ihmettelekin, ettei kirja tietääkseni ole - ainakaan Suomessa - esillä silloin, kun kun puhutaan klassisista rikosromaaneista tai englantilaisen kirjallisuuden klassikoista. Vai olenko ihan väärässä? Onko minulla vain (ollut) suuri aukko sivistyksessä?
Tähdet: ★ ★ ★ ★-
Luin tämän lapsena vanhempieni 'kirjastosta' (kaunis '50 lukulainen kirjahylly) samanaikaisesti kun luin Kotiopettajattaren romaanin, Humisevan harjun ja Syrjästäkatsojan tarinan. En muista tästä muuta kuin vaikuttavuuden. Vaikkakin Humiseva harju oli se syvin kokemus...
VastaaPoistaMinua toisinaan rasittaa, toisinaan ei, vanhoissa rakkaissa lukukokemuksissa tietty tapahtumattomuus, vetkuilu ja kielen kiemuraisuus. Pitää olla tietty oikea 'fiilis' yllä näitä kirjoja varten. Tämän kesän Sininen linna oli kuitenkin aikaan sitoutumaton lukukokemus, joka kantaa kaikkia klassikon merkkejä. Oi, miten olenkaan kirjasta Saralle kiitollinen: Sain suveeni tähtitaivaan!
Minäkin olen tämän Vakopukuisen naisen joskus, vuosikymmeniä sitten, lukenut;)
VastaaPoistaNuo ihmisten nimet ovat ehdottoman tuttuja. Luultavasti olen tämän nähnyt myös elokuvana teeveessä...
Minun mielestäni tämä romaani oli melkoisen kuulu aikanaan, jo 1950-luvulla. Ja klassikko.
Oikein mukava kirjaesittely, Anna Elina;)
Hyvää viikonvaihdetta sinulle, ja kiitos tästä esittelystä<3
Tämä kirja todella tempaisi mukaansa, kun luin sen muutama vuosi sitten. Jännite on rakennettu niin hyytävän taitavasti! Silmänkääntäjää olen yrittänyt lukea, mutta jotenkin jumitan alkuun ja alan lukea kiinnostavampia kirjoja.
VastaaPoistaTämähän vaikuttaa erittäin hyvältä! Ja tässäkin taas yksi maailmankirjallisuuden klassikko, josta ainakin luulisin kuulevani nyt kirjablogien myötä ensimmäistä kertaa. Lisään tämänkin jättimäiselle tbr-listalleni, kiitos Anna Elina hyvästä ja kiinnostusta herättävästä arviosta!
VastaaPoistaKirjan kansikin on muuten todella puoleensavetävä! Kauniit värit ja sommittelu, lisäksi englantilaisissa kartanoissa vain on sitä jotakin...
Collins ei tosiaan taida Suomessa olla kovin tunnettu. Itselleni nimi on tuttu Dorothy L. Sayersin dekkareista, joissa Collinsiin välillä viitataan. Sankaritar Harriet Vane muistaakseni kirjoittaa Collinsista myös tutkielmaa.
VastaaPoistaKirja kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Varsinkin nyt kun olen innostunut Sarah Waterisista, olisi hauskaa lukea tämäkin.
Kuulostaa ihan minun kirjaltani. :)
VastaaPoista(Kerrankin lyhytsanainen pikakommentti Joensuun vieraiden keskeltä.)
Kiitos vinkistä! Olenkin pähkäillyt mihin kartano-kirjaan voisin seuraavaksi tarttua ja pää on lyönyt tyhjää! :)
VastaaPoistaHei, en tiennytkään että tästä on ilmestynyt pokkaripainos. Luin viime kesänä alkuperäispainoksen ja juttu löytyy täältä http://sarankirjat.blogspot.com/search/label/Wilkie%20Collins
VastaaPoistaOlin silloin lukenut myös Kolmannentoista kertomuksen ja Silmänkääntäjän lähekkäin ja kun kummassakin viitattiin kirjaan, niin pitihän se lukea. Pidin kirjasta niin kuin sinäkin ja suosittelen sen lukemista, kun on otollinen aika syventyä. Collins on vähän unohdettu kirjailija täällä Suomessa eikä hänen kirjojaan juuri saa mistään.
Sara-kaimani, saman huomasin juuri kun verkkokirjastosta etsiskelin tätä kirjaa! Asun Tampereella ja jopa tämän kokoisesta kaupungista löytyy kirjastolta yksi vain kappale: sekin pääkirjaston varastosta.
VastaaPoistaTämän haluan minäkin lukea, kerran jo etsiskelinkin kirjaston hyllystä mutta silloin ei ollut paikalla. Nyt täytyi tarkastaa että ei kai kirja ole täälläkin varastossa, mutta hyllyssä se näyttäisi nyt odottelevan! Vähän tekisi mieli käydä hakemassa, mutta olen kyllä vannonut itselleni että nyt kulutan kirjastopinon loppuun ja sitten keskityn pitkästä aikaa kunnolla oman hyllyn tarjontaan. Vaan eipä tuon aikomuksen epäonnistumisessa mitään uutta olisi... :)
VastaaPoistaTämäpä kuulostaa hyvältä! Tässä olisi hyvää brittitunnelmaa Totally British -haasteeseen...
