Blogini täyttää kolme kuukautta torstaina 30.6. Päätin jo aiemmin, että siinä vaiheessa, kun kolmen kuukauden tai 40 lukijan raja tulee täyteen, järjestän arvonnan. Viime viikolla 40 lukijan rajapyykki ylittyi: nyt lukijoita on jo 42. Olen siitä erittäin iloinen ja kiitollinen!
Bloggaamisesta on tullut minulle rakas harrastus. En oikein tiennyt aloittaessani, mihin ryhdyin. Vuorovaikutteisuus ja kirjablogistien piirissä vallitseva rohkaiseva ja lämmin ilmapiiri on yllättänyt minut positiivisesti. On mukavaa ja palkitsevaa kirjoittaa kirjoista ja omista lukukokemuksista, mutta yhtä mukava on saada ja lukea kommentteja ja osallistua keskusteluihin muissa blogeissa.
Maaliskuussa kuvittelin ja suunnittelin kirjoittavani myös käsitöistä, mutta kevään ja kesän aikana en ole juurikaan koukkuun ja puikkoihin tarttunut, joten blogini on ollut toistaiseksi kirjapainotteinen. Saa nähdä, miten käy syksyllä, jolloin saan yleensä käsityökohtauksen.
 |
| Arvonnan ensimmäinen virallinen valvoja Riku |
Mutta nyt ihkaensimmäiseen arvontaani blogistaniassa. Kuten tiedätte, on kirjahyllyä aika ajoin hyvä päivittää ja järjestää tilaa uusien kirjojen virralle. Teen sitä nyt laittamalla yhteensä yhdeksän kirjaa kiertoon arvonnan palkintoina. Palkintokirjat eivät ole uutuuksia eivätkä myöskään uusia kirjoja, vaan kerran tai kaksi kertaa luettuja, mutta kuitenkin hyväkuntoisia. Yhtä lukuunottamatta ne ovat kovakantisia.
Arvottavat kirjat:
Kristina Carlson: Herra Darwidin puutarhuri. Otava. 2009.
Philippe Claudel: Harmaat sielut. Otava. 2006.
Kajsa Ingermansson: Keltaisten sitruunoiden kahvila. Otava. 2007.
Kate Jacobs: Pieni lankakauppa. Gummerus. 2007.
Tapio Koivukari: Maista, niin muistat. Novelleja. Johnny Kliga. 2008.
Richard Mason: Yhdessä. Gummerus. 2004.
Marjo Niemi: Juostu maa. Teos. 2004.
Ingrid Noll: Rakkaat vainajat. WSOY. 2004.
Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa. Sammakko. 2005. (Pokkari)
Arvon kolme voittajaa, joista kukin saa valita listalta kaksi kirjaa. Ensimmäisen voittoarvan omistaja saa valita kirjat ensimmäisenä, kun taas toinen ja kolmas valitsevat niistä, jotka ovat jääneet jäljelle. Älä tässä vaiheessa ilmoita, minkä tai mitkä kirjat haluaisit. Otan sitten voittajiin yhteyttä arvonnan päätyttyä.
Voit lunastaa arvontaan kolme arpaa. Ensimmäisen arvan saat, kun olet rekisteröitynyt lukijakseni (ks. ovatko tietosi sivupalkissa kohdassa Käyttäjäraati). Kiinnityksen toiseen arpaan saat linkittämällä arvonnan omalle sivullesi ja kolmannen kertomalla jonkin kirjaan ja/tai lukemiseen liittyvän muiston joko lähimenneisyydestästi tai vuosien takaa.
Arvonta päättyy maanantaina 4.7. klo 23.55. Muista mainita, miten monella arvalla olet mukana.
Onnea arvontaan!
 |
| Arvonnan toinen virallinen valvoja Misti |
Ooh, olen aivan hulluna kissa-kirjakuviin. Mitä söpöläisiä!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan tottakai kolmella arvalla.
Kirjallinen muisto: hmm.. Minulle tulee aina sama lapsuusajan vampyyritarina mieleen ja pahoittelen, jos taas kerran toistan itseäni. Luin lapsena paljon Pikku Vampyyri -kirjoja ja meidän koko luokka leikki vampyyrileikkejä välitunnilla. Eräässä leikin tiimellyksessä nousin vanhan kyläkoulumme korkealle kaiteelle ja hyppäsin alas, muka lähteäkseni lentämään. Alhaalla oli kuitenkin tiiliä ja jossain vaiheessa painonvoiman vetäessä itseäni alaspäin, tajusin suojata pääni. Minun käteni kuitenkin murtui Pikku Vampyyri -leikeissä, mutta kirjojen lukeminen loppui vasta iän myötä. :)
Minun ehkä rakkain kirjamuistoni viime ajoilta liittyy viime vuoden suosikkiini Harjukaupungin salakäytäviin. Sain viime vuonna oman kappaleeni postitse omistuskirjoituksen kera ♥
VastaaPoistaJa osallistun kolmella! Ihania kirjoja olisi luvassa!
