perjantai 27. maaliskuuta 2015

Patin ja Marigoldin maailmat: lyhytarvioita tyttökirjoista

Innostuin tämän alkuvuoden aikana lukemaan niitä Lucy Maud Montgomeryn kirjoja, joita en ole aiemmin lukenut. Tammi- ja helmikuussa matkasin Prinssi Edwardin saarelle Vanhan kartanon Patin kanssa ja Patista kertovien kirjojen jälkeen sukelsin Marigoldin tarinaan. Itse asiassa tutkimusretki Montgomeryn tuotantoon jatkuu edelleen, sillä nyt luennassa ovat Sara-kirjat, mutta niistä lisää joskus myöhemmin.


L. M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat. Minerva 2009. Alkuperäisteos Pat of Silver Bush (1933). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi: Päivi Veijalainen & taitto: Sirkka-Liisa Niiranen. 365 sivua.

L. M. Montgomery: Pat Vanhan kartanon valtiatar. Minerva 2010. Alkuperäisteos Mistress Pat (1935). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi Päivi Veijalainen & graafinen asu: Leena Kilpi. 350 sivua.

Sekä Vanhan kartanon Pat että Pat Vanhan kartanon valtiatar takasivat Montgomery-fanille hyviä ja tunnelmallisia lukuhetkiä. Kirjoissa seurataan Silver Bushin kartanossa asuvan Pat Gardinerin elämää lapsuus- ja nuoruusvuosina sekä nuorena aikuisena.

Pat rakastaa kotiaan, sen puutarhaa puineen ja pensaineen sekä kaikkia perheenjäseniään ja kartanon palvelusväkeä, mutta myös kartanon lukuisia kissoja. Aikuisiällä Silver Bush muodostuu hänelle tärkeämmäksi kuin oma ura, ja Pat myös asettaa kotinsa ja elämänsä siellä kosijoiden edelle.

Patille on luonteenomaista muutoksen pelkääminen ja vastustaminen. Pat haluaa, että niin kotikartano kuin siellä asuvat, hänelle rakkaat ihmisetkin pysyisivät samanlaisina. Tietenkään Patin toive kaiken jatkumisesta samanlaisena ei toteudu ja Patin onkin opittava sopeutumaan erilaisiin muutoksiin. Suomentaja Sisko Ylimartio toteaa kirjan jälkisanoissa, että juuri muutosvastarintaa pidetään Patin hahmossa ärsyttävänä. Minuakin kieltämättä paikoin haittasi tuo Patin ominaisuus, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi sinällään ärsyttänyt tai vaikuttanut lukukokemukseen.

Se, mikä minua sen sijaan jonkin verran ärsytti, etenkin Vanhan Kartanon Patia lukiessa, oli taloudenhoitaja Judyn murre. Suomentaja kertoo, että Judyn murteen kääntäminen oli ongelmallista ja siitä syystä hän kehitteli tekomurteen. Mielestäni murre, johon on lainattu sanoja ja ilmauksia eri murteista ei ole toimiva. Tämä hiukan latisti lukukokemusta, vaikka Judy sinällään onkin kirjan kiinnostavin ja mieleenpainuvin hahmo tarinoineen ja satuineen.



L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma. Minerva 2012 [2009]. Alkuperäisteos Magic for Marigold (1929). Suomennos ja jälkisanat Sisko Ylimartimo. Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy & taitto: Sirkka-Liisa Niiranen. 349 sivua.

Marigoldin lumottu maailma on viehättävä kirja isättömästä Marigold Lesleystä, joka elelee äitinsä, isoäitinsä ja vanhan isoäitinsä kanssa Cloud of Sprucen sukukartanossa. Marigoldia ympäröi tiivis sukuyhteisö, joka ihan kirjan alussa neuvottelee nelikuisen vauvan nimestä. Lopulta lapsi saa nimen Marigold, kuten tämän äiti olikin salaisesti toivonut.

Kirjassa seurataan Marigoldin lapsuus- ja nuoruusvuosia. Marigold on helposti asioista lumoutuva tyttö, joka rakastaa sukuaan, "jopa heitäkin, joita hän vihasi". Hän elää suojattua elämää eikä hänellä ole ikäistään ystävää. Vilkkaan mielikuvituksen omaavana Marigold on kehitellyt itselleen mielikuvitusystävän, Sylvian, jonka luo Marigold pääsee Lumotun oven ja Vihreän veräjän kautta. Lumottu ja mystinen maailma on läsnä myös puhuvan koiran ja kommentoivien kissojen hahmoissa. Kissoilla ovat tässäkin teoksessa merkittävä rooli, mikä tietenkin ilahduttaa minunlaistani kissaystävää.