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla, että Valkopukuinen nainen kiinnostaa niin monia! Ja että osa teistä on sen lukenutkin.
VastaaPoistaLeena, minäkin luin nuorena (kylläkin vasta lukioikäisenä) Kotiopettajattaren romaanin, Humisevan harjun ja Syrjästäkatsojan tarinan. Vaikuttavia lukuelämyksiä kaikki. Sinisen linnankin olen joskus lukenut, mutta pitäisi ehdottomasti lukea sekin uudelleen. Aika paljon nuoruuden tärkeitä kirjoja luin neljä vuotta sitten syksyllä, kun olin pitkällä sairauslomalla, mutta paljon jäi vielä lukematta.
Aili-mummo, kiitos! Varmaan Valkopukuinen nainen on joskus ollutkin kuuluisa, mutta omalle sukupolvelleni ja nuoremmille näyttää olevan aika vieras. (Äitini äiti muuten oli kaimasi eli Aili-mummo hänkin. Siirtyi jo tuonilmaisiin pitkän elämän elettyään nelisen vuotta sitten. Oli minulle hyvin rakas ihminen.)
Maria, minäkin yllätyin siitä, miten hyvin kirjan juoni oli rakennettu. Onko Silmänkääntäjä jotenkin vaikea vai etkö vain ole ehtinyt paneutua siihen ajan kanssa?
P.S. Rakastan kirjojen Sara, kiitos! (Teidät Sarat pitää jotenkin erotella... ;-)) Tuntuu aina mukavalta, kun saa herätettyä kanssabloggajien kiinnostuksen. Tämä on kyllä hyvä lisä klassikkoihin. Ei mikään nopealukuinen kirja, kun sivujakin on niin paljon, mutta kannattaa tosiaan lukea.
Liisa, mielenkiintoinen tieto tuokin. Olen Dorothy L. Sayersiakin lukenut joskus, mutta enpä muistanut ollenkaan tuollaista yksityiskohtaa. Hyvä syy siis lukea lisää Sayersia. :-)
Katja, varmaan sinäkin tästä tykkäisit. Ja saa sitä välillä ollakin lyhytsanainen. Minäkin jopa olen joskus, vaikka on se mullekin aika vierasta. ;-)
Sonja, ole hyvä. Tämä onkin hyvä kartanokirja. On kirjassa toinenkin kartano. Se missä Percival Glyde asustelee, mutta jäi mulla mainitsematta.
Sara, luin kirjoituksesi ja yritin sen linkittääkin omaan tekstiini (oli sen aiemman blogisi kirjoitus), muttei tainnut onnistua. Linkitin nyt uudestaan.
Pokkari on aika pienitekstinen ja pienimarginaalinen ja aluksi vähän uumoilin, jaksanko koko kirjaa sen takia lukea. Mutta eipä haitannut, kun kertomus vei mukanaan.
Collinsin kirjoja taitaa tosiaan olla vaikea saada. Itse lainasin Valkopukuisen naisen Joensuun seutukirjastosta, jossa sitä on vain kolme kappaletta (kirjastoja seutukirjastossamme on kuitenkin yhteensä kahdeksan). Toisen Saran huomio siitä, ettei Tampereellakaan ole kuin yksi kirja, kertoo tosiaan siitä ettei Collinsia taideta oikein tunta ja/tai arvostaa.
Satu, mullakin on ihan sama ongelma kirjalainojen kanssa. Uusia ei tohtisi enää oikein lainata, kun entisiäkin on jo vino pino. Ja sitten on vielä ne oman kirjahyllyn monet lukemattomat kirjat!
Luru, tämä käy tosi hyvin TB-haasteeseen.
Anna Elina, Silmänkääntäjä ei ole vaikea vaan ihan perus lukuromaani, mutta minua häiritsee sen lukemisessa pari seikkaa: henkilöiden käyttämä (suomennoksessa) kömpelö puhekieli, tylsä hidastempoisuus (hitaus voi olla myös hyvä ominaisuus, mutta ei juonivetoisessa romaanissa) ja jotenkin epämiellyttävä tunnelma.
VastaaPoistaKaikesta tuosta huolimatta toivon vielä pääseväni kirjaan sisälle, sillä jos siinä on vähääkään samaa viehätystä ja jännitystä kuin Valkopukuisessa naisessa, niin...
Aili on oikeassa: Tämä kirja on ollut varmaaan kuuluisa jo '50 luvulla, sillä luin tämän myöhemmin äitini kirjahyllystä. Ja myöhemmin tätä suositteli minulle eräs ystäväni, joka oli kirjasta aivan huumaantunut ja hänkin luki tämän äitinsä kirjastosta. Tämä on klassikko. Jos saisin tämän kovakantisena, ostaisin. Tämä voisi olla se minun ensi suven 'suvikirjani'.
VastaaPoistaMinulle tämä kirja on ehdoton klassikko, jonka olen lukenut nyt kolmasti. Haluasin kyllä tutustua lyhentämättömäänkin versioon.
VastaaPoistaOnpa mukavaa saada kommentti tällaiseen vanhempaankin tekstiin. :-) Valkopukuisen naisen lukemisesta on jo aikaa mullakin, joten pitäisi varmaan lukea heti tämä uudelleen.
Poista