Ja sinulla on oikein suloiset sekä pätevät Viralliset valvojat ;)
Osallistun arvontaan kahdella arvalla :)
VastaaPoistaLukumuistoista tuli ensimmäisenä mieleen lukuloma ennen ylioppilaskirjoituksia. En millään malttanut keskittyä pitkiksi ajoiksi reaaliaineisiin, vaan luin yhden kappaleen tentteihin ja sitten yhden Nuorten toivekirjaston kirjan, sellaisen siniselkäisen. Onneksi ne kirjoitukset meni kuitenkin ihan kohtuullisesti, mutta pikkuisen meinaa silloin tällöin omatunto kolkuttaa, kun sitä lukulomaa muistelen :)
osallistun kolmella. söpö kissa :) rakkain muistoni on varmaankin se kun olin tavannut mieheni (en silloin tiennyt että hänestä tulee mieheni) ja innosttuimme molemmat tosi paljon Loen supernaiviista ja kikkattelimme siitä juttuja.
VastaaPoistaHei hou! Kolme arpaa täälläkin.
VastaaPoistaKirjallinen muisto...
Päätin ottaa Anne Ricen kirjan mukaan synnytyslaitokselle reilut seitsemän vuotta sitten. Synnärillähän olisi sitten aikaa lukea, kun eihän pieni vauva tee muuta kuin syö ja nukkuu!
Oli kyllä virhe valita niin hyvä kirja. Se oli aivan liian haastava hormoonihöyryiselle päälleni ja näin ollen en muista siitä lukukokemuksesta mitään. Onneksi on Nostalgiahaaste...
Ai niin, unohdin edellisessä kommentissani sanoa, että minä ainakin lukisin mielelläni myös käsityöjuttuja! :)
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana :) Yksi muisto on reilu kahden vuoden takaa kun odotin esikoistani. Luin Mila Teräksen kirjaa Sininen huone, joka kertoo teiniraskaudesta ja tuntui aivan kuin olisin omasta elämästäni lukenut. Ei monen kirjan kohdalla ole noin käynyt :)
VastaaPoistaTämä ei ole niinkään minun muistoni kuin äitini muistelema asia: Olin pienenä/nuorena tosi innokas lukemaan eikä minua kirjan äärestä juurikaan pois saanut. Yhtenä kesänä äitini oli kehoittanut minua viettämään edes hieman aikaa ulkona. Minäpä sitten nappasin jakkaran mukaani ja siirryin ulos lukemaan :-)
VastaaPoistaKahdella mukana (liityin juuri lukijaksi, kun en näköjään vielä ollutkaan).
Kolmella mukana!
VastaaPoistaLukumuistoja miettiessäni huomaan mieleen tulevan pelkästään sellaisia tilanteita, joissa olen lukenut kirjaa jossain epätavallisessa paikassa. Oman lukunurkkani lisäksi luen säännöllisesti mm. työpaikan ruokalassa, mutta näistä kahdesta paikasta ei äkkiseltään tule mieleen yhtään mitään. Sen sijaan pötköttelyn omalla takapihalla toissakesänä muistan oikein hyvin, samoin kuin sen, että luettavana oli Coelhon Alkemisti.
Kolmella arvalla mukana myös minä:)
VastaaPoistaKerronpa vaikka ensimmäisen kirjamuiston lapsuudestani. Isäni luki minulle ja veljelleni iltasatuja usein isosta, sinisestä satukirjasta. Siinä oli monta pikkusatua joista yksi oli minun ja veljeni suuri suosikki. Sadun nimi oli Hurjan ukin jeeppi ja osasimme sen ulkoa veljen kanssa, sana sanalta. Osaisin sen varmaan vieläkin jos lukisin yhden kerran läpi ensin :D
Kolmella arvalla mukana minäkin. Onnea jo 43 lukijasta, se on hieno saavutus ja ei ihmekään kun blogisi on näin mukava. :>
VastaaPoistaLukumuisto.. Näin äkkiseltään tuli mieleen se, kun viimeinen Harry Potter ilmestyi aikanaan englanniksi. Minulla oli käynyt niin hyvä tuuri, että olin koko viikonlopun yksin kotona joten luin kirjan kahdessa päivässä loikoillen pihan riippumatossa omenapuun alla. Se oli hyvä viikonloppu.
Kolmella arvalla mukana! Blogisi on mukava ja uskon, että lukijakunta tuosta vielä kasvaa. :-) Onnittelut siitä!
