Eipä mennyt riimi rikki eli L - niin kuin limerikki

Viime aikoina on blogistaniassa pyörinyt L niin kuin Limerikki -haaste, jonka lanseerasi noin viikko sitten mainio ja kekseliäs Valkoinen kirahvi Opuscolo-blogissaan. Koska tykkään riimitellä, nappasin haasteen sheferijmiltä, joka pyysi kaikkia kiinnostuneita vastaamaan haasteeseen.

Tässä oma hengentuotteeni, josta kehkeytyi 3-säkeistöinen. Ihan kaikkia limerikki-sääntöjä en noudattanut, mutta antakaa anteeksi, sillä tämä on ensimmäinen limerikkini.

Tiedätkös, että Joensuussa

orava keikaroi sikari suussa?

Se päivisin joella seilasi,

kuvajaistaan vedessä peilasi,

ja maljoja kohotti kuusipuussa.

Kohtalokseen koitui Pielisjoki,
ikävän lopun kurre koki.

Juhlija väsyneenä veneessä nukkui,

alus keikahti, pörröhäntä hukkui.

Jäljelle jäi vain sikarin noki.

Oravista täyttyi Itäsilta,
kun hämärtyi sumuinen ilta.

Tulivat hautajaisiin keikarikurren.

neidot kaipasivat nyyhkien, surren:

katosi komistus Karjalan kankahilta.

Haasteen säännöt ovat tällaiset:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA (Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdiltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3, Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

4. Kopioi  linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

Limerikkejä rustailemaan haastan Paulan, Amman ja Marilen.

Kuninkaan Anna

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna. Yhteisniteen ensimmäinen painos, 2014. Gummerus. Ruotsinkieliset alkuteokset Kungens Anna, Ingens Anna. Suomentanut Kaija Kauppi, suomennoksen uudistanut Juhani Lundholm. 598 sivua.

Jäästä se alkoi. Nimittäin kiinnostukseni Ulla-Lena Lundbergin tuotantoa kohtaan. Olin jo aiemmin, varsin monta vuotta sitten, lukenut Lundbergin taidokkaan teoksen Sade, mutta kuitenkin vasta Jään myötä löysin kunnolla Lundbergin. Olenkin lukenut viimeisen vuoden aikana kirjat Marsipaanisotilas, Leo ja Suureen maailmaan, ja nyt syyskuussa vuorossa oli Kuninkaan Anna.

Alunperin kahtena erillisenä romaanina julkaistut Kuninkaan Anna (1983) ja Kökärin Anna (1985) kertovat Ahvenanmaan saaristossa, tarkemmin Kökarissa varttuneen Annan tarinan. Annan koti on saaren pienin torppa, jota kuitenkin kutsutaan Kuninkaaksi. Annan Frans-isä kantaa nimeä ylpeydellä ja kunnialla. Fransissa oli "säihkettä ja säpinää, kultarengas tärisi korvassa kun hän nauroi, hampaat hohtivat, sujuvina ja silkoisina solisivat sanat hänen huuliltaan, ukkospilven siniset silmät salamoivat ja säteilivät, heikoinkin valonhäivä kimmelsi hänen hiuksissaan".

Ei ihme, että Anna ihailee ja rakastaa isäänsä Fransia. Mutta niin tekee myös Annan äiti Kristina, joka onkin mustasukkainen jopa tyttärelleen - ja tämä asetelma määrittää oikeastaan äidin ja tyttären suhteen vuosikymmeniksi. Kun Frans kuolee Annan ja tämän sisarusten Edvardin ja Saran ollessa vielä pieniä, alkaa yksi saarelainen piirittää nuorta leskeä, muttei Kristina halua rinnalleen toista miestä, sellaista, joka ei koskaan tule olemaan Kuninkaan veroinen.

Elämä Fransin kuoleman jälkeen on Kuninkaan torpassa ahdistavaa, raskasta ja työntäyteistä. Annan lapsuutta ja nuoruutta värittää surun lisäksi niukkuus ja kova työnteko. Rakkaus saapuu Annan elämään tukholmalaisen taiteilijan, Staffanin muodossa. Rakkautta koettelevat ikäeron lisäksi eroavaisuudet arvoissa ja elämäntavoissa. Anna on juurtunut saaristoon, kun taas Staffan pitää Tukolmastaan ja vapaudestaan. Vaikka Anna pettyy rakkaudessaan, ei hän anna periksi. Hän rakentaa elämästään itselleen sopivan,  mutta muistuttaa suuresti äitiään, jonka elämään mahtui vain yksi mies ja yksi rakkaus.

