Joel Haahtela: Traumbach. Pienoisromaani. Otava. 2012. 112 sivua.
Tähdet: ★ ★ ★ ★
Minun on heti alkuun kerrottava, ettei Haahtelan kirjoista kirjoittaminen ole helppoa, koska juuri tämä kirjailija on saanut niin paljon suitsutusta kirjablogeissa (ei kuitenkaan kaikissa), että jo ennen kirjan avaamista on virittäytynyt lukijana jollekin ihan erityiselle taajuudelle. Yhtäältä odotukset ovat todella korkealla, niin toisaalta tekisi kovasti mieli olla eri mieltä toisten kanssa ja löytää jotain kritisoitavaa. Vastarannankiiski minussa nostaakin päätään aina silloin, kun jotakin kirjailijaa kovasti kehutaan (näin kävi esim. Oksasen Puhdistuksen kanssa, mutta kun aloitin kirjan, niin pakko oli vain myöntää, että on kyse todella hienosta kirjasta).
Kirjoittamisen vaikeus johtuu erityisesti tämän kirjan kohdalla kirjan haasteellisuudesta ja arvoituksellisuudesta. Olen käännellyt ja väännellyt Traumbachia mielessäni vaikka mihin suuntaan enkä vieläkään oikein tiedä, mitä mieltä kirjasta olen.
Kirjan alussa nuori mies, nimeltään Jochen, saapuu hitaalla junalla saksalaiseen kaupunkiin. Hänellä on yhdessä povitaskussa Frankfurter Allgemeinen reportterin käyntikortti ja toisessa sinikantinen muistikirja. Jochenin tehtävänä on etsiä käsiinsä herra Traumbach, haastatella tätä ja kirjoittaa haastattelun pohjalta eloisa kuvaus.
Vaikka Jochenilla onkin tehtävä, niin hänellä on on yllin kyllin aikaa tehtävän suorittamiseen. Hän nauttiikin olostaan ja paikan väliaikaisuudesta. Kuuntelee ja katselee kesää ja tuulta, tarkkailee nuorta lastenrattaita työntelevää äitiä, ajelee raitiovaunulla, kuljeskelee hitaasti hahmottuvassa kaupungissa ja tulee lopulta Johannes-Dick-Strasselle, jossa Traumbachin pitäisi asua.
Traumbach ei kuitenkaan ole asunnossaan, mutta Jochen jatkaa etsintöjään suunnaten seuraavana päivänä, ulkona vietetyn yön jälkeen, miehen työpaikalle rakennusvirastoon. Traumbachin löytäminen on kuitenkin todella vaikeaa, sillä kyseinen herra näyttää vain koko ajan pakenevan nuorta miestä. Eikä yksinomaan Traumbach, vaan myös kaikki muukin pakenee, sekoittuu ja vaihtaa paikkaa unenomaisen ja epätodelliseksi muuttuvan tarinan edetessä. Ketä Jochen loppujen lopuksi etsii? Kuka Jochen yleensä ottaen on? Entä Traumbach? Mikä on totta, mikä unta tai kuvitelmaa?
Olen aiemmin lukenut Haahtelalta Lumipäiväkirjan. Minulla oli sen, kuten nyt tämän Traumbachin kanssa jotenkin ristiriitainen olo. Tavallaan pidin kirjasta paljonkin, mutta täysin en vakuuttunut. Lukiessa nautin, sillä tarina eteni hyvin, mutta lopetettuani kirjan jäin jollain lailla tyhjän päälle ja hämmentyneeseen tilaan.
Mutta vaikka kirja ei ollutkaan täysiosuma, niin vaikutuin kyllä Haahtelan tavasta kirjoittaa. Hänen kielensä on kaunista ja sanat soljuvat eteenpäin helposti, pakottamatta. Kun nyt, jonkin aika kirjan lukemisen jälkeen, mieltä virkistääkseni kirjaa selailen, tulee jatkuvasti vastaan todella upeasti rakennettuja lauseita ja hienoja ajatuksia. Ja koska näin on, en aio kirjoittaa tähän yhtään sitaattia kirjasta. Olisi nimittäin todella vaikea valita sitä kaikkein kauneinta ja vaikuttavinta kohtaa. Lukekaa itse ja ihastukaa (ainakin siihen kieleen).
