keskiviikko 24. elokuuta 2011

Liian paljon onnea


Alice Munro: Liian paljon onnea. Tammi. 2010. Englanninkielinen alkuteos Too Much Happiness (2009). Suomentanut Kristiina Rikman. 366 sivua. Kansi: Markko Taina.


Luettuani aiemmin tänä vuonna Alice Munron Kerjäläistytön, päätin tutustua tarkemmin tämän kanadalaisen kirjailijan tuotantoon. Pääasiassa novelleja kirjoittavan Munron tuotanto käsittää yksitoista novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Hänen tuotannostaan on suomennettu yhteensä kahdeksan teosta.

Liian paljon onnea koostuu kymmenestä novellista. Yhteistä novelleille on se, että niissä käsitellään koko elämän muuttaneita hetkiä. Henkilöhahmot ovat kohdanneet tai kohtaavat elämässään jonkin pienemmän tai suuremman tragedian tai ovat olleet todistamassa rikosta tai onnettomuutta. Munro ei keskity juurikaan itse tapahtumaan, vaan sen seurauksiin ja siitä selviytymiseen.

Munro tarkastelee muun muassa, miten murhattujen lasten äiti jatkaa elämäänsä murhenäytelmän jälkeen tai miten yksin asuva, sairas nainen pelastautuu uhkaavasta tilanteesta oman neuvokkuutensa ansiosta. Munro käsittelee myös äidin kipeitä tunteita ongelmaisen lapsensa kanssa, mutta myös lasten ja aikuisten julmuutta ja kavaluutta. Kaiken kaikkiaan Munro pohtii novelleissaan oivaltavasti kysymyksiä syyllisyydestä, katkeruudesta, unohtamisesta ja anteeksiannosta.  

Novelleista kiinnostavin aiheeltaan on kirjan päättävä niminovelli. Siinä tarkastellaan 1800-luvulla eläneen tiedenaisen, Sofia Kovalevskajan matkaa rakastajansa luota Ranskasta Tukholmaan, jossa tämä työskentelee matematiikan professorina. Novellin tekee mielenkiintoiseksi ennen kaikkea se, että siinä kuvataan poikkeuksellisen lahjakkaan naisen elämää aikana, jolloin naiselle ei juurikaan ollut tilaa tiedemaailmassa.

Munron novellit ovat mielestäni koskettavia ja puhuttelevia. Hänen tapaansa kirjoittaa on sanottu eleettömäksi ja hänen kertomuksiaan oivaltaviksi. Munro kuvaakin henkilöhahmojensa ajatuksia ja tunteita välillä hyvinkin säästeliäästi. Pidän siitä, ettei Munro kerro liikaa, vaan upottaa kertomuksiinsa pieniä ja hienovaraisia johtolankoja, joiden avulla lukija saa itse päätellä tapahtumien kulun.  Tai sitten hän aloittaa kertomuksensa näennäisesti tavallisesta, arkisesta tilanteesta ja vasta kertomuksen edetessä keskeiset, joskus hyvinkin traagiset, tapahtumat ja henkilöhahmojen tuntemukset vähitellen kiertyvät auki.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Hanna, Susa, Kuutar ja Kirjapeto.

Tähdet: ★ ★ ★ ★ 


13 kommenttia:

  1. Vaikuttaa siltä että menee lukulistalleni.

    VastaaPoista
  2. Sie olet ainoa, jonka muistan nostaneen niminovellin kiinnostavimmaksi kokoelmassa. Mie en tarkkaan enää edes muista sitä, mutta itse taisin pitää heikoimpien joukossa olevana.

    "Pidän siitä, ettei Munro kerro liikaa, vaan upottaa kertomuksiinsa pieniä ja hienovaraisia johtolankoja, joiden avulla lukija saa itse päätellä tapahtumien kulun."
    Niin hyvin sanottu. :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli minun ensimmäinen käännösnovellikokoelma ja pidin tästä. Nyt odottaisikin toinen Munron novellikokoelma ja hyllyssä ;)

    VastaaPoista
  4. Minä en ole vieläkään päässyt Munroon sisälle. Italian aikoina ostin kokoelman Open Secrets, mutta en jotenkin saanut novelleista irti sitä, mitä hain. Nyt Kerjäläistyttö odottaa hyllyssäni ja olen ihan varma, että Munro on "minun kirjailijani", kunhan ensin vaan alan lukea. :)

    VastaaPoista
  5. Minä en ole vielä lukenut yhtään Munroa, ehkä tästä olisi hyvä aloittaa? Kirjan kansi on ainakin upea!:)

    VastaaPoista
  6. Munro kuulostaa kiinnostavalta kirjailijalta, minulla vain on suuri kynnys lukea novelleja. Oikeastaan luen vain Stephen Kingin novelleja, koska haluan lukea koko hänen (suomennetun) tuotannon. Rakastan pitkiä, hyvin kirjoitettuja romaaneja. Usein novellit saavat vain ärsyyntymään: hyvät novellit loppuvat liian aikaisin ja huonot, no, ne ovat vain huonoja...

