lauantai 30. maaliskuuta 2013

Blogisynttärit ja pääsiäistoivotukset

Blogini täyttää tänään, lankalauantaina kokonaiset 2 vuotta! Kirjoitin ensimmäisen postaukseni aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, keskiviikkoiltana 30.3.2011. Ensiaskelia ottaessani suunnittelin kirjoittavani blogiin kirjoista ja käsitöistäni. Aika pian blogini kuitenkin muuttui selkeästi kirjapäiväkirjaksi, johon listaan kaiken lukemani kaunokirjallisuuden ja johon pyrin kirjoittamaan arviot lukemistani kirjoista. Missään vaiheessa blogihistoriani aikana en kuitenkaan ole ehtinyt kirjoittamaan kaikista luetuista kirjoista (tämän asian olen vähin erin oppinut hyväksymään). 

Vaikka pääpaino blogissani on kirjoilla ja lukukokemuksilla, niin tokihan olen näiden kahden vuoden aikana kertonut myös kirjojen ulkopuolisesta elämästäni, kuten opinnoista ja perheemme lemmikeistä. Samalla linjalla jatkanen tulevaisuudessakin.

Kaikkein parasta bloggaamisessa on blogimaailman sosiaalisuus ja tutustuminen moniin ihastuttaviin, kirjojen parissa viihtyviin blogisteihin. Viime aikoina minulla ei ole oikein ollut aikaa ja energiaa kommentoida toisten postauksia, mutta seuraan silti kirjablogeja ja pysyn siten mukana kirjamaailman tapahtumissa ja keskusteluissa.

Lopuksi hiukan tilastotietoja Vielä yksi rivin blogihistoriasta. Olen näiden kahden vuoden aikana kirjoittanut yhteensä 200 postausta, blogiini on tehty hiukan yli 34 200 vierailua, kommetteja on kertynyt lähes 1800 ja lukijaraadissa on tällä hetkellä 121 lukijaa.

Lämpimät kiitokset kirjablogisteille ja lukijoilleni näistä kahdesta vuodesta sekä hyvää, aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä!

30 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut ja pääsiäistoivotukset ihanalle blogille ja sen emännälle! Hauska; blogeillamme on tasan kaksi viikkoa ikäeroa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Blogimme ovat tosiaan melkein samanikäiset.

      Poista
  2. Onnea, onnea, onnea! Ja samoin hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Paljon paljon onnea kaksivuotiaalle ja iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Onnea ihanan ystävän hienolle blogille! <3 ja hyvää pääsiäistä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, ja oikein hyvää pääsiäistä sekä terveisiä sinne Savon suuntaan!

      Poista
  5. Paljon onnea kaksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon onnea! (Hauskaa, maaliskuu näyttää olevan hedelmällinen syntymäkuukausi kirjablogien suhteen, tai kevättalvi yleensäkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sannabanana! Kevät on uusien alkujen aikaa, siksi kai silloin on useita blogejakin perustettu. :-)

      Poista
  7. Onnittelut! En lakkaa hämmästelemästä sitä, että niin moni hieno blogi on syntynyt vain pari vuotta sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Aika monet blogit tosiaan ovat vasta parin tai muutaman vuoden ikäisiä, mutta onhan joukossamme konkareitakin.

      Poista
  8. Paljon onnea kaksivuotiaalle :)

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut, Anna Elina.<3333

    VastaaPoista
  10. Onnea! Minuakin harmittaa se, etten ehdi kaikesta lukemastani kirjoittaa, sillä lukupäiväkirjaidea ei silloin ihan toteudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjanainen! Harmittaahan se, mutta olen yrittänyt selittää itselleni, että tärkeintä on kuitenkin, että ehtii lukemaan. Välillä kirjoitan lyhytarvioita tai koostepostauksia, mutta toki kaikkein mukavinta olisi, kun ehtisi uppoutua kunnolla arvioiden kirjoittamiseen. Jos tätä saisi tehdä työkseen, niin sitten se kaiketi onnistuisi....

      Poista
  11. Myöhästyneet blogisynttärionnittelut :)

    Meidän blogitaipaleemme ovat alkaneet samoissa merkeissä :) Käsityöt jäivät minulla heti alkuvaiheessa vähemmälle huomiolle, tosin teenkin niitä melko hitaasti (paitsi jos sattuu kunnon käsityövaihde päälle).

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Jotenkin ne käsityöt mullakin vain jäivät pois, vaikka välillä saankin käsityökohtauksia (esim. syksyllä, kun neuloin todella monet villasukat).

    VastaaPoista
  13. Anna Elina, isosti onnea paljon myöhässä♥ Joko minä alan hyytyä tai sitten olen vain entistäkin kiireisempi...sorrysorrysorry♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Aika vähän minäkin ehdin nykyisin blogistaniassa seikkailla. Nytkään en saisi olla koneella, koska olen sairauslomalla niska- ja hartiajumin takia.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!