Tietohaaste

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus haastoi minut mukaan Tietohaasteeseen. Kiitos haasteesta! Tämä haaste, jossa on siis tarkoitus tuoda esille tietokirjallisuutta ja tietoa, on lähtenyt liikkeelle Klassikkojen lumoissa -blogista, jossa haasteelle annettiin tällaiset ohjeet:

- Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
- Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
- Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
- Aikaisempi kirjoitukseni tietokirjoista (on siis Klassikkojen lumoissa -blogista). Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
- Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin.

Itse asiassa luen nykyisin aika vähän tietokirjallisuutta. Opiskellessani ja jatko-opiskellessani en ehtinyt tiede- ja tietokirjallisuuden lukemiselta paljonkaan kaunokirjallisuutta lukemaan, mistä syystä haluan nyt keskittyä kaunokirjallisuuteen. Ehkä se on vähän tyhmää, etenkin, kun niin paljon ilmestyy hyvää ja ansiokasta tietokirjallisuutta. Mutta, kuten tämän haasteen alkuunpanija Lukumato toteaa, ei tietokirjallisuutta välttämättä lueta kannesta kanteen, ja kun asiaa niin ajattelee, niin itse asiassa luen/silmäilen/selailen aika paljon tietokirjallisuutta. Tälläkin viikolla olen selannut useampaakin teosta, joita käytän lähdekirjallisuutena tekeillä olevassa kyläkirjassa.

Nämä viisi esiteltävää tietokirjaa liittyvät eri tavoin omaan ammattiini, kiinnostuksen kohteisiini ja harrastuksiini.

Anna Makkonen: Sinulle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. 

Sinulle on teos, jota sen tekijä on kirjan nimiölehdellä määritellyt näin: "Romaani, joka ei uskalla sanoa nimeään tai nainen, kapina, kirjoitus ja historia eli mitä tapahtui kun tämän kirjan tekijä sai käsiinsä erään päiväkirjan vuodelta 1905". Sinulle on elämäkerta, omaelämäkerta, salapoliisiromaani, rakkaustarina ja tutkimus naisesta, joka halusi tulla kirjailijaksi. Lähtökohtana on päiväkirja vuodelta 1905, jonka historiaa sen saanut tutkija lähtee jäljittämään. Kiehtova, monitasoinen, jännittävä ja ennen kaikkea erilainen tutkimus, johon tutustuin jatko-opiskeluaikoina. Tämän kirjan äärellä koinkin valaistumisen: tällaistakin tutkija voi kirjoittaa!

Tuija Saarinen: Pannu kuumana. Suomalaisia kahvihetkiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.

Tuija Saarisen mainio tietokirja Pannu kuumana on hyvä esimerkki onnistuneesta tiedettä popularisovasta teoksesta. Suomalaisten kahviin liittyvistä muistoista ja kahvitarinoista kertova teos pohjautuu vapaamuotoisiin kyselyvastauksiin ja ajoittuu 1800-luvun alusta nykypäivään, mutta siinä kerrotaan myös kahvin historiasta ja kulkeutumisesta Suomeen. Suosittelen kirjaa paitsi kahvinjuojille, niin myös niille, jotka ovat kiinnostuneet suomalaisesta kahvikulttuurista sekä kahvin juomisen ja kahvilla olemisen merkityksestä sosiaalisissa tilanteissa - toisin sanoen kahvista ja kahvittelusta osana suomalaista elämää, niin arkea kuin juhlaakin.

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi. Otava, 2010.

Tutustuttuani ensin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan alkupuolen romaaneihin, innostuin lukemaan myös Vihan ja rakkauden liekit. Ja valikoituipa tämä kirja myös lukupiirimme kirjaksi piirimme alkuvuosina. Kun luin kirjan ensimmäisen kerran, jäi siitä jostain syystä hiukan ristiriitainen olo, mutta mielessä tämäkin Kähkösen kirja oli pitkään. Kirjailija kuvaa vakuuttavasti, mutta maltilla ja tunteilematta isoisänsä kautta Suomen historiaa 1930-luvulla. Kähkösen vankka asiantuntemus ja huolella tehty tutkimustyö näkyvät tässä tietoteoksessa, kuten myös hänen romaaneissaan. Tärkeä ja silmiäavaava teos.

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus. Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa. WSOY, 2015.

