maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian Finlandia 2013



On taas aika antaa äänet parhaille viime vuonna ilmestyneille kirjoille. Tällä kertaa kirjabloggaajien kirjaäänestyksessä on peräti neljä kategoriaa. Äänensä voi antaa kotimaisen ja käännöskirjallisuuden lisäksi myös parhaille viime vuonna ilmestyneille lasten ja nuorten kirjoille kuten myös parhaalle tietokirjallisuudelle. (Kilpailusta on kirjoitettu enemmän täällä.)

Osallistun itse ainoastaan yhteen kategoriaan eli äänestän Blogistanian Finlandia -kisassa. Syynä on yksinkertaisesti se, etten ole ehtinyt postaamaan juurikaan vuonna 2013 ilmestyneestä käännöskirjallisuudesta enkä ole lukenut uusia tieto- tai lasten ja nuorten kirjoja.

Vuonna 2013 ilmestyi paljon hyvää kotimaista kirjallisuutta. Luin toki muitakin hienoja kotimaisia kirjoja kuin nämä kaksi, joille ääneni annan. Koska en ole arvioinut kaikkia upeita uutuuksia, muodostui äänten antaminen tällä kertaa loppujen lopuksi aika helpoksi. Tiesin jo nimittäin siinä vaiheessa, kun kirjat luin, että nämä tulevat olemaan Blogistanian Finlandia -listallani.

Ääneni menevät seuraaville upeille kirjoille:

1. sija (3 pistettä):
Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni

2. sija (2 pistettä):
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Blogistanian Finlandia -kilpailun äänet julkaistaan Sallan lukupäiväkirjassa huomenna tiistaina 28.1. klo 10. Nyt sitten vain jännitetään, mikä kotimainen kirja voittaa tänä vuonna!

28 kommenttia:

  1. Jee, meillä on sama "kahden pisteen kirja", Kirkkaat päivä ja ilta. Aion ehdottomasti lukea Variksen kirjan ja uskon että tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että Nousiaisen kirja päätyi sinunkin listallesi. Ja Variksen novellikokoelmaa suosittelen erittäin lämpimästi!

      Poista
  2. Että tuntisin eläväni löytyy lukulistalta ja täytyykin kyllä lukea. Omat ääneni menivät Westölle ja Rasi-Koskiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Westö olisi ollut minunkin listallani, JOS olisin ollut ahkerampi ja saanut siitä postattua. Mutta ajattelin, että se saa ääniä joka tapauksessa....

      Poista
  3. Kirkkaat päivät ja ilta, sitä on ehdotettu meille lukupiirikirjaksi, samoin kuin Arjan mainitsemaa Introverttien manifestia. Hain juuri kirjat lainaan, kiva päästä tutustumaan niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Kirkkaat päivä ja ilta lukupiirin kirjana pari viikkoa sitten. Herätti hyvin keskustelua.

      Poista
  4. Ihana, kun Varis sai äänesi. Se on upea kirja ja olisin äänestänyt sitä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Variksen novellikokoelma on kerta kaikkisen upea. Pikaisella silmäyksellä näyttää, ettei se ole ääniä saanut, mikä tietty harmittaa Varis-fania.

      Poista
  5. Hei, sinulle on haaste blogissani. Vastaamisella ei ole kiire, eikä pakollista.

    Palaan postauksiisi paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista
  6. Oli, hienoa että Kirkkaat päivä ja ilta löytyy sinunkin listaltasi. Se on niin kaunis kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiaisen kirjalle onkin tullut ihan mukavasti ääniä. Ainakin siltä näyttää pikaisella silmäyksellä. Minuun se teki suuren vaikutuksen.

      Poista
  7. Olen tykännyt Variksen teksteistä, tätä uusinta en ole lukenut. Vielä! Nousiaisen kirjasta pidin myös kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Variksen hienoa novellikokoelmaa!

      Poista
  8. Anna, näitä en olekaan lukenut, mutta Tuula-Liina Varis on kiinnostanut jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, lue ihmeessä. Mulla on sellainen tuntuma, että voisit tykätä molemmista kirjoista.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Paula, mullakin on vaikka miten monta sellaista kiinnostavaa kirjaa lukematta, jotka olivat blogikollegoiden listoilla. Ei voi mitään, kaikkea ei vain millään ehdi lukemaan.

      Poista
  10. Minulla myös kumpikin lukematta, mutta Variksen kirjan aion lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Variksen novellikokoelma onkin niin hyvä, että se kannattaa lukea.

      Poista
  11. Sain Variksen kirjan lainaan ystävältäni ja uskoisin, että pidän kirjasta. Olen ainakin pitänyt aiemmista lukemistani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä maku ystävällä. :)

      Poista
    2. Katja, uskon, että tulet pitämään tästäkin Variksen kirjasta.

      Poista
  12. Molemmat ehdokkaasi ovat aivan vieraita kirjailijoita minulle, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta. Voi kun ehtisi lukea kaiken mitä haluaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Kirjoja on niin paljon, ettei kaikkea millään ehdi lukea.

      Poista
  13. Nousiaista olen pitkään yrittänyt metsästää kirjastosta, mutta se on aina lainassa. ;-) Se kuulostaa siltä, että tykkäisin. Varis ei ole ollut vielä lukulistalla, mutta ehkä kannattaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut samaa meillä päin eli että Nousiaista on ollut vaikea saada lainaan. Mutta sehän kertoo siitä, että kirja on suosittu. Tuula-Liina Varis on yksi suosikkikirjailijoistani, ja hänen tuotantoonsa kyllä kannattaa tutustua.

      Poista
  14. Kirkkaat päivä ja ilta on hieno, kaunis ja herkkä! Se on pisteensä ansainnut! Variksen kirjan aion lukea heti, kun saan sen käsiini. Se on aiheeltaan ja idealtaan mielenkiintoinen.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!