Ja onhan tätä kyllä luettukin. Käykää katsomassa, mitä kirjasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi nämä bloggaajat (listasta taatusti puuttuu taas nimiä, hihkaiskaapa, niin linkitän muutkin arviot):
Valkoinen Kirahvi
Katja
Karoliina
Zephyr
Sanna
Pekka
Mari A
Arja
Merenhuiske
Kaisa
Minusta Traumbach oli kertakaikkiaan suloinen; en tätä tainnut tajuta lukiessani, mutta jotenkin Jochenin hahmo vetosi äidintunteisiin, hänhän oli kirjassa vähän niin kuin matkalla lapsuudessaan minun tulkintani mukaan :).
VastaaPoistaAika hieno tulkinta!
PoistaYmmärrän hyvin tuon vastarannankiiskenä olen. Olen itse monien kirjojen suhteen samanlainen etenkin silloin, jos jotain kirjaa kehutaan "liikaa" (minulla on esim. valtavia ennakkoluuloja Rakkauden aikakirjaa kohtaan). Tämä on onneksi tietenkin aina oman pään sisäinen juttu eikä koskaan kirjan vika. Siksi olen iloinen, että itse löysin Haahtelan romaanit ennen valtavia blogisavuja. Minulle Haahtela on täydellinen kirjailija, mutta usein tuntuu, että suositusta (tai blogisuositusta ehkä paremminkin) kirjailijasta tykkäämistä täytyy jotenkin selitellä. Se on turhaa, koska onneksi lukeminen on aika omakohtaista, vaikka ympärillä oltaisiinkin samanmielisiä. ;)
VastaaPoistaNo, Traumbach on suloinen, kuten Mariakin sanoo. Jochenille haluaa kaikkea hyvää ja kirja jättää niin ihanan olon. Silti Traumbach ja Lumipäiväkirja - siis ne sinun lukemasi haahtelat - ovat mielestäni heikointa Haahtelaa. Mutta koska kuulun ylpeänä siihen massaan, joka rakastaa Haahtelan romaaneja, pidän totta kai näitä kahtakin kirjaa hienona ja rakkaana.
Jos vielä haluat jatkaa Haahtelan kanssa, suosittelen Elenaa, Perhoskerääjää tai Katoamispistettä.
Toki aion jatkaa Haahtelan lukemista. Elena onkin TBR 100 -listallani, kuten tämä Traumbachkin. Ja kyllä minä ne muutkin hänen kirjansa luen, koska Haahtelan kieli viehättää minua kovasti.
PoistaJa se on totta, että lukeminen on omakohtaista, aina omasta viitekehyksestä lähtevää. Se muuten onkin kumma, että tykkäämistä, mutta toisaalta myös negatiivisia lausuntojaan pitää selitellä.
Hyvä, että tulin lukemaan mielipiteitäsi Traumbachista ja lisäksi vielä Katjan vastauksen. Lumipäiväkirja ei ollut minua varten, niin paljon kun odotinkin sen lukemista. Ehkä annan Haahtelalle mahdollisuuden ja luen vaikkapa Elenan seuraavaksi. Katsotaan sitten, jos jatkan muiden parissa. Minulla on muuten myös se "vika", että haluan itse löytää kirjani. Kun niistä kirjoitetaan paljon ja suitsutellaan, menettävät ne jonkun hohdon. Eihän kukaan pakota minua lukemaan esim. blogiarvosteluja enkä sitä useimmiten teekään ennen kirjan lukemista, mutta jo se, kun näen pitkän listan kirjan arvostelijoista, saa minut perääntymään. Kun on luonteeltaan vastarannankiiski, minkäs sille voi.
VastaaPoistaClarissa, luetaanpas nyt kumpikin se Elena ja katsotaan sitten, mitä mieltä olemme Haahtelasta. Muistaakseni Katja omassa Traumbach-arvioissaan kirjoitti jotain sen suuntaista, ettei Traumbach aukea, jos ei ole lukenut muita Haahtelan kirjoja. Siitäkin voi ihan hyvin olla kohdallani kyse. Mutta eihän tämä missään nimessä huono kirja ollut, sillä juuri kieli on tosi ansiokasta, mutta varmaan odotukset oli liian korkealla (taas kerran).