Yksi parhaimmista viime aikoina lukemistani tietokirjoista. Jenny Nordberg kuvaa kiinnostavasti niin sanottua bacha posh -perinnettä, jossa tyttölasta kasvatetaan poikana siihen asti, kun hän tulee murrosikään. Vaikka "tyttö syntyi, tyhjä syntyi" -ajatus ei ole ollut vieras meidänkään kulttuurissamme, niin eihän tuollainen ajattelutapa ei enää ulotu omaan kokemusmaailmaan. Ylipäätään tyttöjen asema islamislaismaissa kiinnostaa ja ajatteluttaa kovasti. Nordbergin kirjassa oli mielenkiintoista sekin, miten perinteestä, josta kaikki varmaan tietävät, vaietaan. Kabulin tyttöjen salaisuus on elävästi kirjoitettu ja ajoittaisesta toistosta huolimatta hyvin etenevä ja otteessaan pitävät tietoteos.

Markku Valkonen: Kultakausi. WSOY, 2007 [1989].

Upea tietopaketti Suomen taiteen kultakaudesta. Myönnän, etten ole (vielä) kirjaa lukenut, mutta sitäkin ahkerammin olen sitä selaillut. Kirjan alun tekstiosuus on runsaasti kuvitettu, mutta esteettisen elämyksen tarjoaa varsinkin kirjan toinen, kultakauden taiteilijoita esittelevä osa. Ja vaikka ei 1800- ja 1900-lukujen vaihteen taiteesta pitäisikään, kannattaa tähän teokseen tutustua ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Itse olen tästä kirjasta hakenut niin oppia kuin inspiraatiotakin aloitettuani maalausharrastuksen.

Esiteltävät nettisivut liittyvät omiin aiempiin töihini ja tutkimuksiin, mutta myös nykyisiin ammatillisiin mielenkiinnon kohteisiin.

Elore 
Elore on tiettävästi Suomen vanhin vapaan saatavuuden verkkolehti, jota julkaisee Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Elore ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja se on vertaisarvioitu. Siinä julkaistaan folkloristiikan ja sen lähialojen kannalta kiinnostavia tieteellisiä artikkeleita, katsauksia, keskustelupuheenvuoroja ja kirja-arvioita. Olin aika aktiivisesti mukana niin Eloren kuin sitä julkaisevan tieteellisen seurankin toiminnassa tutkijavuosinani, mutta seuraan lehteä edelleen. Hieno lehti, josta olen sen entisenä toimittajana ylpeä.

Kasvatus & Aika
Myös Kasvatus & Aika on tieteellinen verkkojulkaisu, jota julkaisee Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura.  Eloren tavoin sekin on open access -julkaisu eli se on saatavilla avoimesti. Verkkojournaali on moni- ja poikkitieteinen ja se ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kasvatus & Aika keskittyy kasvatuksen historiaan liittyvään tutkimukseen.

Agricola

Suomen historiaverkko Agricola on vuonna 1996 perustettu yliopistojen historian laitosten, arkistojen, seurojen, museoiden ja kirjastojen yhteishanke. Sen tarkoitus on edisää suomalaista historianharrastusta, -opetusta ja -tutkimusta. Argicola on oikea historiasta kiinnostuneen aarrearkku, sillä sivustolla mm. julkaistaan historia-alaan liittyviä blogeja sekä kerrotaan historiaan ja historiantutkimukseen liittyvistä tapahtumista. Agricolalla on myös uutis- ja keskustelufoorumit, joihin voi lähettää historia-alaan liittyviä uutisia ja keskustella historiaan liittyvistä aiheista. Agricolasta löytyy niinikään alaan liittyvä linkkikirjasto, jonka kautta  pääsee esimerkiksi sähköisten aineistojen äärelle. Itseäni ovat kuitenkin eniten kiinnostaneet julkaisut ja niistä etenkin kirja-arvioit.

DIGI - Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Sivusto, jossa vierailen nykyisin melkein päivittäin. DIGI:stä löytyvät Kansalliskirjaston digitoimat suomalaiset sanomalehdet vuosilta 1771-1910, mutta myös aikakauslehtiä, pienpainatteita ja muuta aineistoa. Sanomalehtiaineistoa on vapaassa käytössä lähes kahden miljoonan sivun verran ja siksi hyvät hakutoiminnot ovat tarpeen. Aineistoa voi etsiä esimerkiksi selailemalla nimekkeitä, mutta itse olen käyttänyt paljon tekstihakua.