Kuninkaan Anna kertoo tarinan Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja rakkaudesta, kun taas Kökarin Anna keskittyy aikuisen ja vanhenevan Annan elämään. En kuitenkaan halua kertoa tämän enempää aikuis-Annan elämästä, sillä tuolloin tulisin paljastaneeksi liikaa kirjojen juonikuvioista.

Sinisen linnan kirjaston Maria toteaa, ettei Kökarin Annassa ole samanlaista eheää kaarta kuin hänen rakastamassaan Kuninkaan Annassa. Itse en tällaista eroa huomannut, koska luin kirjaa yhtenä romaanina. Mutta jos osia pitää verrata toisiinsa, niin kyllä alkuosa on vahvempi ja tiiviimpi. Kökarin Annassa oli ainakin loppupuolella jonkin verran jopa tyhjäkäyntiä (luku Tor Habermanista), mutta kokonaisuutena sekin on hyvin etenevä.

Ulla-Lena Lundberg kuvaa taidokkaasti ja lämmöllä saaristolaisten elämää, heidän elämäntapaansa ja tiiviin yhteisön positiivisia, mutta myös negatiivisia puolia. Etenkin se, miten yhteisö suhtautuu Annaan tämän palattua Tukholmasta, kyseenalaistaa kuvaa toisiaan tukevista kökarilaisista. Annan perheen lisäksi Norrgårdin väki nousee kirjassa keskeiseen asemaan. Itse pidin kovasti monitahoiseksi rakentuvasta Norrgårdin Axelinan hahmosta. Axelina, kylän parantaja, lapsenpäästäjä ja vainajien hautaanpanija, on Annalle tärkeä äitihahmo ja ystävä.

Vaikka nämä Lundbergin varhaisteokset eivät taidokkuudessaan vedäkään vertoja Jäälle, on näissä molemmissa romaaneissa jotain kiehtovaa, tunteisiin vetoavaa, puhuttelevaa. Annan tarina pitikin minua muutaman vuorokauden otteessaan, kun kuljin päähenkilön askelissa itselleni vieraassa saaristossa ja eläydyin Annan surun, toivottomuuden, ilon ja onnen tunteisiin. Mielestäni nämäkin Lundbergin teokset ovat - anteeksi kliseisyyteni - elämänmakuisia. Niissä kuvataan viisaasti ja tarkkanäköisesti elämää ja ihmisen osaa, suruja ja huolia, raadantaa ja muuta arjen raskautta ja harmautta, mutta toisaalta myös elämää ylläpitävää rakkautta ja ystävyyttä sekä hitaasti löytyvää tasapainoa, jonka ansiosta yksilö ymmärtää ja hyväksyy oman elämänkohtalonsa ja itsensä.

Marian lisäksi Kuninkaan Annaan ovat tutustuneet ainakin Ilselän Minna ja Jaana (ks. täältä ja täältä) sekä Kirjakaapin kummitus.

Viehättävä Vieraan lapsi

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. Otava. 2012. Englanninkielinen alkuteos The Stranger's Child. Suomentanut  Markku Päkkilä. 535 sivua.

Siitä lähtien, kun luin ensimmäiset postaukset Alan Hollinghurstin pari vuotta sitten ilmestyneestä tiiliskivestä Vieraan lapsi, on kirja kiinnostanut minua. Koska arvioiden lukemisesta on jo aikaa, en enää edes muista, mitä tarkalleen kirjalta odotin, mutta ainakin hyvää lukukokemusta. Sen myös sain, sillä puutteistaan huolimatta kirja kiehtoi ja piti otteessaan loppuun asti.

Vieraan lapsi on Iso-Britanniaan sijoittuva, noin sadan vuoden ajanjakson kattava romaani. Sen keskiössä on kaksi perhettä, Valancet ja Sawlet, joiden  vaiheet kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Romaani etenee kronologisesti vuodesta 1913 tämän vuosisadan alkupuolelle asti. Tapahtumat kietoutuvat runoilija Cecil Valancen ja hänen tuotantonsa ympärille. Vaikka Cecil kuolee sodassa jo kirjan alkupuolella, niin hän on läsnä tuotantonsa sekä perheenjäsentensä ja ystäviensä ja näiden muistojen kautta.

Kirjan alussa Cecil tulee vierailulle opiskelukaverinsa ja läheisen ystävänsä George Sawlen kotiin Two Acresiin, ja Georgen nuori pikkusisko Daphne rakastuu Ceciliin. Two Acresin maaseutukartanosta muodostuu Cecilin ohella kirjan toinen punainen lanka. Cecilin vierailu Two Acresissa on nimittäin merkittävä hänen tulevan maineensa kannalta, sillä hän kirjoittaa vierailun aikana Daphnen muistikirjaan runon, josta tulee hyvin kuuluisa ja taajaan siteerattu. Myös Cecilin mysteeri, jota muun muassa elämäkerturi Paul Bryant myöhemmin yrittää selvittää, kietoutuu vuoteen 1913, Two Acresiin ja niihin henkilöihin, jotka olivat tuolloin kartanossa paikalla.