Marigoldille on ominaista vahva omistautuminen asioille ja hän kokeekin pari kertaa uskonnollisen kääntymyksen. Ensin hän suunnittelee ryhtyvänsä lähetyssaarnaajaksi ja toisella kerralla uhrauksien tielle johdattaa kyläpaikassa tavattu hurkas Paula. Marigoldin omistautuminen ja uppoutuminen katumusharjoituksiin tuntuu nyky- ja aikuislukijasta epäuskottavalta, mutta tavallaan se myös kertoo lapsen sisäisestä maailmasta ja siitä, miten hyvin Montgomery pystyy luotailemaan lapsen ajatuksia.

                                                 **********

Vaikka pidin Pat-kirjoista ja Marigoldin lumotusta maailmasta, niin en päässyt ihan samanlaiseen haltioituneeseen tunnelmaan kuin Montgomery-suosikkieni Anna- ja Runotyttö-kirjojen kanssa. Jotenkin vain ne lapsuudessa koetut hetken niin Annan kuin Uuden Kuun Emiliankin parissa ovat ainutkertaisia, ja lukiessa noiden sarjojen kirjoja pääsen vielä aikuisenakin jossain määrin eläytymään lapsilukijan tuntemuksiin. Analyyttisempi aikuislukija ei yhtä helposti pysty sukeltamaan kirjojen ihanuuteen ja sadunhohtoiseen maailmaan kuin lapsilukija enkä minäkään kykene löytämään näistä aikuisena lukemistani Montgomeryn kirjoista ihan sitä samaa taianomaista ja nostalgista tunnelmaa kuin Annoista ja Runotytöistä. Mielestäni ongelma ei ole kirjoissa itsessään, vaan siinä, millaisiin tunnelmiin ja tunteisiin kirjat liitän ja minkä ikäisenä ne olen lukenut.

14 kommenttia:

  1. Olen lukenut Vanhan kartanon Patin ja jatko-osa on vaimolla niin ikään, sitä en ole lukenut. Olen samaa mieltä murreasiasta eli pitää valita murre ja mennä yhden murteen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että olet lukenut muitakin Montgomeryn kirjoja. Mitäs pidin Patista? - Jotenkin minua tuo murrejuttu jäi vaivamaan. Ainakin alussa ihan ärsyynnyin, mutta sitten varmaan totuin siihen outoon sekamurteeseen....

      Poista
    2. Luin bloggaukseni Patista ja pidin kovastikin kirjasta, viimeksi luin Montgomerylta Sara ja kultainen tie, ja on Anna-sarja ja Runotyttötrilogiakin luettu läpi,
      Oma Vanhan kartanon Pat postaus
      http://joklaaja.blogspot.fi/2013/04/lm-montgomery-vanhan-kartanon-pat.html
      ei ole erityisen hyvä, mutta kun sen luin jollakin tavalla muistui kirja ja tunnelmat mieleen, eli hyvä kirja

      Poista
    3. Kävin lukemassa perusteellisen postauksesi. Olit siinä myös kantaa tuon ykkösosan kanteen. Ei se minustakaan ole onnistunut, sen sijaan jatko-osan kansi on hyvä.

      Poista
  2. Minun pitäisi varmaan lukea tuo Maricold uudelleen, sillä ensimmäisestä lukukerrasta en oikein osannut postata mitään erityistä. Pat-kirjoista pidin paljonkin ja nekin voisi lukea uudelleen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montgomeryn kirjoihin onkin hyvä palata yhä uudelleen. Mulla on näistä Minervan kustantamista vielä joitakin lukematta kokonaan, mutta kunhan saan ne luettua, niin sitten varmaan otan taas yhden uusintakierroksen Anna- ja Runotyttö-kirjojen parissa.

      Poista
  3. Judyn murre oli kauheaa! Mutta kuvittele nyt, kun se yksi kirjailija, jota kaikki, kaikki fanittavat, mikä hänen nimensä nyt olikaan (Walker? ehkä...) niin siinä on kamalaa murretta ja siksi en ikinä tule sitä lukemaan. Olisin lukenut muuten, sillä se kertoo mustien asemasta USAssa etc.,mutta kun en voi.