Kuvakokoelmat.fi
Digitaalisen lehtiarkiston lisäksi viihdyn nykyisin hyvin Museoviraston kuvakokoelmien parissa. Joskus saatan unohtua useammaksikin tunniksi katselemaan vanhoja kuvia tai etsimään omiin kiinnostuksen kohteisiini liittyviä kuvia. Museoviraston kuvakokoelmassa on Suomen laajimmat kuvakokoelmat kulttuurihistoriasta, kansankulttuurista ja vieraista kulttuureista. Sivuilta löytyy myös dokumentoitua rakennettua kulttuuriympäristöä ja suomalaisia lehtikuvakokoelmia. Palvelusta voi ostaa kuvatallenteita jatkokäyttöä varten, Minua kiinnostavat erityisesti Kansatieteen kokoelman kuvat.

Haasteen lähetän seuraaviin blogeihin (mutta muutkin saavat sen tästä napata):
- Lumiomena
- Leena Lumi 
- Sinisen linnan kirjasto

Vähän kuulumisia ja luettuja kirjoja

Aika rientää ja kevät etenee. Tai oikeastaan nyt voisi jo puhua kesästä, niin lämpimiä ja kesäisiä ovat viime päivät olleet. Nauttisin täysillä valosta ja lämmöstä, elleivät koivujen siitepölyt vaivaisi nuhanenääni. Mutta se on kuitenkin aika pieni hinta tästä kaikesta vihreydestä, vehreydestä ja muusta heräävän kesän ihanuudesta, jota jaksan vuodesta toiseen ihmetellä.

Viime aikoina olen yrittänyt olla ahkera tietokirjailija. Olen kirjoittanut sitä jo pari vuotta tekeillä ollutta kyläkirjaa. Rahoitusta on tullut pätkittäin, ja pätkittäin se kirjakin valmistuu, mutta ihan hyvin olen edennyt. Tekstiä on kertynyt reilusti yli sata sivua, kun kirjassa kokonaisuudessaan tullee olemaan nelisensataa sivua. Etenkin kouluun liittyvien aineistojen penkominen on ollut aikaavievää, vaikka hyvin antoisaa onkin, mutta jotenkin tuntuu, etten malta olla tutkimatta asioita perusteellisesti. Ehkä kyläkirjan kohdalla riittäisi vähempikin penkominen, mutta minkäs sitä itselleen ja tietynlaiselle perusteellisuudelleen voi. Kun kerran jotain ryhdytään tekemään, niin tehdään sitten kunnolla!

Kuvakollaasiharjoittelua eiliseltä illalta. 

Kirjoittamisen lisäksi olen viime aikoina harjoitellut jonkin verran maalaamista. Minähän aloitin viime syksynä "opiskelun" kansalaisopiston maalauskurssilla vuosikausien pähkäilyn ja vatuloinnin jälkeen. Yläaste- ja lukioikäisenä piirtelin ja maalailin vesiväreillä aika paljonkin, mutta aikuisikään ehdittyäni harrastus jäi unholaan. Nyt sitten olen ollutkin tosi innoissani jo pelkästä värien sekoittelusta ja joitakin maalauksia on syntynyt. Kyllähän se on yrittämistä ja erehtymistä, mutta kuitenkin niin erilaista kuin kirjoittaminen, jossa kuitenkin on aina ainakin jossakin määrin mukana kontrolli ja tietyt tavoitteet. Maalaamisessa tavoitteena on ainakin tähän asti ollut lähinnä nauttiminen. Toki tuossakin varmasti nälkä kasvaa syödessä ja itsekritiikki nostaa päätään (on sitä jo tehnytkin), mutta toivottavasti saisin säilytettyä innon ja edes jossain määrin sen tunteen, että tekeminen on hauskaa eikä lopputuloksella ole niin suurta merkitystä.

                                                         ****************

Lukemiseenkin on onneksi aikaa riittänyt, mutta sen verran muu kirjoittaminen on vienyt intoa ja voimia, etten saa aikaan kirja-arvioita. Mutta kirjoitanpa nyt edes muutaman sanasen huhti- ja toukokuun aikana lukemistani kirjoista.

Viime viikkojen aikana luetuista kirjoista vahvimman vaikutuksen on tehnyt Sadie Jonesin Kotiinpaluu. Välittömästi kirjan lukemisen jälkeen summasin ajatuksiani Goodreadsissa näin: "Vaikuttava ja riipaiseva romaani perheistä, joissa ei haluta puhua vaikeista asioista eikä näytetä tunteita sekä siitä, miten yhteisö sulkee silmänsä, eristää ja on epäluulojensa vanki. Ahdistuin ja kärsin päähenkilö Lewisin ja tämän naapurin Kitin rinnalla - ja itkinkin, mitä ei kovin usein lukiessa tapahdu. Hyvin vahva ja koskettava teos." 