    VastaaPoista
  7. Odotan kovasti, että ehdin lukea tämän - kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
  8. Tämä kirja jäi jotenkin todella syvälle minun mieleeni: olen huomannut, että välähdyksiä kirjan tarinoista nousee usein aivan odottamatta mieleeni.

    Ja vaikka aiheet olivat aika synkkiä, kirjasta jäi kuitenkin jotenkin levollinen jälkimaku.

    VastaaPoista
  9. Taika, kannattaa kyllä laittaa lukulistalle.

    Hanna, kiitos! Se niminovelli ei kyllä kerronnallisesti ollutkaan paras, mutta aihe kiehtoi ja kiinosti (olisi pitänyt vielä painokaammin sanoa tuo asia). Eroaa aika lailla muista kokoelman novelleista.

    Susa, Munro on kyllä parhaita novellisteja, joita tiedän.

    Katja, ei kaikkiin kirjoihin vain pääse sisälle, vaikka miten haluaisi. Eikä Munro minustakaan ole niin huikea kuin vaikkapa Shields ja siitä syystä sai "vain" neljä tähteä. Minä tykkäsin kyllä Kerjäläistytöstä, kun taas siskoni mielestä se ei ollut niin hyvä kuin novellikokoelma Viha, rakkaus, ystävyys (jota en vielä itse ole lukenut).

    Sanna, totta, kansi on hieno. Ja kyllä tämä varmasti on ihan hyvä aloitus Munron maailmaan.

    Villasukka kirjahyllyssä, novellien lukeminen vaatii oman vireensä. Minäkin pidän ehdottomasti enemmän romaaneista, mutta olen oppinut lukemaan novelleja. Lintusen novellikokoelman postauksessa pohdin just tuota, miten tarina tuntuu loppuvan jotenkin kesken. Näiden Munron novellien kanssa ei muuten tullut samaa fiilistä.

    Maria, kiitos!

    Liisa, huomasin muuten ihan saman. Ainakin Onka-loita, jossa päähenkilönä on Kent ja hänen äitinsä, kummitteli mielessäni pitkään.

    VastaaPoista
  10. Minä olen lukenut tästä vasta ensimmäisen novellin, mutta se oli loistava (niin kuin Kerjäläistyttö). Munroa verrataan usein Carol Shieldsiin ja Anne Tyleriin, mutta vähäisen Munro-kokemukseni perusteella hän kirjoittaa kuitenkin aika paljon rankemmin ja/tai rankemmista aiheista. On hänessä toki paljon samaakin em. kirjailijoiden kanssa, mutta silti. Ihana Munro!

    VastaaPoista
  11. Totta Karoliina. Munron ote on erilainen kuin Tylerin ja Shieldsin. Oiskohan niin, ettei hänen henkilöhahmoihinsa ole niin helppo samaistua (ainakin Kerjäläistytön päähenkilön kohdalla olen tällaiseen mielipiteeseen törmännyt). Mielestäni kuitenkaan se, ettei henkilöhahmo ole miellyttävä tai häneen ei voi samaistua, ei tee kirjaa/kertomusta huonoksi. Vaikka pidän enemmän, ainakin toistaiseksi, Tyleristä ja Shieldsistä, niin kaikki nämä kirjailijat ovat aivan upeita kirjoittajia. Ehkä Munrolla ei ole niin paljon "kannattajia" siksi, että hän kirjoittaa novelleja?

    VastaaPoista
  12. Varmasti se, että Munro kirjoittaa vain novelleja, on saanut monet jättämään hänet pois lukulistoilta. Ja tosiaan Munron henkilöhahmot ovat vähemmän herttaisia ja samastuttavia kuin Shieldsilla ja Tylerilla. Heillähän on tosiaan lähinnä sitä keski- ja yläluokkaista porukkaa kirjoissaan, kun taas Munrolla on varmasti lukijoitaan työväenluokkaisempia henkilöitä. Ovathan S ja T:kin piikittelevän ironisia, mutta silti herttaisempia kuin Munro.

    VastaaPoista
  13. Minä en syty Munrolle vaikka kuinka olen yrittänyt. Meidän suhde ei ota tulta.

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!