maanantai 21. syyskuuta 2015

Kun pimeys peittää maan


Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan. Atena. 2015. Ruotsinkielinen alkuteos Medan mörkhet faller. Suomentanut Ulla Lempinen. 332 sivua. ARVOSTELUKAPPALE.

Kun ylittää tietyn moraalisen rajan, saa varautua siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Että omasta itsestäänkin voi tulla epätoivottu.

Ruotsalaisen arkeologin Anna Lihammerin esikoisromaani Kun pimeys peittää maan on kiinnostava dekkariuutuus. Akateemiseen maailmaan sijoittuva ja vuoteen 1934 ajoittuva tummasävyinen rikostarina alkaa Uppsalan yliopistolta, tarkemmin Anatomian instituutista, jonka ruumisaltaasta löytyy kammottavalla tavalla surmattu prosektori Eklund. Rikosta tutkimaan saapuvat Tukholmasta komisario Carl Hell ja poliisisisar Maria Gustavsson, jonka ottaminen mukaan tutkintaan herättää tuolloin hyvin miesvaltaisella ihmetystä ja kummastelua. Prosektorin murha on kuitenkin vasta alkusoittoa tapahtumasarjassa, joka johtaa rikostutkijat myös yhteiskunnan huipulle.

Ruotsin dekkariakatemia piti tätä rikosromaania niin hyvänä, että valitsi sen viime vuonna Ruotsin parhaaksi esikoisdekkariksi. Kun pimeys peittää maan onkin kelpo rikosromaani, jonka juonen kehittely on hyvää ja pätevää eikä syyllinen paljastu liian aikaisin. Kaikkein kiinnostavinta kirjassa on kuitenkin sen piirtämä ajankuva 1930-luvulta, jolloin rotuhygienian nimiin vannottiin muuallakin kuin natsien hallitsemassa Saksassa.

Dekkarissa kuvataan tarkkanäköisesti aikakautta, jolloin kaiken läpäisevä puhtausajatus vallitsi myös Ruotsissa. Se näkyi konkreettisesti uudessa kaupunkirakentamisessa, mutta myös utopiana puhtaasta yhteiskunnasta, puhtaasta tulevaisuudesta ja puhtaasta ihmisestä. Tämän ajatuksen ilmentymiä oli myös Ruotsin valtiopäivillä hyväksytty pakkosterilisaatiolaki, jota osa kirjan henkilöistä kannattaa ja osa vieroksuu.

Dekkarin ajankuva on mielestäni pätevää ja uskottavaa. Lihammer on perehtynyt hyvin kuvaamansa aikakauden yhteiskunnalliseen ilmapiiriin samoin kuin teoksensa tematiikkaan, johon hänet johdatti Uppsalan yliopiston varastosta löytynyt ihmisjäänteiden kokoelma. Dekkari on mielenkiintoinen ajankuvallisesti myös siinä mielessä, että se pohtii naisen asemaa 1930-luvulla rikosta tutkivan poliisisisaren kautta.

Vaikka kirjan rikokset ovat puistattavia ja raakoja, ja ne on kuvattu yksityiskohtaisesti, niin kirjasta ei siltikään jäänyt sellaista kuvaa, että rikoksilla olisi mässäilty. Tosin ihan ensimmäisen murhan kohdalla pelkäsin, onko kirja itselleni liiankin rankka, muttei se sitä onneksi kuitenkaan ollut.

Kun pimeys peittää maan on ollut esillä muissakin blogeissa. Suketus avaa dekkaria hyvin ja toteaa sen olevan vetävä ja vakuuttava. Myös Kirjasähkökäyrässä kirjaa kehutaan ja pidetään sitä todella mielenkiintoisena. Lauraan dekkari ei tehnyt kovin voimakasta vaikutusta, mutta toki hän piti kirjasta, mutta Annika K. ei päässyt henkilöiden nahkoihin. Takkutukan mielestä kirjailija on onnistunut pusertamaan vastenmielisistä aiheista huolimatta niillä mässäilemättömän kelpo kirjan ja Ullan mielestä kirja oli koukuttava ja erilainen. Kirjavuorenpeikko sen sijaan ei innostunut olleenkaan kirjasta, vaan piti sitä paasaavana.

16 kommenttia:

  1. On hauska huomata, että näin sitä jokainen pidetään eri kirjoista. Monenlaista kommenttia tästäkin kirjasta.
    Itse tykkäsin siitä, että kirja oli historiallinen. Esikoiskirjaksi aika tyylikäs dekkari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin, jos koskaan, mikään kirja kaikkia miellyttää. Ja mielestäsi niin onkin ihan hyvä. Keskusteluahan ei syntyisi, jos kaikki pitäisivät samoista kirjoista.

      Minustakin tämä kirja on oikein vahva esikoiskirja. Odotan jatkoa mielenkiinnolla (toivottavasti sitä tulee).