VastaaPoistaLukumuisto liityy lapsuuteen. Jompi kumpi vanhemmistani luki aina sänkyni vieressä joka ilta iltasatukirjaa saadakseen minut nukahtamaan. Usein kävi niin, että he luulivat minun jo nukahtaneen, kun olin laittanut silmäni kiinni. Lukija lopetti lukemisen ja yritti hipsiä hiljaa huoneestani pois, mutta siinä vaiheessa minä avasin silmäni ja sanoin, että en nuku vielä. Ja sittenhän lukijan piti aloittaa uudelleen iltasadun lukeminen. Vanhempani kertovat, että oli iltoja, jolloin he joutuivat lukemaan useammankin kirjan ennen kuin nukahdin. :-) Olen siis jo lapsesta asti pitänyt erityisen paljon tarinoista ja lukemisesta.
Tulin vain onnittelemaan!! Aloitan kirjahyllyjemme suursiivouksen, joten tällä hetkellä yritän olla hankkimatta lisää kirjoja, jos vaikka voittaisin:)
VastaaPoistaKerron kuitenkin kirjoihin liittyvän jutun kaukaa lapsuudesta. Tästä on aikaa monta kymmentä vuotta, mutta näyttää pysyvän mielessä ikuisesti. Olen aivan pienestä tytöstä alkaen ollut kirjaston vakioasiakas. Kirjat tuntuivat aarteilta jo tuolloin, ollessani 5-6 vuotias. En koskaan taitellut sivuja koirankorville ja palautin aina kirjat ajoissa, mutta mitä koinkaan kerran kirjaa palauttaessani. Kirjastotäti alkaa naama punaisena huutaa räksyttämään minulle, että kirjaa lukiessa ei tarvitse samalla keittää nekkuja!! Pieni tyttökö keittäisi nekkuja? Ja kirja kädessä! Seisoin siinä uskaltamatta sanoa vastaan, mutta tunsin, että tämä oli niin epåoikeudenmukaista kuin vain voi olla. Kirjastossakäyntini ei loppunut kuitenkaan tähän. Kirjojen maailma veti puoleensa niin kiehtovana, että että se voitti pelonsekaiset tunteet tuota virkailijaa kohtaan.
Osallistuisin kolmella, on muuten maailman suloisimmat viralliset valvojat. ;)
VastaaPoistaLapsuudesta tämäkin muisto. Olin aina lpsena mielestäni hidas lukemaan. Kerran, kun olimme äidin kanssa katsoneet jonkin intiaanielokuvan, minulle pystytettiin intiaaniteltta makuuhuoneen nurkkaan sitomalla iso valkoinen lakana yläkaapin kahvaan ja pingottamalla reunat teltan muotoon joidenkin leikkikalujen alle (mm. puinen brion leikkihella). Siellä teltan suojissa sitten oikein innostuin lukemaan ja muistan miten sain luettua yhdessä päivässä kokonaista neljä kirjaa, mikä oli silloin ihan huikeaa! En muista yhtään olivatko muut "kunnon kirjoja", mutta yksi ainakin; Jali ja Suklaatehdas. Sen jälkeen sitten aloinkin pitää itseäni kohtuu nopeana lukijana. :D
Ainiin, ja onnea kolmikuukautiselle, ihanalle blogille!
Kiitos onnittteluista ja muistoista. Palaan niihin vielä myöhemmin. Nyt yritän (!) keskittyä työntekoon.
VastaaPoistaOsallistun kahdella arvalla.
VastaaPoistaMietin, että mitä vastaisin lukukokemuskysymykseen. Erilaisia muistoja pulpahti mieleen, mutta sanotaan tässä vaikka Puhdistuksen lukeminen, joka aiheutti miltei fyysisiä kauhun ja inhon tunteita tietyissä kohtauksissaan. Pidin paljon kirjasta, mutta luulen, etten voi lukea sitä enää uudelleen.
Vau, ihana arvonta ja ihanat valvojat :D Osallistun totta kai kolmella!
VastaaPoistaLukemiseen liittyviä muistoja on paljon, mutta ensimmäisenä tuli mieleeni se, kun olin joskus ehkä tokaluokkalaisena yksin käymässä pienessä sivukirjastossamme ja lainasin ison muovipussin täydeltä kirjoja! Kotimatkalla tapasin pari uutta luokkakaveriani ja käveltiin sitten meille leikkimään. Kirjakassi oli aika raskas raahata mukana :D
Osallistun kahdella, liityinpä juuri lukijoidesi joukkoon!
VastaaPoistaLähiaikojen lukukokemuksista ehdottomasti eniten ajatuksia ja mielipiteitä herättävä on ollut muutama viikko sitten hankittu Ekovuosi Manhattanilla, jossa todellakin paneuduttiin hiilijalanjäljen pienentämiseen. Pidin kirjasta mutta tuli lähes huono omatunto kun en pysty samaan mihin kirjoittaja perheineen pystyi! :)
Nytpä on aikaa vähän paremmin perehtyä arvonta-asioihin ja mukaviin muistoihinne (kysyin niitä ihan kiinnostuksesta ja siksi, että olen aina vain kiinnostunut ihmisten muistoista).
