Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta. Tammi. (Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestynyt 1985. Englanninkielinen alkuteos The Beggar Maid ilmestyi 1977. Suom. Kristiina Rikman.)
Ostin kanadalaisen Alice Munron Kerjäläistytön pokkaripainoksen itselleni reilu vuosi sitten, mutta innostuin lukemaan kirjan vasta ihan äskettäin. Onneksi luin, koska Munro ihastutti tyylillään.
Kerjäläistyttö on romaanimainen kertomuskokoelma, jota luin ennen kaikkea romaanina, sillä kaikissa kertomuksissa keskushenkilöinä ovat, kirjan alaotsikon mukaisesti, Rose ja hänen äitipuolensa Flo. Rosen äiti on kuollut Rosen ollessa ihan pieni. Niinpä hänellä ei ole äidistään mitään muistikuvia. Sen sijaan Rosen varhaiset muistot Flosta ”olivat muistoja tavattomasta pehmeydestä ja tavattomasta kovuudesta”.
Kirja painottuu Roseen ja hänen elämänsä kuvaamiseen. Kuitenkin myös Rosen aikusuuteen sijoittuvissa kertomuksissa Flo on aina jollain tapaa läsnä.
Ensimmäisissä kertomuksissa kuvataan Rosen elämän lähtökohdat. Rose asuu isänsä, äitipuolensa Flon ja velipuolensa kanssa sekatavarakaupan takahuoneessa Ontariossa sijaitsevassa Hanrattyn pikkukaupungissa. Perheen koti on kaupungin köyhässä, läntisessä osassa.
Ensimmäisissä kertomuksissa kuvataan Rosen elämän lähtökohdat. Rose asuu isänsä, äitipuolensa Flon ja velipuolensa kanssa sekatavarakaupan takahuoneessa Ontariossa sijaitsevassa Hanrattyn pikkukaupungissa. Perheen koti on kaupungin köyhässä, läntisessä osassa.
Katukäytävääkin on vain pätkä ja sekin niin halkeillut ja kallellaan, ettei siinä voinut rullaluistella, vaikka Rosen teki hirveästi mieli rullaluistimia. Hän näki usein itsensä pyyhältämässä katua pitkin vekkihameessa, eloisana ja muodikkaana. Katuvaloja oli yksi kappale: yksi tinakukka. Ja siihen nykyajan mukavuudet loppuivatkin, ja sitten oli vain kuraista maantietä ja rämettä, tunkiomaisia etupihoja ja omituisen näköisiä taloja.Talojen omituisuus johtui yrityksistä estää niitä luhistumasta täysin. Joitakin taloja ei ole edes yritetty kohentaa.
Yksi kirjan hienoimmista kertomuksista on ”Kerjäläistyttö”, jossa kerrotaan Rosen opiskeluajasta ja kuvataan Rosen ja yläluokkaisen Patrickin suhteen vaiheet. Kertomuksessa aivan kuin alleviivataan nuorten erilaisia lähtökohtia, kun kerrotaan nuorten vierailuista kummankin vanhempien luona. Eri sosiaaliluokkiin kuuluvien ja muutenkin hyvin erilaisten nuorten suhde johtaa Rosen epäilyksistä huolimatta avioliittoon ja myöhemmin, monien raastavien välirikkojen jälkeen, avioeroon.
Avioeronsa jälkeen Rose alkaa luoda omaa uraansa ja menestyy televisiotähtenä ja näyttelijänä. Huolimatta menestymisestään Rose on tietyllä tavalla sielultaan kerjäläistyttö. Hän suhtautuu niin toisiin ihmisiin kuin maailmaankin uhmakkaasti, mutta myös alemmuudentunteisesti.
Pidin Kerjäläistytöstä monesta syystä. Mielestäni kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia ja elävästi kuvattuja. Munro kuvaa hyvin lähtökohtien merkitystä ihmisen elämälle ja elämän aikana tehdyille ratkaisuille. Kirjassa myös analysoidaan hienosti ihmissuhteiden monimutkaisuutta, on sitten kyse tytär- ja äitipuolen tai naisen ja miehen suhteesta.
Tähdet: ★ ★ ★ ★
Kiitos tästä; minulla on suunnitelmissa lukea lisää Munroa lähiaikoina ja nyt tuntuu, että Kerjäläistyttöä voisi olla seuraava Munro, johon tartun!
VastaaPoistaVuoroin vieraissa.. ;) Hassu sattuma, että kommentoin aikaisemmin tänään Sinisen linnan kirjaston novellipostaukseen, kuinka en oikeastaan ole novellien ystävä, mutta haluaisin lukea Munroa, koska niin moni häntä on kehunut -nimenomaan tätä Kerjäläistyttöä. Tämä voisi sikälikin sopia minulle ("novellivastaisuudestani" huolimatta), että on siis kertomasi perusteella aika romaanimainen kertomuskokoelma.