PoistaKyllä minäkin mielelläni löydän itse kirjani. Tosin luen aika lailla uutuuksia, mutta tartun niihin useimmiten kirjaston uutuushyrrän äärellä enkä lainaa kirjoja vain siksi, että niitä on joku blogissaan suositellut. Mutta toki tämä blogistania on muuttanut sen verran lukutottumuksiani, että luen ennakkoluulottomammin, siis sellaisia kirjoja, joita en varmaan muuten ollenkaan lukisi. Ja siinäkin suhteessa blogien seuraaminen on mulle tärkeää, että saan hyviä kirjavinkkejä lukupiiriä varten.
Kiva, että ihastuit ainakin kieleen!
VastaaPoistaMinä löysin Haahtelan puolisen vuotta sitten. Oli häntä kovasti suitsutettu blogeissa jo silloin, mutta olin silti aika varma, ettei hänen tyylinsä olisi minua varten ja yllätyinkin iloisesti lukiessani ensimmäisenä Naiset katsovat vastavaloon. Se on minulle edelleen paras neljästä lukemastani Haahtelasta, mutta pidin tosi paljon tästä Traumbachistakin. Yhä enemmän, mitä kauemmin lukemisesta on kulunut.
Tuo vastarannankiiskeys on kyllä jännä juttu. Tunnistan sitä itsessänikin ja nykyisin nautin yhä enemmän, jos onnistun löytämään jonkun kirjan ihan itse tai lukemaan sen "ensimmäisten joukossa" ennen kuin minulle on muodostunut vahvoja ennakkokäsityksiä. Silti luen blogeja melkein ennen kaikkea saadakseni lukuvinkkejä - niin kuin varmaan suurin osa meistä - joten onhan tuo ihan tyhmää. Kirjatietouden levittäminen on myös blogien tärkeä tehtävä ja on luonnollista, että kehutut kirjat tulevat luetuiksi myös muissa blogeissa. Siksi olen myös vähän kyllästynyt siihen, että kirjoista liikaa kirjoittamista tai niiden kehumista moititaan, vaikka siis kyllästyn joskus itsekin siihen, miten paljon joku tekijä tai teos on esillä. Ristiriitaista.
Ja sitten on taas hyvä muistaa, että suuri osa lukijoista ei seuraa viittäkymmentä kirjablogia, vaan yhtä tai muutamaa, joten he eivät saa samanlaista vyörytystä yhdestä kirjasta, vaan voivat olla hyvinkin onnellisia, että juuri sinä (tai joku muu bloggaaja) kirjoitat juuri tietystä kirjasta, josta he kuulevat ensi kertaa. Vaikka se olisi sitä ennen ollut esillä jo kymmenessä muussa blogissa.
Karoliina, minäkin luen blogeja lukuvinkkien toivossa ja mielenkiinnosta muutenkin ja kuitenkin minun pitäisi olla ensimmäinen, joka kirjan on lukenut. Myönnän, huh huh, mikä tyyppi:-))
PoistaKaroliina, sinun viimeinen pointtisi on mielestäni loistava (toki ne muutkin ;)), koska niinhän se on, että harva seuraa kaikkia kirjablogeja ja monille vaikka juuri tämä Anna Elinan kaunis arvio on ensikohtaaminen Traumbachin kanssa. Hyvä niin!
Poista(Äskeinen oli siis Lumiomenan Katja toisella Google-tilillään :))
PoistaKaroliina, tunnistan kyllä itsessäni ihan saman ristiriitaisuuden. Kyllähän se on ihan luonnollista, että kun jostain kirjasta paljon kirjoitetaan ja/tai puhutaan, niin se alkaa kiinnostaa yhä suurempaa lukijajoukkoa. Hyvänä esimerkkinä on Kätilö, josta on meilläkin pitkät varausjonot edelleen ja kirjaa lainaavat paljon ihmiset, jotka eivät sitten lopuksi siitä ollenkaan tykkää. Jokaisen pitää saada itse päättää, mitä mistäkin kirjasta pitää. Sama pätee myös täällä blogistaniassa.
