tiistai 26. marraskuuta 2013

Kaunis Kirkkaat päivä ja ilta

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta. Siltala. 2013. 125 sivua.

Ehkä kaikki oli ollut ohi jo paljon aiemmin. Sinä hautovankuumana päivänä kun Iida oli astunut käärmeen päälle ja hetkeä myöhemmin pysähtynyt sillalla Eliaksen eteen. Ehkä tämäkin hetki oli ollut olemassa jo silloin, piilossa pitkässä heinikossa, hedelmäpuiden koloissa.

Adjektiivit kaunis, kirkas ja seesteinen tulevat minulle ihan ensimmäiseksi mieleen, kun muistelen pari viikkoa lukemisen jälkeen Inka Nousiaisen kirjaa Kirkkaat päivä ja ilta. Nousiainen on minulle uusi kirjailijatuttavuus (kummallista kyllä, sillä onhan häneltä ilmestynyt aiemmin jo seitsemän teosta), ja hänen kirjansa ehti maata tovin lainattujen kirjojen pinossa, ennen kuin ryhdyin kirjaa lukemaan. Olin kyllä kuullut ja lukenut kovasti kehuja kirjasta, mutta en ollut niin vakuuttunut, että olisin heti lainaamisen jälkeen kiirehtinyt kirjaa lukemaan. Mutta kun lopulta lukemisen aloitin, Kirkkaat päivä ja ilta vei mukanaan, vakuutti ja vaikutti.

Nousiainen on saanut mahdutettua 125-sivuun vahvan, kahteen eri aikatasoon sijoittuvan kertomuksen. Yhtäällä on nuori Iida, joka kesällä 1938 muuttaa pois isänsä ja siskojensa luona ja aloittaa itsenäisen elämänsä opettajattarena. Yhtenä hautovankuumana heinäkuisena päivänä Iidaa puree kyy ja hakiessaan lääkettä, hän kohtaa pitkänhuiskean vaalean olennon, miehen, joka muuttaa hänen elämänsä. Toisaalla taas on nykyhetki, jossa kuolemaa kaipaava Iidan sisko Edla tapaa Viljami-nimisen nuoren miehen, joka on oman elämänsä käännekohdasssa.

Inka Nousiainen kirjoittaa kauniisti ja paikoin hyvinkin lyyrisesti rakkaudesta, intohimosta, toivosta, kaipuusta, surusta ja muistoista. Kirkkaat päivä ja ilta kuvaa, mikä merkitys tietyillä yksilöllisillä ratkaisuilla on ja millaisia salaisuuksia ihmiset voivat kantaa mukanaan koko elämänsä.

Pidin erityisen paljon siitä tavasta, jolla kirjan kertoja puhuttelee lukijaa ja miten korjailee aiemmin kerrottua. Nousiaisen kerronnassa mennyt ja nykyinen kytkeytyvät hienosti toisiinsa, eri aikatasot ovat läsnä ja ikään kuin virtaavat toistensa läpi. Sanat soljuvat pakottoman tuntuisesti eikä kaikkea selitetä, vaan jätetään tilaa lukijan oivalluksille. Jos kirjoittaisin kaunokirjallisuutta, toivoisin voivani kirjoittaa edes hiukan samaan tapaan kuin Nousiainen - paitsi kauniisti, niin myös koskettavasti ja mieleenpainuvasti.

PS. Osallistun tällä kirjalla Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteeseen.

6 kommenttia:

  1. Hienoa että luit tämän ja pidit noin paljon! Minustakin tämä on helmi kirjaksi, kaunis ja kuten sanoit, kuulas romaani, joka jää pitkäksi aikaa mieleen elämään. Luin tämän keväällä, ja vieläkin kirjan tunnelmia ja kohtauksia on helppoa palauttaa mieleen. Nousiaista pitäisi kyllä lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos kommentista! Olen samaa mieltä kanssasi, Nousiaista pitäisi lukea enemmän.

      Mielestäni tämä kirja kuuluu parhaimpien tänä vuonna ilmestyneiden kotimaisten kirjojen joukkoon. Puhutteli minua sekä tarinallaan että kerronnallaan.

      Poista
  2. Minä en ole tätä lukenut, vaikka kerran jo minulla tämä oli kirjastosta lainassa. Silloin joku muukin vaati tätä hyllyynsä, enkä ehtinyt lukea kirjaa. Mutta ehkäpä nyt lainaan tämän jossain sopivassa välissä uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja kannattaa lukea. Ainakin minä tykkäsin, kuten kerroinkin.

      Poista
  3. Nousiaisen kirja on kyllä aivan ihana, niin herkän kaunis. Olisipa tosiaan upeaa osata kirjoittaa yhtä viehättävällä tavalla. Minullekin Inka Nousiainen on uusi tuttavuus, mutta samaa mieltä olen, että hänen muuhunkin tuotantoonsa pitäisi tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan herkän kaunis tämä kirja on. Minäkin aion etsiä muitakin Nousiaisen kirjoja käsiini jollain tulevalla kirjastoreissulla.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!