perjantai 18. toukokuuta 2012

11 kysymystä

Viime aikoina on blogistaniassa kiertänyt 11 kysymyksen haaste. Minut vastailemaan haastoi ihana Helmi-Maaria. Hänen kysymyksensä ovat kekseliäitä ja ihania, mutta osa aika kimuranttisia. No, yritän nyt kuitenkin vastata.

1. Mitä näet, kun katsot sormiesi läpi?
En juuri koskaan katso läpi sormieni, mutta on ollut tilanteita, jolloin niinkin on pitänyt tehdä. Jos taas ajatellaan asiaa ihan konkreettisesti, niin näen kaksi kissaa talomme terassilla. Kirjava Misti peseytyy, musta Maija nukkuu.

2. Osaatko puhaltaa päänkokoisen purkkapallon ja jos et, miksi ihmeessä et?
En osaa. En ole sitten lapsuuden edes yrittänyt. Lapsenmielinen kun olen, niin kannattaisi kai taas yrittää.

3. Mitä kuulet, kun näet metsän?
Tuulen suhinan puiden latvoissa.

4. Kävelisitkö mieluummin hiekka- vai kivirannalla paljain jaloin?
Ehdottomasti hiekkarannalla, mutta kykenen kyllä kävelemään avojaloin myös kivikossa.

5. Mikä on paras löytösi viime ajoilta?
Tämä on aika hankala, mutta kyllähän pieni kirjoittamisen intokin on löytö. Pääsin nimittäin hiukan jyvälle kirjoittamisesta yhden tekstini kanssa, jonka tekemisen kanssa olen viivytellyt ja turhaan odotellut inspiraatiota.

6. Mikä on hurjin paikka, missä olet nukkunut, miksi?
Tampereen rautatieaseman penkki. Ei mikään hurja paikka kuitenkaan. Kyseisestä tapahtumasta on muuten jo huikean paljon aika. Olin pääsykoereissulla hakemassa toimittajatutkintoon, johon en päässyt.

7. Jos kutsuisin, tulisitko luokseni kylään; miksi/miksi et?
Kyllä tulisin. Olisi mukava tutustua sinuun ja nykyiseen asuinpaikkaasi.

8. Mikä on mielestäsi kaunein sana?
Rakkaus.

9. Miksi sanotaan, että valkoisen vastakohta on musta?
Kaiketi siksi, että ne muodostavat vahvan kontrastin. En kuitenkaan ajattele, että valkoinen olisi puhdasta, kaunista ja hyvää sinällään ja musta sen vastakohta. Ehkä joissakin asioissa on, mutta ei suinkaan läheskään kaikissa. Olikohan sopivan epämääräistä?

10. Mitä teet, todennäköisesti, huomenna kello 14 aikaan?
Olen varmaan käymässä Joensussa, kaupassa tai kampaajalla.

11. Mitä mieltä olet tästä lauseesta, joka aloittaa uusimman käsikseni: "Seinän takaa kuuluva kolahdus ja sitä seuraava kovaääninen kirosanatulva saivat Emilien keskeytymään."
Kiinnostava ja lukemaan houkuttava.

Vaikka tämä onkin kiertänyt jo aika monessa blogissa, niin silti haastan mukaan seuraavat bloggaajat (ottakaa tai jättäkää):
Aili-mummo
Clarissa
Elma Ilona
Erja
Linnea
Marja Leena
Paula
Rooibos
Sara
Susa
Tessa

Ja sitten ne kysymykset:
1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua muistutat?

7. Suosikkipuusi?

8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?

9. Oletko käynyt navetassa?

10. Mikä on parasta kesässä?

11. Mitä haluaisit kysyä minulta?

21 kommenttia:

  1. Oi, mukavaa!Otan haasteen vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, heti huomaan, että joudun vastaamaan pariin kysymykseen, etten muista, mutta otan silti haasteen vastaan ;)

    Kiitos Anna Elina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun vastaat. Ja jos ei muista, niin minkäs sille voi. :-)

      Poista
  3. Mikä sattuma, minunkin vastaus kysymykseen numero 6 tulee olemaan rautatieaseman penkki, tosin eri paikassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma. Kyllä sitä nuorena osasikin nukkua missä vain. Ei enää nykyisin.

      Poista
  4. Kiitos luottamuksesta, Anna Elina, vastaan nyt: en jaksa. Olen vastaillut tämän viikon erilaisiin haasteisiin, katso postaukset 14.5 ja 17.5, lisäksi yksi haaste on vielä tekemättä. Ei mahda mitään, olen voimaton!!

    Oikein upeaa viikonloppua sinulle, Anna Elina.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, ei se mitään haittaa. Ymmärrän kyllä. Ei näitä aina jaksa tehdä. Mietinkin ensin, että laitanko ollenkaan haastetta eteenpäin, mutta sitten arvelin, että varmasti on niitäkin, jotka eivät tätä ole vielä tehneet.

      Vaikka nyt ei olekaan yhtä kesäistä kuin eilen, niin varmaan tuleva viikonloppu on ihan mukava.

      Hyvää viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  5. Ihania kysymyksiä, ihan Helmi-Maarian oloisia. Hyviä olivat vastauksesikin. Minulla hurjin nukkumapaikka on Thessalonikin rautatieaseman lattialla inter-rail-matkalla ja siitä muuten on myös ihan julmetusti aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Helmi-Maarian kysymykset olivat mainioita, vaikka niihin vastaaminen ei käynytkään ihan käden käänteessä. Varmaan sinun interrail-matka ja pääsykoereissuni ajoittuvat samoihin aikoihin eli aikaan kauan sitten. Mutta mitäs siitä. :-)

      Poista
  6. Hauskat vastaukset (ja vinkeät kysymykset)! Tällä oli ilo aloittaa päivä,

    Otan haasteen ilolla vastaan!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anna Elina! Vastaus tulee aikanaan, ilmoittelen sitten. Minäkin aion yrittää puhaltaa päänkokoisen purkkapallon, ovatkohan taidot tallella:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistahan sitten kertoa, miten purkkapallon kanssa kävi. :-)

      Poista
  8. Kiitos Anna Elina ja otin haasteen vastaan! Sain vastattua ja tehtyä omatkin kysymykset :)

    Minullakin on ollut hurjia nukkumapaikkoja interrail-matkalla. Rooman juna-asemalla lattialla niinpä niin kuten Jaanallakin vaikka eri maassa. Sen lisäksi Sveitsissä puistossa ja Nizzan rannalla. Onneksi meitä oli isompi tyttöporukka reissaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiva kun vastasit.

      Interreil-matkoilla varmaan nukutaankin mitä erilaisimmissa paikoissa. Multa interreil jäi kokematta, mikä kieltämättä harmittaa. Mutta onneksi olen muuten päässyt matkustelemaan viime vuosien aikana.

      Poista
  9. Kiitos, että otit haasteen vastaan :) Kivaa, että into on löytynyt!

    VastaaPoista
  10. Vastattu on! (Eihän tuolla xylitolpurkalla sellaisia palloja näköjään saa kuin lapsuuden champion-merkkisella.)

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!