VastaaPoistaHanna, onpa ollut aika kohtalokas leikki. :-) Mutta parasta on, ettei tapahtunut ole kuitenkaan lopettanut rakkautta kirjoihin.
Susa, sinä onnellinen. Mulla ei ole yhtään omistuskirjoituksella varustettua romaania.
Maija, kyllähän kirjoituksiin lukiessa kaipaa välillä myös rentoutumista... Kun olisin itsekin sen aikoinaan tajunnut. Aikataulutin lukemiseni ja pingotin aika lailla. Nykyisin en enää sellaiseen kykenisi. – Kyllä niitä käsityöjuttujakin vielä tulee, kunhan päästään syksyyn...
Anni M. Hauska muisto. Ainakin on kertonut yhteisestä huumorintajusta.
Morre, ei sitä ennen lapsen syntymää tiedä, miten totaalisesti maailma muuttuu. Mullakin oli ekan lapsen synnytyksen aikana mukana tosi paksu kirja (Hiljaa virtaa Don). Lukemattahan se jäi, kun ei mihinkään vaativampaan pystynyt keskittymään.
Milla, joskus kirjat vaan ovat kuin itselle luotuja.
Katri, ihana muisto. Kyllä lapset on kekseliäitä.
Jori, jonkun blogissa (voi, kun muista missä) olikin jokin aika keskustelua lukupaikoista ja niihin liittyvistä muistoista.
VastaaPoistaSanna, lapset oppiikin todella hyvin sadut ja tarinat. Ja aikuinen, joka yrittää sooloilla tai improvisoida lukiessaan, saa kuulla kunniansa...
Linnea, kirjan lukeminen kaikessa rauhassa on ylellisyyttä.
Absolutely white, hauska muisto. Joskus omien lasten kohdalla tuntui, että heille olisi voinut lukea iltaisin vaikka kuinka paljon. Mutta kyllähän se kertoo tarinoiden voimasta.
Clarissa, voi kurjuus ja surkeus, millainen kirjastotäti! Ei tuollaisia saisi olla. Mennä nyt suotta läksyttämään pientä lukijaa. Onneksi et kuitenkaan lopettanut kirjastokäyntejä.
Peikkoneito, onpa sulla ollutkin ihana lukupaikka. Ja mukavaa, kun sen ansiosta hoksasit olevasi ihan riittävän nopea lukija. Ja tärkeintähän on kuitenkin rakkaus kirjoihin eikä se, miten nopeasti tai hitaasti lukee. Lukijat ovat siinäkin suhteessa niin erilaisia, ettei itseään edes kannattaisi muihin verrata.
Jaana, Puhdistus tosiaan on erittäin vahva, eikä mikään helppo kirja. Ymmärrän täysin tuntemuksesi.
Laura, kirjastot ovat lukeville lapsille maailman parhaita paikkoja. Tosin ovat ne sitä aikuisillekin.
~S~, mulla on jatkuvasti huono omatunto, kun ajattelen omaa hiilijalanjälkeäni...
Ihana blogi sinulla, hyvä että päädyin kurkistamaan tänne. Ja voi miten suloiset valvojat! 3 arvalla ollaan mukana.
VastaaPoistaMummini luona olen aina lukenut paljon. Ehkä se on se rauha ja kiireettömyys joka vetää kirjan pariin tavallista enemmän, mutta sieltä siis löytyvät varmasti parhaimmat lukumuistoni.
Muistan eritoten kuinka yksi ilta mummini tuli kurkistamaan ovenraosta olinko jo nukahtanut, ja siinähän minä vielä kirja kädessä makoilin hereillä. Mummi vähän äkäisenä totesi että jos jatkan tuohon tahtiin lukemista, katoan kirjamaailmoihin ihan kokonaan ja mites minut sieltä sitten enää palautetaan takaisin. Siinä menikin sitten loppuyö haaveillessa kirjamaailmoihin pääsystä!
Kahdella arvalla mukana ja tässä yksi muisto: pari vuotta sitten olin menossa kesälomalle yöjunalla ja otin mukaan Puhdistuksen ja ajattelin lukea sitä vähän alusta... Kirja tempasi mukaansa ja luin sen kannesta kanteen ja ehdin kai pari tuntia nukkua ennen kuin juna tuli Rovaniemelle. Toisaalta lukeminen teki pahaa, mutta silti kirja oli luettava. Puhdistus tuli mieleen, koska Jaana siitä kirjoitti. Muitakin toki olisi...
VastaaPoistaUnohdin ihan aiemmin toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi. Eli Katri ja ~S~ sekä Meri, kiva, että löysitte blogiini! Aina niin mukavaa, kun lukijoiden määrä blogissa kasvaa. Se innostaa ja inspiroi!
VastaaPoistaMeri, onpa ihana muisto sullakin. Minäkin muistan aina lukeneeni mummon luona (minunkaan mummo ei sitä oikein aina ymmärtänyt).