PoistaJa tuo ajatuksesi siitä, että kaikki lukijat eivät seuraa aktiivisesti kirjablogeja, on todella oivaltava. Ja se olisi tosi tärkeä muistaa eikä jättää arviota kirjoittamatta siksi, että kirjasta on kirjoitettu jo monessa blogissa.
Katja, kiitos! Yritin kirjoittaa kauniisti Haahtelen hengessä. :-)
Minä en ihastunut tähän aivan siinä määrin kuin moni edellä. En niinkään siksi, että minulla olisi jotakin Haahtela-suitsutusta vastaan. Onhan kysymyksessä yksi kotimaisen kirjallisuuden vetävimmän oloisista kirjailijoista! Ja eittämättä taitava kirjoittaja Haahtela on. Oman Haahtela-suhteenikin on muodostunut jo ennen bolgistaniaa.
VastaaPoistaAika monta Haahtelan kirjaa olen lukenut ja mielestäni kuvaasit kokemusta, jonka itsekin olen useamman hänen kirjansa kohdalla kokoenut: kieli vie ja nautin, mutta jokin jää puuttumaan. Lopussa jää tosiaan jotenkin tyhjän päälle. Tällä kertaa koin itseni jopa hieman huijatuksia juonen osalta. Tuli mieleeni ne niin monet tarinat, joita itsekin olen kirjoittanut: kaikki olikin vain unta.
Elena on minun Haahtela-kirjani, ehdottomasti. Kaunis, koskettava ja hyvällä tavalla unenomainen. Sitä suosittelen lämpimästi. Tosin tässäkin voi nyt käydä sitten niin, että kun Elena on saanut ylleen liikaa suitsuketta, jää lukijalle pettynyt olotila lukemisen päätteeksi.
Kiitos omaäänisestä arviosta! Olit tavoittanut kirjan tunnelman hienosti!
Kiitos Valkoinen Kirahvi! Jotenkin kirjan tunnelma vei illalla mukanaan, kun ryhdyin kirjoittamaan.
PoistaUskaltaudun kyllä sen Elenan lukemaan, mutta pidän mielessäni sen pienen varauksen, ettei sekään välttämättä ole mulle täysiosuma. Mutta niinhän asia on aina suosittelemisen kohdalla ja itselle tärkeä kirja ei tee vaikutusta johon kuhun toiseen lukijaan.
Minä olin ihan samoissa tunnelmissa Lumipäiväkirjan, ensimmäisen Haahtelani, kanssa :) Olin paikoitellen ärsyyntynyt ja tarina ei ollut minusta paras mahdollinen, mutta kuitenkin kieli ja kirjan loppu vakuutti. Kirjan merkitys vielä korostui kun lukemisesta oli kulunut hetken aikaa :) Ehdottomasti aion jatkaa Haahtelaan tutustumista, pikku hiljaa.
VastaaPoistaKuten Katja tuolla aiemmin mainitsi, ei Lumipäiväkirja olekaan parasta Haahtelaa. Samoilla linjoilla ollaan senkin suhteen, että minäkin haluan lukea Haahtelaa edelleen.
VastaaPoistaAnna Elina, en kommentoi tähän yhtään, vaan siihen,että olen ostanut Brothers & Sisters -sarjaa jo kolme tuotantokautta...Pikkulinnut lauloivat, että sinäkin olet ko. sarjan fani;-)
VastaaPoistaLeena, ihan oikein ovat linnut laulaneet. Olen nyt katsomassa dvd:ltä toista tuotantokautta ja ihan koukussa. Katsoin kyllä alun aikoinaan tv:stäkin, mutten silloin vielä innostunut kunnolla. Varmaan minunkin pitää ostaa se kolmaskin tuotantokausi, kun olen nyt katsomisessa vauhtiin päässyt. Tytär muuten osti nuo kaksi ekaa tuotantokautta kirpparilta ihan edulliseen hintaan.
Poista