      Poista
  2. Yllä olevat positiiviset mielipiteet on vaivatonta jakaa. Kuten kaivokset (John Grishamin "Vuori" ja Antti Tuomaisen "Kaivos") syksyn teemoissa ovat vahvasti esillä myös rodunjalostus ja kansallissosialismi, jälkimmäinen Norjan natsimiehityksen ja vastarintaliikkeen muodossa osin dokumentaariselta pohjalta kerrottuna Gard Sveenin "Raskaat varjot"-nimisessä Tommy Bergmannista kertovan sarjan ensimmäisessä osassa, joka myös oli kiinnostava ja on Lasiavainpalkinnon 2014 voittajantittelinsä hyvinkin ansainnut. Kuulaankirpeitä syyspäiviä ja leppoisia lukuhetkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! On ihan hyvä, että näitä teemoja pyöritellään, kun tässä ajassa on aivan liian paljon äärioikeistolaista ajattelua. Ihan kuin me ihmiset ei koskaan oikein opittaisi ihmisenä olemisen perusasioita, kuten toisten hyväksymistä ja ymmärtämistä.

      Poista
  3. Kun pimeys peittää maan oli minusta virkistävän erilainen. Luin kesällä aika paljon dekkareita, joten oli kiva lukea erilaisia. Minusta tämä oli hyvin tehty ja mielenkiintoinen ajankuvaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Ulla, tämä kirja oli erilainen dekkari. Ainakin mulle tuo kirjan ajankuva nousi paljon tärkeämmäksi kuin rikoksen selvittely, vaikka hyvin nekin kiemurat oli kuvattu.

      Poista
  4. Anna, olin jo tätä aloittamassa, mutta sitten tuli muuta väliin. Nyt on odottamssa iso kasa dekkareita,joista kerrankin haluaisin valita jonkun vähemmän väkivaltaisen, mutta se taitaa olla mahdoton toive.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ymmärrän. Jotenkin kummasti niitä väliin kiilaavia kirjoja vain ilmaantuu. Mulla on dekkareista lukulistalla ainakin Nainen junassa (odottaa jo kirjastossa) ja Lehtolaisen uusin (olen pitkässä varausjonossa). Sitten varmaan sitä lajia riittääkin vähäksi aikaa tai jos dekkareita luen, niin varmaan jotain perinteisempää, tyyliin Agatha Christie.

      Poista
    2. Anna, otin dekkaripinosta Frimanssonin ja yhtään ei ahdista, mutta on sopivan jännittävää. Tuli oiekaan rakoon. Tosin eh ehdi kirjoittaa siitä varmaan kuin vasta reissun jälkeen, mutta silti...Tämä kirja odottaa, että uskallan siihen tarttua, ei ole vielä poissa lukulislta ollenkaan.

      Olin tilaamassa Nainen junassa, mutta sitten intuitio tms. sanoi minulle, että se ei olisi niin mun juttuni, Katjan kirjoitus vahvisti mielkuvaani, että ehkä tein oikein. Paljon huomiota kirja on kuitenkin saanut.

      Poista
    3. Frimanssonin uusin oli hyvä, mutta en ehtinyt blogata. Tämä Kun pimeys peittää maan, voisi ihan hyvin olla vaikka pakollinen luettava jokaiselle aikuiselle.

      Poista
  5. Hieno teoshan tämä oli, murinoistani huolimatta :) Kiinnostava, ja tärkeä aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut saahan sitä välillä murista hyvienkin kirjojen kohdalla. ;-) Aihe tosiaan on tärkeä.

      Poista
  6. Voi voi! Olin aikaisemmin sellainen dekkareiden suurkuluttaja, että tänä vuonna blogini aloittamisen kunniaksi päätin panostaa vaihteeksi muuhun kuin dekkareihin. Toki niitäkin mahtuu sekaan, mutta viime aikoina olen lukenut niin monta mielenkiintoa herättävää dekkaripostausta, että pakkohan näitä on mahduttaa mukaan hieman enemmän! Ihana ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän dekkareita kannata kokonaan hylätä, vaikka lukee muutakin. Itse luen dekkareita silloin, kun kaipaan jotain kevyempää. En kyllä tarkoita, että dekkarit olisivat aina kevyttä kamaa, vaan voivat hyvinkin käsitellä vaikeita ja ajankohtaisia asioita ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Äh, vähä vaikea selittää tätä, mut toivottavasti ymmärrät, mitä ajan takaa.

      Poista
  7. On kyllä pelottavaa, miten ajankohtaisia nämä 1930-luvun suuret yhteiskunnalliset aiheet jälleen ovat. Toisaalta historian kautta on hyvä peilata nykyisyyttä, tulee vähän lisää sävyjä kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, sanos muuta. Pelottavan ajankohtaisia aiheita. Ja välillä tuntuu, ettei edes historian tuntemisesta ole hyötyä ja historiallinen muisti on niin kovin lyhyt.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!