Satuhaaste: Onnentupa ja Porsas Urhea

 

Esittelen Katjan hienon satuhaasteen tiimoilta kaksi suomalaista satua, jotka molemmat ovat ilmestyneet Kultainen koti -kirjasarjassa. Sarjan saduista valtaosan on kirjoittanut kansanrunoudentutkija Martti Haavio, joka on tullut runoilijana tunnetuksi P. Mustapään nimellä. Esittelemäni sadut, Onnentupa ja Porsas Urhea, ovat Haavion käsialaa ja ne ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuonna 1943.

Kirjahyllystämme löytyy Kultainen koti -sarjan saduista tehty yhteisnide Onnentupa, mutta myös Haavion loruista ja pienistä saduista koostuva, vuonna 1984 ilmestynyt Iloinen lorukirja sekä eläinsaduista koostettu Iloinen eläinkirja, jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1946. Näiden viimeksi mainittujen teosten yhteydessä mainitaan Haavion kehittäneen oman kerrontatapansa kansan kerronnan pohjalta. Osa saduista ja runoista onkin hänen kirjoittamiaan, kun taas osa on suomennoksia ja osa peräisin kansanrunousaarteistosta. En nyt mistään löytänyt tietoa siitä, ovatko Kultainen koti -sarjan sadut Haavion itsensä kirjoittamia, mutta uskoisin, että hän on ne kirjoittanut käyttäen pohjana suomalaisia ja kansainvälisiä satuaihelmia.

Molemmat esittelemäni sadut ovat eläinaiheisia. Onnentuvassa Sika Sippurahäntä pakenee kuninkaan kartanon sikolätistä Onnensaarelle, jonne alkaa rakentaa yksinurkkaista tupaa. Vähin erin rakennusporukka kasvaa, kun Pässi Päkäpää, Jänis Vemmelsääri, Kissa Kirnauskis ja Kukko Kultakannus tulevat vuorollaan auttamaan Sika Sippurahäntää tuvan rakentamisessa. Kun Onnentupa on valmis, Susi Hukkanen saapuu häiritsemään sen asukkaiden rauhaa, mutta yhteistoimin susi saadaan hätistettyä pois samaan tapaan kuin Bremenin soittoniekoissa:

Siellä oli Susi Hukkanen viiden poikansa kanssa, ja ne ovat kovin nälkäisiä. Susi Hukkanen aukaisi Onnentuvan oven, mutta silloin Sika Sippurahäntä iski sitä kärsällänsä vatsaan, Pässi Päkäpää puski sarvillansa otsaan, Kissa Kirnauskis kynsi sen silmät aivan sokeiksi, Jänis Vemmelsääri juoksenteli edestakaisin nurkasta nurkkaan ja Kukko Kultakannus laulaa helähytti uunilta: ”Kukkokiekaa.” Kylläpä suden tuli hätä, ja se juoksi niin kauas kuin pääsi, ja kaikki penikat perässä.

Myös Porsas Urheassa rakennetaan taloa. Nyt asialla ovat Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta. Kun niiden talo on valmis, sinne saapuu pieni ja laiha, mutta mitään pelkäämätön Porsas Urhea. Syötyään itsensä todella lihavaksi, se ajaa tiehensä kukkoa ja kissaa pelottelemaan tulleet Karhu Mesikämmenen ja Susi Hukkasen.

Molempien satujen viehätys perustuu elävään kerrontaan, hauskoihin nimiin ja toistoon. Esimerkiksi Onnentuvassa jokainen uusi tuvan rakentaja kysyy vuorollaan Sika Sippurahännältä samoin sanoin, mitä tämä rakentaa. Vastaus ja muu keskustelu jatkuu aina samalla tavalla.   

Tulee Jänis Vemmelsääri katsomaan, sanoo ”Veliseni, veikkoseni, mitä täällä nikertelette ja nakertelette?” ”Onnentupaa rakennamme asunnoksi itsellemme”, sanovat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää. ”Eihän kaksinurkkaisesta tuvasta tule mitään”, sanoo Jänis Vemmelsääri, ”ottakaa minut toveriksenne, tehdään kolminurkkainen tupa, kun meitä on kolme miestä”. ”Tule pois”, sanoo Sika Sippurahäntä, ja sitten he alkavat rakentaa kolminurkkaista tupaa Onnensaarelle. Hakkaavat, hakkaavat hirsiä, nikertelevät, nakertelevat.

Kun itse olin lapsi, pidin tavattomasti Porsas Urheasta, ja Karhu Mesikämmenen ja Susi Hukkasen pelottelukohtaus oli minusta hauska ja mieleenpainuva.  Omien lastemme ollessa pieniä, kuului Onnen tupa -kokoelma vakiolukemistoomme. Etenkin nämä kaksi satua olivat suosittuja ja minusta oli mukava lukea näitä satuja lapsillemme. Poikamme käytti jossain vaiheessa Onnentuvan ilmaisuja leikeissään (hän esimerkiksi nikerteli ja nakerteli). Minä taas muistin tuolloin samaisen sadun ulkoa ja esitin sen ainakin kerran nukketeatterina lapsille heidän pehmoleluillaan.