Helena, mulle kävi melkein samalla tavalla Puhdistuksen kanssa. Tosin olin silloin kotona. Ajattelin vain aloitella kirjaa rauhallisesti yhtenä yönä, mutta huomaamattani luin kirjaa siltä istumalta puoliväliin. Ihan loppuun en kuitenkaan sitä vielä silloin lukenut. Puhdistus on kyllä vaikuttava, mutta myös rankka kirja.
Osallistun kolmella arvalla mukaan!
VastaaPoistaViime vuosina mieleen on jäänyt muisto eräästä junamatkasta, jolla viereeni istui vanhempi naishenkilö kirjansa kanssa. Luimme kumpikin jonkin aikaa omia kirjojamme, mutta jossain vaiheessa tapahtui se pakollinen, eli molemmat tiedustelimme toistemme kirjan nimeä. Minä luin Markus Nummen Kiinalaista puutarhaa, hän luki Gustav Hägglundin Leijona ja kyyhky -kirjaa. Sen jälkeen lukeminen saikin jäädä lähes koko loppumatkan ajaksi, kun aloimme keskustella kirjoistamme ja kirjallisuudesta ja lukemisesta yleensäkin. Matka sujui nopeasti ja tuntemattoman ihmisen kanssa pystyi keskustelemaan rennosti, kun aihe kiinnosti molempia. :)
Osallistun kolmella. :)
VastaaPoistaMigreenissä, joka tulee vain 2-3 kertaa vuodessa, kommentoin nyt lyhytsanaisemmin kuin tavallisesti (sie tunnet minut ja puheliaisuuteni). Minulle yksi tärkeimmistä kirjamuistoistani liittyy sinänsä populaariin lukuromaaniin, Aikamatkustajan vaimoon. Aloin lukea kirjaa syksyllä 2007 erään ison asian aikana, mutta monista syistä kirja jäi kesken. En kyennyt lukemaan sitä. Sitten lopulta luin kirjan kesällä 2009, jolloin moni asia oli korjaantunut ja kirjakin liittyi tavallaan tähän prosessiin. Hyvästä lukuromaanista tuli minulle "elämää suurempi" teos enkä koskaan unohda niitä elämänvaiheita, jotka kirjan aloittamisen ja lopettamisen väliin mahtui. :)
Zephyr, muistosi on oikein hyvä esimerkki siitä, miten kirjallisuus yhdistää. :-)
VastaaPoistaVoi Katja, kurja kuulla, että sulla on migreeni. Toivottavasti menee pian ohi.
Aikamatkustajan vaimo on multa edelleen lukematta. Huoh. Mulla on vähän samantapainen esimerkki. Nimittäin yksi suomalainen kirja, joka oli kovasti esillä keväällä 2007, jäi multa tuolloin sattuneesta syystä eli oman ison asiani takia lukematta. Vieläkään en kyllä ole sitä kirjaa lukenut. Olen sitä mieltä, että jos kirja tulee liian lähelle ja ahdistaa, on parempi suojella itseään ja jättää kirja kesken.
Awws, mitä kisumirrejä! Kirjapalkinnot kutkuttavat ja täytyyhän sitä kokeilla, suosiiko arpaonni.
VastaaPoistaBlogisi näyttää tutulta, mutta en ole jostain syystä muistanut liittää itseäni lukijaksesi. Nytpä siis olen, ja olen mukana kolmella arvalla. :-)
Mieluisin kirjamuistoni liittyy lapsuuteen aikoihin, jolloin tutustuin ensimmäisiä kertoja kirjastoon. Pääsimme veljeni kanssa sinne aina isänäidin mukana, kun olimme kylässä/ hoidossa. Koskaan ei ollut oloa, että tuonne en halua vaan kirjastokäyntejä odotti aina innosta kutisten. Pääsin myös satutunneille ja kirjossa vietettiin useita tunteja. Luulen, että muistossa on ollut yksi syy, miksi olen lukutoukka, vaikka kukaan muu perheestäni ei ole. Kotona olen aina ollut ainokainen, jolla on kirjahylly. :-D s
Kaisa, tervetuloa! Aika monen paljon lukevan lapsuusmuistot näyttävät liittyvän kirjastoon. Itse olin ala-asteella, kun eka kerran tutustuin kirjaston ihmeelliseen maailmaan (tosin sitä ennen lainasin kirjoja pienestä koulukirjastosta). Rakastuin kirjastoon eikä rakkaus ole kuihtunut. Satutunnit ovat lapsille aikamoinen elämys ja hyvä väylä kirjaston käyttäjäksi (nyt minussa puhuu kirjastoihminen, vaikka en juuri tällä hetkellä kirjastotyötä tee).
VastaaPoistaOsallistun tietenkin kolmella, ihania kirjoja jaossa! Oikein paljon onnea menestyksekkäästä blogitaipaleen alusta - pidän paitsi paneutuneista kirja-arvioista, myös blogisi visuaalisesta ilmeestä, tuo punainen pohja on ihana!
