torstai 27. lokakuuta 2011

Vielä yksi rivin emäntä esittäytyy

Viime aikoina blogeissa on ollut jonkin verran bloggaajien ja blogien esittelyjä. Esimerkiksi Sinisen linnan kirjaston Maria ja P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara ovat kirjoittaneet tällä viikolla itsestään mukavat esittelyt. Laadin jo aiemmin blogiini sivun itsestäni, mutta jaan sen pienillä lisäyksillä tässäkin, koska kaikki lukijani eivät välttämättä sitä erillistä sivua tule katsoneeksi.

Olen keski-ikään ehtinyt, elämää ihmettelevä humanistitutkija ja tietokirjailija sekä tällä hetkellä osa-aikainen kirjastovirkailija. Väittelin tohtoriksi vuonna 2010, aiheenani oli muistitietotutkimus. Olen vuosien ja vuosikymmenten saatossa paitsi opiskellut niin myös tehnyt pätkätöitä yliopistolla, perinnearkistossa ja kirjastossa. 

Pidän tutkijan työstä, mutta en siihen liittyvästä taloudellisesta epävarmuudesta. Opiskelen parhaillaan informaatiotutkimusta pätevöityäkseni kirjastoalalle ja saadakseni siten (toivottavasti) säännöllisemmän toimeentulon.

Olen kahden nuoren aikuisen äiti ja autonkuljettajan vaimo. Poikamme eli vanhin lapsistamme on jo lentänyt pesästä, nuorempi (tytär) asuu vielä kotona. Asumme maalla parikymmentä vuotta vanhassa puutalossa. Minulle on tärkeää, että luonto ja metsä on lähellä.

Olen erittäin eläinrakas. Perheeseemme kuuluu karkeakarvainen mäyräkoira (Santeri), kaksi suomenlapinkoiraa (Huli ja Pessi), kolme kissaa (Maija, Riku ja Misti) ja yksi Pilli-niminen kani (jonka Pulla-sisko kuoli vuoden 2011 alussa).

Opin lukemaan 5-vuotiaana ja olen aina rakastanut kirjoja. Kotonani on kirjoja yli kaksikymmentä hyllymetriä  - ja lisää näkyy kertyvän koko ajan. Lisäksi olen aina käyttänyt aika ahkerasti kirjastoa. Luen paljon, enimmäkseen suomalaista ja ulkomaista suhteellisen uutta kaunokirjallisuutta - klassikoita ja lastenkirjoja unohtamatta. Olen keväästä lähtien vetänyt oman kotikuntani kirjastossa lukupiiriä.

Tämän blogin kirjoittamisen aloitin reilut puoli vuotta sitten, maaliskuun lopussa. Tärkeimpänä pontimena aloittamiselle tuolloin oli kirjapäiväkirjan pitäminen. Halusin myös kokeilla, miltä tuntuu kirjoittaa kaunokirjallisuudesta. Blogistanian vuorovaikutteisuus yllätti positiivisesti enkä osaa enää ajatella elämää ilman pääasiassa kirjojen ympärille kehkeytyviä blogikeskusteluja. 

Suurin osa täällä blogissa arvioimistani kirjoista on lainattu kirjastosta. Ostan kyllä jonkin verran kirjoja kirpparilta tai kirjaston poistomyynnistä, harvemmin kirjakaupasta. Tähän mennessä en ole arvioinut blogissani yhtään kustantajalta saatua teosta. Jos joskus löydän jostain lisää aikaa tälle innostavalle harrastukselle, niin ehkä sitten rohkaistun pyytämään arvioitavia kirjoja kustantajilta.

Lukemisen lisäksi myös kirjoittaminen on minulle tärkeää. Olen kirjoittanut monentyyppisiä tekstejä, mutta pääasiallisesti olen tietokirjoittaja. Runoja kirjoittelen kausiluontoisesti. Haaveilen romaanin tai novellikokoelman kirjoittamisesta, mutta pelkään, etten ole tarpeeksi kurinalainen siihen hommaan. Toivon pääseväni joskus talveksi etelämpään, vaikkapa johonkin Välimeren maahan, viettämään (tieto)kirjailijaelämää. Yleensä ottaen matkustaminen kiinnostaa, ja haluaisin matkustella paljon enemmän kuin toistaiseksi on ollut mahdollista.

Värkkään vaihtelevalla intensiteetillä käsitöitä. Lasten ollessa pieniä ompelin paljon. Nykyisin virkkaan ja neulon samalla kun katselen televisiosta tai dvd:ltä brittiläisiä tai pohjoismaisia dekkarisarjoja, Beck-elokuvia, Greyn anatomiaa tai Frendejä.