VastaaPoistaSait minut muuten kiinnostumaan myös Ishiguron Yösoitoista, vaikka en siihen postaukseen mitään tainnut hihkaistakaan :)
Kiitos kommenteista Pienen mökin emäntä ja Lumikko! Pitääkin käydä katsomassa se Lumikon kommentti emännän sivuilta. :-)
VastaaPoistaMie kyllä ihmettelen suuresti, miksi en ole aiemmin Munroa lukenut, koska pidän kuitenkin todella paljon pohjoisamerikkalaisista naiskirjailijoista (mm. Shieldistä, Atwoodista, Phillipsistä, Oatesista ja mitä muita niitä onkaan). Mulla on itse asiassa jo yksi Munro odottamassa (Liian paljon onnea). Olen vain hamstrannut niin paljon kirjoja kirjastosta, etten oikein tiedä, miten ehdin kaikki ne kirjat lukea, jotka odottavat lukijaansa. Mutta kaiketi se, että lukemista on liikaakin, on ihan positiivinen ongelma.
Ishiguro oli hänkin mulle uusi löytö ja Yösoittoja erittäin positiivinen yllätys. Minäkään en aiemmin ole novelleista välittänyt, mutta olen oppinut niitä lukemaan ja niistäkin pitämään. Tämä Kerjäläistyttö on sikäli erikoinen novellikokoelma, että se pitää lukea kokonaan, jotta yksittäiset novellit avautuvat (tai niin ainakin kuvittelen).
Mie pidän kauhean paljon Munrosta, vaikka olen lukenut hältä vain yhden teoksen. Kerjäläistytön ostin myös itselleni pokkarialesta. Luimme Pienen mökin emännän kanssa vähän aikaa sitten Daniel Kehlmannin Maineen ja siinä hämäsi tuo romaanimainen kertomuskokoelma, sillä luimme niitä vahvasti novellikokoelmana, vaikka se ei sitä olet. Onneksi tätä voi lukea ihan luvan kanssa novellikokoelmana, sillä novelleistaanhan Munro tunnetaan. :)
VastaaPoistaMinä myös kommentoin Sinisen linnan kirjaston postaukseen, että novellit tuntuvat vierailta, enkä ole niitä paljon lukenut. Tätäkin kirjaa hiplasin juuri kirjakaupassa, mutta sinne se jäi kuitenkin "novellimaisuutensa" takia. Oli vielä alessakin! Pitää ehkä harkita uudelleen, arviosi sai mielenkiinnon heräämään ja haluaisin tutustua myös Munroon, joka toistaiseksi on täysin vieras.
VastaaPoistaMietin näitä teidän kommenttejanne lukiessani, miten kirjan määritteleminen novellikokoelmaksi tai romaanimaiseksi kertomuskokoelmaksi vaikuttaa lukemiseen.
VastaaPoistaKysymys on mielenkiintoinen enkä ainakaan itse juuri nyt osaa siihen vastata. Osaatteko te?
Ehdottomasti suosittelen Jaanalle Kerjäläistytön lukemista. Vaikka Munro onkin novellikirjailija, niin tätä kirjaa tosiaan voi ihan hyvin lukea romaanina. Kunkin novellin tai kertomuksen (miten niitä nyt haluaakin nimittää) tapahtumat nivoutuvat hyvin kokonaisuuteen. Oikeastaan kussakin novellissa Rosen elämää valaistaan ja katsotaan hiukan eri näkökulmista.
Minä osaan nyt omalta osaltani vastata tuohon Anna Elinan kysymykseen: Jos olisin tiennyt, että Kehlmannin Maine on romaani, olisin lukenut kertomuksen järjestyksessä :). Ei kyllä haitannut lukukokemusta tuo "väärä" järjestys, mutta romaanimaisuus olisi varmaan hahmottunut paremmin alusta loppuun lukien.
VastaaPoistaKerjäläistyttö on aivan ihana kirja! Se on myös ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa lukemani Munro, mutta odotan tosi kovasti seuraavia.
VastaaPoistaMinä luin Munron Kerjäläistytön vähän aikaa sitten ja pidin myös kovasti siitä. Olen aiemmin yrittänyt aloittaa jotain toista Munroa, mutta se jäi silloin kesken. Pitäisi varmaan kokeilla nyt jotain toista kirjaa, että tietäisi pidänkö Munrosta todella.
VastaaPoista