Muumilaakson marraskuuhan se. Oli pakko lukea jo lokakuussa, kun alkoi kaamos sen verran ahdistaa. Shieldsin aloitin viime yönä, kun uni ei tullut. Olen Sattumankaupan lukenut joskus aiemmin, mutta ihanasti kirjaan taas solahdin.
Hyviä ja ei-niin-hyviä asioita. Tässä iässä olisi jo osattava höllätä kun siltä tuntuu. Sinulta se taitaa luonnistaa, itse vasta opettelen. Kiva kun aina välillä päivittelet kuulumisia.
Voi Jaana, kun tietäisit, mitä kaikkea piti tapahtua, ennen kuin hölläsin tällä kertaa. Sain pienen, onneksi vaarattoman sairauskohtauksen, mikä laittoi todellakin ajattelemaan asiat uusiksi. Nyt on ihan pakko ottaa rauhallisemmin.
Pimeys käy kovasti mielen päälle. Olen oikeastaan kärsinyt jonkinasteisesta kaamosmasennuksesta koko ikäni, mutta vasta parikymmentä vuotta sitten kuulin ja tiedostin, mistä oikein on kyse.
Ei paha;) Shieldsiä, kutomista/neulomista, joulutorttuja, maisemaa, ehkä Muumilaakson marraskuuta ja tietty tuo lumottu ensilumi ♥
VastaaPoistaMuumilaakson marraskuuhan se. Oli pakko lukea jo lokakuussa, kun alkoi kaamos sen verran ahdistaa. Shieldsin aloitin viime yönä, kun uni ei tullut. Olen Sattumankaupan lukenut joskus aiemmin, mutta ihanasti kirjaan taas solahdin.
PoistaHyviä ja ei-niin-hyviä asioita. Tässä iässä olisi jo osattava höllätä kun siltä tuntuu. Sinulta se taitaa luonnistaa, itse vasta opettelen.
VastaaPoistaKiva kun aina välillä päivittelet kuulumisia.
Voi Jaana, kun tietäisit, mitä kaikkea piti tapahtua, ennen kuin hölläsin tällä kertaa. Sain pienen, onneksi vaarattoman sairauskohtauksen, mikä laittoi todellakin ajattelemaan asiat uusiksi. Nyt on ihan pakko ottaa rauhallisemmin.
PoistaKauniita kuvia ja hyvää tekevää tekemistä.
VastaaPoistaKiitos Elina! Yritän keksiä nyt kaikkea mukavaa tekemistä.
Poistasyksyllä pysähtyminen tekee hyvää ;) lokakuusi näyttää ihanalta.
VastaaPoistaSyksy on pysähtymisen aikaa. Luonto asettuu levolle, ja niin pitäisi tehdä myös meidän ihmisten.
PoistaSyksy ja pimeys on aina raskasta aikaa, varmasti monin verroin ankeampaa silloin, kun muutkin asiat kaatuvat päälle.
VastaaPoistaIhania tunnelmakuvia <3
Kiitos Maija! <3
PoistaPimeys käy kovasti mielen päälle. Olen oikeastaan kärsinyt jonkinasteisesta kaamosmasennuksesta koko ikäni, mutta vasta parikymmentä vuotta sitten kuulin ja tiedostin, mistä oikein on kyse.
Ihanan tunnelmallisia syyskuvia :) Toivottavasti pysähtyminen ja lepo on tehnyt tehtävänsä <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaPysähtyminen on tehnyt hyvää, mutta eihän tällaiset jutut hetkessä mene ohi.
Kauniita kuvia! Toivon kovasti, että voit jo paremmin <3
VastaaPoistaKiitos Erja! <3 Vointi vaihtelee aika lailla, mutta tänään on ollut oikein hyvä päivä.
Poista<3 kaikkeen ja aina, kuten tiedät. Kuvasi ja sanasi kertovat paljon, voimia ja myös iloa pysähtymisestä ja mietiskelystä!
VastaaPoistaKiitos Katja, ihana ystävä! <3
PoistaPaljon lämpimiä ja valoisia ajatuksia sinne! Voi hyvin! <3
VastaaPoistaKiitos Sara! <3
Poista