    Kaikesta huolimatta rrrrakastan kirjaa Pat - Vanhan kartanon valtiatar. Tähän kirjaan, jos mihin, Maud on kirjoittanut oman elämänpettymyksensä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onpa hyvä, että muutkin ovat siihen murteeseen kiinnittäneet huomiota. En kyllä nyt keksi, mitä kirjaa ja kirjailijaa tarkoitat.

      Jotenkin sellainen elämänpettymys huokuukin Vanhan kartanon valtiattaresta, vaikka yritinkin olla lukematta kirjaa Montgomeryn oman elämän läpi.

      Hyvää ja aurinkoista viikonloppua Leena! <3

      Poista
    2. Leena tarkoittaa varmaankin Mildred Walkerin kirjaa Häivähdys purppuraa, jota kerran aloitin lukemaan, mutta kesken jäi. Sitä vastoin Walkerin Syysvehnää-kirjan olen lukenut kahdesti ja pidän paljon. Tuo Häivähdys purppuraa on todella suomennettu murteellisena ja siinä on kai tavoiteltu "30-luvun kouluttamattomien mustien ääntä", en tiedä, miten siinä on onnistuttu. Murteesta puhuen aloin kerran lukea Martin Luther Kingin puheista kirjoitettua kirjaa ja se oli minusta kamalaa luettavaa, siis suomennos, ei sanoma sinänsä.

      Poista
    3. Täytyy korjata edellistä kommenttia, kyse on siis Alice Walkerin kirjasta Häivähdys purppuraa, meni etunimet sekaisin.

      Poista
  4. Sama juttu täällä - nämä uudet suomennokset eivät ole kasvaneet samalla tavalla rakkaiksi kuin Annat ja Runotytöt. Luin Marigoldin joitakin vuosia sitten ja pidin kyllä. Sisko Ylimartimo tavoittaa suomennoksillaan hyvin montogerylaisen hengen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ollaan siis ihan samoilla linjoilla. Vaikka tahtoisin haltioitua näiden kirjojen kanssa samalla lailla kuin aikoinaan Annaan ja Emiliaan tutustuessa, niin eihän se enää onnistu. Kyllähän sitä on elettyjen vuosien myötä menettänyt tietyllä tavalla viattomuutensa ja asioita katsoo eri näkökulmasta kuin lapsuus- ja nuoruusvuosina. Ainakin analyyttisemmin ja ehkä ryppyotsaisemminkin.

      Poista
  5. Luin Marigoldin lumotun maailman edelliskesän lukumaratonin yhteydessä ja mielestäni se oli ihana. Mutta voi, eihän se toki Annan kanssa samalle tasolle yllä, miten voisikaan ja toisaalta ei täydykään! Myöhemmin ostin kirjamessuilta siitä pokkaripainoksen omaksi ja toivon, että voisin joskus lukea sen uudestaan ja vähän kiireettömämmin kuin lhengästyttävällä ukumaratontyylilläni.

    Olen joskus yrittänyt lukea noita Pat-kirjoja (taisin yrittää sitä Vanhan kartanon valtiatarta), mutta lukuprojekti jäi kesken aika alkupuoliskolla. Jotenkin kirja ei onnistunut vetämään mukaansa, enkä sitten jaksanut keskittyä. Vaikka muistikuvani kirjasta ovat hyvin hämärät, nyt arviotasi lukiessani muistan juuri sen kaikkein ärsyttävimmän seikan: Judyn murre! Kiinnostava huomata, etten ole ainoa, jolle se ei toiminut.

    Koska ehdoton lempikirjani kaikista maailman kirjoista on kuitenkin Annan nuoruusvuodet ja lempparisarjani koko Anna-sarja, ja näin olen Montgomery on yksi ehdottomia lempikirjailijoitani, aion varmasti yrittää uusiksi joku kerta jopa Pat-kirjoja. Haluan voivani jonakin päivänä ylpeänä sanoa, että olen lukenut läpi koko Montgomeryn (romaani)tuotannon. Kaikkiin hänen tarinohinsa ja runoihinsa voi olla vähän hankala päästä käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi Anna! Montgomery on yksi minunkin lempikirjailijoista ja Annan nuoruusvuodet paras tyttökirja. Eivät nämä muut yllä samalle tasolle kuin Annat ja Runotytöt, mutta on toki aina ilo vierailla Prinssi Edwardin saarella ja lukea Montgomerya. Omana tavoitteena on lukea hänen suomennettu tuotantonsa, mut olen kyllä hankkinut jo pari englanninkielistäkin kokoelmaa.

      Poista

Ilahduta bloggaajaa kommentilla!