Stonerillaan ihastuttaneen John Williamsin Butcher's Crossing sen sijaan, ja valitettavasti, oli hienoinen pettymys. Goodreadsiin kirjoitin: "Odotukset olivat korkealla upean Stonerin jälkeen. Ja onhan Butcher's Crossing hyvä, muttei samalla lailla vavisuttava kuin Stoner. Enkä mahtanut mitään sille, että kuvaukset puhveleiden teurastuksesta ja vuotien käsittelystä olivat mulle hankalia kohtia. Mutta sitten toisaalta tuli jotenkin nostalginen fiilis ja mieleen tulivat vanhat lännenelokuvat ja Pieni talo preerialla -sarja, joita lapsena katselin. Paljon kirja laittoi kyllä pohtimaan, mm. asetelmaa, jossa ihminen taistelee kesytöntä luontoa vastaan ja toisaalta ihmisen touhujen älyttömyys ja miten me olemme käyttäneet ja käytämne luontoa kyseenalaistamatta hyväksi, miten ahneus ajanut/ajaa tekemään tiettyjä asioita tai miten turhia monet ihmisten ponnistelut ja tekemiset lopulta ovat. Elämän peruskysymysten äärellä tässäkin liikutaan, kuten Stonerissakin."

Vahvoja ja mieleenjääneitä kevään aikana luettuja kirjoja ovat myös Laura Lindstedtin taidokas Oneiron, joka ei ollutkaan niin ahdistava kuin ajattelin sen olevan sekä Stefan Mosterin Suurlähettilään vaimo. Myös Terhi Rannelan Frausta pidin kovasti ja kirja on pysynyt pitkään mielessäni, samoin kuin tuo edellä mainittu Kotiinpaluukin. Sen sijaan kiinnostava ja aiheeltaan tärkeä Martti Backmanin Harriet ja Olof: rakkaus ja kuolema Viipurissa jäi kaunokirjallisena teoksena puolitiehen ja mielestäni kirjailija olisi voinut rohkeammin hyödyntää fiktiota ja kaunokirjallisia keinoja tässä faktioksi luokittelemassaan teoksessa.

Sieluni hymyt

Ihan näin pitkällä kevät ei meillä vielä ole. Kuva toukokuulta 2015.

Blogeissa on jo noin kuukauden ajan kiertänyt Iltatähden syttyessä -blogista alkunsa saanut Sieluni hymyt -haaste, jossa listataan pieniä tai suurempiakin asioita, jotka saavat onnelliseksi. Mulle tämä haaste saapui Tarukirja -blogista. Kiitän lämpimästi Margitia, sillä olen sitä mieltä, että onnea ja omia onnellisuuden aiheita on välillä hyvä pysähtyä pohtimaan.

Tästä aihepiiristähän voisi kirjoittaa vaikka miten pitkästi, mutten siihen nyt ryhdy, vaan listaan viisi asiaa, jotka juuri nyt onnellistuttavat minua.

Kevät. Suosikkivuodenaikani, jolloin näen, kuulen, koen ja tunnen paljon vahvemmin kuin yleensä. Keväisen illan valo, mullan tuoksu, lintujen liverrys, purojen solina - kaikki se, ja niin moni muukin asia keväässä saa sieluni hymyilemään.

Koti. Tämä meidän talomme Mustikkakummussa - suloinen sekasotku meille tärkeitä asioita. Talomme ja pihamme on aina jostain kohdasta kesken eikä kotiamme todellakaan ole sisustettu trendien mukaisesti. Mutta silti! Täällä on turvallinen olo. Täällä minä olen minä, kun istun nojatuolissa lukemassa, työhuoneessa kirjoittamassa, keittiön pöydän ääressä maalaamassa tai leipomassa leipää tai, kun laitan tulta hellaan, katselen lähimetsän puita olohuoneen ikkunasta, puuhastelen ulkona tai istun kesäiltana saunan jälkeen terassilla asitimassa kesää. Yksi elämän tärkeistä perusasioista.

Perhe. Tämä kodissamme asuva/asunut ja lapsuusperheeni. Kaikki perheisiini kuuluvat tärkeät ja rakkaat ihmiset, puolisoni, lapsemme, vanhempani ja sisarukseni sekä heidän perheensä ja mieheni perhe. Tiedän olevani onnekas, kun he ovat elämässäni.

Kissat ja koirat. Tuovat elämään iloa ja onnea ihan joka päivä. (Juuri nyt yksi harmaa otus katsoa tihrustaa minua tuolta ikkunan takaa.)