VastaaPoistaLinkitin arvotasi jo pari päivää sitten, mutta nyt ehdin kommentoimaan kun olen keksinyt, minkä kirjamuiston haluan jakaa :). Sain tädiltäni hänen vanhan Pikku naisia -kirjansa yhdeksänvuotiaana ja olin aivan hurmaantunut: tällaisiakin nuortenkirjoja on, Neiti Etsivät ja Viisikot eivät ole parasta mitä on tarjolla :).
Kiitos Maria! On mukava kuulla, että tykkäät blogini visuaalisesta ilmeestä. Välillä olen miettinyt, onkohan vaaleaa tekstiä hankala lukea punaiselta pohjalta. Mutta pidän itse vahvoista väreistä, etenkin oranssista ja punaisesta. Yhdessä tietokirjassani taittaja käytti paljon punaista ja tulos on tyylikäs.
VastaaPoistaLukijaryntäys blogiini on viime päivinä ollut aika hurja. Varmaan arvonnalla on osuutensa asiaan. Hyvältähän se tuntuu, vaikka tekee samalla nöyräksi.
Onpa tätisi ollut viisas, kun on antanut sulle noin hyvän kirjan. Mulle Montgomeryn maailma avautui äitini kautta, kun hän suositteli mulle Annoja. Itsekin suosittelin Annoja ja Runotyttöjä omalle tyttärelleni ja hän on lukenut sarjat useammankin kerran. On aika ihanaa, miten hyvät kirjat siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Kovasti onnea kolmekuiselle, ihanalle blogille! <3 Olet jokaisen lukijasi ansainnut! Ja voi mitä ihania mirrejä, he selvästi paneutuvat virallisen valvojan tehtäviinsä suurella sydämellä. <3 :)
VastaaPoistaArvontaan osallistun kolmella arvalla. Hienoja kirjoja jaossa!
Niin kuin varmasti jokaisella kirjoja rakastavalla, kirjoihin ja lukemiseen liittyviä muistoja on elämän varrelta niin paljon että on ihan vaikeaa valita... Jostain syystä päällimmäisenä mieleeni tulee vähän nolo lapsuusmuisto, taidanpa siis kertoa sen. :)
Ensikosketukseni kirjastoihin sain ekaluokalla, kun pienen kyläkoulumme luokkahuoneen peräseinällä oli valtava kirjahylly, josta aina maanantaisin koulun jälkeen sai lainata opettajalta kirjoja ja lehtiä viikon laina-ajalla. Rakastin kirjoja kovasti jo silloin, ja koulun kirjasto satoine kirjoineen oli minusta, viljatukkaisesta kuusivuotiaasta, kuin maanpäällinen paratiisi. Halusin leikkiä kotonakin kirjastoa, ja kun Pikku Kakkosessa näytettiin miten perunasta (!) saa askarreltua näppärän leimasimen, tein itselleni oitis sellaisen, ja leimasin jokaisen (!!) oman kirjani sisälehdet perunaleimasimella ja voimakkaan sinisellä vesivärillä oman kirjastoni kirjoiksi. Leikissä olin itse kirjastonhoitaja, ja koirani oli älykäs, paljon lukeva asiakkaani joka lainasi aina ison kasan kirjoja. Jälkeenpäin, vähän vanhempana, harmitti että olin pilannut läjän hienoja lastenkirjoja tummansinisellä vesivärillä... :)
Sara, ihanan ihana muisto! Eikä yhtään nolo minun mielestäni. En muuten ole aiemmin kuullut kenenkään leikkineen kirjastonhoitajaa. Hyvä asiakaskin sulla on ollut. ;-)
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistamukavan näköinen sivu sinulla ja paljon luettavaa ja katsottavaa myös.
Olen aivan tuore bloggaaja ja arvonnassa mukana kolmella arvalla, mikäli linkitys onnistui. Muuten kaksi...
Koko kauniin lomapäivän olen lueskellut blogeja ja välillä Merete Mazzarellaa.
Se lukemiseen liittyvä muisto on tuttavani mökiltä. Hänellä oli luontokirjojen lisäksi Hesarin kuukausiliitteet säästettynä monen vuoden ajalta. Mökillä ei ollut sähköä, ei televisiota, mutta patteriradiota kuuntelimme. Menimme nukkumaan, kun päivänvalossa ei nähnyt enää lukea.
VastaaPoistaKattojen yli, kiitos ja tervetuloa! Mitä Mazzarellan kirjaa luet?
VastaaPoistaOnpa mukava muisto sullakin. Joskus kieltämättä olisi hyvä päästä paikkaan, jossa ei ole sähköjä ja muita mukavuuksia.
Menossa on nyt Mazzarellan Matkalla puoleen hintaan, olisiko kolmas kerta. Pidän hänen muistakin kirjoistaan, mutta suosikkini on jostain syystä Kun kesä kääntyy. Tunnistan itsekin sen kohdan kesästä, josta kirja on saanut nimensä.
