Polte eli nobelistin seikkailut aurinkoenergian parissa

Ian McEwan: Polte. Otava. 2010. (Englanninkielinen alkuteos Solar. Suomentaja Juhani Lindholm.)

Hän kuului siihen mieslajiin – hieman vaatimattoman näköiseen, usein kaljuun, lyhyeen, lihavaan, fiksuun – johon tietyn tyyppiset kauniit naiset tuntevat selittämätöntä vetoa. Tai ainakin hän itse uskoi niin, ja koska hän ajatteli niin, niin myös näytti olevan. Sekin auttoi, että jotkut naiset pitivät häntä nerona, joka oli pelastamisen tarpeessa. 

Näin Ian McEwan esittelee kirjan Polte päähenkilön, Michael Beardin, Nobel-palkitun fyysikon. Kirjan alussa Beard on eroamassa viidennestä vaimostaan. Kun aiemmissa liitoissa Beard on ollut pettäjä ja muutenkin hankala puoliso ja huono isäkandidaatti, niin nyt vaimo onkin aloittanut avioliiton ulkopuolisen suhteen, ja vieläpä avoimesti. Beard on ahdistunut ja ennen kaikkea pakkomielteisen rakastunut vaimoonsa, joka vähät välittää Beardista.

Tutkimusmaailmassa Michael Beard on edelleen arvostettu. Hänellä on kunniavirka Genevessä, lukuisia kunniaprofessuureja  ja erilaisia luottamustoimia. Hän pitää yleistajuisia esitelmiä ja luennoi sekä auttaa nuoria tutkijoita urallaan, mutta myös osallistuu tiedepolitiikkaan ja virantäyttöprosesseihin  sekä hankkii rahoitusta erilaisiin projekteihin. Kuitenkin suhdetta tutkimustyöhön ja yleensä tekemisiin määrittää innottomuus: 

Ehkä se riittikin, ehkä hän oli yhden loisteliaan nuoruuden kesän aikana saavuttanut kaiken mahdollisen. Yksi asia oli joka tapauksessa varma: oli kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun hän oli viimeksi istunut kaikessa rauhassa monta tuntia yhteen menoon kynä ja paperia edessään ja ajatellut, sommitellut omaperäistä hypoteesia, leikitellyt sillä, jahdannut sitä, vokotellut sitä heräämään henkiin. Sellaiseen  ei vain koskaan tullut tilaisuutta – tai ei, huono tekosyy. Hänestä ei vain ollut siihen, tahto ja kipinä puuttuivat. Ei ollut uusia ideoita.

Beard suhtautuu ilmastonmuutokseen ja sitä koskeviin kauhuskenaarioihin aika välinpitämättömästi. Mutta koska hän oli ”aina kärppänä väijymässä julkisia tehtäviä, joihin sisältyi apuraha” tuli hän lähteneeksi mukaan hankkeeseen, jonka aikana perustetaan Keskus estämään ilmastonmuutosta. Beard valitaan tämän perustutkimusta tekevän keskuksen päälliköksi.

Nämä ovat romaanin lähtökohdat, joista tarina lähtee kehittymään ja etenemään varsin vauhdikkaasti – ellei oteta huomioon sitä, että välillä juututaan vähän liian pitkiksi ajoiksi selittämään fysiikan ja etenkin kvanttimekaniikan hienouksia. Itse asiassa se onkin ainoa seikka, mistä tätä muuten niin mainiota kirjaa voi kritisoida. Muutenhan kerronta on taattua McEwania, hyvin etenevää ja tarkkanäköistä, mutta myös satiirista ja hauskaa.

En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta sen verran on pakko kertoa, että kirjassa tapahtuu yksi onnettomuus, joka muuttaa ratkaisevasti Beardin elämän ja saa hänet taas innostumaan tutkimustyöstä, mutta myös ilmastonmuutoksesta. Onnettomuutta ennen Beard tekee retken pohjoisnavalle tai oikeammin Huippuvuorten lähistölle. Tämä ”tutkimusmatka ” samoin kuin myöhemmin kuvatut muutkin päähenkilön matkat on kuvattu  paikoin ratkiriemukkaan hauskasti, unohtamatta surullisiakaan sävyjä.   

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ajoittuu vuoteen 2000, toinen vuoteen 2005 ja kolmas vuoteen 2009. Edellä esitetyt tapahtumat sijoittuvat kirjan ensimmäiseen osaan, kun taas kahdessa muussa osassa lukijalle kerrotaan Beardin elämästä avioeron jälkeen ja tutkimustyön etenemisestä sekä valmistaudutaan lupaavan tutkimuksen esittelyyn ja läpimurtoon. Kirja ei kuitenkaan etene selkeän kronologisesti, sillä välillä ajassa mennään taaksepäin, muun muassa, kun kuvataan Beardin lapsuutta ja ensimmäistä avioliittoa. Takaumat on sijoitettu hyvin eivätkä ne millään tavoin häiritse tarinan etenemistä.

Polte on ajankohtainen ilmastonmuutokseen liittyvine pohdintoineen. Lisäksi se on kiinnostava akateemisen maailman kuvauksena, ja kertoohan se myös oivaltavasti menestyneen, mutta sitoutumista pelkäävän eikä kovin miellyttävän ihmisen mielen liikkeistä ja motiiveista. Kirjasta saisi taatusti irti paljon enemmän, mutta koska varon paljastamasta liikaa, en halua analysoida nyt kirjaa tämän enempää.

Myönnän suhtautuneeni tähän McEwanin kirjaan epäillen, koska en ymmärrä juuri mitään fysiikasta. Ja vaikka kritisoinkin kirjaa fysiikkaan liittyvistä pohdinnoista, ne häiritsivät minua kuitenkin ihmeen vähän. Vahva tarinan imu yhdistettynä hyvään kertojantaitoon tekivät tästä lähes 400-sivuisesta kirjasta hyvän lukukokemuksen. 

Suosittelen Poltetta kaikille McEwanin ystäville. Sen sijaan hänen tuotantoonsa tutustumista ei välttämättä kannata aloittaa tästä kirjasta.

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Sanna,  Jori , Kuutar, Naakku, Leena Lumi ja  Erja.

Tähdet:  ★ ★ ★ ★ -