Kirja on jaettu viiteen osaan ja kullakin osalla on omat keskeiset henkilöhahmonsa, joiden tarinat kuitenkin lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Romaanissa on runsaasti henkilöhahmoja ja välillä tuntui, että ovatkohan kaikki henkilöt todellakin tarpeen. Lukija on nimittäin välillä eksyksissä ja kovilla suuren henkilögallerian kanssa, mutta toisaalta kirjailija lopulta kytkee aika hienostikin henkilöiden tarinat toisiinsa. Välillä on myös tyhjäkäyntiä, etenkin kirjan loppupuolella, mutta kokonaisuutena kirja on onnistunut enkä missään vaiheessa pitkästynyt sitä lukiessani.

Vieraan lapsen keskeisenä ja koko kirjan läpäisevänä teemana on homoseksuaalisuus ja sen historia. Minua kuitenkin jäivät kiehtomaan erityisesti kysymykset julkisuuskuvan rakentumisesta tai siitä, miten sattumanvaraisesti se voi syntyä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten nuorena kuolleesta, lupaavasta, muttei erityisen hyvästä runoilijasta sukeutuu merkittävä hahmo, kokonaisen sukupolven tulkki, jonka tuotanto ja hahmo kiinnostavat myös jälkipolvia. Kirjassa kiinnostivat myös muistoihin, muistamiseen ja elämäkertojen tuottamiseen liittyvät kysymykset sekä tietenkin se brittiläisyyteen liittyvä outo lumovoima, josta en tunnu saavan kyllikseni.

Moni on tykännyt Vieraan lapsesta, mutta toki on niitäkin, joita kirja ei ole puhutellut. Liisa viehättyi ja ihastui kirjaan, vaikkei alussa saanutkaan otetta henkilöistä ja tapahtumista. Katjan mielestä teos on ajallisesti hyppelehtivä, mutta huikeaa ajankuvaa rakentava ja kaunokirjallisesti kiehtova. Saralle romaani oli paitsi ikuisuusprojekti, niin myös varsin palkitseva lukukokemus, josta jäi hyvä jälkimaku. Leenan kirja jätti joksikin aikaa unenomaiseen labyrinttiin, kun taas romaania rakastanut Karoliina jäi hämilleen. Kaisa Reetta kertoo kirjan olleen haastava, mutta myös upeita kirjallisia oivalluksia sisältävä. Minna ei lämmennyt kirjalle ollenkaan ja arveli, että kirja olisi pitänyt jättää kesken. Ammalle kirjan jälkipolte vastaavasti jäi hieman tasapaksuksi.

Lukemalla lukutaitoa!

Tänään, 8. syyskuuta on kansainvälinen lukutaitopäivä. Viimevuotiseen tapaan Suomen Pakolaisapu järjestää lukuhaasteen, jonka tarkoituksena on saada suomalaiset lukemaan ja lahjoittamaan 20 000 aapista lukutaitotyöhön.

Jokainen haasteeseen osallistuja auttaa omalla panoksellaan pakolaisia Ugandassa, Liperiassa ja Sierra Leonessa. Lahjoittamalla rahaa lukutaitokampanjaan tarjoamme pakolaisille myös uuden mahdollisuuden, sillä lukutaidon avulla pakolaiset saavat lisää itsekunnioitusta ja vahvistuvat kamppailemaan avuttomuuden sekä turvattomuuden tunteita vastaan. 

Syyskuun loppuun asti kestävä lukuhaaste toimii näin:

1. Lue kirja, lehti tai mikä vain työhösi tai vapaa-aikaasi kuuluva teksti.

2. Lahjoita 1 euro jokaista lukemaasi merkittävää tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.

3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagrammissa, Twitterissä tai Facebookissa hashtagilla #lukuhaaste.

4. Haasta ystäväsi, kollegasi tai joku muu haasteen arvoinen mukaan viemään lukutaitoa Afrikkaan.

5. Voit myös tehdä suuremman kertalahjoituksen lähettämällä tekstiviestin 20E LUKUHAASTE numeroon 16588 tai maksamalla lahjoituksen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 (viite 62405 08625).

Osallistun haasteeseen lahjoittamalla euron jokaisesta kirjasta, jonka olen lukenut kesäkuukausina ja tulen lukemaan kuluvan syyskuun aikana. Haastan myös kaikki lukijani mukaan tärkeään lukutaitotyöhön!

Ks. lisätietoja haasteesta Suomen Pakolaisavun sivuilta.