VastaaPoistaMazzarellan viittauksista eri kirjoihin ja kirjailijoihin sekä useista sitaateista syntyy hyvin nopeasti uusien luettavien kirjojen lista. Mutta mikäpä sen mukavampaa...
Hei! Onpa sinulla ihanat ja söpöt valvojat siellä :)
VastaaPoistaOlisin mukana yhdellä arvalla. Seuraan blogiasi, mutta en ole käyttäjäraatiin liittynyt, en kyllä mihinkään muuhunkaan blogiin, paitsi vahingossa omaani :-o
En oikein ole ymmärtänyt tuon käyttäjäraatin toimintaa... ehkä joku voi valottaa.
Voisin kertoa kirjamuistona vaikka tämän. Lapsena kävin ahkerasti kirjastossa vanhempieni kanssa, ja muistankin sen onnentunteen, mikä liittyi täyteen kassilliseen uusia lainakirjoja. Lapsuuden kirjastoreissuista tulee aina ensimmäiseksi mieleen talvi-illat, pakkanen ja pulkka, miten pääsen istumaan pulkkaan täyden kirjastokassin kanssa, äiti vetää pulkkaa sileäksi hioutuneella kadulla, hänellä on ruskea samettitakki, jota jossakin vaiheessa häpesin, koska mielestäni kenenkään muun äidillä ei ollut sellaista takkia, niin vanhaa ja kulunutta. Olen kuitenkin onnellinen, että äiti on siinä, äiti on ihana takistaan huolimatta, ja pulkassa on uutta luettavaa, en malttaisi millään odottaa, että olemme jo kotona ja että pääsen selailemaan uusia kirjoja. Toisaalta juuri se, että joutuu vielä hetken aikaa odottamaan, on kutkuttavaa ja tuo onnellisen tunteen. Tiedän, että kohta pääsen kirjojen maailmaan.
Kattojen yli, mie oon tykännyt kans Mazzarellasta. Erityisesti Täti ja krokotiili on ollut tärkeä myös tutkimustyöni takia, kun siinä käsitellään hienosti muistamisen kysymyksiä.
VastaaPoistaJonna, en minäkään oikein ymmärrä tuota käyttäjäraatia, mutta olen itse kuitenkin kirjautunut moniin blogeihin lukijaksi, niin tulee sitten niitä seurattua.
Tosi ihana tuo muistosi äidin samettitakkeineen kaikkineen. Minua muuten edelleen kutkuttaa ajatus juuri lainatuista kirjoista kirjastokassissa eli ymmärrän hyvin, miltä sinusta on tuntuny tuo odotus. Yleensä heti kotiin tultuani käyn lainatut kirjat vielä kunnolla läpi, vaikka olen niitä jo silmäillyt kirjastossa. Luen takakannen ja kansiliepeiden tekstit, katselen kantta ja saatan jopa lukea pätkiä kirjasta. Yleensä nimittäin juuri lainatut kirjat menee lukujonoon, jossa on jo aiemmin lainattuja odottamassa lukemista.
Ilmoittaudun kolmella mukaan ihanan blogisi ihanaan arvontaan!
VastaaPoistaLukumuistoja on tuhansia ja monia niistä olen kertonutkin jo blogissani tai muiden blogien kommenttiosioissa. Olin etenkin lapsena tosi kova lukemaan, ja vaikka kaikki muutkin perheemme jäsenet pitivät ja pitävät lukemisesta, erosin muista siinä, että esimerkiksi ulkomaan matkoilla saatoin mieluummin jääd lukemaan hotellihuoneeseen kuin lähteä rannalle tai muihin aktiviteetteihin (eikä tämä ole muuttunut mihinkään).
Erityisesti mieleeni on jäänyt Horsensin kaupunki Tanskassa. Olin 9- tai 10-vuotias, kun olimme roadtripillä perheen kanssa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Kaupungit vaihtuivat lähes päivittäin, ja jossain vaiheessa kyllästyin totaalisesti uusiin paikkakuntiin tutustumiseen. Horsensissa pysähtyessämme ja muiden lähtiessä katsomaan kaupunkia ilmoitinkin, että jään mieluummin ankealle parkkipaikalle autoon lukemaan (en muista mitä, mutta varmasti tuohon aikaan jotakin hevoskirjaa). Sen päivän lomakuvista minä siis puutun, sillä makasin pienen Saabimme takapenkillä, horsensilaisella parkkipaikalla, nenä kirjassa koko muun perheen kaupunkikierroksen ajan. Anteeksi, Horsens! Olet varmasti oikeasti ihan kiva kaupunki. :D
Karoliina, hieno muisto sultakin. Olet kyllä todellinen lukutoukka! :-) Just tuollaisesta itsekin haaveilin lapsena, mutta kun olen maalaistalosta kotoisin, niin jo aika nuorena piti osallistua töihin ja etenkin kesäisin hommia riitti. Mutta ehdin minä onneksi silti lukea silloinkin.