Harrastan myös yksinlaulua, lähinnä omaksi ilokseni. Käyn laulutunneilla ja ehkä joskus liityn johonkin kuoroon. Periaatteessa haluaisin esiintyä myös laulaen, mutta toisaalta heittäytyminen katsojien armoille hermostuttaa ja jännittää. Puhujana ja luennoitsijana olen kuitenkin aika kokenut. Kuuntelen jonkin verran klassista musiikkia, mutta tykkään myös rockista (en hevi-sellaisesta) ja Suomi-popista. Vanhat iskelmätkin ovat ihan mukavia, mutta uudemmat eivät minua puhuttele.

Välillä innostun puuhastelemaan kotona. Pidän leipomisesta ja ruuanlaitosta. Siivoamisen ja silittämisen voisin sen sijaan huoletta jättää jonkun toisen tehtäväksi. Nuorempana olin oikea kodinhengetär, mutta nykyisin käytän aikani mieluummin lukemiseen, kirjoittamiseen, käsitöiden tekemiseen tai rauhalliseen oleiluun.


Tuleva blogisti jokunen vuosikymmen sitten.

13 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa lukea tämä esittelysi! :) Ja paljon löytyi yhteistäkin, kirjarakkauden lisäksi eläinrakkaus (jonka toki tiesin ennestäänkin), matkakuumeilu, sekä into leipoa ja laittaa ruokaa ja toisaalta vähän vähempi into muihin kotitöihin. ;)

    Ja minäkin katson mielelläni juuri brittiläisiä ja pohjoismaisia dekkarisarjoja, Beckejä ja Frendejä, ja Greyn anatomiaa rakastan (olen itse leikkaus-anestesiasairaanhoitaja toiselta erikoisalaltani). Olen pitänyt pientä blogitaukoa ja katsellut viime päivinä dvd:ltä toista sairaalasuosikkiani, Muodon vuoksi -sarjaa ja ihastellut realistisia ja aidonoloisia leikkauskuvauksia. Huippukirurgia on parhaimmillaan taidetta. :)

    VastaaPoista
  2. Hauska tutustua! Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja nautin kovasti teskteistäsi. Joudun nyt omassa blogissani miettimään, pitäisikö antaa tällainen esittely itsestään, sillä se kyllä tuo blogistin lähemmäksi lulkijoitaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva ja perusteellinen esittely. Meitä yhdistää ainakin tuo tietokirjoittaminen ja haave, että pääsisi joskus jonnekin etelämmäksi kirjoittamaan ja viettämään "tietokirjailijaelämää".

    VastaaPoista
  4. Olisi kiva kuulla tuosta väitöskirjastasi lisää! Mikset esittelisi sitä täällä joskus? :)
    Tosin se tietysti rikkoisi anonymiteetin...
    Pistäisitkö mulle vaikka sähköpostilla kirjan tiedot (mikäli siis haluat)? :)
    morre@laiskiainen.org

    VastaaPoista
  5. Oli mukava lukea jälleen sinusta - pidän teksteistäsi muutoinkin kovasti ja sivuillasi viihdyn mainiosti. Nyt selvisi, että paljon on yhteisiä intressejä ja sellaisia asioita, jotka tekevät elästä kauniin.

    Kiitos! Ja syksyn lempeitä tuulia, räiskyviä värejä sinulle Anna Elina!

    VastaaPoista
  6. Minä niin pidän nähdä henkilöitä sanojen takana :) Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  7. mukava tutustua enemmän! vau, mitä kaikkea ehdit tehdä ja tohtorikin vielä :D

    VastaaPoista
  8. Tätä oli mukava lukea! Teillä on tosiaan aikamoinen eläinkatras siellä, ihanaa :).

    VastaaPoista
  9. Paljon olet tosiaan ehtinyt monenmoista tehdä, hienoa!

    Tuo on niin hieno asia, että sen kodinhengettäryyden sijaan panostaakin lukemiseen. Olen itse ottanut tässä ihan vasta tavoitteeksi lukea enemmän ja puuhata muuta vähemmän ;)

    VastaaPoista
  10. Pilli ja Pulla, ihanat nimet kaneille! Minäkin olen hyvin eläinrakas, ja perheessämme oli kaksi isoa löytökania yhteensä yli seitsemän vuoden ajan.

    Kiitos esittelystä, kiva oli lukea sinusta lisää :)

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka ihana esittely sinullakin!

    Vähän haikaillen luen teidän eläinperheestänne. Kyllä meillekin vielä se koira taas.. Jonain päivänä.

    Tv-sarjojen ääressä neulominen on ihanaa! Ja Frendien ääressä vaikeammatkin mallineuleet onnistuvat kun sarjan osaa käytännössä ulkoa.

    (kiinnostava väikkärin aihe muuten!)

    Ihanaa lokakuista viikon loppua!

    VastaaPoista
  12. Mukava esittely mukavasta ihmisestä. <3 Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Frendit! Niin parhautta! Se on minun lohtusarjani, johon voi dvd:n avulla aina palata, jos vähän maailma murjoo. Tai ihan ilman murjomisiakin.

    Mukava esittely sinusta :)

    VastaaPoista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!