Työ. Asiakirjojen penkominen, historiaan sukeltaminen erilaisten aineistojen kautta, menneisyyden eläväksi tekeminen kirjoittamalla. Juuri sitä haluan tehdä ja sitä saankin nyt tehdä. Yksi kirjahanke on pitkällä, mutta työ jatkuu vielä. Välillä kuitenkin teen jotain muuta ja saan kokeilla visuaalisempaa lähestymistapaa. Kerron siitä vielä lisää myöhemmin, kunhan asiat etenevät.

Ja olisihan minun pitänyt tietenkin mainita myös kirjat, mutta tiedättehän te jo muutenkin niiden onnellistuttavan minua päivittäin.

En haasta ketään, vaan kuka tahansa saa ottaa haasteen tästä omakseen.

Lähden nyt saunaan. Yksi onnenaihe sekin.

Ihanaa keväisen viikon jatkoa täältä Mustikkakummusta!

Lukijan ns. ongelmia

Niitä näitä -jutusteluni jatkuvat. Nyt haluan avautua positiivisesta ongelmasta. (Siitä, voiko noin sanoa, sillä sanat positiivinen ja ongelma kumovat toisensa - vai kumoavatko - voidaan keskustella toiste, mutta jotenkin tuo sanapari vain kiteyttää hyvin tämänhetkiset ajatukseni lukijana.)

Kysehän ei ole tosiasiassa mistään isosta ongelmasta ihmiselle, joka rakastaa kirjoja, mutta joskus sitä pysähtyy miettimään, mistä löytää rittävästi aikaa lukemiseen, että voisi lukea kaikki kiinnostavat uudet kirjat ja ne viimevuotiset kirjat, joita ei ole vielä ehtinyt lukea tai ne aiemmin luetut kirjat, jotka haluaisi lukea uudelleen, klassikoista puhumattakaan.

Kustantamot mokomat suoltavat uusia kirjoja markkinoille aivan tajutonta tahtia. Miksi ihmeessä, kun luettavien kirjojen listani on jo ennestäänkin pitkä? Entä sitten nämä kanssabloggaajien postaukset, joita lukiessa viimeistään tulee mieleen, että tuo kirja nyt ainakin, ja ehdottomasti tuokin pitää lukea joskus, kun kerran luottolukijani on siitä noin vaikuttunut. (Välikysymys itselle: Miksi käytän verbiä pitää enkä sen sijaan verbiä saada? Tosin eihän pitää-verbi välttämättä viittaa aina pakkoon, johonkin, jota tehdään vastentahtoisesti.)

Ja sitten vielä kirjastot ja se, miten helpoksi kirjojen varaaminen on nykyisin tehty! Juuri nyt minulla on sellainen tilanne, että olen pitkin talvea ja kevättä varaillut aika monta kirjaa ja tietenkin ne sitten saapuivat mulle samoihin aikoihin. (Ja mistä ne kirjat löysin? Blogeistapa tietenkin!)  Kotiin olen jo noutanut Martti Backmanin kirjan Harriet ja Olof samoin kuin John Williamsin Butcher's Crossingin ja nyt sitten tuli ilmoitus, että Laura Lindstedtin Oneiron odottelee kirjastossa. Lisäksi Tommi Kinnusen Lopotti huutelee jo vaativasti vuoroaan, sillä olen sen lukemista lykännyt koko ajan, kun olen yrittänyt lukea lukupiirin kirjaa ja muitakin kirjaston kirjoja (Lopotin ostin itselleni jokin aika sitten). Ja on siellä kirjastossa muutamia varauksia noiden edellä mainittujen lisäksi, mutta toivottavasti joku muu on varannut ne kirjat ennen minua (on siellä ainakin Rannelan Frau, jonka lukemista kyllä odotan tosi paljon). Voisihan niitä varauksia tietty viivyttää ja laittaa varauksen alkamaan myöhemmin, mutta niiden kirjojen kohdalla, joista on pitkät varausjonot, ei se ole järkevää.

Tehtiinpä nyt sitten kärpäsestä härkänen, eikö vain? Mutta kaipa te muutkin lukijat joskus mietitte tätä lukijan positiivista ongelmaa - vai tuliko tässä niitä "ongelmia" jo useampiakin? ;-)

Mut nyt lähden näine mietteineni kohti höyhensaaria. Sitä ennen kuitenkin luen loppuun huomisen lukupiirikirjan (Kamila Shamsien Jumala joka kivessä). Mielenkiinnolla odotan, mitä mainio lukupiirini kirjasta sanoo. Se ainakin on varmaa, että keskustelu on jälleen avartavaa ja mielenkiintoista.