VastaaPoistaHei
VastaaPoistakahdella arvalla kivassa arvonnassa mukana, linkitysarpa jää tienaamatta kun ei ole omaa blogia jonne linkittää. Kirjamuistona voisi kertoa vaikka, että perheessämme oli vuosia traditio että äiti luki Harry Potterit lapsille ääneen. Yleensä uusin Potter ilmestyi sillä lailla, että sitä säästeltiin laskettelureissulle ajomatkan lukemisiksi. Monta monituista vuotta tuli ajeltua tuntureita kohden Potterin säestämänä. Viimeisen parin kirjan kohdalla kaikki lapset olivat jo sen ikäisiä että olisivat voineet itsekin lukea mutta silti koko kirjasarja luettiin ääneen. Oli siinä urakkaa...
Ahle, mukava muisto! Onpa tosiaan ollut lukemista. Kunnioitettava suoritus! Meilläkin lapsuuskodissani isä luki meille sisaruksille Aku Ankkaa, vaikka osasimme jo lukea. Samoin luin omille lapsillekin kirjoja vielä, kun he osasivat lukea.
VastaaPoistaKolmella arvalla mukaan! :)
VastaaPoistaMukava kirjoihin liittyvä muisto on, kun äitini oli ostanut minulle Peppi Pitkätossu -kirjan. Taisin osata jo lukea, mutta äiti luki tuon kirjan silloin kokonaan minulle. Istuttiin lattialla vierekkäin nenä kirjassa. Taisin olla kuusi tai seitsemän vuotias ja äiti saman verran päälle kahdenkymmenen. Se on mieltä lämmittävä muisto.
Marja-Leena, tervetuloa! Aika monet kirjamuistot näyttävät liittyvän lapsuuteen. Ihana ja lämmin tuo sinunkin muistosi.
VastaaPoistaHei
VastaaPoistaMukava arvonta, kahdella arvalla lähden minäkin tavoittelemaan houkuttavia kirjoja. Ensimmäinen oma kirja on minulla jäänyt mieleen; sain lapsena Peppi Pitkätossu -kirjan lahjaksi. Silloin jo tuntui mukavalta saada kirja omaksi, edelleen sama tunne kulkee mukana; kirjalahja sykähdyttää jotenkin aina. Tuntuu, että kirjaa ei voi lahjaksi antaa, ilman että se kertoo jotain sekä saajasta että antajasta.
Kiiu, kyllä lapsuuden kirjalahjat vaan jää mieleen. Ainakin mulla. Ja tosiaan on kiva saada kirjoja lahjaksi edelleen. :-)
VastaaPoistaEhdin osallistua vielä minäkin.. ;) Kirjamuistoja on niin paljon, mutta kerrottakoon nyt vaikka se, kun ostin Patricia Cornwellin dekkarin (ensimmäinen Cornwellini) lentokentältä ennen lähtöä Italiaan. Olin ensimmäisen vuorokauden niin koukussa kirjaan, että meinasi mennä koko Italia ohi, kun luin kirjaa kaikkialla ja olin aivan kauhusta kankeana. Italian Rimini ja elämäni siihen asti pelottavin dekkari yhdistyvät siis muistoissani toisiinsa. Myöhemmin kävin Riminillä uudestaan ja luin aivan toisenlaista kirjaa saadakseni jotenkin lempeämmän muiston tuon ensimmäisen "päälle"...
VastaaPoistaLukijasikin olen, eli kahdella arvalla mukana.
Lumikko, hyvien ja mukaansatempaavien kirjojen kanssa voi käydä just noin. Ehkä ei pitäis ottaa liian koukuttavia kirjoja matkalukemiseksi... ;-)
VastaaPoistaViime tipassa, tai ehkä jo myöhässä, vielä kirja-arvontaan mukaan kahdella arvalla. Lapsuuden kijrojen ahmimisiässä luin kirjan nimeltään "Vanha talo herää". Se kertoo perheestä, joka ostaa talon jota on autioitunut naapuritalojensa tavoin (syystä jota en muista) 20-luvulla. Perhe "valloittaa" taloa itselleen ja tekee mitä ihanampiä löytöjä. Oma kiinnostukseni vanhoihin esineisiin ja historiaan taisi lähteä liikkeelle juuri tästä nimenomaisesta kirjasta. Tekisi mieli lukea se uudelleen, onko se niin taianomainen kuin muistan, mutta en uskalla ettei lumous vain rikkoutuisi..
VastaaPoistaTiiti66, vielä ehtii mukaan. Aikaa on vielä kolme tuntia. ;-)
VastaaPoistaMullakin on joidenkin kirjojen kanssa sama eli en oikein uskalla lukea kaikkia kirjoja, joista lumouduin lapsuudessa tai nuoruudessa.